Kiekko-Espoo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo nykyisestä juniorikiekkoseurasta ja Suomi-Sarjan jääkiekkojoukkue Kiekko-Espoosta. Katso Espoo Blues.
Kiekko-Espoon logo.

Kiekko-Espoo on espoolainen 1984 perustettu juniorityötä tekevä jääkiekkoseura. K-Espoo on espoolaisten kasvattajaseurojen Espoo Bluesin ohella edustusorganisaatio. Kiekko-Espoon ja Bluesin joukkueet pelaavat valtakunnallisilla sarjatasoilla C-, B- ja A-junioreissa[1]. Espoon Bluesin ja Kiekko-Espoon juniorijoukkueet pelasivat vuoteen 2014 Kiekko-Espoo Juniorit ry:n alaisuudessa.[2]

Kiekko-Espoon historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousu II-divisioonasta I-divisioonaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioonakarsinnoissa jaossa oli liigaannousijoiden tilalle kaksi uutta paikkaa. Yhteensä divisioonaan selvityisi ensi kaudeksi siis viiden joukkueen sarjasta kolme parasta. Ainoana sarjapaikkaansa joutui puolustamaan VaKi. Kakkosesta se sai seurakseen Heinolan Peliitat, KOOVEEN, Kiekko-Espoon ja Lohi-Kiekon Jyväskylästä. Vuotta aiemmin divisioonasta pudonnut Peliitat joutui kamppailemaan jatkopaikkansa puolesta tiukasti kakkosdivarin etelälohkossa, kun taas Kiekko-Espoo oli selvittänyt tiensä samassa lohkossa itsensä selväksi ykköseksi vain kaksi tappiota kärsineenä. Karsintasarja oli tasainen. Kiekko-Espoo hävisi vierasottelunsa Heinolassa ja Jyväskylässä, mutta jäi sarjataulukon karsintaviivan päälle yhdeksällä pisteellään. Lohi-Kiekon kotonaan maalein 14–1 voittanut ryhmä teki sarjassa eniten maaleja (44) ja päästi vähiten (26). Kiekko-Espoon tärkein pelaaja oli runkosarjassa yli kaksi pistettä per ottelu tehnyt Jarmo Muukkonen. Karsinnoissa eniten tehopisteitä tekivät Jukka Tuovinen (5+7=12), Mikko Lempiäinen (6+5=11), Jan Långbacka (5+4=9), Arto Pappila (4+5=9) ja Olli Saalasti (2+7=9). 17-vuotias Petro Koivunen pelasi viisi peliä, ja hän teki kuusi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä. Joukkueen maalivahti oli aiemmin JYP:ssä liigaa pelannut Harri Tammiruusu.

I-divisioona ja nousuyritys SM-liigaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioonan voitti 68 pistettä kerännyt JoKP, joka nousi sarjan ensimmäiseksi pysyvästi jo kahdeksannella sarjakierroksella. Toisesta paikasta liigakarsintaan taistelivat median suosikki Jokerit sekä erinomaisen kauden pelannut sarjatulokas Kiekko-Espoo. Koko kauden kakkos- ja kolmostiloja keskenään vaihdelleet joukkueet saivat eroa aikaan sijoituksissaan vasta runkosarjan viimeisellä neljänneksellä, jolloin rivinsä uudelleen koonnut Jokerit taisteli itsensä K-Espoon ohi kahdeksan pisteen turvin. Kohun saattelemana Kalervo Kummolan suojiin siirtynyt Jokerit sai kasaan 64 ja Kiekko-Espoo 56 pistettä. Jokereiden maaliero oli 278–173. Jarmo Toivosen valmentama Kiekko-Espoo teki 50 maalia vähemmän ja päästi neljä enemmän.

