Metsäkauris

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metsäkauris
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Hirvieläimet Cervidae
Alaheimo: Peurat Capreolinae [3]
Suku: Capreolus
Laji: capreolus
Kaksiosainen nimi

Capreolus capreolus
(Linnaeus, 1758)

Synonyymit
  • Capreolus caprea [4]
  • Cervus capreolus Linnaeus, 1758 [3]
Metsäkauriin levinneisyys
Metsäkauriin levinneisyys
Alalajit [3]
  • C. c. capreolus
  • C. c. canus
  • C. c. caucasicus
  • C. c. italicus
Katso myös

  Metsäkauris Wikispeciesissä
  Metsäkauris Commonsissa

Metsäkauris (Capreolus capreolus) on Euroopassa yleisenä elävä pienikokoinen, lyhythäntäinen ja monenlaisiin elinympäristöihin sopeutunut hirvieläin. Laji on levittäytynyt Suomeen 1900-luvulla sekä luontaisesti että siirtoistutusten avulla, ja nykyisin se on tärkeä riistaeläin. Paikannimitutkimuksen perusteella on arveltu, että metsäkauriita olisi elänyt Ahvenanmaan lisäksi manner-Suomessa aiemminkin, mutta asiasta ei ole varmaa tietoa.

Piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarvipäinen uros.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea.[5] Ruskeankeltainen vatsapuoli[6] ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten myös hännänympärys, joka on kesällä kellertävä ja talvella valkoinen.[4] Ylähuulen molemmin puolin on musta täplä.[7] Häntä on hyvin lyhyt, vain 2–4 cm:n mittainen,[6] ja tuskin erottuva.[4] Nuori vasa on täplikäs, mutta täplät häviävät yksilön kasvaessa. Vain uroksella on sarvet.[4] Sarvet ovat pienet, pystyt ja tavallisimmin kolmepiikkiset.[5][7] Muihin Euroopassa luonnostaan eläviin hirvieläimiin verrattuna metsäkauris on pienikokoinen ja siro.[4] Täysikasvuisen yksilön säkäkorkeus on vain noin 65–75 cm,[5] ruumiin pituus 90–135 cm ja paino 15–35 kg.[7][6]

Äänet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkauriin varoitusääni on matala haukahdus, jota se usein toistaa pari kertaa peräkkäin.[8] Uroksen kiima-aikana päästämä korkea kutsu- ja yhteydenpitoääni muistuttaa vihellystä.

Metsäkauriin sorkanjälkiä lumessa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkauris jaetaan neljään alalajiin, joiden yhteenlaskettu levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan ja Turkin sekä osia Länsi-Venäjästä, Lähi-idästä ja Kaukasiasta.[3] Lajia ei kuitenkaan tavata Irlannissa eikä monilla Välimeren saarilla.[1] Laji on kuollut sukupuuttoon Israelista ja Libanonista, mutta Israelissa suunnitellaan sen takaisinistutusta.[1] Luulöytöjen perusteella on päätelty lajin eläneen neoliittisella kivikaudella myös Jordaniassa, missä sitä ei enää nykyisin tavata.[3]

Keski-Euroopan metsäkauriskannan kooksi arvioidaan noin 15 miljoonaa yksilöä.[1] Runsautensa ja laajan esiintymisalueensa ansiosta laji on IUCN:n uhanalaisuusluokituksessa arvioitu elinvoimaiseksi.[1] Poikkeuksena on Italiassa esiintyvä alalaji C. c. italicus, joka on uhanalainen.[1] Kyseistä alalajia on jäljellä enää noin 10 000 täysikasvuista yksilöä.[1] Aasiassa elävää siperianmetsäkaurista (Capreolus pygargus) pidettiin aiemmin metsäkauriin alalajina, mutta nykyisin sen katsotaan olevan oma, erillinen lajinsa.[9][3]

Suotuisissa olosuhteissa metsäkauris pystyy lisääntymään ja laajentamaan levinneisyyttään tehokkaasti, koska nuoret yksilöt joutuvat vaeltamaan pois synnyinseudultaan aikuisten voimakkaan reviirinpuolustuksen takia.[6] Merkittävin este nykyisen elinalueen laajentumiselle on pohjoisten alueiden paksu lumikerros. Koska metsäkauris on pieni ja lyhytjalkainen, jo noin puolen metrin syvyinen lumikerros vaikeuttaa merkittävästi sen ravinnonsaantia.[7] Lisäksi lyhyet jalat rajoittavat sen liikkuvuutta hangessa, ja se on siksi altis petoeläinten saalistukselle.

Esiintyminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti on ajateltu, että metsäkauris on manner-Suomessa aivan uusi eläinlaji, joka ei ole esiintynyt alueella aiemmin.[6] Ei tunneta mitään fossiili- tai luulöytöjä tai muitakaan varmoja todisteita siitä, että lajia olisi elänyt Suomessa esihistoriallisena aikana.[10][6][11] On kuitenkin arveltu, että myöhemmin, historiallisen ajan alussa, kauris olisi ollut metsäpeuran ohella runsas ja tärkeä riistaeläin, mutta olisi hävinnyt 1500- ja 1600-luvuilla sukupuuttoon kylmän kauden vallitessakenen mukaan?. Oletuksen pohjalla on teoria siitä, että metsäkauris olisi tunnettu nimellä tarvas, ja tästä nimityksestä olisivat peräisin lukuisat Tarvas-alkuiset paikannimet, kuten Tarvasjoki.[6]

Varmaa tietoa on se, että Ahvenanmaalla on elänyt metsäkauriita ainakin 1500-luvun alusta 1600-luvun alkuun.[6] Kanta ei todennäköisesti ollut sinne luontaisesti levinnyt, vaan istutettu.[6] Yksi ensimmäisistä asiaa koskevista maininnoista on kuningas Kustaa Vaasan kirje vuodelta 1537.[6] Kirjeessä kuningas ilmoittaa kauriit yhdeksi niistä syistä, joiden takia hän haluaa liittää Ahvenanmaan hallinnon Tukholman linnan alaisuuteen.[6] Ahvenanmaan metsäkauriita koskevat maininnat arkistoaineistoissa loppuvat 1600-luvun alun jälkeen, jolloin laji ilmeisesti hävisi saarelta kokonaan.[6] Metsäkauris palautettiin Ahvenanmaalle istuttamalla niitä sinne 1950- ja 1960-luvuilla yhteensä 41 yksilöä.[6] Laji on valittu Ahvenanmaan maakunnan nimikkoeläimeksi.[12]

Norjassa ja Ruotsissa elää luonnonvarainen populaatio, jonka kantavanhemmat vaelsivat sinne jääkauden jälkeen Tanskasta, alueiden välillä tuolloin ollutta manneryhteyttä pitkin.[6] Ilmaston kylmeneminen ja liiallinen metsästys johtivat tämän Skandinavian kannan pienenemiseen keskiajan jälkeen: 1800-luvun alussa kauriit olivat kadonneet Norjasta kokonaan ja Ruotsissa niitä eli vain Etelä-Skånessa.[6] 1900-luvun alussa metsäkauris alkoi runsastua ja levittäytyä Suomea ympäröivillä alueilla sekä Norjassa ja Ruotsissa että Pohjois-Virossa ja Inkerissä.[7] Runsastumisen yhdeksi syyksi on arveltu ilmaston lämpenemistä.[7] Manner-Suomen ensimmäiset metsäkauriit havaittiin Tornion seudulla 1950-luvun tienoilla.[6] Pysyviä populaatioita muodostui aluksi Pohjanlahden perukkaan Tornion-, Kemi- ja Oulujoen varsille, ja vasta myöhemmin Kaakkois-Suomeen.[6] Kauriit olivat vaeltaneet kyseisille alueille luontaisesti rajojen takaa Pohjois-Ruotsista ja Karjalankannakselta.[13] Kaakkois-Suomen ensimmäiset yksilöt havaittiin Ruokolahdella, ja osa niistä saattoi olla peräisin Inkerinmaan keisarillisesta metsästyspuistosta, jonne metsäkauriita oli aiemmin istutettu.[6] 1980-luvulla eläimiä alkoi vaeltaa myös Koillis-Lappiin Inariin ja Utsjoelle Pohjois-Norjan rannikon kautta.[6]

Siirtoistutukset ovat vaikuttaneet suuresti kannan leviämiseen varsinkin Etelä-Suomessa, jossa niitä tehtiin 1980-luvulla useilla paikkakunnilla. Ensimmäiset kuusi yksilöä vapautettiin vuonna 1980 Kemiöön, jonne ei kuitenkaan muodostunut pysyvää kantaa.[6] Sen jälkeen tarhausta ja istutuksia toteutettiin esimerkiksi Hyvinkään seudulla[13], Pohjois-Hämeessä[13], Rajamäellä[6] ja Lohjalla[6]. Kauriita tuotiin Ahvenanmaalta, Ruotsista,[14] Lapista ja Ähtärin eläinpuistosta.[6] Kannat ovat tätä nykyä vahvat ja elinvoimaiset Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjanlahden rannikolla.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Belgialainen metsäkauris elinympäristössään.

Metsäkauris ei ole vaativa elinympäristönsä suhteen. Sitä tavataan monentyyppisillä alueilla, kuten lehti- ja sekametsissä, niityillä, pelloilla ja harvaan rakennetuilla esikaupunkialueillakin.[1] Erityisesti se viihtyy seuduilla, joilla on lähekkäin sekä metsää että maatalousmaata.[1] Se sopeutuu hyvin myös moderniin maatalousympäristöön.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisin metsäkauriit kerääntyvät usein laumoihin.

