Tämä on lupaava artikkeli.

Virransalmen silta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Virransalmen silta
Silta nähtynä uudelta sillalta.
Silta nähtynä uudelta sillalta.
Ylittää Virransalmi
Sijainti Mäntyharju
Siltatyyppi teräksinen ristikkosilta
Pisin jänneväli 35 m
Pituus 44,1 m
Leveys 5 m
Alituskorkeus 4,2 m
Korkeusrajoitus sillalla 3,7 m
Avattu liikenteelle 1937
Koordinaatit 61°20′58.5″N, 026°44′14″E
Haus LennartHell.svg
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Virransalmen silta Mäntyharjulla Etelä-Savossa on vuonna 1937 valmistunut teräsristikkosilta, josta tuli museosilta vuonna 1990. Silta on puukantinen ja tehty tyyppipiirustusten mukaan.[1] Virransalmen sillan on suunnitellut Tie- ja vesirakennushallituksen insinööri Herman Ossian Hannelius vuonna 1929.[2] Yksiaukkoisen sillan kokonaispituus on 44,1 metriä. Sillan jänneväli on 35 metriä ja vapaa aukko 34 metriä.[3]

Silta kuuluu Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin teemakohteessa "museosilta".[4] Silta on säilynyt kutakuinkin alkuperäisen näköisenä. Ensimmäinen perusteellisempi korjaus ja kohotus sillalle tehtiin vuonna 1972, jolloin suurin osa sen alkuperäisistä osista kuitenkin säilyi. Uusi Virransalmen silta ja uusi tienosa valmistuivat 300 metrin päähän vuonna 1985, ja vanhalle sillalle jäi pääosin kevyttä liikennettä.[5]

Siltapaikka ja sillan rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virransalmessa reitillä Mäntyharjulta Iittiin on ollut lossi tiettävästi vuodesta 1855 lähtien. Sitä yritettiin useaan otteeseen korvata sillalla, esimerkiksi vuosina 1857, 1868 ja 1881. Vastustajina olivat muun muassa veden virtauksesta huolestunut Tie- ja vesirakennusjohtokunta, väylää tukinuittoon käyttänyt Kymin osakeyhtiö sekä tien- ja sillanpitovelvolliset maanomistajat.[6] Lossi kuitenkin aiheutti haittaa tukinuitolle ja muulle vesiliikenteelle, ja Kymin osakeyhtiö esitti sillan rakentamista vuonna 1909. Kuntalaisten mielestä tieyhteys oli heikkokuntoinen, ja he jättivät oman esityksensä vuosina 1910 ja 1915. Jälkimmäinen esitys johti jopa siihen, että kuntakokous pyysi lupaa sillanrakennukseen. Ehdotettu siltatyyppi ei ollut Kymmene Osakeyhtiön toiveiden mukainen, ja yhtiö valitti päätöksestä.[7] Sillan rakentamispäätös annettiin marraskuussa 1917, mutta siltaa ei siitä huolimatta rakennettu. Vuonna 1918 uusittu tielaki tuli täysin voimaan vuoden 1921 alusta, ja tienpito siirtyi valtion vastuulle.[8]

Lossimaksua vastustettiin ja uudet silta-anomukset tehtiin vuosina 1921 ja 1927.[9] Vaatimus uudistettiin vuonna 1932, jolloin perusteluina olivat työllisyysnäkökohtien lisäksi lossirannassa sattuneet monet ”pienemmät tapaturmat” ja vuonna 1930 tapahtunut, viisi henkeä vaatinut onnettomuus. Lossi uusittiin vielä kertaalleen vuonna 1933. Sillan rakentamiselle näytettiin kuitenkin vihreää valoa.[10] Uudellakin lautalla sattui vaaratilanteita: Vuonna 1936 lossin ohjausvaijerin tolppa katkesi ja lossi, kannellaan linja-auto matkustajineen, ajelehti kohti Sarkavettä. Lossi saatiin pysäytettyä lopulta ankkurilla.[11]

