Espoon tuomiokirkko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Espoon tuomiokirkko
Espoon tuomiokirkon pääty.
Espoon tuomiokirkon pääty.
Sijainti Kirkkopuisto 5, Espoon keskus, Espoo
Koordinaatit 60°12′34″N, 024°39′08″E
Seurakunta Espoon tuomiokirkkoseurakunta
Rakentamisvuosi 1485–1490[1]
Materiaali Kivi
Istumapaikkoja 550
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Espoon tuomiokirkko on Suomen evankelisluterilaisen kirkon Espoon hiippakunnan tuomiokirkko ja kahden seurakunnan eli Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ja Esbo svenska församlingenin kotikirkko.[2] Kirkko sijaitsee Espoon keskuksen Pappilanmäen Kirkonmäellä Espoonjoen rannalla. Keskiaikaista harmaakivikirkkoa pidetään yleisesti Espoon tärkeimpänä historiallisena rakennuksena ja eräs kunnan julkaisu määrittää sen olevan ”rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti Espoon tärkein yksittäinen kohde”.[3] Kirkko on pyhitetty apostoli Matteukselle.

Tuomiokirkkona rakennus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon nuorin, sillä tuomiokirkko siitä tuli kirkolliskokouksen päätöksellä 1. tammikuuta 2004 lähtien.[2] Samalla Espoon vanhan kirkon kirkkoherrasta tuli Espoon tuomiorovasti ja Kanta-Espoon seurakunnasta Espoon tuomiokirkkoseurakunta.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmilaivainen hallikirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarnastuoli on 1690-luvulta.
Espoo Cathedral interior2.JPG

Espoon tuomiokirkko on mahdollisesti Vantaan Pyhän Laurin kirkon jälkeen pääkaupunkiseudun vanhin säilynyt rakennus.[4][3] Markus Hiekkasen mukaan Espoon kirkon tyylipiirteet sekä puulustoanalyysi alkuperäisistä jalashirsistä ja rakennustelineistä osoittavat yksiselitteisesti, että kirkko rakennettiin vuosien 1485 ja 1490 välissä.[1] Alun perin kirkko rakennettiin kolmelaivaiseksi[5] suorakaiteen muotoiseksi hallikirkoksi,[6] jossa oli pieni asehuone ja sakasti.[2] Ikkunoita oli vähemmän kuin nykyään ja ne olivat pienempiä.[6] Seinät ja kattoholvit oli peitetty niin sanotuin munkkimaalauksin – kaikki eivät suinkaan osanneet lukea.[6]

Kirkkoon rakennettiin saarnastuoli ja penkit uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvun alussa.[3] Uusi saarnatuoli on 1690-luvulta.[2] Katto- ja seinämaalaukset peitettiin 1791[2]ja ikkunoita suurennettiin, jotta kirkosta tulisi valoisampi.[6] Kirkossa on ollut urut 1700-luvun lopusta alkaen.[3]

Kirkon alkuperäisen runkohuoneen muoto näkyy nykyään itä- ja länsisakaroissa.[2]

Ristikirkoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon väkiluku oli 1700-luvun lopussa noin 1900 henkilöä ja kirkko alkoi käydä ahtaaksi, vaikka tilaa oli saatukin lisää puisista lehtereistä.[6] Kirkko laajennettiin arkkitehti Pehr Granstedtin suunnitelmien pohjalta poikkilaivaiseksi ristikirkoksi 1821–1823.[7] Asehuone oli purettu jo 1810-luvulla.[2] Poikkilaivan rakentamiseksi kirkon sivuseinistä purettiin keskiosat, kaksi tiilipilaria ja näihin tukeutuneet kuusi kattoholvia.[6] Poikkilaivan ulkoseinät on muurattu alkuperäisten kiviseinien tapaan, mutta niiden yksityiskohdat viittaavat modernimpaan empiretyyliin, kuten myös uudet holvit, jotka tehtiin tiilestä muurattuina tynnyriholveina.[6]

Keskiaikaisia kivikirkkoja herättiin arvostamaan 1900-luvun alussa kansallisromantiikan suosion myötä.[6] Poikkilaiva hallitsi kirkon sisätilaa.[6] Palauttaakseen sisätilaa tasapainoisemmaksi professori Armas Lindgrenin suunnittelemissa korjaustöissä 1930-luvulla ristikeskukseen tehtiin tähtiholvi, joka kohosi tynnyriholvia korkeammalle.[6] Aluksi oli tarkoitus muurata holvi tiilestä, mutta päädyttiin kuitenkiin betoniseen kuoriholviin, jossa on ruoteet tiiliholvin tapaan.[6] 1700-luvun lopulla peitetyt kalkkikivimaalaukset itä- ja länsisakaroiden seinissä ja tähtiholveissa paljastettiin.[2] Paljastuneet maalaukset kuvaavat maailman historiaa luomisesta lunastukseen ja myös arkielämän asioita, kuten hevoskauppaa ja lehmänlypsyä.[6]

Alttaripöydän siirto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jouluna kirkossa ovat Itämaan tietäjät entisellä alttaripöydän paikalla.

