Guatemalan vallankaappaus 1954

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Guatemalan vallankaappaus 1954
Päivämäärä:

18.27. kesäkuuta 1954

Paikka:

Guatemala

Lopputulos:

Árbenzin ero ja maanpako
Castillo Armasin nousu presidentiksi

Osapuolet

Guatemalan lippu Guatemalan hallitus ja armeija

Guatemalan lippu Armasin kapinalliset
Flag of the U.S. Central Intelligence Agency.svg CIA

Komentajat

Jacobo Árbenz

Castillo Armas

Guatemalan vallankaappaus 1954 oli Yhdysvaltojen CIA:n tukema vallankaappaus, joka syöksi vallasta Guatemalan presidentti Jacobo Árbenzin ja nosti presidentiksi eversti Castillo Armas vuonna 1954. Árbenzia oli alettu pitää uhkana, koska hänen uudistustensa kuten maan uudelleenjako miellettiin kylmän sodan ajan ilmapiirissä kommunismina. CIA:n peitenimi hankkeelle oli operaatio PBSUCCESS ja 18. kesäkuuta Armasin suhteellisen pieni kapina armeija hyökkäsi Guatemalaan Hondurasista tukenaan muutamia amerikkalaisia pommikoneita. Árbenz luuli joutuneensa suuremman yhdysvaltalaisen hyökkäyksen kohteeksi ja pakeni maasta 27. kesäkuuta.

Sittemmin Guatemalassa valtaa piti armeija ja maa jakautui sotilasvallan kannattajiin ja vastustajiin. Sissisotaa ja talonpoikaiskapinoita käsittänyt Guatemalan sisällissota jatkui 1980-luvulle ja johti kymmenientuhansien tai jopa satojentuhansien kuolemaan.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guatemalan pitkäaikainen diktaattori Jorge Ubico y Castañeda oli luopunut vallasta kesäkuussa 1944 kansalaisoikeuksia vaatineen liikkeen painostuksesta. Ennen eroaan hän sai nimitettyä omaksi seuraajakseen Federico Poncen, joka monien pettymykseksi jatkoi Ubicon politiikkaa. Lokakuussa 1944 järjestettiin vaalit, joiden voittajaksi Ponce julistautui. Tyytymättömyys johti nuorten upseerien vallankaappaukseen, jota johtivat majurit Francisco Arana ja Jacobo Árbenz. Armeijan johtama juntta järjesti toiset vaalit joulukuussa 1944, jotka voitti Juan José Arévalo. Arévalo ajoi liberaalivasemmistolaista ”henkistynyttä sosialismia”. Varsinainen sosialisti hän ei kuitenkaan ollut esimerkiksi samaan aikaan Euroopassa toimineisiin sosialisteihin nähden. Vuonna 1945 voimaan tullut maan perustuslaki kielsi edelleen kommunistiset puolueet ja maauudistus jätettiin tekemättä. Joka tapauksessa Arévalon hallinto toteutti kuitenkin uudistuksia esimerkiksi työvelvollisuuteen, lehdistön ja yhdistymisen vapauteen ja koulutukseen liittyen.[1]

Uutta hallintoa uhkasi mahdollinen uusi vallankaappaus armeijan taholta. Sen komentajaksi noussut Francisco Arana havitteli itse mahdollisesti presidentin virkaa. Uhka kuitenkin katosi, kun Arana murhattiin vuonna 1949 Jacobo Árbenzin sekaannuttua mahdollisesti asiaan. Surmaa seurasi armeijan kapina, joka kuitenkin kukistettiin. Árbenz nousi Arévalon seuraajaksi vuonna 1951. Hänen kautensa merkitsi tietyn asteista radikalisoitumista, joka konservatiivisissa piireissä nähtiin kommunismina. Árbenz hakikin kannatusta äärivasemmistolta, kuten kaupunkityöväen ammattiyhdistysliike CGTG:ltä ja kommunistien työväenpuolue PTG:ltä, joista jälkimmäisen perustaminen oli sallittu vuonna 1952. Huomattavin Árbenzin hallinnon toteuttamista uudistuskista oli maauudistus. Vuonna 1952 aloitettiin 607 000 hehtaarin maa-alueen jakaminen 88 000 perheelle. Kolmanneksen maista omisti valtio, mutta loput olivat yksityistä maata.[1]

Presidentti Dwight D. Eisenhower ja ulkoministeri John Foster Dulles.

Suurin yksityinen maanomistaja Guatemalassa oli yhdysvaltalainen United Fruit, joka menetti 15 % maistaan, eli noin 200 000 hehtaaria. Pakkolunastuksen korvaushinta oli 2 dollaria hehtaarilta, vaikka yhtiö oli vaatinut korvaushintana 75 dollaria hehtaarilta. Luonnollisesti yhtiö ei ollut tyytyväinen Árbenzin politiikkaan, vaan alkoi kampanjoida häntä vastaan Yhdysvalloissa. Kylmän sodan aikaisessa Yhdysvalloissa ja presidentti Dwight D. Eisenhowerin hallinnossa Árbenz alkoi vaikuttaa kansainvälisen kommunismin marionetilta. Sitä paitsi sekä Yhdysvaltain tuolloinen ulkoministeri John Foster Dulles, että keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Allen Dunes olivat aiemmin urallaan toimineet United Fruit -yhtiön lainopillisina neuvonantajina. Tulos oli, että Yhdysvalloissa päätettiin ryhtyä toimiin Árbenzin hallinnon horjuttamiseksi.[1]

