Guatemalan sisällissota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Guatemalan sisällissota
ixil-intiaanit kantamassa kuolleiden omaisten arkkuja jotka saivat surmansa sisällissodassa
ixil-intiaanit kantamassa kuolleiden omaisten arkkuja jotka saivat surmansa sisällissodassa
Päivämäärä:

13. marraskuuta 196029. joulukuuta 1996

Paikka:

Guatemala

Lopputulos:

Rauhansopimus solmittiin vuonna 1996

Osapuolet

Flag of the Guatemalan National Revolutionary Unity.svg URNG
Nicaraguan lippu Nicaragua[1]
Kuuba[1]

Guatemala
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat[2]
Israelin lippu Israel [3]
Taiwanin lippu Taiwan [4]
Chilen lippu Chile [5]
Argentiinan lippu Argentiina [6]
Etelä-Afrikan unionin lippu Etelä-Afrikka[7]

Komentajat

Flag of the Guatemalan National Revolutionary Unity.svg Luis Augusto Turcios Lima
Flag of the Guatemalan National Revolutionary Unity.svg Rolando Morán
Flag of the Guatemalan National Revolutionary Unity.svgMarco Antonio Yon Sosa
Flag of the Guatemalan National Revolutionary Unity.svgLeonardo Castillo Johnson
Flag of the Guatemalan National Revolutionary Unity.svg Rodrigo Asturias
Flag of the Guatemalan National Revolutionary Unity.svgRicardo Rosales

Guatemalan lippu Miguel Ydígoras Fuentes
Guatemalan lippuEnrique Peralta Azurdia
Guatemalan lippu Carlos Manuel Arana Osorio
Guatemalan lippu Kjell Eugenio Laugerud García
Guatemalan lippuFernando Romeo Lucas García
Guatemalan lippu Efraín Ríos Montt
Guatemalan lippu Oscar Humberto Mejía Victores

noin 140 000–200 000 kuollutta ja kadonnutta[8][9][10][11]

Guatemalan sisällissota käytiin oikeistolaisen sotilasjuntan ja vasemmiston välillä vuosina 1954-1996. Sodassa sai surmansa 200 000 siviiliä.[12] Siinä oli voimakkaita yhteyksiä kylmään sotaan: Yhdysvallat tuki laajasti sotilasjunttaa ja koulutti maan armeijaa.[13]. Oikeistolainen juntta kaappasi Yhdysvaltain tuella vallan Guatemalassa vuonna 1954, kun vasemmistolainen presidentti Arbenz yritti pakkolunastaa banaaniyhtiö United Fruit Companylta sen käyttämättömät maat.

Tämän jälkeen seurasi pitkä sotilasvallan kausi. Sotilasjohtaja toisensa jälkeen nousi valtaan yleensä vaaleilla, joskus kaapaten vallan presidentiksi. Vaalien rehellisyys kyseenalaistettiin usein. Jos siviilipresidentti voittikin vaalit, armeija oli vahva vaikuttaja. 1960-luvulla hallitus alkoi tehostaa toimintaansa äärioikeistolaisiin kytköksissä olevin kuolemanpartioin, jotka kiduttivat ja tappoivat hallituksen poliittisia vastustajia. 1960- ja 1970-luvuilla hallitus menestyikin hyvin taistelussa sissejä vastaan. Sotilashallitus tukahdotti myös porvarilliset siihen kriittisesti suhtautuvat puolueet. Jälkikäteen todettiin, että armeija, kuolemanpartiot ja muut hallituksen joukot tappoivat huomattavasti enemmän siviilejä kuin sissit. Armeija tappoi joukoittain mailtaan karkotettuja intiaaneja. 1980-luvulla maa siirtyi siviilivaltaan sisällissodan jatkuessa yhä. Sisällissota päättyi YK:n neuvottelemaan rauhansopimukseen presidentti Álvaro Arzún ja Unidad Revolucionaria Nacional Guatemaltecan välillä vuonna 1996.

Yhdysvaltain tukema sotilaskaappaus vuonna 1954[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hillitäkseen Neuvostoliiton valtaa Yhdysvallat pyrki patoamaan kommunismin leviämistä Latinalaisessa Amerikassa ja muualla ei-sosialistisessa maailmassa. Guatemalassa Yhdysvallat tuki laajasti sotilasjunttaa ja koulutti maan armeijaa[14], joka taisteli kommunistien sissiryhmiä vastaan.

