Aristofanes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee komediakirjailijaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Aristofanes
Ἀριστοφάνης
Aristofanes, rintakuva Uffizin taidegalleriassa.
Aristofanes, rintakuva Uffizin taidegalleriassa.
Henkilötiedot
Syntynytn. 445/444 eaa.
Ateena
Kuollutn. 385–380 eaa.
Ammatti näytelmäkirjailija
Kirjailija
Tuotannon kielimuinaiskreikka (klassinen)
Aikakausi klassinen kausi
Tyylilajit komedia
Kirjallinen suuntausOld Comedy (käännä suomeksi) [1]
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Aristofanes (m.kreik. Ἀριστοφάνης, Aristofanēs, lat. Aristophanes; n. 450–385 eaa.) oli antiikin kreikkalainen komediakirjailija, joka edusti niin kutsuttua vanhaa komediaa. Hän oli kotoisin Ateenasta. Aristofanes on ainoa vanhan komedian edustaja, jolta on säilynyt kokonaisia näytelmiä, ja häntä on pidetty kreikkalaisen komedian etevimpänä edustajana.[2][3]

Aristofanes tunnetaan lähes pelkästään komedioistaan välittyvän kuvan kautta. Niiden perusteella hän vaikuttaa sotaa ja sotaintoisia kansanjohtajia vastustaneelta konservatiivilta. Komedioissan hän teki taidokasta pilkkaa monenlaisista aiheista.[2][3]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristofanes oli kotoisin Ateenasta Kydathenaionin demoksesta, ja kuului Pandionis-fyleen. Hän oli Filippoksen poika ja myös hänen poikansa nimi oli Filippos. Aristofaneen kerrotaan olleen sofisti Prodikoksen oppilas, mutta tätä on myös epäilty, koska hän puhuu tästä halveksuen.[3][4]

Aristofaneen sanotaan osallistuneen komediakilpailuun ensimmäisen kerran vielä ollessaan nuorukainen. Tämä ajoitetaan vuoteen 427 eaa., millä perusteella hänen syntymänsä on ajoitettu joskus noin vuoteen 445/444 eaa.[2][3] Hänen kuolemansa puolestaan ajoitetaan noin vuoteen 385–380 eaa.[2][3] Aristofaneen kolme poikaa Filippos, Araros ja Nikostratos olivat kaikki niin kutsuttua keskikomediaa kirjoittaneita näytelmäkirjailijoita. Aristofaneen omasta elämästä tiedetään vain vähän. Hänet kuvataan nautiskelijaksi, joka viihtyi pidoissa ja älykkäissä keskusteluissa.[3][5]

Aristofaneen tiedetään joutuneen ateenalaisen oikeuden eteen näytelmiensä vuoksi. Kleon esitti häntä kohtaan paljon syytöksiä ja pyrki viemään hänen kansalaisoikeutensa, mutta epäonnistui, koska syytökset perustuivat selvästi vain siihen, että Aristofanes oli arvostellut häntä komedioissaan. Tämän johdosta syntyi kuitenkin erilaisia perinteitä, joiden mukaan Aristofanes olisi muka ollut kotoisin Rhodoksen Kameiroksesta, Egyptin Naukratiista, Aiginasta tai muista paikoista.[3]

Näytelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristofanes kirjoitti Sudan mukaan yhteensä 54 komediaa.[3] Toisaalta komedioiden määräksi mainitaan myös 40.[2] Niistä yksitoista on säilynyt nykyaikaan.[2] Aristofanes oli Attikan murteen mestarillinen käyttäjä, ja tekee taidokasta huumoria monenlaisista aiheista. Koska muiden vanhan komedian edustajien näytelmät ovat kadonneet, hänen tyyliään on kuitenkin hankala verrata hänen aikalaisiinsa. Aristofaneen sanotaan kuitenkin komedioissaan pehmentäneen edeltäjiensä Eupoliin ja Kratinoksen liiallista purevuutta ja lisänneen näytelmiin sulokuutta, mutta toisaalta hävinneen Eupoliille juonenkuljetuksessa.[3]

