Tuttu Tarkiainen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuttu Viljo Tarkiainen (9. joulukuuta 1912 Helsinki29. lokakuuta 1969 Helsinki)[1] oli suomalainen valtiotieteilijä ja professori.

Tarkiaisen vanhemmat olivat kirjailija Maria Jotuni ja kirjallisuudentutkija Viljo Tarkiainen.[2] Tarkiainen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1930, valmistui filosofian maisteriksi 1932 ja väitteli tohtoriksi 1938 tasavallan presidentin asemasta. Hän työskenteli vuosina 1934–1944 Suomen ulkoministeriössä ja toimi lähetystöattaseana Moskovassa 1936–1938, ministeriön jaostosihteerinä 1938–1943 sekä lähetystösihteerinä Roomassa 1943–1944. Sodan jälkeen hän oli muutaman vuoden ajan liike-elämän palveluksessa, Suomen Puunjalostusteollisuuden keskusliiton kauppapoliittisen osaston päällikkönä 1944–1945 ja Enso-Gutzeitin kauppapoliittisena neuvonantajana 1945–1948. Sen jälkeen hän oli FAO:n virkailijana Washigntonissa ja Roomassa 1949–1952. Suomeen palattuaan Tarkiainen siirtyi akateemiselle uralle. Hän oli Yhteiskunnallisen korkeakoulun valtio-opin professorina 1952–1965 ja samalla koulun rehtorina 1954–1956 sekä yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaanina 1954 ja 1963–1965.[1][2] Helsingin kauppakorkeakoulussa hän oli valtio-opin dosenttina 1954–1965 ja henkilökohtaisena ylimääräisenä professorina vuodesta 1965 kuolemaansa asti.[1]

Tarkiainen kuului Suomen valtuuskuntaan kauppaneuvotteluissa Pariisissa vuonna 1942 ja Kööpenhaminassa 1947. Hän oli jäsenenä vuoden 1956 YK:n yleiskokouksen Suomen-valtuuskunnassa ja oli Suomen YK-liiton puheenjohtajana 1956–1959.[1]

Tarkiainen oli yhtenä kirjoittajana 12-osaisessa teoksessa Suomen kansanedustuslaitoksen historia.

Historiantutkija Kari Tarkiainen on Tuttu Tarkiaisen veljenpoika.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tasavallan Presidentin asema Suomen parlamenttaarisessa hallitusjärjestelmässä. Gummerus, 1938. 353 s. (väitöskirja)
  • Demokratia: antiikin Ateenan kansanvalta, WSOY, 1959. 491 s.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 30.10.1969, HS Aikakone. Viitattu 10.3.2018.
  2. a b Kuka kukin on 1954