Metsäkirvinen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metsäkirvinen
Anthus triviallis (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen

[1] Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Västäräkit Motacillidae
Suku: Kirviset Anthus
Laji: trivialis
Kaksiosainen nimi

Anthus trivialis
(Linnaeus, 1758[1])

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Metsäkirvinen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Metsäkirvinen Commonsissa

Metsäkirvinen (Anthus trivialis) on västäräkkien heimoon kuuluva lintulaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkirvinen on 14-16 senttimetriä pitkä.

Metsäkirvisen yläpuoli on väriltään harmaanruskea ja tummaviiruinen, mutta yläperä on viiruton. Rinta ja kupeet ovat beiget ja niissä on tummia viiruja, jotka kupeilla ovat heikompia. Vatsa ja alaperä ovat valkoiset. Jalat ovat vaaleanpunertavat ja takavarpaan kynsi on lyhyt ja käyrä, toisin kuin niittykirvisellä.[2]

Metsäkirvisen kutsuääni on lyhyt ja karkea bsrih. Varoitusääni on läpitunkeva ja kirkas tsit. Metsäkirvisen laulu on terhakka ja kuuluva, trilleistä ja nopeudeltaan vaihtelevista äänistä koostuva säe. Metsäkirvinen laulaa ahkerasti, usein myös keskipäivällä, jolloin muut linnut ovat hiljaisia. Metsäkirvinen laulaa laululennossa, joka alkaa puusta. Lintu nousee aluksi ylöspäin, liitäen sitten siivet jäykkinä ja laskeutuu jalat roikkuen uudelle oksalle.[2]

Käyttäytyminen on rauhallisempaa kuin niittykirvisen. Lentää melko suoraviivaisesti ja voimakkaasti, ja maassa kävelee vähemmän touhukkaasti. Muuttoaikoina pienissä parvissa.

Vanhoilla metsäkirvisillä on sulkasato heinä–elokuussa. Lajin sulkasato on suomalaisista linnuista nopein, kestäen keskimäärin 32 päivää. Nuoret linnut voi syksyllä erottaa vanhoista kuluneemman höyhenpuvun perusteella.

Vanhin suomalainen rengastettu metsäkirvinen on ollut 5 vuotta 8 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut 8 vuoden 2 kuukauden ikäinen ruotsalainen lintu.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkirvinen pesii lähes koko Euroopassa sekä suuressa osassa Siperiaa ja Keski-Aasiaa. Laji on muuttolintu, joka talvehtii Afrikassa ja Intiassa.[1] Suomeen metsäkirvinen saapuu huhti-toukokuussa. Syysmuutto tapahtuu elo-lokakuussa.[3]

Euroopassa elää arviolta 81-126 miljoonaa metsäkirvistä. Euroopan kanta muodostaa 25-49 prosenttia koko maailman populaatiosta, joten hyvin varovainen arvio koko maailman metsäkirviskannasta on 165-504 miljoonaa yksilöä.[1] Suomessa metsäkirvinen pesii koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Nykyinen kannanarvio on 2 miljoonaa pesivää paria. Metsäkirviskannan arvellaan olleen suurimmillaan 1940-1950-luvuilla, jonka jälkeen kanta on taantunut. Vähenemisen arvellaan johtuvan muutoksista talvehtimis- ja muuttoalueiden olosuhteissa, koska sopivat elinympäristöt Suomessa ovat nykymetsätalouden myötä lisääntyneet.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkirvinen pesii kaikenlaisissa metsissä. Se suosii avoimia mäntymetsiä, hakkuuaukkoja ja rämeiden reunamia,[2][4] mutta välttää liian tiheitä ja sulkeutuneita metsiä.[3]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkirvisen pesä on maassa kasvillisuuden seassa. Muninta tapahtuu touko-kesäkuussa. Naaras munii 3-6 tummapilkkuista, pohjaväriltään suuresti vaihtelevaa munaa, joita se hautoo 12-14 vuorokautta. Kummatkin emot ruokkivat poikasia, jotka lähtevät pesästä ennen kuin ovat lentokykyisiä noin 10 päivän ikäisinä. Emot ruokkivat poikasia vielä kaksi viikkoa tämän jälkeen. Metsäkirvinen pesii toisinaan kahdesti kesän aikana.[3]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkirvinen on hyönteissyöjä. Se syö hyönteisiä ja hämähäkkejä ja syksyllä myös siemeniä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d BirdLife International: Anthus trivialis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.3.2014. (englanniksi)
  2. a b c Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 266. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  3. a b c d Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 218. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  4. a b Lintuatlas Viitattu 9.2.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]