Metsäkauris voi olla liikkeellä kaikkina vuorokauden aikoina, mutta se on aktiivisin ilta- ja aamuhämärissä.[15] Metsäkauriit elävät usein pienissä perheryhmissä, joihin kuuluu uros, 2–3 naarasta ja vasat.[4] Varsinkin urokset voivat elää yksinäänkin.[15] Urosten sarvet alkavat kasvaa kevättavella,[7] ja ne ovat lopullisessa mitassaan jo loppukeväällä.[6] Niitä peittää aluksi verinahka, jonka uros kuitenkin pian hankaa pois kelomalla sarvia puunrunkoihin ja oksiin.[7] Kelomisen yhteydessä eläimen otsassa olevista hajurauhasista tarttuu puuhun hajuainetta, jolla uros merkitsee reviirinsä.[7] Aikuiset urokset valtaavat jo keväällä itselleen reviirin, jolta ne ajavat pois kaikki muut samaa sukupuolta olevat yksilöt.[6] Naaraatkin ovat hirvieläimeksi poikkeuksellisen reviiritietoisia, ja saattavat ajaa omat aikuiset vasansa pois lähistöltään.[6] Karkotetut yksilöt voivat vaeltaa jopa 700 kilometrin päähän talvisesta elinalueestaan.[6] Joillakin alueilla metsäkauriit vaeltavat talvisin myös ravinnon perässä.[6] Pohjoismaissa lumisuus ei yleensä aiheuta vaelluksia, vaan Ruotsissa naaraiden on todettu päinvastoin vähentävän liikkumistaan paksun lumipeitteen aikana.[6] Talvisin ravintoa etsiessään kauriit voivat lyöttäytyä suuriksi laumoiksi.[15]

Metsäkauris pystyy juoksemaan nopeasti ja tekemään pitkiä hyppyjä.[4] Se on myös taitava uimari.[4] Pohjois-Euroopassa aikuisten yksilöiden merkittävin saalistaja on ilves, minkä lisäksi kettu voi syödä pieniä vasoja.[14]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkauris kuuluu märehtiviin kasvinsyöjiin. Päivän aikana se voi käydä laiduntamassa jopa runsaat kymmenkunta kertaa, sillä pienenä eläimenä sen suhteellinen energiantarve on suuri. Ravintonaan se suosii energiapitoisia, helposti sulavia kasvikunnan tuotteita.[6] Joillain seuduilla metsäkauriin ruokalistalle voi kertyä vuoden aikana jopa 1 000 kasvilajia. Ravinnonkäyttö vaihtelee vuodenaikojen mukaan.[15] Kesällä metsäkauris syö enimmäkseen metsänreunojen vihreitä heinä- ja ruohokasveja.[7] Myös marjat, jäkälät ja sienet kelpaavat ravinnoksi. Talvisin metsäkauriit joutuvat turvautumaan varpuihin ja puiden ja pensaiden oksiin, versoihin ja silmuihin.[7] Pienen kokonsa takia ne eivät kuitenkaan pysty hyödyntämään niin korkealla olevia puiden oksia ja lehtiä kuin suuremmat hirvieläimet.[6] Ne voivat etsiä latojen ympäriltä maahan pudonnutta kauraa ja heinää.[7] Jos muuta ravintoa ei ole enää saatavilla, metsäkauris voi joutua turvautumaan männynneulasiinkin, joita se ei muutoin syö.[6] Se ei aiheuta mäntytaimikoille niin paljon vahinkoa kuin hirvi, koska ei ylety katkomaan latvoja.[6] Runsaslumisina talvina laji selviytyy hyvin pitkälle lisäruokinnan ansiosta.

Emo ja vasa.

Lisääntyminen ja elinikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori vasa.

Metsäkauriiden pariutumisaika on loppukesällä. Suomen oloissa kiima-ajan kiivain kausi ajoittuu heinä–elokuun vaihteeseen.[8] Tuolloin urokset puolustavat reviiriään aggressiivisesti muita uroksia vastaan ja yrittävät houkutella sinne naaraita. Naaras synnyttää alkukesällä, ja saa yleensä kaksi[7] tai kolme[14] vasaa kerrallaan.

Vanhin tunnettu metsäkauris eli vankeudessa 17,5-vuotiaaksi.[16] Luonnossakin ne saavuttavat usein 15 vuoden iän.[16]

Metsäkauris ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkauriiden trofeita.

