Tämä on lupaava artikkeli.

Savukosken silta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Savukosken silta
Savukosken silta heinäkuussa 2007.
Savukosken silta heinäkuussa 2007.
Ylittää Kymijoki, Ahvenkoskenhaara
Sijainti LoviisaPyhtää
Siltatyyppi kaarisilta
Pisin jänneväli 50 m
Pituus 60 m
Leveys 5 m
Alituskorkeus 1,10 m
Korkeusrajoitus sillalla 4,30 m
Avattu liikenteelle 1927
Koordinaatit 60°29′46.4″N, 026°27′37.5″E
Haus LennartHell.svg
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Savukosken silta Pyhtään ja Loviisan rajalla on vuonna 1927 liikenteelle avattu teräsbetoninen kaarisilta. Se ylittää Kymijoen läntisimmän suuhaaran. Silta on otettu museosillaksi vuonna 1982, ja se on nykyään kevyen liikenteen siltana.[1]

Savukosken silta on Ahvenkosken sota- ja liikennehistoriallisesti merkittävässä ympäristössä, joka sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[2] Siltapaikan lähellä on Ruotsin ja Venäjän väliseen rajaan liittyviä puolustuslinnoitteita, jotka ovat Pyhtään puolella venäläisten ja Loviisan puolella ruotsalaisten rakentamia. Nämä ja muut Kymijoen rajalinnakkeet sisältyvät myös merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[3]

Siltapaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silta sijaitsee Pyhtään ja Loviisan rajalla. Aikaisemmin toisena rajakuntana oli Ruotsinpyhtää, joka liittyi Loviisaan vuoden 2010 alussa. Kunnanrajan lisäksi sillan poikki kulkee myös Kymenlaakson ja Uudenmaan maakuntaraja.

Historialliset sillat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun ja Viipurin välinen Suuri Rantatie ja Kymijoki leikkasivat toisensa Pyhtäällä. Suuren Rantatien historiallinen linjaus ylitti Kymijoen läntisemmän haaran kahta siltaa myöten Kirnusaaren kautta. Joen itärannan ja Kirnusaaren välinen silta oli nimeltään Suurahvenkosken silta, myöhemmin Isosilta. Kirnusaaresta länsirannalle johti Pikkusilta, myöhemmältä nimeltään Rajasilta, jonka poikki kulki Turun rauhassa vuonna 1743 muodostunut Ruotsin ja Venäjän välinen raja.[4]

Rakentamisaikanaan Savukosken silta oli osa Viipurin ja Helsingin välistä maantietä, vuodesta 1938 lähtien valtatietä 7. Uusi silta korvasi molemmat vanhat sillat, ja se rakennettiin entisestä siltapaikasta hieman alavirtaan. Siltaa varten rakennettiin Kymijoen itäpuolelle noin 3,5 kilometrin mittainen tieoikaisu.[5]

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TVH rakennutti Savukosken sillan kokonaistoimituksena. Päätös rakentamisesta tehtiin vuoden 1924 lopussa, ja jo aiemmin samana syksynä oli tehty tarvittava tielinjauksen oikaisu. Urakkakilpailun voitti tanskalainen, vuonna 1904 perustettu ja jo maailmanlaajuisesti tunnettu betonirakenteisiin erikoistunut rakennus- ja suunnitteluyritys Christiani & Nielsen. Sillan penkereet ja niiden keilat eivät kuuluneet siltaurakkaan.[6] Urakoitsija aloitti rakennustyöt alkukesästä 1926.[7] Kovan virtauksen takia rakennustelineitä ei voitu pystyttää joen pohjaan, joten urakoitsija rakensi teräsristikkotornien varaan köysiradan Kymijoen yli. Sementtiasema oli joen länsirannalla ja varsinainen työmaa-alue itäpuolella.[5] Rataa käytettiin rakennustarvikkeiden, telineiden ja valumuottien siirtoon ja asennukseen. Sen avulla myös asennettiin raudoitukset ja valettiin betoni. Siltakaarien valutelineiksi rakennettiin yhteensä neljä puurakenteista nivelellistä telinekaarta. Kummankin rannan telinekaaret vedettiin köysien avulla paikoilleen ja liitettiin yhteen lakikohdasta, lisäksi ne liitettiin toisiinsa vino- ja poikkisitein. Kaarien valun yhteydessä asennettiin paikoilleen sillan riipputangot, joiden varaan laudoitettiin ja valettiin jäykistyspalkit.[7] Sillan kansi on betonia, ja sen päällysteeksi oli valittu nupukiveys.[8]

Silta voitiin avata liikenteelle kesällä 1927.[7] Sen ympäristö näytti valmistumisen aikaan hiukan oudolta, koska silta oli rakennettu tarkoituksella tavallista korkeampien maatukien varaan. Syynä oli varautuminen Ahvenkosken voimalaitoksen rakentamiseen. Sen patoallas nosti vedenpintaa viitisen metriä ja peitti osan Kirnusaarta, myös vanha Rajasilta olisi jäänyt veden alle.[5]