Edellisvuoden nuorisotähti Teemu Selänne pelasi ensimmäisen kautensa miesten sarjassa ja oli helsinkiläisten paras pistemies (36+33=69), vaikka joutuikin jättämään yhdeksän peliä väliin kiireiden vuoksi. Myös Espoossa oltiin panostettu nuoriin pelaajiin. Joukkueen rungon oli annettu hitsautua kakkosessa, eikä kokoonpanoon tehty suuriakaan muutoksia. Joukkueen tärkein pelaajahankinta oli jyväskyläläinen maalivahti Risto Dufva. Valtaosa pelaajista oli 1960–1970-lukujen taitteessa syntyneitä espoolaisia. Seuran omat kasvatit Petro Koivunen, Jan Långbacka ja Mikko Lempiäinen muodostivat joukkueen tehokolmikon. Erityisen hyvä Kiekko-Espoo oli erikoistilanteissa. Se teki 59 ylivoima- ja 11 alivoimamaalia, ja alivoimapelikin toimi kohtalaisesti. Petro Koivunen teki eniten ylivoimamaaleja koko sarjassa (12), puolustaja Sami Nuutinen yhden vähemmän.

Toinen kausi I-divisioonassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rinnanmitalla Kari Torkkelin valmentamalle TuTo:lle jäi pisteen vähemmän kerännyt Kiekko-Espoo. Kaksikolla ei suurtakaan panosta missään vaiheessa kautta ollut, sillä erot sekä ylös- että alaspäin olivat suhteellisen selvät. Varsinkin espoolaisille kausi oli silti suunnaton pettymys. Ensimmäinen kausi oli ollut erittäin onnistunut, ja houkutuksista huolimatta seuran lupaavat omat kasvatit olivat vielä jääneet divisioonaan, joten K-Espoon oletettiin yhä taistelevan kärkipään sijoista. Nuorista joukkueen olivat jättäneet vain Jokereihin siirtynyt Jan Långbacka sekä puolustajalupaus Peter Ahola, joka siirtyi Bostonin yliopistoon. Lisäksi Jukka Tuovinen ja Jukka-Pekka Hienonen vaihtoivat joukkuetta. Muuten pysyi joukkue lähes samana.

Uusia pelaajia Matinkylässä olivat jyväskyläläinen hyökkääjä Marko Virtanen (22 maalia 30 pelissä), yli kymmenen kautta Extraliigaa Litvínovissa pelannut tšekkipuolustaja Jordan Karakavrilidis sekä omista kasvateista muun muassa Juha Ylönen ja Tom Laaksonen. Karakavrilidis tosin siirtyi jo kesken kauden pelaamaan II divisioonaa Iisalmelle tehtyään 24 pelissä tehot 7+12=19. Ilmeisesti merkittävin menetys oli Martti Merran jättäytyminen sivuun valmennusryhmästä, sillä espoolaisten peli ei käynnistynyt missään vaiheessa kautta. Tosin Petro Koivunen pelasi hyvin, eikä edes asepalveluksen samanaikainen suorittaminen juuri vaikuttanut hänen pelaamiseensa. Koivunen teki kauden aikana 60 pistettä (25+35) ja oli joukkueen paras pistemies. Kiekko-Espoo teki kauden aikana peräti 214 maalia, mutta päästi niitä 229.

Kolmas kausi I-divisioonassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vantaalaisten perässä tulivat 49 pistettä keränneet Karhu-Kissat sekä Kiekko-Espoo. Kiekko-Espoo aloitti kautensa kolmella tappiolla – loppu sujuikin jo paremmin, sillä kahdeksasta viimeisestä pelistään se ei hävinnyt yhtäkään. Espoolaiset olivat sinnitelleet kiekkoinnostuksensa turvin mukana hyvin ja yhtenäisenä rintamana, mutta tähän kauteen se joutui lähtemään pelkäämistään asetelmista, eli lupauksensa menettäneenä. Koko edelliskauden ykkösketju oli vaihtanut joukkuetta. Omista nuorista pelaajista vakituisen pelipaikan sai muun muassa Jere Lehtinen. Espoolaiset menestyivät kuitenkin pelaajamenetyksistä huolimatta – nimenomaan joukkueena. Niukkojen voittojen takia Kiekko-Espoon maaliero oli 186–166.

