Peura
| Peura | |
|---|---|
 Poroja Inarin lähellä |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Hirvieläimet Cervidae |
| Alaheimo: | Peurat Capreolinae |
| Suku: |
Rangifer C. H. Smith, 1827 |
| Laji: | tarandus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Rangifer tarandus |
|
 |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Peura (Rangifer tarandus) on arktisella tundralla ja pohjoisella havumetsävyöhykkeellä useina alalajeina esiintyvä hirvieläin. Se on Rangifer-suvun ainoa laji. Pohjois-Amerikassa villeinä eläviä alalajeja nimitetään karibuiksi. Kesytetystä peurasta käytetään nimitystä poro.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajin levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Eurooppaan, Siperiaan, Pohjois-Amerikan pohjoisosiin ja Jäämeren arktisille saarille, mukaan lukien Grönlantiin. Kotieläiminä pidettyjen porojen villiintyneitä jälkeläisiä elää lisäksi Islannissa, Pribilofsaarilla ja St. Matthewilla sekä myös eteläisellä pallonpuoliskolla Kerguelenilla ja Etelä-Georgialla.[2] Etelä-Georgialla elävät 3 500 poroa tosin on päätetty hävittää vuosien 2012–2014 aikana, koska ne ovat vieraslajina uhka alueen alkuperäiselle luonnolle.[3]
Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Peuralla on nykykäsityksen mukaan 14 alalajia.[2]
Alalajit voidaan jaotella niiden elinympäristöjen ja sopeutumien mukaan kahteen ekologiseen tyyppiin – tundrapeuroihin ja metsäpeuroihin – joista molempiin kuuluu sekä peuroiksi että karibuiksi kutsuttavia alalajeja.[2][4] Metsäpeurat ovat sopeutuneet elämään havumetsissä, tundrapeurat puolestaan avoimessa arktisessa tundramaastossa.[4] Metsäpeuroilla on kapeammat ja tiiviimmät sarvet kuin tundrapeuroilla.[2][4] Lisäksi metsäpeurat ovat kookkaampia, pitkäjalkaisempia ja pitkäkuonoisempia kuin tundrapeurat.[4] Anatomiset erot johtuvat elinympäristöjen eroavuuksista; metsissä on esimerkiksi paksumpi lumikerros kuin tundralla, joten metsäpeurojen pitkät jalat helpottavat lumessa liikkumista ja pitkä kuono jäkälän haistamista lumikerroksen alta.[4]
- Rangifer tarandus tarandus – tunturipeura ja siitä kesytetty poro (elää luoteisen Euraasian tundralla)
- Rangifer tarandus buskensis (elää Euraasiassa)
- Rangifer tarandus caboti (lukeutuu metsissä eläviin karibuihin)
- Rangifer tarandus caribou – metsäkaribu (lukeutuu metsissä eläviin karibuihin)
- Rangifer tarandus dawsoni (lukeutui tundralla eläviin karibuihin, on kuollut sukupuuttoon)
- Rangifer tarandus fennicus – metsäpeura (elää Suomen ja Pohjois-Venäjän metsissä)
- Rangifer tarandus groenlandicus, synon. R. t. granti (lukeutuu tundralla eläviin karibuihin)
- Rangifer tarandus osborni (lukeutuu metsissä eläviin karibuihin)
- Rangifer tarandus pearsoni (elää Novaja Zemljalla)
- Rangifer tarandus pearyi (lukeutuu tundralla eläviin karibuihin)
- Rangifer tarandus phylarchus (elää Mantsuriassa)
- Rangifer tarandus platyrhynchus – huippuvuortenpeura (elää Huippuvuorten tundralla)
- Rangifer tarandus sibiricus – tundrapeura tai Siperian tundrapeura (elää Pohjois-Siperian tundralla)
- Rangifer tarandus terraenovae (lukeutuu metsissä eläviin karibuihin)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lauri Siivonen: Pohjolan nisäkkäät. Otava, 1974. ISBN 951-1-01443-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Gunn, A.: Rangifer tarandus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Rangifer tarandus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 8.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Poromiehet eksoottisella teurastusmatkalla Yle.fi. 28.12.2012. Yle Lappi. Viitattu 29.12.2012.
- ↑ a b c d e Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 87 ja 89. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Helle, Timo. Peuran ja poron jäljillä. Kirjayhtymä. 1982. ISBN 951-26-2311-0.
- Leinonen, Antti. Peurasalolla. Forssan kustannus. 1989. ISBN 951-9026-08-8.
- Montonen, Martti. Suomen peura. WSOY. 1974. ISBN 951-0-06261-8.
- Pulliainen, Erkki ja Leinonen Antti. Petra: Karjalan peura. Tammi. 1990. ISBN 951-30-9483-9.