Metsäkauris on levinneisyysalueillaan tärkeä riistaeläin.[5] Ahvenanmaalla lajin metsästys alkoi vuonna 1973.[6] Manner-Suomessa metsäkauriin metsästys aloitettiin vasta myöhemmin, ensimmäisenä Pohjanlahden perukassa. Suomessa uros on rauhoitettu 1.2.–15.5. ja 16.6.–31.8., naaras ja saman vuoden vasa 1.2.–31.8.[17][18] Muina aikoina metsäkauriita saa Suomessa metsästää ilman pyyntilupaa.[19] Myös pyyntimenetelmä on vapaa laissa erikseen kiellettyjä menetelmiä lukuun ottamatta, eli metsäkaurista saa ampua myös haulikolla ja jousiaseella. Rihlatulla luotiaseella metsästettäessä ampujan on kuitenkin ensin suoritettava metsästyslaissa säädetty ampumakoe.[20] Metsästäjällä on vuonna 2005 laaditun asetuksen mukaan myös velvollisuus ilmoittaa riistanhoitopiirille kunkin kaadetuksi tulleen metsäkauriin ikä, sukupuoli, pyyntiajankohta ja -paikka.[21] Metsästyksessä voidaan kesäaikaan hyödyntää erityisiä pillejä, joiden tuottama ääni houkuttelee varsinkin uroksia.[8] Metsästäjien saama vuotuinen saalis on 2000-luvulla vaihdellut 2 800 ja 4 200 välillä.[22]

Itävaltalaisen Felix Saltenin kuuluisan Bambi: Tarina metsästä -lastenkirjan Bambi on metsäkauris, joka on yleinen riistaeläin Keski-Euroopassa. Kirjaan perustuva Disney-yhtiön yhdysvaltalainen piirroselokuva Bambi kuvaa kuitenkin valkohäntäkaurista. Metsäkaurista ei esiinny Amerikassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Lovari, S., Herrero, J., Conroy, J., Maran, T., Giannatos, G., Stübbe, M., Aulagnier, S., Jdeidi, T., Masseti, M, Nader, I., de Smet, K. & Cuzin, F.: Capreolus capreolus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.7.2014. (englanniksi)
  2. Thomas Lilley: Metsäkauris – Capreolus capreolus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. a b c d e f Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Capreolus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 10.11.2010. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h Pieni Tietosanakirja: Metsäkauris S. 106.
  5. a b c d Ahola, Veikko; Kuhlman, Irmeli; Luotio, Jorma (toim.): Tietojätti 2000. (tietosanakirja, hakusana "metsäkauris"). Jyväskylä: Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5909-X.
  6. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah Nummi, Petri: Suomeen istutetut riistaeläimet, s. 33–35. Julkaisusarjan 9. osa. 2. uudistettu painos. Helsinki: Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos, 1988. ISBN 951-45-4760-8.
  7. a b c d e f g h i j k l m Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 107. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4.
  8. a b c Malinen, Jere: Puhu pukille. Metsästys ja kalastus, 2007, nro toukokuu, s. 8–13. Yhtyneet Kuvalehdet.
  9. Nummi, Petri & Blomqvist, Leif: Maailman luonto: Nisäkkäät 2, s. 180. Espoo: Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6503-3.
  10. Jääkauden jälkeläiset – Suomen nisäkkäiden varhainen historia Helsingin yliopisto (väitöstiivistelmä)
  11. Koivisto, Marjatta (päätoimittaja): Jääkaudet, s. 207–208. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  12. Mynttinen, Marjut: Nimikkolajit maakunnittain Kunnat.net. 5.6.2008. Suomen Kuntaliitto. Viitattu 10.11.2010.
  13. a b c Haukkovaara, Olli: Metsäkauris (Capreolus capreolus) (Teos Internet Archivessa) Valkeakosken seudun nisäkkäät. www.myrsky.com/vsn. 1991. Viitattu 10.11.2010.
  14. a b c Metsäkauris on vakiinnuttanut paikkansa saaliseläimenä Yle.fi. 9.10.2010. YLE Kymenlaakso. Viitattu 9.10.2010.
  15. a b c d Encyclopedia of Life: Capreolus capreolus (luettu 10.11.2010) (englanniksi)
  16. a b Longevity, ageing, and life history of Capreolus capreolus (englanniksi) Luettu 10.11.2010
  17. Metsästysasetus 12.7.1993/666 §24
  18. Metsästäjäin keskusjärjestö: Metsästysajat ja rajoitukset 1.8.2010–31.7.2011
  19. Maa- ja metsätalousministeriö
  20. Metsästyslaki
  21. Asetus metsäkaurissaaliin ilmoittamisesta
  22. RKTL: Riistasaalis vuosina 2004-2009 Luettu 10.11.2010

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halla, Tapio: Metsäkauris, uusi tulokas. [Helsinki] / Saarijärvi: Metsästäjäin keskusjärjestö (Gummerus), 2000. ISBN 952-9593-38-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]