Aristofaneen komediat ovat mielenkiintoinen historiallinen lähde, sillä ne sisältävät paljon yksityiskohtia tuon ajan ateenalaisista merkkihenkilöistä sekä kaupungin tapahtumista. Komedioiden perusteella Aristofaneesta saa kuvan rohkeana ja nokkelana isänmaanystävänä, joka rakasti Ateenaa ja toivoi sen voivan palata edeltäneen sukupolven aikaiseen kukoistukseen, melkeinpä hänen lapsuuteensa, aikaan jolloin Miltiadeen ja Aristeideen aika oli vasta äskettäin takana, eikä Perikles vielä johtanut kaupunkia. Suurimpana pahana hänelle näyttäytyy peloponnesolaissota, jota hän piti Perikleen aikaansaannoksena. Hän jopa sanoo, että Perikles käynnisti sodan vain, koska pelkäsi kostoa ummistettuaan silmänsä Feidiaan rikoksilta, sekä Aspasian vaikutuksesta.[3][6]

Aristofaneen komedian Ritarit italiankielinen painos, 1545 (Djvu-kokoteksti).

Toinen Aristofaneen kritiikin pääkohde olivat sodan esiin nostamat demagogit, kuten Kleon. Hän arvosteli myös Ateenan uutta koulutusjärjestelmää ja sofisteja, joiden ajatukset hänen mielestään kaivoivat pohjaa moraalilta, tekivät vakuuttavuudesta päämäärän totuuden sijaan ja korvasivat uskonnon yleisellä skeptisismillä. Huonoimpana esimerkkinä lopputuloksesta hänelle näyttäytyi Alkibiades, joka oli kiinnostunut vain omasta kunnianhimostaan ja edusti kaikkea, mitä Aristofanes vastusti, johtaen sotapuoluetta ja tukien sofisteja filosofiassa ja kirjallisuudessa. Viimeksi mainitussa sofismia edusti Aristofaneelle tragediakirjailija Euripides, joka hänen mielestään hävisi Aiskhyloksen ja Sofokleen edustamalle moraaliselle arvokkuudelle.[3]

Eräs yleinen pilkanaihe Aristofaneen komedioissa on ateenalaisten innostus oikeudenistuntojen pitämiseen sekä tästä seurannut valamiesten merkityksen kasvu ja näiden vallan väärinkäyttö. Mutta vaikka Aristofanes näkikin aikansa ongelmat, hänelle ei ollut juurikaan tarjota niihin muita ratkaisuja kuin kenties siirtyminen ajassa taaksepäin.[3]

Tunnetuimpiin Aristofaneen näytelmiin kuuluu peloponnesolaissodan aikaan kirjoitettu ja sijoittuva näytelmä Lysistrate. Näytelmän perustana on ateenalaisten ja spartalaisten naisten ”lemmenlakko”, jolloin he kieltäytyvät harrastamasta seksiä miestensä kanssa kunnes nämä suostuvat lopettamaan sotimisen. Toinen sodanvastainen näytelmä on Rauha, joka ylistää rauhan tuloa kertomalla tarinan Rauhan henkilöitymän vapauttamisesta.

Eräs Aristofaneen tunnetuimmista näytelmistä on Pilvet, jossa irvaillaan sofisteille ja erityisesti näihin yhdistetylle filosofi Sokrateelle. Osansa saavat myös aikalaisaristokraatit, jotka haluavat kouluttaa pojistaan vallanpitäjiä. Näytelmässä Sokrates kuvataan sofistiksi, vaikka Platon myöhemmin kertoo Sokrateen juuri vastustaneen sofistien oppeja. Pilvissä voidaan nähdä myös yksi sovellus myöhemmin Platonin nimiin laitetusta ideaopista, kun Sokrates pyrkii tavoittamaan auringon ideaa pilvien takaa. Pilvet-näytelmän teema jatkuu myös näytelmässä Ampiaiset.

Näytelmä Naisten juhla lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa Euripides pelkää naisten suuttuneen hänen näytelmistään. Lopulta Euripideen ystävä lähtee naiseksi pukeutuneena naisten tilaisuuteen puolustamaan Euripidestä. Leikki miesten ja naisten roolien erilaisuudesta ja niiden vaihtamisesta on kiintoisa erityisesti antiikin teatterissa, jossa kaikki näyttelijät olivat miehiä.