Neljäs kausi I-divisioonassa ja nousu SM-liigaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärkipäässä pääjoukosta erottui kolmikko Kiekko-Espoo, Kärpät ja KooKoo. Kiekko-Espoo ratkaisi kilvan edukseen kauden puolivälissä pelaten putkeen 12 ottelua ilman tappioita. Koko kauden aikana vain seitsemän peliä hävinneet espoolaiset keräsivät 69 pistettä. Espoossa joukkuetta oli rakennettu kohti liigakelpoisuutta pitkäjännitteisesti omista kasvateista. Samoilla linjoilla seurassa oli valmistauduttu tähänkin kauteen. Lähtökohdat olivat hyvät, sillä seuran 1970-luvun alkupuolella syntyneet kuuluivat ikäluokkansa parhaimmistoon Suomessa. Juha Ylönen (HPK) ja Lahteen siirtyneet Tommy Kiviaho sekä Teemu Sillanpää jättivät Kiekko-Espoon kesän aikana, mutta muuten joukkue pysyi muuttumattomana. Vastaavasti espoolaislähtöinen Jan Långbacka palasi seuraan kahden Jokereissa pelaamansa vuoden jälkeen, ja joukkueen omista junioreista kasvoi uusia vastuunkantajia. Isokokoinen Tom Laaksonen teki ensimmäisellä kaudellaan Kiekko-Espoossa 43 pelissä tehot 23+18=41. Laaksosta tehokkaammin espoolaisista kiekkoilivat Tero Lehterä (23+33=56), Riku Kuusisto (22+33=55), Mikko Lempiäinen (21+30=51), Jan Långbacka (17+33=51) ja Jere Lehtinen (32+17=49).

SM-liigakarsinnassa Kiekko-Espoo sai vastaansa liigan viimeiseksi sijoittuneen JoKP:n. Suurempien yleisömäärien toivossa Matinkylän sijasta Helsingin jäähallissa karsinnat pelannut Kiekko-Espoo ja JoKP pelasivat täyden sarjan. Avausottelussa paikkaansa puolustanut JoKP otti 3–4-vierasvoiton. Divisioonan parhaaksi valmentajaksi valittu Martti Merra sai kuitenkin valettua uskoa joukkueeseensa. Kiekko-Espoo voitti seuraavan ottelutn täynnä yleisöä olleessa Joensuun jäähallissa 2–8. Joensuulaisten maalivahtina pelasi Juha Virenius. Kolmannessa pelissä Kiekko-Espoon maalivahtina pelasi Ari Hilli, sillä kahdessa ensimmäisessä karsintapelissä pelannut Sami Äikää joutui umpisuolileikkaukseen. Hilli pelasi hyvin, ja K-Espoo voitti kolmannen pelin Petteri Kanervan jatkoaikamaalilla 3–2. Näin ollen JoKP tarvitsi kaksi voittoa säilyäkseen sarjassa. Viidettä ja ratkaisevaa peliä oli saapunut seuraamaan Helsingin jäähalliin peräti 7 776 katsojaa. Kotijoukkueen Tero Lehterä teki maalin reilut kymmenen minuuttia ennen täyttä peliaikaa. Kiekko-Espoo voitti 2–1 ja nousi liigaan voitoin 3–2. Nousua oli yritetty jo parin vuoden ajan, mutta seuran johtajien mielestä se tuli silti aavistuksen liian aikaisin. Jan Långbacka teki viidessä pelissä tehot 3+3=6 ja Jere Lehtinen 2+4 = 6. Espoolaisten paras maalintekijä karsinnoissa oli Riku Kuusisto 4+0=4.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kiekko-Espoo seuran esittely kiekko-espoo.fi.
  2. Kiekko-Espoo Juniorit ry Viitattu 1.1.2018.
  3. Kiekko-Espoon divari historia jatkoaika.com.