Infektio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Infektio eli tartunta tarkoittaa vieraaseen lajiin kuuluvan taudinaiheuttajan tunkeutumista isäntälajin elimistöön ulkoa käsin tai siirtymistä isännän elimistön osasta toiseen niin runsain mitoin, että se kykenee vaurioittamaan isännän tervettä kudosta. Tulehdus syntyy vain, jos isännän immuunipuolustusjärjestelmä on niin heikko, ettei se kykene eliminoimaan taudin aiheuttajaa ennen kuin se lisääntyy. Taudinaiheuttajat tunkeutuvat elimistöön usein hengitysteiden, suoliston, sukuelinten tai avointen haavojen kautta.[1]

Tartuttava taudinaiheuttaja aiheuttaa isäntälajissa tulehdusvasteen eli inflammaation. Tartunta häiritsee elimistön normaalia toimintaa ja saattaa johtaa erilaisiin seurauksiin, kuten kuolioon, jatkuviin haavoihin ja jopa kuolemaan. Taudinaiheuttaja on yleensä pieneliö, esimerkiksi bakteeri, virus, loinen, sieni, prioni tai viroidi. Loisen ja isännän välillä olevaa yhteiseloa, jossa loinen hyötyy isännästä, kutsutaan loisinnaksi. Tartuntoihin keskittynyt lääketieteen erikoisala on nimeltään infektiosairaudet.

Tartunnasta seuraavaa tautia kutsutaan tartuntataudiksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. infection. The Free Dictionary, {{{Vuosi}}}. Artikkelin verkkoversio.
  2. Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 179. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.