Kirkon viimeisin korjaus valmistui 1982 professori Ola Hanssonin suunnitelman mukaan. Näkyvin uudistus oli alttaripöydän siirtäminen itäpäädystä etupilarien väliin.[2] Kirkossa on nykyään istumapaikkoja noin 550 henkilölle.[6] Alttarin yläpuolelle kuoriholviin sijoitettiin entiselle paikalleen 1400-luvulta peräisin oleva[3] puinen krusifiksi. Krusifiksi oli ollut muualla 150 vuotta, viimeisimpänä sijoituspaikkana oli ollut Kansallismuseo.[8] Alttaritauluna kirkossa on ikkuna, jonka lasitaideteos kuvaa Vuorisaarnaa.

1980-luvun korjausten yhteydessä kirkossa tehtiin arkeologisia kaivauksia ja lattian alle haudattujen espoolaisten jäänteet haudattiin kirkkomaahan.[2]

Urut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkon nykyiset urut ovat valmistuneet vuonna 2012.[9] Ne ovat Veikko Virtasen urkurakentamon valmistamat, äänikertoja on 42 ja ne ovat tyyliltään saksalais-romanttiset.[9] Kirkossa pidetään paljon konsertteja.

Kirkon edelliset urut olivat puusepänliike J. N. Virtasen rakentamat, 38-äänikertaiset ja peräisin vuodelta 1967; urkuja oli laajennettu vuonna 1989.[10] Seurakunta piti urkujen korjausta liian kalliina saatuun hyötyyn nähden ja päätti hankkia uudet urut.[9] Vanhat urut myytiin ja ne ovat nykyään Oulun Rauhanyhdistyksen toimitalossa.[10]

Ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon tuomiokirkko ja sitä ympäröivä Kirkonmäki sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[7] Kirkko on rakennettu liikenteellisesti oivalle paikalle: lähellä olivat sekä Kirkkojärven ja Espoonjoen vesireitit että tärkeä maakulkuväylä Suuri Rantatie.[6] Sijainti oli vuonna 1458 itsenäistyneessä kirkkopitäjässä keskeinen.[6]

Kellotapuli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen erillinen kellotapuli valmistui vuonna 1767.[3] Sen alaosa on kiveä ja yläosa puuta.[2] Tapulin kellot on valettu Tukholmassa, suurin vuonna 1765 ja kaksi pienintä vuonna 1736.[3]

Kirkon hautausmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon kirkon hautausmaan sankarihaudat kesällä 2014

Espoon tuomiokirkon ympärillä oleva hautausmaa on noin yhdentoista hehtaarin laajuinen ja sitä on laajennettu viidesti. Kirkkomaalla on toiminut vuodesta 1976 toimituskappeli.[11] Historiallinen hautausmaa on kirkon välittömässä läheisyydessä ja kellotapulin puoleisen oven vieressä on Karjalaan jääneiden vainajain muistomerkki. Hautausmaalla on oma osasto sotaveteraaneille ja sankarihaudoille.

Seurakuntatalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo on arkkitehtitoimisto G. & E. Adlercreutzin suunnittelema, ja se valmistui vuonna 1995. Seurakuntatalon tornin paikalla oli aiemmin palokunnantalon torni ja rakennuksen paikalla oli vuoden 1941 maaottelumarssin lähtöpaikka.[12]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. 3. uudistettu painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-222-600-6.
  2. a b c d e f g h i j k Tuomiokirkon historiaa Espoon seurakunnat. Viitattu 27.12.2015.
  3. a b c d e f g Saloranta, 2005, kohde 17
  4. Hämäläinen, Unto: Espoo vs Vantaa. (Artikkelissa sanotaan Pyhän Laurin kirkon vanhimpien osien olevan 1450-luvulta) Helsingin Sanomien kuukausiliite, 2008, nro Syyskuu. Sanoma Media Finland.
  5. Espoon kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 10.12.2010. Museovirasto. Viitattu 12.12.2015.
  6. a b c d e f g h i j k l m n o Tervetuloa Espoon tuomiokirkkoon. Kirkon esite, 2015. Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
  7. a b Espoon kirkonmäki Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 27.12.2015.
  8. Espoon tuomiokirkko Kanta-Espoon seurakunta. Viitattu 27.12.2015.
  9. a b c Espoon tuomiokirkon urut Espoon seurakunnat. Viitattu 27.12.2015.
  10. a b Kälkäjä, Anna: Pillit pussiin ja urut uuteen kotiin; Espoon tuomiokirkon urkujen siirtäminen Oulun Rauhanyhdistyksen toimitaloon (PDF) (sivut 3 ja 7) Opinnäytetyö, Musiikin koulutusohjelma, Oulun seudun ammattikorkeakoulu. 2012. Anna Kälkäjä. Viitattu 27.12.2015.
  11. Saloranta, 2005, kohde 18
  12. Saloranta, 2005, kohde 21

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pohjakallio, Kari: Espoon seurakuntien rakennusperintöä. Espoo: Espoon perinneyhdistys Aurora, 2012. ISBN 978-951-98984-7-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]