Sillan rakentamisen tarjouskilpailu käytiin lokakuussa 1936, ja urakkasopimus allekirjoitettiin marraskuussa samana vuonna. Siltaurakan sai A. Ahlström Osakeyhtiö.[11] Rakennustyö oli aloitettu jo kesällä 1936, jolloin oli juntattu perustusten puupaalut, valettu 1,2 metriä paksu paalulaatta ja tehty maatukien kivityöt. Sillan teräsosat ovat saksalaista valmistetta, ja myös asentajat olivat Saksasta. Urakka valmistui sovitun aikataulun mukaan kesäkuussa 1936.[12]

Rakenne ja mitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virransalmen silta valmistui vuonna 1937. Se on puukantinen teräsristikkosilta ja tehty tyyppipiirustusten mukaan.[1] 1920-luvulla laadittiin ja otettiin käyttöön puukantisten teräsristikkosiltojen normaalipiirustukset jänneväliltään 30–60-metrisille silloille. Niiden mukaisia siltoja tehtiin 1930-luvun loppuun mennessä yli 50 kappaletta.[13] Virransalmen sillan on suunnitellut Tie- ja vesirakennushallituksen insinööri Herman Ossian Hannelius vuonna 1929.[2]

Yksiaukkoisen sillan kokonaispituus on 44,1 metriä ja liikenteelle jäävä hyötyleveys 5 metriä. Sillan jänneväli on 35 metriä ja vapaa aukko 34 metriä.[3] Sillan kannen leveys on 6 metriä, poikkipalkit rajoittavat kulkukorkeudeksi 3,7 metriä. Sillan alikulkukorkeus on 4,2 metriä.[14]

Silta on säilynyt kutakuinkin alkuperäisen näköisenä. Kuuden tuuman syrjälankutusta oleva sillan kansi on uusittu useaan kertaan, noin kymmenen vuoden välein.[14] Silta on maalattu noin viiden vuoden välein, ja ylärakenteisiin on tehty korjauksia, jotka ovat aiheutuneet liian korkeiden kuormien aiheuttamista vaurioista. Ensimmäinen perusteellisempi korjaus ja kohotus sillalle tehtiin vuonna 1972, jollon suurin osa sen alkuperäisistä osista kuitenkin säilyi.[15] Siltapenkereen puukaiteet uusittiin vuonna 2007.[16]

Museosillaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silta on vuodesta 1990 kuulunut Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin teemakohteessa "museosilta".[4]

Uusi Virransalmen silta ja uusi tienosa valmistuivat 300 metrin päähän vuonna 1985, ja vanhalle sillalle jäi pääosin kevyttä liikennettä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aitta, Seppo (vastaava toimittaja): Siltojemme historia. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2004. ISBN 951-758-446-6.
  • Kurkela, Ilkka: Virransalmen sillan historia. Historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, historiatieteen laitos. Tampere: Kurkela, Ilkka, 2008. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 9.11.2013).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Liimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja -sillat. Museokohdeselvitys, s. 79–80. Tiehallinnon sisäinen julkaisu 11/2007. Tiehallinto, 2007. ISSN 1457-991X. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.11.2013).
  2. a b Kurkela 2008, s. 38.
  3. a b Aitta 2004, s. 502–503.
  4. a b Museosilta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  5. a b Kurkela 2008, s. 46–47.
  6. Kurkela 2008, s. 11–12.
  7. Kurkela 2008, s. 19–20.
  8. Kurkela 2008, s. 15, 21.
  9. Kurkela 2008, s. 29–30.
  10. Kurkela 2008, s. 31–32.
  11. a b Kurkela 2008, s. 35.
  12. Kurkela 2008, s. 37–38.
  13. Aitta 2004, s. 191.
  14. a b Kurkela 2008, s. 39.
  15. Kurkela 2008, s. 43, 45–46.
  16. Kurkela 2008, s. 48.