Sisällissotaan johtavat tapahtumat alkoivat 1950-luvun alussa, kun vasemmistolainen presidentti Jacobo Arbenz Guzmán toteutti joukon uudistuksia, jotka veivät maan lähemmäksi sosialismia. Yhdysvallat karsasti Arbenzin toimia, koska pelkäsi kommunismin leviävän Latinalaisessa Amerikassa. Viimeinen pisara oli yritys kansallistaa suuren banaaniyhtiön United Fruitin maaomaisuutta. Arbenz olisi ottanut maareformissaan United Fruitilta pois vain sen viljelemättömät maat, mutta United Fruitin mukaan se tarvitsi niitäkin maita. United Fruitilla oli hyvät välit istuvaan hallitukseen. Niinpä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu aloitti operaation "PBSUCCESS". Siinä mitättömän pieni joukko Guatemalalaisia Yhdysvaltain CIA:n tukemana kaappasi vallan Arbenzilta. Pahin vastarinta onnistuttiin nujertamaan pelottamalla. Pelotusvaikutus syntyi muutaman pommikoneen ollessa operaatiossa mukana. Kaappausta tukivat jotkut oikeistopoliitikot.

Tässä operaatiossa joukko oikeistolaisia poliitikkoja ja sotilaita kaappasi vallan, ja eversti Carlos Castillo Armas asetettiin presidentiksi. Vuonna 1957 henkivartiojoukot murhasivat hänet.

Sotilashallitukset, sissit ja sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sissisota ajoi hallituksen käyttämään murhia poliittisena aseenaan, mikä nosti lopulta vastareaktiot Yhdysvalloissakin. Yleensä sotilaiden miehittämä hallitus pyrki tukahduttamaan kommunistisen toiminnan lisäksi myös muunlaisen kritiikin, jota esiintyi armeijassakin. Hallituksen vastaisen mielenosoitukset kukistettiin kovin ottein[15] ja poliittiset murhat olivat arkipäivää. 1960-luvulla armeijan tukema siviilipresidentti Mendez kukisti kapinoivat intiaanitalonpojat terrorin avulla[16]. Tämä terrori hajotti jopa Mendezin oman keskustalaisen puolueen. Mendezin aikana syntyivät puolisotilaalliset kuolemanpartiot, muun muassa Mano blanca[16], joista monet toimivat äärioikeistolaisen MNL-puolueen tukemana.

Esimerkiksi vuoden 1958 Miss Guatemala Universum Rogelia Cruz murhattiin 27-vuotiaana vuonna 1968 raa'asti kiduttaen ja raiskaten[16]. Tämä ilmeni siitä, että siepatun Cruzin ruumis löytyi sillalta Escuintlan läheltä. Cruz tapettiin luultavasti siksi, koska oli Guatemalan nuorten työväenpuolueen JPT:n johtajan Leonardo Castillo Johnsonin tyttöystävä. Tieto Cruzin murhasta levisi melko hyvin maailmalle. Murha käynnisti kosto- ja vastakostomurhien sarjan, jossa kuoli pari amerikkalaista sotilashenkilöä ja itse Johnson. Sissisotaa johtanut kovaotteinen kenraali Arana voitti vuoden 1970 vaalit, joissa suurin osa Guatemalan kansasta ei saanut edes äänestää[16]. Arana hellitti väkivaltaa kautensa lopulla. Aranan seuraaja kenraali Laugerud näytti alussa haluavan uudistuksia, vaikka maaseudun Laugerudin sallimien osuuskuntien aktiivejakin katosi kymmenittäin[16]. Terrori lisääntyi taas Laugerudin kauden lopulla 1976 ja maa ajautui pian historiansa pahimpaan väkivallan kierteeseen[17]. Kun Yhdysvallat ei enää myynyt aseita Guatemalaan, maa sai aseita Argentiinasta ja Israelista. Toukokuussa 1978 valtaan nousseen uuden kenraalin Lucas Carcian aikana väkivalta jatkui pahana.

Panzosin joukkomurha ja sodan laajeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alta Verapazin Panzósiin saapui 100 aseetonta talonpoikaa valittamaan maidensa menetystä viranomaisille. Tämä oli turhaa, sillä katoille sijoitetut sotilaat ampuivat intiaanit konekiväärein ja kuljettivat ruumiit kaupungin traktoreilla edellisenä päivänä tarkoitusta varten kaivettuihin joukkohautoihin[17]. Kuvat ruumiita siirtelevistä traktoreista levisivät maailmalle. Kaikille tuli selväksi intiaanien murhaamisen suunnitelmallisuus. Panzosin tapahtumien vuoksi pääkaupungissa murhatun oppositiopoliitikon kunniaksi järjestetty mielenosoitus paisui yli 60 000 osanottajaan[17]. Oppositiotoiminta vilkastui ja hallitusta tukemaan syntyi uusia kuolemanpartioita. Oppositio yhdistyi helmikuussa 1979 vasemmalta oikealle ulottuvaan rintamaan, mutta hallituksen murhakampanja kiihtyi[18].

