Eilat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eilat
(אֵילַת)
Näkymä Eilatiin.
Näkymä Eilatiin.
Vaakuna
Vaakuna

Eilat

Koordinaatit: 29°33′N, 34°57′E

Valtio Israel
Hallintoalue Eteläinen
Perustettu 1951
Väkiluku (2016) 50 072









Eilat on kaupunki Israelin eteläisessä kärjessä Punaisenmeren Akabanlahden rannalla. Vuoden 2016 lopussa Eilatin asukasluku oli 50 072. Eilatin läheisyydessä sijaitsee Jordanian satamakaupunki Akaba ja Egyptin Taba. Eilat on kuulunut arvonlisäverottomaan alueeseen vuodesta 1985. Kaupungissa sijaitsee Eilatin satama ja nykyisin matkailu muodostaa merkittävän osan kaupungin taloudesta. Akabanlahden koralliriutat ovat suosittu matkailukohde.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eilatia valokuvassa vuonna 1963.

Arkeologisissa kaivauksissa tehtyjen löytöjen mukaan nykyisen Eilatin lähistöllä Negevin autiomaan eteläosissa asui metsästystä ja keräilyä harjoittaneita ihmisiä jo neoliittiselta kivikaudelta lähtien 8 000–5 000-luvuilla eaa. Alueen väestö kasvoi ilmeisesti huomattavasti pronssikauden alussa ja alueella aloitettiin maanviljelyn ja paimentolaisuuden harjoitus noin 3 000-luvulla eaa. Ensimmäinen selkeä maininta historiallisissa lähteissä asutuskeskuksesta alueella on peräisin Vanhasta testamentin toisesta Mooseksen kirjasta, jossa puhutaan Esjon-Geberistä paikkana Siinailla ja ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa se mainitaan paikkana lähellä Eilatia ja jossa kuningas Salomo rakennutti laivoja. Muinainen kaupunki sijaitsi ehkä nykyisestä Akabasta hieman itään ja sitä hallitsivat ajoittain israelilaisten ohella myös Edom. 200-luvulla eaa. aluetta hallitsivat nabatealaiset Petrasta käsin ja tuolloisesta Ailasta oli kehittynyt merkittävä satama. Roomalaisten saavuttua alueelle he antoivat ensin nabatealaisten kauppiaiden toimia varsin autonomisesti, mutta Petra ja Aila liitettiin lopulta kiinteäksi osaksi valtakuntaa vuonna 106 jaa. Rooman Palestiinaan sijoittamista kahdesta legioonasta toisen tukikohta oli Ailassa.[1]

Bysantin valtakunnan alaisuudessa kaupungista tuli yksi kristinuskon tukikohdista alueella ja kaupunki sai oman piispanistuimensa ennen vuotta 325. Kaupungin kautta kulki myös Siinainvuoren luostarille matkaavia pyhiinvaeltajia. Nykyisen kaupungin keskustasta on löydetty 200-luvun lopulla tai 300-luvun alussa rakennetun basilikan jäännökset. Kyseessä saattaa olla maailman vanhimpiin erikseen kirkoksi rakennettu rakennus ja se tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 363. Bysantin valtakaudella kaupungin ympärille rakennettiin myös muuri suojaamaan sitä ympäristön paimentolaisilta. Kaupungin alamäki alkoi vuodesta 614, jolloin persialaiset valtasivat Jerusalemin. Persialaiset käyttivät omia kauppareittejään, jotka kulkivat Ailan ohi. Herakleios valtasi Jerusalemin takaisin persialaisilta vuonna 628, mutta Aila jätettiin paljolti oman onnensa nojaan heikentyneessä valtakunnassa. Muslimit alkoivat levittäytyä Tabukista pohjoiseen vuonna 630 ja vuonna 632 he ottivat haltuunsa kaupungin sen piispan kanssa tehdyn sopimuksen jälkeen.[1]