Aristofanes esittää usein myös eri jumalia koomisessa valossa, ja tähän nähden on erikoista, että hän saattoi toisaalla olla huolissaan kaupunkinsa uskonnollisen moraalin rappiosta. Komedioissa esiintyy kaikenlaisia eläimiä: sammakot muodostavat kuoron, koira joutuu oikeuteen syytettynä juuston varastamisesta, sontakuoriaisella lennetään taivaaseen kuin Pegasoksella ja sian röhkinästä saadaan jambirunoutta. Hän huvitti yleisöään myös kaikenlaisilla luetteloilla ja itse keksimillään sanoilla. Naishallituksessa esiintyy koko kreikan kielen pisin sana. Usein Aristofanes hyödyntää kaikenlaisia ruokottomuuksia ja alatyyliä.[3]

Aristofaneen viimeiset näytelmät edustavat käytännössä niin kutsuttua keskikomediaa. Hänen viimeinen komediansa Kokalos muistutti puolestaan jo niin paljon uutta komediaa, että Filemon esitti sen uudestaan vain hyvin vähäisillä muutoksilla.[3]

Säilyneet komediat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristofaneen näytelmiä on säilynyt 11 kappaletta:[2][3]

  • Akharnalaiset (Ἀχαρνεῖς, Akharneis) (425 eaa.)
  • Ritarit (Ἱππεῖς, Hippeīs) (424 eaa.)
  • Pilvet (Νεφέλαι, Nefelai) (toinen versio, n. 419–416 eaa.)
  • Ampiaiset (Σφήκες, Sfēkes) (422 eaa.)
  • Rauha (Εἰρήνη, Eirēnē) (421 eaa.)
  • Linnut (Ὄρνιθες, Ornithes) (414 eaa.)
  • Lysistrate (Λυσιστράτη, Lysistratē) (411 eaa.)
  • Naistenjuhla (Θεσμοφοριάζουσαι, Thesmoforiazūsai) (ensimmäinen versio, 411 eaa.)
  • Sammakot (Βάτραχοι, Batrakhoi) (405 eaa.)
  • Naishallitus (Ἐκκλησιάζουσαι, Ekklesiazūsai) (392 eaa.)
  • Rikkaus (Πλοῦτος, Plūtos) (toinen versio, 388 eaa.)

Kadonneet komediat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristofaneen kadonneista komeidoista on säilynyt katkelmia tai niistä tunnetaan lähinnä nimi. Näitä ovat:

Ajoitettavissa olevat

  • Juhlijat (Δαιταλεῖς, Daitaleis) (427 eaa.)
  • Babylonialaiset (Βαβυλώνιοι, Babylōnioi) (426 eaa.)
  • Maanviljelijät (Γεωργοί, Geōrgoi) (424 eaa.)
  • Pilvet (Νεφέλαι, Nefelai) (ensimmäinen versio, 423 eaa.)
  • Kauppalaivat (Ὁλκάδες, Holkades) (423 eaa.)
  • Proagon (Προάγων, Proagōn) (422 eaa.)
  • Amfiaraos (Ἀμφιάραος) (414 eaa.)
  • Rikkaus (Πλοῦτος, Plūtos) (ensimmäinen versio, 408 eaa.)
  • Gerytades (Γηρυτάδης, Gērytades) (407 eaa.?)
  • Kokalos (Κώκαλος, Kōkalos) (387 eaa.)
  • Aiolosikon (Αἰολοσίκων, Aiolosikōn) (kaksi versiota, toinen 386 eaa.)