Eisenhower hyväksyi CIA:n laatiman suunnitelman Guatemalan toimintaan elokuussa 1953.[1] CIA:lta suunnitelma sai peitenimen "operaatio PBSUCCESS" eli "operaatio Menestys". Maaliskuussa 1954 järjestettiin kymmenes Amerikan valtioiden järjestön eli OAS:n kokoontuminen Venezuelan Caracasissa. kokoukseen matkusti myös ulkoministeri Dulles, joka puhui kokouksessa kommunismin vaaroista mainiten, miten kommunismin uhka ei ollut Amerikalle suora, vaan sisäinen. Dulles ei puhuessaan maininnut nimeltä esimerkkejä, vaikka olikin selvää että hän viittasi tilanteeseen Guatemalassa. Dulles sai läpi päätöslauselman, jonka mahdollisti ennaltaehkäisevän sotilastoiminnan kumouksellisia tahoja vastaan.[2]

Vallankaappaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CIA:n vuonna 2003 julkaistu sisäinen muisto kuvailee keskustiedustelupalvelun toimintaa Guatemalassa.

CIA:n operaatio PBSUCCESS perustui laajalle mediakampanjalle, jossa Árbenzista maalattiin kuva uhkana koko läntiselle pallonpuoliskolle, josta Guatemalalaiset itsekin tahtoivat päästä eroon. Samaan aikaan guatemalalaisista maanpakolaisista oli alettu koota kapina-armeijaa, jotta yhdysvaltojen ei tarvitsisi itse puuttua asioihin suoraan. Tilanteen kiristyminen ei ollut jäänyt huomaamatta Guatemalassa. Árbenz oli keväällä 1954 tilannut aseita Itä-Euroopasta tarkoituksenaan jakaa niitä kannattajilleen. Tähän suunnitelmaan ei kuitenkaan keretty ryhtyä.[1] 18. kesäkuuta 1954 eversti Carlos Castillo Armasin johtama noin 300 miehen vahvuinen kapina-armeija ylitti Guatemalan rajan Hondurasista käsin.[2] Joukot alkoivat edetä kohti maan pääkaupunki Guatemala Cityä United Fruit -yhtiön maiden halki.[1] Samaan aikaan pääkaupungissa Yhdysvaltojen lähettiläs John Peurifoy johti amerikkalaisten paikallista toimintaa. Yhdysvaltalaiset radioasemat välittivät propagandauutisia, joiden mukaan maata vastaan oli hyökännyt valtava armeija, joka tähtäsi Árbenzin kukistamiseen.[2] Samalla CIA:n kapina-armeijan tueksi antamat pommikoneet pommittivat kohteita presidentinpalatsin lähistöllä. Harhautus oli onnistunut, sillä sekä Guatemalan armeija että Árbenz uskoivat suuren yhdysvaltalaisen joukko-osaston tunkeutuneen maahan. Armeija kävi kapinallisia vastaan joitakin pienimuotoisia yhteenottoja, mutta pian sen kenraalit alkoivat neuvotella Peurifoyn kanssa.[1] Árbenz erosi ja pakeni maasta 27. kesäkuuta.[2] Kapina-armeija valtasi pääkaupungin lopulta ilman vastarintaa.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutamia viikkoja tapahtumien jälkeen Guatemalan uudeksi presidentiksi oli noussut entuudestaan melko tuntematon Castillo Armas, jonka Yhdysvaltojen taloudellisesti tukema hallinto alkoi purkaa Árbenzin ja Arévalon kausien uudistuksia. Maauudistuksen aikana jaetut maat palautettiin entisille omistajilleen, armeija ja hallinto puhdistettiin kommunisteiksi epäillyistä ja ammattiyhdistysliike CGTG lakkautettiin. Puhdistusten aikana surmattiin tai katosi tuhansia. Armasin valtaantulon jälkeen yleistyi myös etenkin myöhemmin yleinen tapa, jonka mukaan armeija oli jatkuvasti mukana maan politiikassa. Monet sittemmistä presidenteistä olivat kenraaleja. maa jakautui sotilasvallan kannattajiin ja vastustajiin. 1980-luvulle saakka jatkunut sissisota ja talonpoikaiskapinat aiheuttivat Guatemalan sisällissodassa sisällissodassa kymmenientuhansien tai jopa satojentuhansien kuoleman.[1]

Yhdysvaltojen toiminta Guatemalassa tuomittiin Latinalaisessa Amerikassa laajalti. Maa perusteli kuitenkin toimintaa YK:n turvallisuusneuvostossa YK:n peruskirjan artiklan 51 perusteella, jonka mukaan alueelliset järjestöt saattoivat tehdä päätöksiä alueellisista konflikteista ja yhdysvaltojen toiminta oli näin perusteltu OAS:n päätöslauselman perusteella.[2]

Vuonna 2011 silloinen Guatemalan presidentti Álvaro Colom pyysi Guatemalan valtion puolesta anteeksi vallankaappauksen tapahtumia.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia, s. 289-293. 2. painos. Gaudeamus, 2001. ISBN 978-952-495-510-2.
  2. a b c d e Burkholder, Mark A.: Encyclopedia of Latin America, s. 148-149. Vol. 4. Facts on File, 2010. ISBN 978-0-8160-7359-7. (englanniksi)
  3. Elizabeth Malkin: An Apology for a Guatemalan Coup, 57 Years Later The New York Times. Viitattu 28.9.2018. (englanniksi)