Lumivaara

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lumivaara
Lakkautettu kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
Lumivaara location map.PNG

sijainti

Lääni Viipurin lääni
Maakunta Karjalan historiallinen maakunta
Kihlakunta Kurkijoen kihlakunta
Perustettu 1923 Jaakkimasta
Lakkautettu 1944
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala  km²
– maa 292,4 km²
Väkiluku 5 239[1]
17 1 as/km²
(1939)
Lumivaaran epävirallinen perinnevaakuna.

Lumivaara (ven. Лумиваара) on entinen Suomen kunta Laatokan Karjalassa Neuvostoliitolle 1944 luovutetulla alueella.

Lumivaara kuului Viipurin lääniin, Kurkijoen tuomiokuntaan ja Kurkijoen kihlakuntaan.

Seurakunnan ja kunnan perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lumivaaran kunta perustettiin 1923, jolloin osa Jaakkimaan kuuluneista kylistä irtaantuivat ja muodostivat Lumivaaran kunnan. Lumivaaran kunnan syntymisen taustalla oli yhteismetsän osakkaiden pyrkimys päästä eroon yhteismetsän puiden myynnistä saamiensa jakorahojen kaksinkertaisesta verottamisesta, Jaakkiman kunnalle ja seurakunnalle maksetuista veroista, sekä osakkaiden henkilökohtaisista jakorahoista perityistä veroista.[2] Lumivaaran Yhteismetsän ympärillä olevan lankakunnan kokouksessa, joka pidettiin 11.10.1920 Huhtervun koululla, esitettiin ehdotus kunnan ja seurakunnan perustamisesta, toimikunta päätti perustaa seurakunnan ja valitsi eri kylistä henkilöitä keräämään nimiä seurakunnan perustamisanomukseen.

Seurakunnan perustamispäätös hyväksyttiin valtioneuvostossa 2.2.1922, jonka johdosta Jaakkiman kunnanvaltuuston kokouksessa 8.4.1922 hyväksyttiin yksimielisesti Lumivaaran seurakunnan perustaminen.[3] Valtioneuvoston päätöksellä Lumivaaran seurakunta erosi Jaakkiman seurakunnasta vuoden 1923 alussa.[4]

Kunnan perustamista vastustivat Jaakkiman seurakunnan kirkkoherra rovasti Viktor Salminen ja nimismies Palvola ja useat muut.[5]

Kunnan keskustan ja kunnantoimiston paikan valitsemisesta käytiin useita keskusteluja, sekä tehtiin useita valituksia, ja turvauduttiin maaherran virka-apuun. Kumolan kylä valittiin lopulta pitäjän keskukseksi, kirkkotontille rakennettiin 1926 kunnan ja seurakunnan yhteinen talo, jonne kunnantoimisto sijoittui.[6]

Lumivaaran kunnanvaltuusto v. 1924

Kunnalliset laitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallinen palotoimi alkoi 17.6.1935, palopäällikköinä toimivat Toivo Saikkonen, Matti Vallius.[7]

Lumivaaran kunnalliskoti

Köyhäinhoitolautakunta toimi v. 1934 asti, jonka jälkeen Huoltolautakunta perustettiin. Kunnalliskoti rakennettiin Huhtervun kylään, kunnalliskodilla oli viljeltyä maata enimmillään 20 ha, kaksi hevosta ja 8 lehmää. Kunnalliskodissa asui 30 henkilöä, joista pieni osa oli henkilökuntaa, ja loput hoidokkeja. Kunnalliskodin henkilökuntaan kuuluivat johtajatar, emännöitsijä, karjapalvelija ja maataloustyönjohtaja. Kunnalliskodin hoidokit osallistuivat maataloustyöhön.[8]

Lumivaaran kunnankirjasto aloitti toimintansa 1938, jolloin lainattavissa oli 139 kirjaa.[9]

