Sapfo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee runoilijaa. Asteroidista kertoo artikkeli 80 Sappho.
Sapfo
Sapfoksi kutsuttu fresko Pompejissa.
Sapfoksi kutsuttu fresko Pompejissa.
Henkilötiedot
Syntynyt n. 630612 eaa.
Eresos tai Mytilene, Lesbos, Kreikka
Kuollut n. 570 eaa.
Ammatti runoilija
Kirjailija
Tyylilajit rakkausrunous
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Sapfo (m.kreik. Σαπφώ, aiolialaisella murteella Ψαπφώ, Psapfo) (s. 630612 eaa., k. n. 570 eaa.) oli antiikin kreikkalainen runoilija Lesboksen saarelta, joka oli hänen aikanaan kulttuurinen keskus. Sapfo on antiikin tunnetuin naisrunoilija. Osa hänen rakkausrunoistaan oli omistettu naisille.[1]

Elämä ja runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot Sapfon elämästä ovat vähäisiä. Hän syntyi Lesboksella joko Eresoksessa tai Mytilenessä. Joidenkin antiikin tekstien ja niiden tulkintojen mukaan Sapfo oli naimisissa kauppiaan kanssa ja hänellä oli tytär nimeltä Kleis, mutta tiedot eivät ole varmoja. Sapfo toimi mahdollisesti opettajattarena. Sapfon runouden hahmojen on tulkittu olleen hänen oppilaitaan, mutta Sapfon teksteistä ei löydy viittauksia tyttöjen oppilaitokseen.

Sapfo ja Alkaios. Lawrence Alma-Tadema, 1881.

Sapfo oli lyyrinen runoilija ja kirjoitti monodista lyriikkaa. Hän kehitteli oman erikoisen mittansa, sapfisen mitan, joka perustui hänen mukaansa nimettyyn sapphicus-säkeeseen ja jossa säkeet muodostivat niin kutsutun Sapfon säkeistön. Sapfoa pidetään esteettisenä vaikuttajana, joka sai runouden muuttamaan suuntaa aikaisemmista jumalteemoista kohti yksityisen ihmisen kokemuksia. Platon arvosti hänen runouttaan siinä määrin, että kutsui häntä kymmenenneksi muusaksi. Hellenistisenä aikana Sapfo luettiin yhdeksi yhdeksästä lyyrisestä runoilijasta.

Sapfo kirjoitti pääasiassa rakkausrunoja, joista on säilynyt lähinnä vain katkelmia. Yksi kokonainen runo, Hymni Afroditelle on ainoa täysin säilynyt teos. Useat rakkausrunoista on omistettu naisille, mikä on luonut Sapfolle maineen lesbona. Kantasana ”lesbolaisuus” on peräisin Lesboksen saaresta, jossa hän asui.[2] Sapfon nimi on myös lesboa paljon harvinaisemman sanan ”sapfinen” juuri.

Myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla Sapfo oli runouttaan kuuluisampi itsemurhasta, jonka hän legendan mukaan olisi tehnyt. Sapfo oli rakastunut miespuoliseen merimieheen Faoniin ja heittäytyi tämän vastakaikua saamattoman rakkautensa takia kalliolta mereen Lefkaksen eteläkärjessä. Legendalla ei kuitenkaan ole pohjaa kreikkalaisessa historiassa ja yleensä uskotaankin, että tarina oli kristillisen kirkon keksimä ja että sen tarkoitus oli huomion keskittäminen pois hänen kirjoituksistaan.[3] (Legendan tekee epäuskottavaksi myös se, että rakastetun nimi tarinassa on tarkalleen Kerkylas Androslainen, kirjaimellisesti "Penis Miehen kaupungista").

Tarina Sapfosta on innoittanut monia kirjailijoita vuosisatojen varrella, esimerkiksi Alfred Tennyson, Charles Baudelaire, Virginia Woolf, Marguerite Yourcenar, Ezra Pound ja Lawrence Durrell.[3]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti Saarikoski julkaisi esikoisrunokokoelmassaan vuonna 1958 kahdeksantoista Sapfon runokatkelman suomennokset. Saarikoski julkaisi Sapfon kaikki katkelmat vuonna 1969 kokoelmana Iltatähti, häälaulu. Saarikoski ei noudattanut antiikin runomittojen säejakoa vaan asemoi tekstin nykyaikaisen runon tapaan. Teosta on sanottu antiikin kirjallisuuden ehkä kauneimmaksi suomennokseksi.[4]

Myös Aapo Junkala suomensi Sapfon runot vuonna 1966. Sari Kivistön ja H. K. Riikosen mukaan Junkola tavoitti Sapfon tyylin, mutta toisinaan suomennos jättää liiankin eleettömän vaikutelman.[4]

Jälkimaine ja vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmen vuosisadan ajan Sapfon kuoltua kreikkalaiset uuden komedian kirjailijat pitivät parodioissaan Sapfoa seksuaalisesti holtittomana, ja kuvasivat tämän lesboksi. Tämän mielikuvan vuoksi paavi Pyhä Gregorius VII poltatti hänen teoksiaan vuonna 1073.[1] Nykyaikana Sapfosta on muodostunut eräänlainen lesboikoni.[5]

Sapfolla on ollut vaikutus roomalaisten Horatiuksen ja Catulluksen runouteen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sappho Poets.org. Viitattu 15.10.2018.
  2. Naisten saari Ylioppilaslehti.
  3. a b Sappho Authorscalendar.info.
  4. a b Kivistö, Sari & Riikonen, H. K.: Antiikin kirjallisuus ja suomennokset uuslatinasta ja humanistikreikasta. Teoksessa Riikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 2, s. 43–44. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3.
  5. a b Sappho: Love & Lifeon Lesbos with Margaret Mountford BBC Four. Viitattu 15.10.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sapfo: Runoja. Teoksessa Saarikoski, Pentti: Runoja. Helsinki: Otava, 1958.
  • Sapfo. Teoksessa Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 55-62. Runojen ja runokatkelmien suomennoksia. Helsinki: Otava, 1965.
  • Sapfo: Runoja. (Suomentanut Pentti Saarikoski. Sisältää osan suomentajan Runoja-teoksessa julkaistuista käännöksistä esipuheella varustettuna.) Aikalainen, 1966, nro 3, s. 22-26.
  • Sapfo: Iltatähti, häälaulu. Suomentanut Pentti Saarikoski. 3. painos (1. painos 1969). Helsingissä: Otava, 1994. ISBN 951-1-13210-5.
  • Sapfon runoja. Suomentanut Aapo Junkola. Johdannon kirjoittanut Heikki Solin. 2. painos (1. painos 1966). Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25308-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]