Jänisrutto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jänisrutto
Jänisruton aiheuttama haava oikeassa kädessä.
Jänisruton aiheuttama haava oikeassa kädessä.
Luokitus
ICD-10 A21
ICD-9 021
MedlinePlus 000856
MeSH D014406

Jänisrutto eli tularemia on eläimestä ihmiseen tarttuva infektio eli zoonoosi. Sen aiheuttaa aerobinen eli happea käyttävä gramnegatiivinen kokkibakteeri Francisella tularensis. Bakteerin vakavampaa kantaa tularensis (tyyppi A) tavataan Pohjois-Amerikassa, kun taas lievempää kantaa holarctica (tyyppi B) esiintyy Aasiassa, Euroopassa sekä pienessä osassa Pohjois-Amerikkaa. Tartunnan voi saada hyönteisen tai puutiaisen puremasta, suorasta kontaktista sairaan eläimen kanssa, saastunutta pölyä hengittämällä tai saastuneen ruoan tai veden kautta.

Jänisrutto eläimillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jänisruttoa on tavattu 200 eläinlajilla. Tautia levittää eläinten välillä pääasiassa hyttyset. Suomessa yleisimpiä levittäjäeläimiä ovat metsäjänis ja rusakko, mistä juontuu myös taudin nimi. Jäniksille tauti on yleensä tappava, ja epidemia voi näkyä luonnossa kuolleina jäniksinä. Muita jänisruttoa kantavia eläimiä ovat esimerkiksi myyrät, hiiret ja piisamit. Koirat eivät sairastu jänisruttoon. Kissat sairastuvat tautiin vain harvoin.[1]

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tauti puhkeaa keskimäärin 3–5 päivän kuluttua altistumisesta. Se voi tuottaa usean erilaisen taudinkuvan, joita ovat ulserogranulaarinen, granulaarinen, okulogranulaarinen, oropharyngeaalinen, pneumooninen ja tyfoidaalinen tautimuoto. Ulserogranulaarisessa muodossa iholle ilmestyy hyönteisen pistokohtaan haavauma ja paikalliset imusolmukkeet suurenevat. Kyseinen tautimuoto on tautimuodoista yleisin Suomessa. Granulaarisessa muodossa vain paikalliset imusolmukkeet suurenevat. Okulogranulaarisessa muodossa ilmenee silmän sidekalvontulehdusta sekä korvan ja kaulan seudun imusolmukkeiden suurenemista. Oropharyngeaalisessa muodossa syntyy kivulias nielutulehdus. Tyfoidaalisessa muodossa ilmenee voimakkaita yleisoireita, kuten kuumetta, päänsärkyä, lihaskipua, oksentelua ja ripulia. Tyfoidaalisen muodon kuolleisuus on muita muotoja korkeampi.

Keuhkotularemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keuhkotularemia eli pneumooninen muoto syntyy joko suorasti bakteereita hengitettäessä tai epäsuorasti ulserogranulaarisen tai tyfoidaalisen muodon aiheuttaman bakteremian eli bakteerien vereen leviämisen seurauksena. Siihen liittyy korkea kuume, päänsärky, yskä, hajanaiset varjostumat keuhkokuvassa, lobaarinen tiivistymä, hilusalueen adenopatia ja pleuraneste. Yskä ja myös hengitystiheyden nousu on tavanomaista. Keuhkotularemian saattaa sekoittaa helposti laajaan kirjoon keuhkoinfektioita.

Diagnoosi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diagnoosin pääasiallisia selvittämistapoja ovat seerumitutkimukset ja bakteerin DNA:n tunnistaminen PCR-kokeella. Myös bakteeriviljely on mahdollista. PCR-koe on seerumianalyysia tarkempi, ja sen voi tehdä erilaisista kudosnäytteistä. Serologiassa eli seerumiopissa IgG-luokan vasta-aineen nelinkertainen nousu tasoissa on diagnostinen. Serologia ei ole positiivinen alle kymmenessä päivässä tartunnan saamisesta.

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aminoglykosidi-antibiootit tappavat bakteereita ja toimivat hyvin jänisruttoa vastaan. Taudin uusiutuminen on niitä käytettäessä harvinaista. Aminoglykosidien haittavaikutuksia ovat mahdollinen korva- ja munuaisongelma sekä huono imeytyminen ruoansulatuskanavassa, joten niiden käyttö rajoittuu muuhun kuin suun kautta annettavaan annosteluun sairaalassa. Myös tetrasykliinit ovat hyvä vaihtoehto jänisruton hoitamiseen. Doksisykliiniä käytetään nykyisin vanhojen tetrasykliinien sijaan. Se estää bakteerien kasvua, joten hoitojakson on oltava pidempi kuin bakteereita tappavilla lääkkeillä. Doksisykliiniä ei voida suositella alle 8-vuotiaille lapsille heidän hampaidensa herkän kehitysvaiheen vuoksi.

Fluorokinolonit, kuten siprofloksasiini ovat nykyisin paras vaihtoehto jänisruton hoitamiseksi. Ne tappavat bakteereita ja niiden annostelu onnistuu suun kautta. Ne ovat myös vähemmän haitallisia verrattuna aminoglykosideihin. Siprofloksasiinin ongelma on varsinkin virtsateitä infektoivien bakteerien kehittämä vastustuskyky lääkkeelle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johansson, A.; Berglund, L.; Gothefors, L.; Sjöstedt, A. & Tärnvik, A.: Ciprofloxacin for treatment of tularemia in children. Pediatr Infect Dis J., 2000. 19:449–53.
  • Kummerfeldt, C.E.; Huggins, J.T. & Sahn, S.A.: Unusual bacterial infections and the pleura. The Open Respiratory Medicine Journal, 2012. 6:75–81.
  • Lam, S.T.; Sammons-Jackson, W.; Sherwood, J. & Ressner, R.: Laboratory-acquired tularemia successfully treated with cipprofloxasin. A case report. Infect Dis Clin Pract, 2012. 20:204–207.
  • Matyas, B.T.; Nieder, H.S. & Teleford, S.R.: Pneuminic tularemia on Martha’s Vineyard. Ann. N.Y. Acad. Sci. 2007. 1105:351–377.
  • Tärnvik, A. & Chu, M.C.: New approaches to diagnosis and therapy of tularemia. Ann. N.Y. Acad. Sci. 2007. 1105:378–404.
  • Wehbe, E.; Antoun, S.A.; Jaoude, D.A.; Moussa, J. & Moore, T.: Rhabdomyolysis an unusual presentation of tularemia. Infect Dis Clin Pract. 2009. 17:111–113.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jänisrutto eli tularemia Terveyskirjasto. 14.12.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mäkelä, Mäkelä-Wager & Vaheri: Kliininen mikrobiologia.