Tarvas
Tarvas on yleisestä käytöstä kadonnut suomen kielen sana, jonka merkityksestä on erilaisia tietoja ja käsityksiä. Tarvaista on tietoja kerätyssä kansanperinteessä. Kansanperinteessä tarvas on tarkoittanut yleensä jotakin sarvekasta eläintä, kuten hirveä, peuraa, nautaa tai näistä jonkin urosta. Ei kuitenkaan tiedetä, mikä näistä merkityksistä, jos mikään, on alkuperäisin, joskin sanan etymologia viittaa nautaeläimeen. Jo 1800-luvulla sana on askarruttanut tutkijoita. Joskus tarvas-sanaa käyttäneillä ihmisillä ei itselläänkään ollut selvää käsitystä siitä, mikä tarvas on.
Tarvaasta on johdettu Tarvo, joka on vanha sonnin nimitys, nykyisin myös miehen etunimi. Juomasarvea on 1700-luvulta peräisin olevan tiedon mukaan sanottu tarvoin sarveksi. Tarvasarvi taas on ollut (nautaeläimen) sarven muotoinen arkun hela.
Sana tarvas on lainaa indoeurooppalaisista balttilaiskielistä. Esimerkiksi liettuassa taūras merkitsee alkuhärkää, joita eli Euroopassa 1600-luvulle asti. Sana on sukua myös härkää ja sonnia tarkoittaville latinan sanalle taurus ja kreikan sanalle taũros. Suomen kielessä sana tarvas on saattanut alun perin tarkoittaa jotain nautaeläintä, mutta merkitys on myöhemmin voinut hajaantua. Virossa tarvas merkitsee alkuhärkää ja on joskus myös merkinnyt saksanhirveä.
Nykyinen sana teuras (ks. teurastus) on samaa kantaa kuin tarvas ja tarkoittanut alun perin sonnia. Nuoret sonnit nimittäin usein teurastettiin siinä, missä lehmät jätettiin tuottamaan maitoa ja vasikoita. Myös sana torvi (jonka alkuperäinen merkitys on sarvi) on samaa kantaa.
Renwallin sanakirjassa ja Castrénin Kalevalan käännöksessä ruotsiksi (1800-luvulla) tarvas käsitettiin elefantiksi.[1]
Kalevalassa tarvaat vain mainitaan ohimennen:
Pohjola porolla kynti,
etelä emähevolla,
takalappi tarvahalla.
Joissakin kansanrunoissa tarvaat samaistetaan hirviin:
Hirvoit, tarvoit tappeloot,
Tarvakset murentelloo,
Sinisorkat siertelöö,
Rautakapiot kaatelesse...
(SKVR:2028, Tyrö, 1881)
Edellinen runo jatkuu siten, että neito saa tappelupaikalle pudonneet sarvet, ja seppo takoo niistä kanteleen.
Tarvas on joskus samaistettu jopa käärmeeseen, kuten näissä käärmeen pistosanoissa:
Tarvas taivahan näköinen
Läpi mättäiden menevi,
Puun juurien pujotteleikse...
(SKVR:3810, Kerimäki, 1904)
Eräissä runoissa kerrotaan, että Pohjolassa ovat hirvet hirtettyinä ja tarvaat tapettuina. Siellä on paljon lihaa ja verta syötäväksi vaikka kuinka nälkäiselle. Samaan tapaan myös isoa härkää koskevissa runoissa saadaan paljon lihaa ja verta.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Erkki Itkonen (toim.): Suomen sanojen alkuperä R-Ö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-692-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suometar nro 41/1847, 26/1848
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huomaa, että nämä 1800-luvun lehtiartikkelit sisältävät käsityksiä, joita nykytutkimus ei välttämättä hyväksy.