Lumivaarassa ei ollut kunnallista terveydenhuoltolautakuntaa, kunnanlääkäri ja kunnan eläinlääkäri olivat yhteiset Jaakkiman ja Lahdenpohjan kauppalan kanssa, ja he ottivat vastaan potilailta Jaakkimassa.[10]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lumivaaran pitäjä sijaitsi Laatokan luoteisnurkassa Jaakkiman ja Kurkijoen pitäjien välissä.[11] Lumivaaran pitäjä on kaakosta luoteeseen suuntautuvana 34 kilometriä pitkä ja Tervajärven ja Kumolan kylien kohdalla noin 15 kilometriä leveä. Pitäjän koko pinta-ala oli 292,4 neliökilometriä.[12][13]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lumivaaran poikia ja pastori Kauko Kanervo

Pitäjän asukasluku oli suurimmillaan n. 6200 1920-luvun loppupuolella (1928).

Elinkeinot ja teollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1940 sen asukkaista sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta 93 %, teollisuudesta, käsityöstä 2,6% ja kaupasta 2,1 %. Lumivaaran yhteismetsä, jonka pinta-ala oli 3321 hehtaaria, oli aikaisemmin kuulunut lahjoitusmaatilaan, joka oli sittemmin ollut Besborodkon kruununpuistona, luovutettiin lahjoitusmaatalonpoikien vaatimuksien johdosta 1.12.1910 yhteismetsänä käytettäväksi 112287 markan kauppahinnasta.[14] Yhteismetsästä myytiin puita mm. Yhtyneille Paperitehtaille, Oy Kymille, Laatokan Puulle ja OY Vuoksenniskalle.

Tiet ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihalan asemarakennus

Kunnan alueella olevat keskeiset kulkuväylät olivat: Parikkalan tie, johon Ihalassa yhtyi Kurkijoen-Jaakkiman maantie. Maasillan-Kurenrannan tie ja sen jatkona oleva vesireitti Laatokalla.

Maasillan-Kurenrannan tie oli huonokuntoinen ja sitä pidettiin vaarallisena, Huhtervun kylän kohdalla olevien viiden kallioisen rinteen ja Kuorjärven läheisyydessä olevan Maailmanlopun rinteen vuoksi. Tietä kohennettiin valtionavustuksien avulla, tien kunnossapidon suurten kustannuksien vuoksi, tietä tarjottiin valtion tieksi 1924, joka kuitenkin toteutui vasta 1936.[15]

Uutta tietä kunnan keskuskylästä Kumolasta, runsasväkiseen Ihalan kylään, suunniteltiin kunnallisvaltuuston kokouksessa 1923. Uuden tien alkamispaikaksi hyväksyttiin Ihalan asema, josta tie kulki Kumolaan Ihalan joen pohjoispuolella, kulkien Myllykylän kautta, ylittäen Ihalan joen Haukkavaaran kohdalla, lopulta saapuen Pönttöahon kohdalla Kurenrannan-Maasillan tielle.[16]

Lumivaaran perustamisen aikana tieverkon pituus oli 33 km, kunnan luovutushetkellä tieverkon pituus oli 134 km.[17]

Laatokan liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laatokan rantamaisema

Laatokan rannoilla sijaitsevien kylien välittämiä tavaroita ja ihmisiä kuljetettiin veneillä ja laivoilla. Lumivaaralaisilla oli useita purje ja höyrylaivoja, joilla kuljetettiin puutavaraa, halkoja, elävää kalaa, parkkia Pietariin.[18]

Höyrylaiva SS Laatokansaaristo Laatokalla

Matkustajaliikenne Lumivaaran kylistä keskittyi pääasiassa Lahdenpohjan kauppalaan, Lopottiin, jossa pidettiin markkinoita, ja jonka kirkossa lumivaaralaiset olivat tottuneet käymään.[19]

