U-2-välikohtaus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
U-2-välikohtaus
Powersin lentoreitti
Powersin lentoreitti
Yhteenveto
Päivämäärä 1. toukokuuta 1960
Onnettomuustyyppi alasampuminen
Tapahtumapaikka Aramil, Sverdlovskin alue, Neuvostoliitto
  56°43′35.73″N, 60°59′9.61″E
Lähtöpaikka Peshawar, Pakistan
Määränpää Bodø, Norja
Eloonjääneitä 1
Lentokone
Konetyyppi Lockheed U-2
Miehistöä 1

U-2-välikohtaus syntyi 1. toukokuuta vuonna 1960, kun Neuvostoliiton ilmapuolustus ampui alas yhdysvaltalaisen Lockheed U-2 -tiedustelulentokoneen syvällä Neuvostoliiton ilmatilassa. Kone oli ollut 6 000 kilometrin pituisella tiedustelumatkalla halki Neuvostoliiton, Pakistanin Peshawarista Norjaan Bodøhön. Konetta ohjasi Gary Powers, CIA:n peiteoperaatiossa toiminut lentäjä. Powers pelastautui koneesta laskuvarjolla, ja neuvostoliittolaiset vangitsivat hänet vakoojana.[1]

Välikohtaus romutti toiveet saada aikaan tuloksia toukokuisessa Pariisin aseidenriisuntakonferenssissa, jonne olivat saapuneet sekä Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower että Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšov. Hruštšov paljasti vakoilukoneen alasampumisen ja vastalauseeksi rajaloukkaukselle poistui konferenssista kesken neuvottelujen.[1]

Oikeudenkäynnissä Moskovassa Powers tuomittiin vankeuteen kymmeneksi vuodeksi. Hänet kuitenkin vaihdettiin lännessä kiinni saatuun neuvostovakoilija Rudolf Abeliin 10. helmikuuta vuonna 1962 Länsi- ja Itä-Berliinin rajalla.[2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Powers oli aiemmin värväytynyt Yhdysvaltain armeijaan ja sieltä edelleen ilmavoimiin, sillä lentäminen oli aina kiinnostanut häntä. Powers sai luutnantin arvon vuonna 1954. Gary Powers oli toiminut F-84F-hävittäjälentäjänä Turnerin lentotukikohdassa Georgiassa, kunnes CIA värväsi hänet tiedustelulentäjäksi Pakistaniin vuonna 1956. Pakistanista Powersin tarkoitus oli suorittaa tiedustelulentoja Neuvostoliiton ilmatilaan uudentyyppisellä U-2-tiedustelulentokoneella, joka lensi korkeammalla ja pidemmälle kuin aikaisemmat U-2-koneet. Powers ja tämän vaimo Barbara Brown muuttivat Turkkiin, jotta pariskunta voisi asua mahdollisimman lähellä toisiaan ja Powersin työpaikkaa.[2]

U-2-tiedustelulento Neuvostoliittoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhain 1. toukokuuta vuonna 1960 Peshawarissa, Pakistanissa sijaitsevassa sotilastukikohdassa nousi Yhdysvaltain Keskustiedustelupalvelu CIA:n Lockheed U-2-tiedustelukone lennolle Neuvostoliiton ylle. Koneen lentäjänä toimi luutnantti Gary Powers, joka oli aiemminkin lentänyt CIA:n vakoilulentoja Neuvostoliiton ilmatilaan.[2]

Vakoilulento halki Neuvostoliiton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lennon koodinimi oli Grand Slam. Tarkoitus oli lentää Afganistanin ja Hindukušin vuoriston yli Neuvostoliiton ilmatilaan, valokuvata kohteet ja laskeutua lopuksi Bodøhön Norjaan. Kohteina olivat Baikonur-Tjuratamin avaruuskeskus, ohjuskoealue Kystynissä, ydinkoelaitos Sverdlovskissa, ohjusasema Plesetskissä ja Murmansk, jonka päältä kaarrettaisiin Suomen ja Ruotsin ilmatilan läpi Bodøn kentälle Pohjois-Norjaan. Varalaskukentäksi oli merkitty muun muassa Sodankylä. Lento oli ensimmäinen U-2-lento Neuvostoliiton halki.[3] Lentomatkan pituus oli 6 000 kilometriä, josta 4 600 kilometriä lennettäisiin Neuvostoliiton ilmatilassa. Koko operaation kestoksi oli laskettu noin yhdeksän tuntia.[2]

Lennon aikana Powersilla oli vaikeuksia koneen kanssa, sillä Tšeljabinskin alueen yläpuolella automaattiohjaus lakkoili.[2] U-2:ta oli vaikeaa lentää käsivaraisesti, sillä koneen keula piti pitää määrätyssä kulmassa ylöspäin ja nopeus hyvin pienen haarukan sisällä.[3] Lentoa oli kuitenkin kulunut jo useampi tunti, ja takana näkyi ukkosrintama, joten Powers päätti jatkaa kohti Norjaa.[2]