Maassa toimi neljä suurta vasemmistojärjestöä, jotka hyökkäilivät hallituksen organisaatioita vastaan. Nämä yhdistyivät 1982 URNG:ksi. Samaan aikaan äärioikeistolaisjärjestöt kuten ESA ("Salainen kommunisminvastainen armeija") ja Valkoinen käsi kiduttivat ja murhasivat vasemmistoyhteyksistä epäiltyjä opiskelijoita, työläisiä ja älymystön edustajia [19]

Vuonna 1982 armeijan sisäinen vallankappaus nosti valtaan Efrain Rios Monttin, joka kootatti intiaanit armeijan vartioimiin kyliin taistellakseen sissejä vastaan[20].

Uskonnollinen fanaatikko Montt kaatui vuonna 1983 Óscar Humberto Mejía Victoresin sotilasvallankappauksessa. Laittomasti valtaan noussut Majia alkoi ohjata maata kohti siviilidemokratiaa[20]. Valtaan noussut siviilipresidentti Vinicio Cerezo pyrki hillitsemään sisällissotaa. Pari vuotta talous vakautui ja väkivalta väheni, mutta tämä nosti tyytymättömyyden armeijassa, joka koetti pari kertaa kaapata vallan vuosina 1988 ja 1989. Cerezon kauden lopulla talous taantui, mielenosoitukset ja hallitusta tukeva poliittinen väkivalta lisääntyi, ja laajalle levinnyt korruptio näkyi selvästi. Cerezon jälkeen vuoden 1990 vaaleissa valittiin siviilipresidentiksi Jorge Antonio Serrano Elías, joka suosi armeijan neuvotteluja sissien kanssa ja sai taloudenkin nousemaan. Sissit olivat tällöin 70-lukuun verrattuna vallanneet alaa. Serrano yritti palatsikaappausta 1993. Armeija nosti lyhyeksi aikaa Gustavo Espinan presidentiksi. Mutta pian mielenosiitukset ja kansainvälinen paine nostivat presidentiksi liberaalin ihmisoikeusaktivisti Ramiro de León Carpion.

Vasemmistojärjestöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissotaan osallistuneita vasemmistojärjestöjä olivat:

  • EGP - Ejército Guerrillero de los Pobres - "köyhien sissiarmeija", jonka logossa on argentiinalaissyntyinen Che Guevara
  • ORPA - Organización del Pueblo en Armas
  • FAR - Fuerzas Armadas Rebeldes
  • PGT - Partido Guatemalteco del Trabajo - Guatemalan kommunistinen työväenpuolue

Neljän sissijärjestön EGP, ORPA, FAR ja PGT kattojärjestöksi perustettiin vuonna 1982 Unidad Revolucionaria Nacional Guatemalteca eli URNG.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia, Helsinki: Gaudeamus, 2001 ISBN 951-662-843-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB100/Doc9.pdf
  2. http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB11/docs/
  3. Hunter, Jane (1987). Israeli foreign policy: South Africa and Central America, 111–137. 
  4. Schirmer, 1996; pg 172
  5. Gilbert Michael Joseph, Daniela Spenser - 2008, pg 151
  6. Ibid.
  7. "{{{title}}}" (1981). Information Services on Latin America (I.S.L.A). 
  8. Briggs, Billy. "Billy Briggs on the atrocities of Guatemala's civil war", The Guardian, 2 February 2007. 
  9. "Timeline: Guatemala", BBC News, 9 November 2011. 
  10. CDI: The Center for Defense Information, The Defense Monitor, "The World At War: January 1, 1998".
  11. War Annual: The World in Conflict [year] War Annual [number].
  12. Esa Salminen: Viisi vuotta Guatemalan rauhaa 2002. Revista Xaman. Viitattu 09.09.2007.
  13. Michael McClintock: Overthrowing Undesirable Regimes: Guatemala, 1954 (Teoksesta Instruments of Statecraft: U.S. Guerilla Warfare, Counterinsurgency, and Counterterrorism, 1940-1990) 2002. Viitattu 09.09.2007.
  14. Guatemala Profile Travel & living abroad, UK Government (englanniksi)
  15. Valtonen 2001, s. 293.
  16. a b c d e Valtonen 2001, s. 295.
  17. a b c Valtonen 2001, s. 297.
  18. Valtonen 2001, s. 298.
  19. Global Security Org
  20. a b Valtonen 2001, s. 299.