Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus on jätteenkäsittelyyn erikoistunut laitos Espoon Ämmässuon kaupunginosassa Turunväylän lähellä. Jätteenkäsittelykeskuksen tontti laajennuksineen ulottuu Kirkkonummen rajan yli. Ämmässuolle ajetaan Turunväylältä Histansolmun eritasoliittymästä.

Jätteenkäsittelykeskusta hallinnoi HSY (vuoden 2009 loppun asti YTV) vastaanottaen pääkaupunkiseudun yli miljoonan asukkaan ja 50 000 yrityksen jätteet. Toimintansa laitos aloitti vuonna 1987. Ämmässuon uusi kaatopaikka-alue otettiin käyttöön marraskuussa 2007.lähde?

Ämmässuon (ruots. Käringmossen) jätteenkäsittelykeskuksen yhteydessä sijaitseva kaatopaikka on Pohjoismaiden suurin kaatopaikka.[1] Kaatopaikan osa-alueilla on kaksi nimeä: Iso-Ämmässuo ja Vähä Ämmässuo.

Kaatopaikan sen lähialueen asukkaille aiheuttamien mahdollisten terveyshaittojen selvittämisestä tehtiin valtuustoaloite Espoossa vuonna 2006.[1] Vuonna 2007 kaikki alle puolentoista kilometrin sisällä asuvat kokivat ainakin jonkin verran häiritsevää hajua. Haju koettiin häiritseväksi vielä viiden kilometrin päässäkin.[2]

Laitosalueen vieressä, sen pohjoispuolella sijaitsee myös Kolmperän motocrossrata.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hemminki, Kaisa; Keisteri, Liisa & Koljonen, Kirsi (valmistelijat): Valtuustoaloite Ämmässuon kaatopaikan ja Kulmakorven maankaatopaikan ihmiselle vaarallisten aineiden terveysvaikutusten selvittämiseksi ja terveyskartoituksen tekemiseksi koko Ämmässuon lähiympäristön asukkaille. Espoon kaupunki. Asianro 2289/710 /2006. Valtuustoaloitteen verkkoversio (viitattu 2.10.2015). (archive.org)
  2. Jätekeskusten hajuhaitat häiritsevät kilometrien päässä 27.11.2007. MTV.fi. Viitattu 13.9.2015.
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.