Matkustajaliikennettä palvelemassa oli useita höyrylaiva yrittäjiä, joista useimman toiminta kuitenkin jäi varsin lyhyeksi, matkustajien vähyyden ja kovan kilpailun vuoksi. Harvion, Utusen rannan ja Kesvalahden kyläteiden valmistuminen paransi rannikkokylien kulkumahdollisuuksia ja huononsi laivaliikenteen kannattavuutta, jota oli jo aikaisemmin huonontanut yksityisten moottoriveneiden lukumäärän lisääntyminen.[20]

Kirkko ja herätysliikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pastori Kauko Kanervo ja Aino Kanervo

Lumivaarassa olivat edustettuina berghiläinen herännäisyys, rukoilevaisuus, evankelisuus ja lestadiolaisuus. Lumivaarassa vaikutti myös voimakkaasti Uukuniemeläinen herätysliike, erityisesti unissasaarnaajat Matti Könönen, Helena Konttinen ja Anna Kormano vaikuttivat paikkakunnalla.[21]

Hyppääjä-liikkeeseen ja kuohittuihin kuuluvat pitivät kokouksiaan suurina kirkkopyhinä, jolloin Jaakimaan saapui hyppijöitä Hiitolasta ja Uukuniemeltä.[22]

Unissasaarnaaja Helena Konttinen.

Lumivaaran kirkon suunnitteli arkkitehti Ilmari Launis ja kirkko vihittiin 7.7.1935 Viipurin hiippakunnan piispa Yrjö Loimirannan ja usean piispan avustamana. Kirkko rakennettiin Rokkapata nimiselle kalliolle tiilistä, sinne mahtui virallisesti 720 henkeä, ja se oli tyypiltään pitkäkirkko, jonka länsipäädyssä oli kahdeksankulmainen torni.[23][24]

Lumivaaran kirkon vihkiäiset 7.7.1935

Lumivaaran v. t. kirkkoherrana toimi 1923 rovasti Viktor Salminen, pitäen jumalanpalveluksia Tervajärven rukoushuoneella, jota käytettiin Lumivaaran kirkon valmistumiseen asti Jumalanpalveluksien pitämiseen.[25] Kesän 1924 ajan v.t. kirkkoherrana toimi Aarne Auvinen, jonka siirryttyä Helsingin suomalaisen tyttölyseon nuoremmaksi lehtoriksi, v.t. kirkkoherran tehtäviä hoiti Viktor Salminen, rovasti Liliuksen avustamana.[26][27]

Lumivaaran ensimmäisenä vakinaisena pappina toimi v. 1925 alkaen kirkkoherra Niilo J. Heikkilä. v. 1927 asti. [28] Hänen jälkeensä väliaikaisena kirkkoherrana pastori Julius Utriainen, syksystä 1927 rovasti Emil Nyholm. Järjestyksessään toisen vakinaisen papin Lumivaara sai 1928, jolloin rovasti Otto Aleksanteri Louhelainen astui virkaansa, hänen virkakautensa päättyi v. 1935.[29] Lumivaaran kolmantena vakituisena pappina toimi 1936-1941 Paavo Kiuru.[30][31]

Pastori Paavo Kiuru

Rovasti Otto Aleksanteri Louhelaisen aikana apulaispappeina toimivat Taito Lumme, Eelis Manninen, Paavo Kattelus ja Martti Korhonen.[32]

Pastori Otto Louhelainen

Lumivaaran ja Saaren seurakunnat palkkasivat v. 1939 yhteiseksi nuorisopastoriksi Kauko Voitto Kanervon, jonka työkausi jäi varsin lyhyeksi.[33]

Evankelisuuden vaikutusalueena olivat Huhtervu ja Tervajärvi. Kumolan ja Saariston alueilla berghiläinen herännäisyys. Lestadiolaisia oli Myllykylässä, Kesvalahdella, Tervajärvellä ja Oinavaarassa.[34]

Koulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaakkiman kirkkoherra 1843–1857 Johan Fredrik Berghin perustama kiertokoulu, toimi Tervajärvellä vuoteen 1929 asti, jonka jälkeen opetuksesta huolehtivat kunnalliset alakansakoulut ja yläkansakoulut. Lumivaaran erottua Jaakkimasta, Lumivaaran alueelle jäi ainoina kunnallisina rakennuksina 5 kansakoulua, jotka sijaitsivat Huhtervussa, Kesvalahdella, Ihalassa, Akkaharjussa ja Kumolassa.[35] Akkaharjun koulu, tunnettiin myöhemmin nimellä Kostamojärven koulu.[36]

Kumolan kansakoulu

Lumivaaran kunnan perustamia kouluja olivat Harvion koulu (1925), Kuhkaan koulu (1928), Oinaanvaaran koulu (1925), Tervajärven koulu (1927), Kalksalon koulu (1928) ja Myllykylänkoulu (1932). [37]

Lumivaarassa ei ollut oppikouluja, joten opintoja jatkettiin tarvittaessa Sortavalan lyseossa ja seminaarissa, Lahdenpohjan ja Elisenvaaran yhteiskouluissa.[38]

Lumivaara sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin Lumivaaran kunnan alue kuuluu Venäjän Karjalan tasavallan Lahdenpohjan piiriin kuuluviin Miinalan ja Kurkijoen kylähallintoalueisiin sekä Elisenvaaran asutushallintoalueeseen.

Kyliä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harvio, Huhtervu, Ihala, Kalksalo, Kesvalahti, Kostamojärvi, Kuhkaa, kunnan keskuskylä Kumola, Oinaanvaara ja Tervajärvi

Lukuvuonna 1937–1938 kunta oli jaettu 11 koulupiiriin.[39]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toim. Härkönen Pekka, Särkisilta Paavo, Kiuru Paavo: Lumivaara, Kotiseudun kuvia ja maisemia, Lumi-Säätiö, Lahti, 1952
  • Kansanaho, Erkki: Kirkko Karjalassa, Karjalan kirjapaino, Lappeenranta, 1985, ISBN 951-95990-1-0

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen virallinen tilasto VI. Väestötilastoa 93. Väestösuhteet vuonna 1939. SVT VI:93
  2. Kirkko Karjalassa, s. 263
  3. Lumivaara, s. 140
  4. Lumivaara, s. 63
  5. Lumivaara, s. 59-61
  6. Lumivaara, s. 144-145, 154
  7. Lumivaara, s. 158
  8. Lumivaara, s. 162-163
  9. Lumivaara, s. 195
  10. Lumivaara, s. 197
  11. Lumivaara, s. 7
  12. www.lumivaara.fi
  13. Lumivaara, s. 7
  14. Lumivaara, s. 38-40
  15. Lumivaara, s. 209-211
  16. Lumivaara, s. 210
  17. Lumivaara, s. 216
  18. Lumivaara, s. 217
  19. Lumivaara, s. 224, 229
  20. Lumivaara, s. 231
  21. Lumivaara, s. 7
  22. Lumivaara, s. 84-86
  23. Lumivaara, s. 96-97
  24. Kirkko Karjalassa, s. 363
  25. Kirkko Karjalassa, s. 263
  26. Lumivaara, s. 104
  27. Kirkko Karjalassa, s. 327
  28. Lumivaara, s. 102, 104-108
  29. Lumivaara, s. 108-109, 111
  30. Lumivaara, s. 112
  31. Kirkko Karjalassa, s. 330
  32. Lumivaara, s. 118-119
  33. Lumivaara, s. 124
  34. Lumivaara, s. 106, 116
  35. Lumivaara, s. 154, 165
  36. Lumivaara, s. 181-184
  37. Lumivaara, s. 184-193
  38. Lumivaara, s. 194
  39. Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaartinen, Aarno & Malinen, Leo (toim.): Huhtervun kyläkirja. Järvenpää : Etelä-Suomen lumivaaralaiset, 2006. ISBN 952-92-0738-7.