Muslimit siirsivät kaupungin Bysantin ajan kaupungista kaakkoon. Rashidun- ja Umaijadien kalifaattin aikana kaupunki tuli tunnetuksi arabiankielisellä nimellä Ayla ja sittemmin nimellä Akaba. Nykyinen Eilat perustettiin Israelin itsenäisyyssodan tuloksena Israelin vuonna 1949 valtaamalle alueelle. Yhdistyneet kansakunnat oli äänestänyt Palestiinan jakamisesta juutalaisten ja arabien valtioihin vuonna 1947, mutta osapuolten välillä syttyi taisteluja saman vuoden marraskuussa. Israel julistautui itsenäiseksi toukokuussa 1948 ja itsenäisyyssodan taistelut keskittyivät enimmäkseen lähemmäs maan Välimeren vastaista rannikkoa. Eilat vallattiin vasta maaliskuussa 1949 tulitaukosopimuksen jälkeen. Operaatio Uvdahin aikana pieni joukko israelilaissotilaita valtasi pienen jordanialaisen vartioaseman Akaban länsipuolella. Jordania joutui hyväksymään alueen liittämisen Israeliin sen solmiessa aseleposopimuksen saman vuoden huhtikuussa.[1] Eilatin ensimmäiset juutalaiset siirtolaiset olivat Ha-Kibbutz ha-Me’uhadin jäseniä, jotka perustivat väliaikaisen leirin Eilatin rannikolle joulukuussa 1949. Eilat kasvoi aluksi hitaasti. Vuonna 1953 sen asukasluku oli 275 ja vuonna 1956 vastaavasti 520. Huomattava muutos kaupungille oli Akabanlahden avautuminen meriliikenteelle vuonna 1956 Suezin kriisin ja Siinain miehityksen seurauksena. Tuolloin 3 500:n asukkaan Eilatista tuli hallinnollisesti kaupunki vuonna 1959. Egypti sulki jälleen lahden liikenteen vuonna 1967, mikä johti osaltaan kuuden päivän sotaan.[2]

Talous ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eilatin satama rakennettiin vuonna 1951 ja alunperin pientä satamaa laajennettiin huomattavasti vuoden 1956 jälkeen.[3] Merenpohja syvenee nopeasti rannikolta merelle päin, mikä teki sataman rakentamisesta suhteellisen helppoa.[2] Satamassa on öljysatama ja Eilatista kulkee öljyputket Välimeren rannikolle Askaloniin ja Haifaan. Maantiet yhdistävät Eilatin Israelin tiheämmin asutuille alueille pohjoisessa.[3] Eilatin lentoasema sijaitsee heti kaupungista itään ja siltä lähtee lentoja Tel Aviviin ja Jerusalemiin.[2]

Eilatin talouden tärkein haara perustui pitkään Timnan kuparikaivoksille. Vuonna 1968 kaivos työllisti 1 000 henkilöä, mutta se jouduttiin sulkemaan taloudellisten vaikeuksien takia vuonna 1975. Nykyisin kaupungissa toimii useita pieniä ja keskisuuria teollisuuslaitoksia. Kaupungissa harjoitettuihin teollisuuden aloihin kuuluvat esimerkiksi timantinhionta ja kalanjalostus. Myös matkailulla on merkittävä osuutensa paikallisessa taloudessa. Kaupungin pääasiallinen matkailukohde on Akabanlahden koralliriutta, minkä lisäksi kaupungissa järjestetään jazz-musiikin ja klassisen musiikin festivaalit. Kaupungista tehtiin matkailun edistämiseksi arvonlisäveroton alue vuonna 1985 ja samasta syystä kaupungin rannikolle on rakennettu keinotekoisia laguuneja.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eilatin asukasluku vuoden 2016 lopussa oli 50 072.[4] Kuumuus ja kuivuus tekevät Eilatin olosuhteista suhteellisen ankarat, minkä takia Israelin valtio on pyrkinyt houkuttelemaan kaupunkiin asukkaita erityisten myönnytysten avulla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Michael R. T. Dumper ja Bruce E. Stanley: Cities of The Middle East and North Africa, s. 41-47. ABC CLIO, 2007. ISBN 1-57607-919-8. (englanniksi)
  2. a b c d Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 6 Dr-Feu, s. 287-288. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  3. a b c Elat Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.2.2018. (englanniksi)
  4. List of localities, in Alphabetical order Population 31.12.2016 (pdf) (Elat) Central Burau of Statistics. Viitattu 25.2.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]