Rakenne ja mitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savukosken silta on tyypiltään teräsbetoninen yksinivelinen jäykkäkantainen kaarisilta. Sillan kaaret ovat hoikat, kaaren poikkipinnan leveys on 60 senttimetriä sekä korkeus kannassa 70 ja laella 60 senttimetriä. Sillan kansilaatta on teräsbetonia, kuten myös 135 senttimetriä korkeat jäykistyspalkit. Jäykistyspalkin nivel on keskellä. Sillan teräksiset riipputangot ovat yksittäin, ja niiden paksuus on 35 millimetriä. Jäykistyspalkeissa on ylä- ja alareunassa toispuolinen laippa, joiden välissä on jäykistävät paksunnokset riipputankojen kiinnityskohdissa. Sillan ulkonäköä pidetään keveänä ja onnistuneena.[7] Savukosken sillan sanotaan olevan ensimmäinen tyyppinsä edustaja maailmassa.[8]

Sillan kokonaispituus on 60 metriä, ja jännemitta on 50 metriä, vapaaksi aukoksi jää 49 metriä. Sen nykyinen alituskorkeus on 1,1 metriä. Silta on kapea, sen hyötyleveys on 5 metriä, ja sillan kannella on leveyttä 6,25 metriä. Suurin ylityskorkeus sillalla on 4,3 metriä.[9]

Sillassa ilmenneitä betonivaurioita korjattiin 1930-luvun lopussa. Jatkosodasta huoltokuljetusten kannalta tärkeä silta selvisi vaurioitta. Siltaa korjattiin sodan loppupuolella ja 1950-luvulla, jolloin valtatie levennettiin ja päällystettiin asfaltilla, kuten siltakin. Autoliikenne sillalla loppui tielinjauksen muutoksen myötä vuonna 1967. Sillan ensimmäinen suuri peruskorjaus tehtiin vuonna 1981. Korjausmenetelmäksi valittiin ruiskubetonointi, joka ei kuitenkaan osoittautunut onnistuneeksi valinnaksi. Samalla kannen päällysteeksi vaihdettiin alkuperäinen materiaali eli nupukivi. Vuosina 2008–2010 tehdyssä peruskorjauksessa ruiskubetonointi poistettiin ja vauriokorjaukset tehtiin valamalla uutta betonia. Silta palautui kutakuinkin alkuperäiseen ulkoasuunsa.[10]

Museosillaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtatietä oikaistiin 1960-luvulla. Uusi tielinjaus kulki Ahvenkosken voimalaitoksen eteläpuolelta. Voimalaitoksen kanavan yli rakennettiin teräksinen langerpalkkisilta Ahvenkosken alakanavan silta ja sen länsipuolelle tulva-aukon silta. Tieoikaisu ja uusi silta otettiin käyttöön vuonna 1967.[8] Savukosken vanha silta otettiin museosillaksi vuonna 1982. Siltapaikka on historiallinen ja jokimaisema kaunis.[1]

Betonisen Savukosken sillan kaarimuoto toistuu Ahvenkosken voimalaitoksen alakanavan sillassa[11] ja vuonna 2014 valmistuneessa uuden moottoritien 143-metrisessä teräksisessä yksikaarisessa langerpalkkisillassa.[12] Koskenkylä–Kotka-moottoritie avattiin liikenteelle syyskuussa 2014.[13][14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Piltz, Martti & Soosalu, Laura: Savukosken museosilta, Loviisa ja Pyhtää – Museosillan hoito- ja ylläpitosuunnitelma. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2012. ISBN 978-952-257-459-6 (PDF-julkaisu). Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 13.10.2013).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Liimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja -sillat, s. 62–64. Museokohdeselvitys. Tiehallinto, 2007. ISSN 1459-1561. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 13.10.2013).
  2. Ahvenkosken historiallinen ympäristö Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  3. Kymijoen rajalinnakkeet Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  4. Piltz & Soosalu, 2012, s.10
  5. a b c Piltz & Soosalu, 2012, s.11
  6. Piltz & Soosalu, 2012, s.11–12
  7. a b c d Aitta, Seppo (vastaava toimittaja): Siltojemme historia, s. 304–305. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2004. ISBN 951-758-446-6.
  8. a b c Piltz & Soosalu, 2012, s.12
  9. Piltz & Soosalu, 2012, s.26
  10. Piltz & Soosalu, 2012, s.13
  11. Piltz & Soosalu, 2012, s.16
  12. Ahvenkosken langerpalkkisillan 90 metriä pitkä kaari asennetaan ensi viikolla 19.9.2013. Loviisan kaupunki. Viitattu 13.10.2013.
  13. Eteneminen 5.9.2013. Liikennevirasto. Viitattu 13.10.2013.
  14. 1.9.2014: Moottoritie Koskenkylästä Kotkaan valmistuu tänään etuajassa (Internet Archivessa, tallennettu 2.12.2014) 1.9.2014. Liikennevirasto. Viitattu 2.12.2014.