Kuikka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lintua. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Kuikka
Plongeon arctique nid.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Kuikkalinnut Gaviiformes
Heimo: Kuikat Gaviidae
Suku: Kuikat Gavia
Laji: arctica
Kaksiosainen nimi
Gavia arctica
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Kuikan levinneisyys: pesintäalueet ruskealla, talvehtimisalueet sinisellä (näkyy kuvaa suurentamalla).
Kuikan levinneisyys: pesintäalueet ruskealla, talvehtimisalueet sinisellä (näkyy kuvaa suurentamalla).
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kuikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kuikka Commonsissa

Kuikka (Gavia arctica) on suurikokoinen kuikkalintu, jota tavataan myös Suomessa. Kuikka on saanut nimensä ääntelynsä mukaan.

Piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikalla on harmaa pää, musta kurkku, valkoinen vatsa ja valkoruutuinen selkä mustalla pohjalla. Lisääntymiskauden ulkopuolella höyhenpuku on harmaampi. Kuikan nokka on harmaa tai valkeahko ja tikarinmuotoinen. Linnun pituus on 58–73 cm ja paino 2–3 kg. Sen siipien kärkiväli on noin 110–130 cm. Kuikan jalat ovat hyvin takana; tämä on uintikyvyn kannalta etu, mutta maalla kuikka liikkuu varsin vaikeasti, käytännössä raahautumalla eteenpäin.

Äänet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikan soidinääni on kauas kuuluva kuiik-ko kuiik-ko, jota se päästää varsinkin touko-kesäkuun aamuina ja iltoina.[2] Linnun muita ääniä ovat matala, narahtava ja hieman valittava aoor tai arkk.[2] Ennen sukellusta kuikka päästää usein helähtävän kluik-äänen.[2]

Elinikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhin suomalainen rengastettu kuikka on ollut 13 vuoden 29 päivän ikäinen. Euroopan vanhin on ollut saksalainen, ainakin 27 vuoden 10 kuukauden ikäinen yksilö.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikka pesii kirkasvetisissä ja kalaisissa järvissä tai merenlahdissa Euraasiassa ja satunnaisesti Alaskassa. Laji pesii koko Suomen alueella, jossa sitä on 8 000 – 10 000 paria. Pesimistiheys 0,5–2 on paria/km².[4] Euroopassa pesii 20 000 – 30 000 kuikkaparia, Venäjällä 100 000 – 200 000.[5] Laji talvehtii Välimeren itäosissa ja Mustallamerellä. Suomessa voi talvehtia 50–200 yksilöä.[4] kaikista EU:n alueen kuikista pesii Suomessa 60 prosenttia.[6]

Muutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kuikan kevätmuutto alkaa keskimäärin 10. huhtikuuta, on suurimmillaan 5. toukokuuta ja päättyy noin 20. toukokuuta. Syysmuutto alkaa keskimäärin 10. elokuuta, on suurimmillaan 5. lokakuuta ja päättyy 5. marraskuuta. Suomen yli muuttaa pääasiassa Suomen- ja Pohjanlahtea pitkin toukokuussa ja syys–lokakuussa 50 000 – 70 000 Luoteis-Venäjällä pesivää yksilöä.[4]

Jotta kuikkien muuttoaikatauluista saataisiin tarkempaa tietoa, kahteen kuikkaan, jotka on nimetty Rurikiksi ja Lahjaksi, on Suomessa asetettu kirurgisesti sateelliittilähetin. Niiden muuttokäyttäytymistä on seurattu syksystä 2015. Molemmat lähtivät muuttomatkalle lokakuun lopulla. Nuori Rurik-kuikka teki matkaa Mustallemerelle neljä viikkoa, vanhempi Lahja matkasi pari päivää ja pysähtyi matkalla vain kerran, Itämerellä.[7]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikka

Kuikan elinympäristöä ovat sekä selkävedet että karut järvet. Laji on sopeutunut lähes täysin vesielämään. Maalle kuikka nousee vain pesimään. Lentoon päästäkseen kuikka tarvitsee 50–200 metrin pituisen vesialueen ja lisäksi noustakseen järveä reunustavien puiden yläpuolelle lähes kilometrin pituisen avoimen maaston.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuikka rakentaa pesänsä kasveista aivan vesirajan läheisyyteen, minkä takia pienikin veden kohoaminen saattaa vaarantaa munat. Riski ovat myös moottoriveneiden aallokot. Kuikka munii yleensä kerralla vain kaksi munaa[8]. Emot hautovat munia kuukauden, jonka jälkeen poikaset siirtyvät veteen. Emot huoltavat poikasia vielä noin 9 viikkoa, minkä jälkeen poikaset ovat lentokykyisiä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden sukeltajien tapaan kuikka syö kaloja, esimerkiksi salakkaa ja särkeä, joita se pyydystää vedenpinnan alla. Ravinnoksi käyvät myös äyriäiset, simpukat ja hyönteistoukat.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Gavia arctica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 9.4.2014. (englanniksi)
  2. a b c Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 30. Jyväskylä: Gummerus, 1998. ISBN 951-32-0006-x.
  3. Longevity, ageing and life history of Gavia arctica (englanniksi)
  4. a b c Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas. WSOY, 2005. ISBN 951-0-26541-1.
  5. Esiintyminen (englanniksi)
  6. Metsälehti
  7. Juho Liukkonen: Satelliittikuikka Rurik lopetti vetkuttelun – molemmat seurantakuikat onnellisesti Mustallamerellä Yle.fi/uutiset. 1.12.2015. Viitattu 2.12.2015.
  8. Kivipelto, Arja: Mainio Muna. Helsingin Sanomat, 3.4.2012, s. D1. Helsinki: Sanoma.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]