Neuvostoliiton ilmapuolustuksen tutkat havaitsivat koneen jo ennen kuin se oli ehtinyt maan ilmatilaan. Moskovassa politbyroo hälytettiin koolle ja koko Neuvostoliiton ilmatila suljettiin. U-2:n perään lähetettiin hävittäjät.[3]

Neuvostoliittolainen valokuva vangitusta Powersista

U-2 ammutaan alas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sverdlovskin alueen yläpuolella U-2:n ohjaamossa istuva Powers lensi konetta manuaalisesti, teki muistiinpanoja ja otti valokuvia alueesta.[2] Konetta kohti laukaistiin useita ohjuksia ja sitä koettivat pudottaa useat neuvostohävittäjät. Yksi maasta ammutuista S-75 Dvina -ohjuksista räjähti lähellä U-2:ta sen vasemmalla puolella vaurioittaen konetta.[3] U-2 vajosi hallitsemattomaan kierteeseen maata kohti, ja ohjaamon paineistus katosi. Powers sai laukaistua painepukunsa varahappisäiliön. Koneen istuin oli siirtynyt väärään asentoon, eikä heittoistuinta voinut käyttää, joten Powers irrotti pukunsa happiletkut, avasi ohjaamon kuvun ja hyppäsi ulos vapaaseen pudotukseen. Powersin laskuvarjo avautui 4 500 metrin korkeudella. Hän laskeutui rajusti pellolle, jossa hänet otettiin kiinni.[2] Paikka oli Aramilin kaupungin lähellä oleva kolhoositila 15 kilometrin päässä Sverdlovskista.[4] Powers ei käyttänyt hänelle annettua myrkkyneulaa, jolla olisi voinut surmata itsensä vangiksi joutumisen uhatessa.[3]

Osa Powersin koneen hylystä Moskovan asevoimien keskusmuseossa. Kuva vuodelta 2006.

Hruštšev sai tiedon Powersin vangitsemisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Powers otettiin kiinni, Neuvostoliiton johto oli seuraamassa vappupäivän sotilasparaatia Moskovan Punaisella torilla Leninin mausoleumin korokkeella. Ilmatorjunnan komentaja S. S. Birjusov vei pääsihteeri Hruštšoville tiedon tapahtuneesta: ”Olemme ampuneet alas vihollisen tiedustelukoneen. Lentäjä on elossa, hänet on vangittu ja viety kuulusteltavaksi”. Hruštšov onnitteli Birjusovia tapauksesta hiljaa ja jatkoi paraatin katselemista. Tieto Powersin alasampumisesta ei ollut vielä saavuttanut Yhdysvaltoja, sillä Bodøn tukikohdassa Norjassa häntä odotettiin yhä lennolta.[2]

Powers Lubjankan vankilassa Moskovassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Powers istui pahamaineisessa Lubjankan vankilassa Moskovassa.

Seuraavana päivänä 2. toukokuuta Powers lennätettiin Moskovaan. Hänelle selvisi KGB:n löytäneen koneen hylystä filmirullat, jotka todistaisivat hänen olleen vakoilutehtävissä. Moskovan lentokentältä Powers vietiin KGB:n päämajaan Lubjankan vankilaan, jossa hänelle tehtiin lääkärintarkastus ja hänet suljettiin selliin. Kuulustelut alkoivat seuraavana aamuna. Koska Powers tiesi filmien löytyneen, hän päätti kertoa totuuden lennosta välttääkseen kuolemantuomion. Hän tosin väitti kuulustelijoille olleensa vasta ensimmäisellä vakoilulennollaan, vaikkei näin ollutkaan. Kuulusteluja pidettiin päivittäin, lukuun ottamatta yhtä 19 päivän jälkeen pidettyä taukoa.[2]

Valkoisen talon peitetarina Powersista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavana päivänä Powersin maahansyöksyn jälkeen, 2. toukokuuta 1960, kansliapäällikkö prikaatinkenraali Andrew Goodpaster asteli presidentti Dwight D. Eisenhowerin työhuoneeseen Valkoisessa talossa ja kertoi, että edellisenä päivänä tiedustelulennolle Pakistanista kohti Norjaa lähtenyt U-2-lentokone oli todennäköisesti kadonnut ja lentäjä ilmeisesti kuollut. Tuolloin amerikkalaiset eivät vielä tienneet, että Powers oli selviytynyt hengissä ja matkalla Moskovan pahamaineisimpaan vankilaan.