Ajoittamattomat

  • Anagyros (Ἀνάγυρος)
  • Daidalos (Δαίδαλος)
  • Danaidit (Δαναΐδες, Danaides)
  • Foinikian naiset (Φοίνισσαι, Foinissai)
  • Haikarat (Πελαργοί, Pelargoi)
  • Heerokset (Ἥρωες, Hērōes)
  • Kentauri (Κένταυρος, Kentauros)
  • Lemnoksen naiset (Λήμνιαι, Lēmniai)
  • Naiset teltoissa (Σκηνὰς καταλαμβάνουσαι, Skēnas katalambanūsai)
  • Naistenjuhla (Θεσμοφοριάζουσαι, Thesmoforiazūsai) (toinen versio)
  • Paistajat (Ταγηνισταί, Tagēnistai)
  • Polyidos (Πολύιδος)
  • Rauha (Εἰρήνη, Eirēnē) (toinen versio)
  • Telmessoslaiset (Τελμησσείς, Telmēsseis)
  • Trifales (Τριφάλης, Trifalēs)
  • Vanhuus (Γῆρας, Gēras)
  • Vuodenajat (Ὧραι, Hōrai)

Vaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristofaneen vaikutusta jo antiikin Kreikassa kuvannee se, että Platon on ottanut hänet kuuluisaan dialogiinsa Pidot kertomaan yhden tarinan rakkaudesta. Myöhemmin kirjallisuudessa Aristofaneen vaikutukset ovat olleet myös mittavat. Kuuluisimpia suoria lainauksia lienee Aristofaneen lemmenlakon käyttö sodan lopettamisessa. Omat versionsa tarinasta ovat tehneet esimerkiksi taiteilija Pablo Picasso sekä sarjakuvataiteilija Ralf König. Kuuluisa sanonta ”Emme voi elää ilman heitä” on myös johdettavissa Aristofaneen näytelmään Lysistrate.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Aristophanes: The Eleven Comedies, Lontoo, The Athenian Society, , s. 11View and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ a b c d e f g Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aristofanes”, Antiikin käsikirja, s. 54–55. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Smith, William: ”Aristophanes”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ Aristofanes: Pilvet 360, Linnut 692.
  5. ↑ Platon: Pidot, erityisesti 223.
  6. ↑ Aristofanes: Rauha 606, Akharnalaiset 500.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aristofanes: Kolme komediaa. (Linnut; Naistenjuhla; Sammakot. Suomentanut Kaarle Hirvonen) Helsinki: Gaudeamus, 1972. ISBN 951-662-023-X
  • Aristofanes: Lysistrate. (Suomentanut Esko Elstelä) Suomen teatteriliitto, 1978. (moniste)
  • Aristofanes: Lysistrate. (Suomentanut Pentti Saarikoski) Suomen teatteriliitto, 1974. Myös teoksessa Saarikoski, Pentti: Antiikin runoutta ja draamaa: Suomennoksia, s. 99–164. (Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut H. K. Riikonen) Otava, 2002. ISBN 951-1-17918-7
  • Aristofanes: Naishallitus. (Suomentanut Jalmari Finne) s.l., s.a..
  • Aristofanes: Pilvet: 5-näytöksinen huvinäytelmä. (Suomentanut V. Arti. 2. painos (1. painos 1952)) Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25095-3
  • Aristofanes: Rauha. (Suomentanut Elvi Sinervo) Työväen Näyttämöiden Liitto, noin 1980.

Muuta kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Biles, Zachary P.: Aristophanes and the Poetics of Competition. Cambridge University Press, 2011. ISBN 9781139494724
  • Hall, Edith & Wrigley, Amanda (toim.): Aristophanes in Performance, 421 BC-AD 2007: Peace, Birds and Frogs. (Legenda Main Series) MHRA, 2007. ISBN 1904350615
  • Robson, James: Aristophanes. An Introduction. Duckworth, 2009. ISBN 978-0715634523
  • Russo, Carlo Ferdinando: Aristophanes: An Author for the Stage. Routledge, 2002. ISBN 9781134735389
  • Sidwell, Keith: Aristophanes the Democrat: The Politics of Satirical Comedy During the Peloponnesian War. Cambridge University Press, 2009. ISBN 9780521519984
  • Silk, M. S.: Aristophanes and the Definition of Comedy. Oxford University Press, 2002. ISBN 9780199253821
  • Strauss, Leo: Socrates and Aristophanes. University of Chicago Press, 1966. ISBN 0226777197
  • Walsh, Philip: Brill’s Companion to the Reception of Aristophanes. (Brill's Companions to Classical Reception) Brill, 2016. ISBN 9789004324657

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aristofanes&oldid=19835737”