Silmu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aitoviikunan silmu.
Silmujen luokittelu.

Silmu (lat. gemma) on versokasvien kehityksensä alussa oleva verso. Sen keskellä sijaitsevaa kasvupistettä ympäröivät lehtien aiheet, jotka ovat painuneet tiiviisti toisiaan vasten.[1][2] Useilla lajeilla silmun ja siitä kehittyvän verson välillä ei ole yksiselitteistä kasvullista rajakohtaa. Selvin ero niiden välillä on viileiden ja kuivien vyöhykkeiden puihin kasvukauden lopulla muodostuvissa talvisilmuissa. Niissäkin on usein verraten kehittyneitä verson osia, kuten kukkasilmuissa kukkien aiheita.[3] Lehdettömän puuvartisen kasvin voi tunnistaa silmuista.[1]

Silmuasento eli vernaatio tarkoittaa yksittäisen lehden asentoa silmussa. Silmuasento voi olla esimerkiksi vastalaskuinen, poimuinen tai kääryinen.[4] Se on eri taksonomisilla ryhmillä niille luonteenomaisella tavalla erilainen[5]. Silmulimitys tarkoittaa silmun lehtien sijaintia toisiinsa nähden. Se voi olla vaikkapa avoin, limikierteinen, laskevasti limittäinen, sisäpoimuinen tai ulkopoimuinen.[4]

Silmun uloin kerros koostuu usein lavattomista ja kovapintaisista silmusuomuista, jotka verson kasvun aiheuttaman silmun puhkeamisen jälkeen varisevat pois. Alkeissilmu (lat. plumula) on siemenen alkiossa. Sijainnin perusteella on nimetty varren latvassa tai verson kärjessä oleva kärkisilmu (nimenä myös päätesilmu tai terminaalisilmu), koppisiemenisten jokaisessa lehtihangassa oleva hankasilmu ja juurien juurisilmut.[1] Hankasilmu muuttuu kehittyessään joko kukkaversoksi tai varren haaraksi eli se ylläpitää kasvin haarautumista.[6] Jono- eli seriaalisilmuja on esimerkiksi kuusamilla ja rivi- eli kollateraalisilmuja kasvaa sahramien mukulassa.[1] Itusilmut eli bulbillit kasvavat kukkien tilalle tai kasvulehtien laitaan ja irtoavat emokasvista itsenäistyen uusiksi kasviyksilöiksi.[2] Tällaisia lisääntymiselimiä on muun muassa ruskoliljalla ja nurmitattarella.[1] Monilla vedessä kasvavilla versokasveilla on talvehtimissilmuja eli hibernaakkeleita eli turioita. Tällainen kylmää kestävä silmu kehittyy vedenpinnan alla ja irtoaa emoyksilöstä talvehtiakseen pohjassa. Seuraavana vuonna talvehtimissilmusta kasvaa tytäryksilö.[7] Talvehtimissilmuja kehittyy esimerkiksi kilpukkaan, vitaan ja isovesiherneeseen.[4]

Jos silmun syntymispaikka on jo jokseenkin erilaistunut, nimitetään silmua jälkisilmuksi eli adventiivisilmuksi.[3] Esimerkiksi itulehdellä niitä on lehdissä ja pelto-ohdakkeella juurissa.[1] Sellaisia kasvaa myös usein haavoihin ja muunlaisiin vioittumiin.[3] Trooppisissa puissa on usein leposilmuja. Niiden kasvun jatkuminen tapahtuu vasta vuosien kuluttua, kun esimerkiksi latva tuhoutuu tai vesat alkavat kasvaa kannosta. Muun muassa kaakaopuun kukat kehittyvät rungon leposilmuista. Tällaista ilmiötä nimitetään runkokukinnaksi eli kaulifloriaksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1989–1993, ISBN 951-35-4644-6, hakusana silmu.
  2. a b Factum, Weilin+Göös 2003–2005, ISBN 951-35-6646-3, hakusana silmu.
  3. a b c Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana silmu.
  4. a b c Otavan suuri ensyklopedia, Otava 1978–1983, ISBN 951-1-05063-X, hakusana silmu.
  5. WSOY Iso tietosanakirja 10, s. 202, WSOY 1997 ISBN 951-0-20163-
  6. Rauno Tirri et al.: Biologian sanakirja, Otava 2003, ISBN 951-1-17618-8, hakusana silmu.
  7. Facta 2001, WSOY 1981–1987, ISBN 951-0-10221-0, hakusana talvehtimissilmu.