Jotta Powersin todellista tehtävää voitaisiin peitellä, Goodpaster oli keksinyt peitetarinan lehdistölle, joka tulisi kuitenkin kyselemään Powersin kohtalosta. Peitetarinan mukaan Powers olisi ollut ennen katoamistaan tekemässä ilmakehähavaintoja NASAn palkkalistalla Itä-Turkissa. Viimeksi hän olisi muka ilmoittanut koneen ohjaamossa olevista happivaikeuksista, ja koneen etsintöjä oltaisiin parhaillaan suorittamassa Turkissa. Eisenhower hyväksyi Goodpasterin peitetarinan, ja näin ollen Powersia ei voitaisi yhdistää mitenkään CIA:n tiedustelulentoihin. Mikäli Powersin CIA-tausta olisi tullut esille juuri sillä hetkellä, se olisi ollut iso kansainvälinen skandaali juuri ennen Pariisin aseidenriisuntakonferenssia ja näin ollen koko neuvottelut venäläisten kanssa olisivat menneet pieleen.[2]

Hruštšovin ilmoitus Powersin vangitsemisesta korkeimmalle neuvostolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hruštšov tarkistamassa U-2-koneen hylkyä.

Neuvostoliiton pääsihteeri Nikita Hruštšov ilmoitti Neuvostoliiton korkeimmalle neuvostolle 4. toukokuuta, että amerikkalainen tiedustelukone U-2 oli jälleen kerran ylittänyt Neuvostoliiton ilmatilan ja kone oli ammuttu alas. Yhdysvaltain Moskovan suurlähettiläs oli pyytänyt Neuvostoliiton ulkoministeriöltä tietoja kuitenkin kadonneesta aseistamattomasta NASAn säähavaintokoneesta ja sen lentäjästä, sillä Yhdysvalloissa uskottiin edelleen, että Powers olisi pudonnut koneesta ja kuollut. Samalla kone olisi murskautunut palasiksi jossakin päin Neuvostoliiton ja Turkin rajaa.

Hruštšov ilmoitti yllätyksellisesti viikon päästä 7. toukokuuta Neuvostoliiton korkeimmalle neuvostolle, että Powers oli vangittuna Moskovassa ja että hän oli kertonut kuulusteluissa totuuden millä asialla hän oli lentänyt toukokuun 2. päivänä Neuvostoliiton ilmatilassa. Hruštšov ei kertonut kuitenkaan asiasta julkisuuteen mitään, sillä hänen tarkoituksensa olisi saada Eisenhower lankaan, kun tämä tiedustelisi Hruštšovilta Pariisin konferenssin aikana kadonneen lentäjän kohtalosta.[2]

Pariisin aseidenriisuntakonferenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samalla kun Powersia kuulusteltiin uudelleen Lubjankan vankilassa, Pariisissa alkoi huippukokous koskien aseidenriisuntaneuvotteluita. Huippukokoukseen osallistuivat neljä suurvaltaa (Neuvostoliitto, Ranska, Britannia ja Yhdysvallat), ja kokousta isännöi Ranskan presidentti Charles de Gaulle. De Gaullen tarkoitus oli saada liennytystä aikaiseksi idän ja lännen välillä. Pariisin konferenssi alkoi 16. toukokuuta Élysée-palatsissa.

Tilaisuus meni heti riitelyksi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä koskien U-2-koneiden ylilentoja Neuvostoliiton puolelle. Hruštšov vaati Eisenhowerilta julkista anteeksipyyntöä siitä, ettei tämä ollut siltikään lopettanut U-2-lentoja Neuvostoliiton ilmatilaan, vaikka hän oli luvannut tehdä niin, kun Hruštšov oli vieraillut vuosi sitten Yhdysvalloissa. Britannian pääministeri Harold Macmillan ja Ranskan presidentti Charles de Gaulle huomauttivat Hruštšoville, ettei vakoilu ollut mitään uutta suurvaltojen välillä. De Gaulle muistutti myös siitä, että neuvostoliittolainen satelliitti kiersi koko ajan, 18 kertaa vuorokaudessa, Ranskan yläpuolella, mistä saattoi arvata että kyseinen satelliitti oli mitä todennäköisimmin tiedustelutehtävissä, mutta Ranska ei kuitenkaan vaatinut asiasta anteeksipyyntöä Neuvostoliitolta.

Pariisin konferenssi päättyi vain kyräilyksi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä, ja Hruštšov lähti kokouksesta kesken ja samalla hän loukkasi Eisenhoweria kutsumalla tätä pelkäksi kakkosmieheksi, shakkinappulaksi alaistensa käsissä.[2]

Powersin oikeudenkäynti Moskovassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Powersin oikeudenkäynti pidettiin Moskovan ammattiliittojen talossa

Powers oli ollut vangittuna Lubjankan vankilassa yli 3,5 kuukautta, ja hänen vanhempansa ja puolisonsa olivat tulleet Moskovaan seuraamaan hänen oikeudenkäyntiään. Powersin oikeudenkäynti alkoi 16. elokuuta 1960 Moskovan ammattiliittojen talossa, jossa oli 1930-luvulla Stalinin aikana järjestetty näytösoikeudenkäyntejä. Powersia syytettiin rikollisesta vihamielisestä toiminnasta Neuvostoliiton kansaa vastaan.

