Espoon kartanon Sågbron silta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sågbro
Silta elokuussa 2011, kuvattu yläjuoksulta. Kasvusto sillan vierellä oli hyvin rehevää.
Silta elokuussa 2011, kuvattu yläjuoksulta. Kasvusto sillan vierellä oli hyvin rehevää.
Ajokaistoja 2
Ylittää Mankinjoki (läntinen uoma)
Sijainti Espoonkartano, Espoo
Siltatyyppi kivinen holvisilta
Pituus 17,2 m
Leveys 5,6 m
Alituskorkeus 1,3 m
Avattu liikenteelle 1778 ja 1816 välillä
Haus LennartHell.svg
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Espoon kartanon Sågbron silta (Espoon kartanon silta numero II, Sågbro] on Espoossa Espoonkartanon kaupunginosassa sijaitseva kivinen holvisilta. Sen arvellaan valmistuneen vuosien 1778 ja 1816 välillä. Silta on tyypillinen 1770-luvun kiviholvisilta[1], ja sitä pidetään vanhimpana Suomen museosilloista. Silta on tehty niin sanottuna kylmämuurina, eli sen kivet on sovitettu paikoilleen käyttäen kiilakiviä mutta ei laastia.[2] Sillan kivet ovat muokkaamattomia. Kokonaispituudeltaan 17,2-metrisen sillan kokonaisleveys on 6,9 metriä, hyötyleveyttä sille jää 5,6 metriä. Holviaukko on 2,7 metriä leveä, ja sillan "alikulkukorkeus" on 1,3 metriä.[3]

Sågbron silta on otettu museosillaksi vuonna 1982.[2] Espoon kartanon ympäristö sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[1]

Siltaa on vaikea päästä katsomaan sivulta. Sågbron silta sekoitetaan usein viereiseen Espoon kartanon Qvarnbron siltaan.[2] Mankinjoki ja siinä oleva Kartanonkoski jakaantuvat Espoon kartanon kohdalla kahdeksi uomaksi. Sågbron silta on läntisessä uomassa, jossa on ollut useita sahoja[4], joista viimeisin säilyi 1900-luvun alkupuolelle asti.[5]

Espoon kartanon kivisillat ja Suuri Rantatie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuri Rantatie oli olemassa jo 1300-luvulla ja siirretty nykypaikalleen viimeistään vuonna 1556, jolloin Espoon kuninkaankartano perustettiin. Talonpoikaisasutusta on seudulla ollut jo paljon ennemmin, ja kartanon ympäristössä on runsaasti muinaisjäännöksiä. Kartanon sijoittamiseen vaikutti suuresti Mankinjoen Kartanonkoskesta saatava vesivoima. Asutuksen sijoituksen vaikutti myös Gumbölenjoki, joka yhtyy Mankinjokeen parisataa metriä alajuoksuun kartanosta. Mankinjoki laskee Espoonlahteen. Joki jakaantuu kartanon kohdalla kahteen haaraan, eli jokeen muodostuu pieni saari. Molemmissa jokihaaroissa oli aluksi puusillat.[6] Jokihaarat ja niiden väliin jäävä saari ovat kiinteä muinaisjäännös.[7]

Kivisiltojen rakentaminen aloitettiin vuonna 1775. Kustaa III ulotti eerikinretkensä Suomeen asti ja oli läsnä tilaisuudessa, jossa kartanon silloinen omistaja Anders Henrik Ramsay laski kivisillan peruskiven. Kyseessä oli todennäköisesti Qvarnbro, joka valmistui vuoden 1778 tammikuussa.[8] 1700-luvulla teiden ja siltojen rakentamisvelvollisuus kuului pitäjäläisille, kullekin omistamansa maan määrän mukaan jaettuna. Vuoden 1778 talvikäräjillä Ramsay vaati oman maksuosuutensa pienentämistä, koska hän oli rakennuttanut omin varoin korjausta kaipaamattoman kivisillan.[9] Kartano maksoi myöhemmin myös toisen kivisillan rakentamisen.[10]

Nykyään kivisiltojen yli kulkee yhdystie 11310 eli Kuninkaankartanontie.[6] Siltojen painorajoitus on 16 tonnia.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja -sillat. Museokohdeselvitys. Tampere: Tiehallinto, 2007. ISSN 1459-1561. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 27.12.2011).
  • Piltz, Martti & Soosalu, Laura: Espoonkartanon sillat Sågbro ja Qvarnbro, Espoo, Hoito- ja ylläpitosuunnitelma. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2012. ISBN 978-952-257-604-0. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 12.3.2013).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Espoon kartanon Sågbron silta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  2. a b c Liimatainen, 2007, s.35
  3. Piltz & Soosalu, 2012, s.15
  4. a b Piltz & Soosalu, 2012, s.7
  5. Piltz & Soosalu, 2012, s.13
  6. a b Piltz & Soosalu, 2012, s.9
  7. Espoonkartano Kartanonkoski 15.2.2010. Museovirasto. Viitattu 13.3.2013.
  8. Piltz & Soosalu, 2012, s.16
  9. Piltz & Soosalu, 2012, s.14
  10. Piltz & Soosalu, 2012, s.18