Metsäjänis

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Metsäjänis
Lepus timidus 01.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Jäniseläimet Lagomorpha
Heimo: Jänikset Leporidae
Suku: Jänikset Lepus
Laji: timidus
Alalaji: hibernicus
Kaksiosainen nimi
Lepus timidus
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Metsäjäniksen levinneisyys
Metsäjäniksen levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Metsäjänis Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Metsäjänis Commonsissa

Metsäjänis (Lepus timidus) on jäniseläinten lahkoon kuuluva nisäkäs, joka on sopeutunut pohjoisen Euraasian oloihin.

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäjänis on 50–60 senttimetriä pitkä, painaa 2–5,5 kilogrammaa ja sen hännän pituus noin seitsemän senttimetriä. Metsäjänis voi elää jopa 13-vuotiaaksi. Kesäisin metsäjäniksen selkäpuoli on harmaanruskea ja pohjavilla vaaleanharmaata. Vatsapuoli on valkea lukuun ottamatta kaulan etuosaa. Korvissa on valkoiset reunat ja mustat kärjet. Talvisin metsäjäniksen turkki on valkoinen, ainoastaan korvanpäät ovat mustat. Takajalkojen varpaat metsäjänis levittää ikään kuin lumikengiksi, jolloin se pystyy kulkemaan lumella siihen uppoamatta. Takajalkojen jäljet ovat pehmeässä lumessa päärynänmuotoiset.[2] Metsäjänis kykenee juoksemaan jopa 60 kilometrin tuntinopeudella ja ui hyvin. Metsäjäniksen turkki koostuu ontoista ilmaa sisältävistä karvoista, jotka eristävät lämpöä talvella.

Irlannissa elävä metsäjäniksen alalaji Lepus timidus hibernicus ei vaihda talvella turkkiaan, vaan säilyy ruskeana ympäri vuoden.[3]

Talviasuinen metsäjänis (täytetty).

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäjänis esiintyy yhtenäisesti Euroopan ja Aasian pohjoisosissa Puolasta ja Skandinaviasta Tyynellemerelle. Lisäksi eristyneitä populaatioita on Hokkaidōssa, Kuriileilla, Sahalinilla, Alpeilla, Irlannissa ja Skotlannissa. Lajia on istutettu Englantiin, Färsaarille ja monille Skotlannin saarille.[1]

Suomessa metsäjänistä tavataan koko maassa.[4]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäjänikset saavat yleensä 2–5 poikasta, joskus jopa kahdeksan. Naaras synnyttää vuodessa 1–3 poikuetta. Tavallisesti lajilla on kaksi poikuetta vuodessa.[5]

Kiima alkaa helmikuussa, ja naaras tulee heti synnytyksen jälkeen uudelleen kiimaan. Se saattaa paritella vain muutamia tunteja synnytyksen jälkeen. Kantoaika on noin 50 vuorokautta. Poikasilla on syntyessään karvapeite, ja ne näkevät. Emo imettää poikasia kerran päivässä muutaman minuutin ajan. Kasviravintoa ne alkavat syödä jo parin päivän ikäisinä ja etsivät noin viikon ikäisenä ravintonsa jo itse.[5] Poikaset ovat lähes hajuttomia, mikä edesauttaa niiden selviytymisessä pedoilta.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäjäniksen pääravintoa ovat enintään seitsemän millimietrin paksuiset oksat, pajun, lepän, pihlajan ja koivun kuori sekä erilaiset ruohot ja varvut, kuten mustikka, juolukka ja kanerva.[5]

Jäniseläinten ja muutamien jyrsijälajien ravinnonkäytössä on erikoisuus: ne syövät säännöllisesti osan ulosteestaan. Näin jänis siirtää umpisuolesta erittyvää ruoansulatusentsyymiä mahalaukkuun. Tuolloin papanoiden sisältö poikkeaa muulloin ulostetusta. Jänis ja muutkin kasvinsyöjät valikoivat ravintonsa ottaen huomioon sekä sen ravinteikkuuden että myrkyllisyyden. Talviaikaan, kun ruokaa on vähän, jänis vierailee mielellään kaatuneilla haavoilla. Jos haapaa tai muuta lehtipuuta ei ole, jänis syö myös koivua.

Saalistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäjänistä saalistavat monet eläimet, esimerkiksi susi, ilves, kettu, kanahaukka, maakotka ja huuhkaja. Myös muut petolinnut, muun muassa hiirihaukka, pyydystävät jäniksen poikasia.

Metsästys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jäniksenmetsästys

Metsäjänistä metsästetään yleisesti. Jänisten metsästys on suosituimpia metsästysmuotoja Suomessa, ja vuosittain Suomessa metsästetään noin 200 000 yksilöä.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bjärvall, Anders & Ullström, Staffan: Suomen nisäkkäät. Suomentanut Iiris Kalliola ja Heidi Kinnunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25633-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Smith, A.T. & Johnston, C.H.: Lepus timidus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 2.7.2014. (englanniksi)
  2. Lauri Siivonen: Pohjolan nisäkkäät. Otava, 1974. ISBN 951-1-01443-9.
  3. Metsäjänis (Lepus timidus) Tunturisusi.com. Viitattu 13.10.2017.
  4. Bjärvall & Ullström, s. 78.
  5. a b c Bjärvall & Ullström, s. 80–81.
  6. Riistatiedot RiistaWeb. Viitattu 31.10.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]