Powersin oikeudenkäyntiä oli katsomassa tuhatpäinen yleisö, jonka joukossa istui muun muassa Neuvostoliiton puolelle loikannut tunnettu brittivakooja Guy Burgess. Powers itse odotti saavansa kuolemantuomion vakoilusta. Oikeudessa Powers myönsi syyllisyytensä mutta syyttäjä Roman Rudenko päätti kuitenkin jatkaa tämän hiillostamista kolmen päivän ajan. Lopulta Powersin puolustusasianajaja Mihail I. Grinev suositteli kuolemantuomion välttämiseksi, että Powersin olisi hyvä kertoa oikeudelle olevansa syvästi pahoillaan tapauksesta ja pyytäisi anteeksi, että hän oli ollut vakoilemassa Neuvostoliittoa ja ylittänyt maan ilmatilan laittomasti. Powers katui tekojaan oikeudessa ja sai kolmen vuoden vankeuden ja seitsemän vuoden pakkotyötuomion välttäen näin kuolemantuomion.[2]

Powersin vapauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gary Powers vaihdettiin neuvostovakooja Rudolf Abeliin Glienicken sillalla Länsi- ja Itä-Berliinin rajalla 10. helmikuuta vuonna 1962.

Helmikuun 2. päivään vuoteen 1962 mennessä Powers oli istunut Lubjankan vankilassa 21 kuukautta ja rangaistusta olisi jäljellä vielä kahdeksan vuotta. Powersin isä oli vedonnut presidentti John F. Kennedyyn, jotta hänen poikansa vaihdettaisiin neuvostovakooja Rudolf Abeliin, jonka amerikkalaiset olivat vanginneet vuonna 1957 ja joka oli tuomittu vankeuteen 30 vuodeksi vakoilusta. Pitkällisten ja vaikeiden neuvotteluiden jälkeen Neuvostoliitto suostui vaihtamaan Powersin Abeliin, joka itsekin oli hyvin halukas palaamaan Neuvostoliittoon. Powers ja Abel tulivat saattajineen 10. helmikuuta 1962 Glienicken sillalle, joka ylittää Haveljoen Itä- ja Länsi-Berliinin rajalla. CIA kuljetti Powersin Azoreiden saarille, jossa Powers vietti jonkin aikaa, kunnes hänet 18. helmikuuta lennätettiin kotiin Yhdysvaltoihin. Powers asui turvatalossa Ashfordin Farmsilla, lähellä Washingtonia, jossa hän totutteli normaalin arkielämän rutiineihin ja mukavuuksiin.[2]

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain tiedotusvälineet suhtautuivat Powersin tapaukseen hyvin ristiriitaisesti. Herald Tribune kirjoitti Powersista jopa isolla otsikolla seuraavasti: Sankari vai sähläri? Seuraavien kuukausien ajan Powers antoi haastatteluja tiedotusvälineiden edustajille. Powers kutsuttiin kuultavaksi Yhdysvaltain kongressin komiteaan, joka syytti Powersia salaisten laitteiden luovuttamisesta vihollisen käsiin. Komitea kuitenkin vapautti Powersin, mutta hän ei enää palannut entiseen työhönsä tiedustelulentäjänä, vaan meni koelentäjäksi yksityiseen yritykseen. Elokuussa vuonna 1977 Powers kuoli ollessaan koelennolla ohjaamassa helikopteria, joka syöksyi maahan. Vuonna 2000 Yhdysvaltain ilmavoimat myönsi Powersille postuumisti kaikkiaan kolme kunniamitalia.[2]

Populäärikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Steven Spielbergin ohjaama elokuva Bridge of Spies, joka perustuu U-2-välikohtaukseen ja Powersin alasampumiseen, sai ensi-iltansa 16. lokakuuta 2015.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rislakki, Jukka: Paha sektori. Atomipommi, kylmä sota ja Suomi. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36478-9.
  • Taivaalta putosi vakooja. Tieteen Kuvalehti Historia, 2008, nro 11, s. 64–71. Oslo: Bonnier Publications International AS. 0806-5209.
  • Lappi, Ahti: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, Ilmatorjuntasäätiö, Jyväskylä, 2003
  • U2 Spy Plane BBC Witness. BBC World Service: British Broadcasting Corporation. Viitattu 3.11.2014. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rislakki 2010, s. 282–286.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p Tieteen Kuvalehti Historia 11/2008.
  3. a b c d e Rislakki 2010, s. 283–287.
  4. BBC: U2 Spy Plane.