Viljo Tarkiainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viljo Tarkiainen vuonna 1942 (Aarne Pietinen).

Viljo (William) Tarkiainen (18. huhtikuuta 1879 Juva20. toukokuuta 1951 Helsinki) oli suomalainen kirjallisuudentutkija, kriitikko ja Helsingin yliopiston professori.

Tarkiaisen vanhemmat olivat maanviljelijä Jeremias Tarkiainen ja Ulla Fredriikka Pasanen. Hän pääsi ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta 1897 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1903, lisensiaatiksi 1911 ja tohtoriksi 1917. Tarkiaisen väitöskirjan aiheena oli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.

Tarkiainen toimi Kansallisteatterin teatterikoulun johtajana ja opettajana 1905–1909 sekä kirjallisuustoimittajana Helsingin Sanomissa 1911–1915 ja 1918–1920 ja Uudessa Suomettaressa 1916–1917. Hän oli suomen kielen opettajana Suomen liikemiesten kauppaopistossa 1909, 1911 ja 1913–1914, Helsingin maanviljelyslyseossa 1911–1912, Kauppakorkeakoulussa 1911–1914 sekä Uudessa Yhteiskoulussa 1912–1918.

Tarkiainen oli Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden dosenttina 1913–1924, kotimaisen ja yleisen kirjallisuuden vt. professorina 1916–1917 ja 1919–1924 sekä kotimaisen kirjallisuuden professorina 1924–1946. Hän toimi Yhteiskunnallisen korkeakoulun estetiikan ja kirjallisuudenhistorian opettajana 1926–1946 ja korkeakoulun kanslerina 1947–1951.

Tarkiainen oli Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja 1920–1922, Suomalaisen kirjallisuuden seuran varaesimies 1922–1934 ja esimies 1934–1946 sekä Suomalaisen tiedeakatemian esimies 1945–1946. Hän oli Valtion kirjallisuuslautakunnan jäsen vuodesta 1906 ja kuului jäsenenä Suomen Kansallisteatterin hallintoneuvostoon 1919–1933 sekä Suomen rauhanliiton johtokuntaan vuodesta 1920.

Tarkiainen toimi 1910-luvulla kirjallisuus- ja teatterikriitikkona, mutta 1920-luvulta alkaen hän alkoi keskittyä kirjallisuudentutkimukseen. Tarkiaisen vuonna 1915 julkaistu Aleksis Kiven elämäkerta myötävaikutti Kiven nousuun kansalliskirjailijan asemaan. Tarkiainen kirjoitti myös Miguel de Cervantes Saavedran, Minna Canthin, Gustaf von Numersin ja Eino Leinon elämäkerrat. Hän keräsi 1940-luvulta alkaen materiaalia Mikael Agricolan elämäkertaa varten mutta tämä teos jäi sairauden vuoksi keskeneräiseksi. Agricolan elämäkerta julkaistiin vasta 1985 Tarkiaisen pojanpojan Kari Tarkiaisen viimeistelemänä.

Viljo Tarkiainen oli naimisissa vuodesta 1911 lähtien kirjailija Maria Jotunin kanssa. Heillä oli kaksi lasta. Jotuni kuvasi joiltakin osin heidän avioliittoaan 1930-luvulla kirjoittamassaan romaanissa Huojuva talo, joka julkaistiin vasta 1963. Romaanissa miespäähenkilöä kuvattiin väkivaltaiseksi kotityranniksi.

Viljo Tarkiaisen poika oli valtiotieteilijä Tuttu Tarkiainen.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Äänneopillinen tutkimus Juvan murteesta. 1903
  • Kansankirjailijoita katsomassa. 1904
  • Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, väitöskirja. 1910
  • Aino ja muut Kalevalan naiset. 1911
  • Fredrik Cygnaeus runoilijana. 1911
  • Aleksis Kivi, Elämä ja teokset. 1915
  • Miguel de Cervantes Saavedra. 1918
  • Aleksis Kiven muisto. 1919
  • Holmberg Suomessa. 1920
  • Minna Canth. 1921
  • Gustaf von Numers. 1922
  • Piirteitä suomalaisesta kirjallisuudesta. 1922
  • Ritvalan helka: Juhla ja virret. Kalevalaseuran julkaisuja 1. Porvoo: WSOY, 1922.
  • Lutherin virren 'Eine Feste Burg' suomalaiset tulkinnat. 1926
  • Maria Jotuni. 1930
  • Suomen kansalliskirjallisuus -antologia, 15 osaa, toimittajat E. N. Setälä, Vihtori Laurila ja Viljo Tarkiainen. 1930-1943
  • Eräitä kirjallisia analyysiyrityksiä. 1931
  • Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831-1931
  • Eino Leinon helkavirsi 'Tuuri'. 1933
  • Otto Manninen runoilijana. 1933
  • Aleksis Kiven oleskelusta Siuntiossa. 1934
  • Suomalaisen kirjallisuuden historia. 1934
  • Taivas, helvetti ja muita uskonnollisia piirteitä Aleksis Kiven runoudessa. 1934
  • Kirjallisuus ruotsinvallan aikana. 1935
  • Huomioita Juhana Wegeliuksen postillasta. 1939
  • Magia kalevalaisessa runoudessa: Uuno Kailas kuoleman runoilijana. 1939
  • Karjalan laulu, toimittajat Hertta Harmas ja Viljo Tarkiainen. 1941
  • Mikael Agricolan opiskelu Wittenbergissä. 1945
  • Henrik Gabriel Porthan. 1948
  • Eino Leinon runoudesta. 1954
  • Mikael Agricola. 1958
  • Mikael Agricola, Suomen uskonpuhdistaja, kirjoittajat Viljo ja Kari Tarkiainen. 1985

Käännöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tarkiainen, Kari: Viljo Tarkiainen. Suomalainen humanisti. Suomen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 470. Helsinki 1987. ISBN 951-71-7498-5

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]