Laskuvarjo

Laskuvarjohyppääjä laskeutuu

Laskuvarjo on laite, joka mahdollistaa (vapaan) putoamisen pysäyttämisen/hidastamisen sekä liikkumisen ilmassa eli pystysuuntaisen ja useimmiten myös vaakasuoran liikkeen hallinnan.

Tyypit

Laskuvarjoja on kahta päätyyppiä; pallo- ja patjavarjoja (liitovarjoja). Urheilulaskuvarjokokonaisuuteen kuuluu päävarjo, varavarjo, valjaat ja varavarjon automaattilaukaisin.

Pallovarjon toiminta perustuu ilmanvastukseen. Mitä suurempi varjo, sitä suurempi on sen ilmanvastus, joka hidastaa liikettä. Useimmat nykyään käytössä olevat pallovarjot ovat jossain määrin ohjattavia, mutta myös täysin ei-ohjattavia malleja on olemassa. Pallovarjoja käytetään lähinnä erilaisiin armeijan käyttötarkoituksiin; miehistön- ja kalustonpudotuksiin. Sen etuja ovat varmatoimisuus ja helppokäyttöisyys.

Liitovarjo puolestaan toimii lentokoneen siiven tavoin ja tuottaa nostovoimaa. Kaikki liitovarjot ovat ohjattavia, ja niinpä ne ovatkin nykyisin yleisin laskuvarjotyyppi.

Historia

Laskuvarjon perusperiaate on tunnettu jo pitkään, sillä esimerkiksi kiinalaisen Sima Qian kirjoittamassa historiateoksessa Shiji kuvataan, kuinka eräs keisari hyppäsi palavasta rakennuksesta ja käytti kartiomaista olkihattua hidastaakseen putoamisnopeuttansa. Kiinalaisissa käsikirjoituksissa on muita vastaavia merkintöjä, ja kruunajaisissa vuonna 1306 väitetään käytetyn laskuvarjoa, mutta tätä väitettä ei ole pystytty varmistamaan historiallisilla todisteilla. Leonardo da Vinci puoleestaan esitteli oman mallinsa, joka löytyy hänen teoksestansa Codex Atlanticus. Hänen ei kuitenkaan tiedetä rakentaneen suunnittelemaansa laitetta.

Louis-Sébastien Lenormand oli ensimmäinen, joka esitteli julkaisesti laskuvarjon toimintaa. Hän teki näytöksensä vuonna 1783, ja muutamaa vuotta myöhemmin jotkin ranskalaiset hyppäsivät jo ilmapalloista. André-Jacques Garnerinin tiedetään olevan ensimmäinen, joka hyppi säännöllisesti. Eräässä näytöshypyssään vuonna 1802 hän hyppäsi 2 400 metrin korkeudesta.

Varhaisimmissa laskuvarjoissa oli sateenvarjojen tapaan kehikko, joka piti ne auki. 1800-luvun aikana kehitettiin kuitenkin jo taitettavia varjoja, jotka oli tehty silkistä. Telineeseen sijoitettu laite aukaisi varjon, kun hyppääjä teki hyppynsä. Laskuvarjon laukaisimet alkoivat kehittyä 1900-luvun alussa.

Ensimmäisessä maailmansodassa laskuvarjoja käyttivät erityisesti havaintopalloista pelastuvat henkilöt, mutta lentokoneissa niitä pidettiin edelleen pääsääntöisesti epäkäytännöllisinä. Toisessa maailmansodassa laskuvarjoja alettiin käyttää jo säännöllisesti. Niitä käytettiin muun muassa erikoisjoukkojen kuljettamiseen sotatoimialueelle, vaikeapääsyisten joukkojen huoltamiseen ja vakoojien saamiseksi vihollisalueille.

Nykyiset laskuvarjot on valmistettu usein nailonista, joka ei ime kosteutta ja on ilmatiivis, mutta on silti kevyt ja kestävä materiaali. Uusissa liitovarjoissa on lisäksi silikonipinnoite, joka tekee kankaan ilmaa läpäisemättömäksi, mikä parantaa varjon aerodynaamisia ominaisuuksia. Tällaisesta kankaasta käytetään nimitystä ”nollakangas” (engl. zero porosity).

Katso myös

• Laskuvarjohyppy
• Laskuvarjojääkäri
• Utin Laskuvarjokerho
• Suomen Laskuvarjokerho
• Moottoroitu varjoliito

Aiheesta muualla

• The European Military Parachuting Association (Arkistoitu – Internet Archive)