Alkibiades

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alkibiades
Alkibiádész.jpg
strategos
420, 419, 417, 416, 415 ja 407 eaa.
Tiedot
Syntynyt noin 450 eaa.
Kuollut noin 404 eaa.
Sokrates repii Alkibiadeen hekumallisten huvien syleilystä. Jean-Baptiste Regnaultin öljymaalaus 1791.

Alkibiades (noin 450– noin 404 eaa.[1]) oli ateenalainen poliitikko ja sotilasjohtaja peloponnesolaissodan aikaan. Hän sai 415 aikaan sotaretken Sisiliaan, pakeni sitten uskontorikoksesta syytettynä Spartaan, josta hän pakeni 412 persialaisen satraapin Tissaferneen luo. Hän sai myöhemmin takaisin Ateenan sotavoiman ylipäällikkyyden ja voitti spartalaiset Kyzikoksen taistelussa 410. Hänet karkotettiin 407 Ateenasta ja lopulta murhattiin Fryygiassa. [2]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkibiadeen vanhemmat olivat Kleinias ja Dinomakhe. Isänsä puolelta Alkibiades kuului merkittävään Salaminioi-sukuun. Alkibiadeen isä kuoli vuonna 447 eaa. käydyssä Koroneian taistelussa, Alkibiadeen ollessa noin viisivuotias. Äitinsä puolelta Alkibiades kuului alkmaionidien sukuun. Isän kuoleman jälkeen Alkibiades ja hänen veljensä Arifron viettivät nuoruutensa sukulaisensa Perikleen kotona. Perikles oli tuolloin Ateenan johtavia poliitikkoja ja hän meni naimisiin Alkibiadeen äidin kanssa.[1][3]

Alkibiades oli hyvä puhuja ja hän sai koulutuksensa aikansa parhaimmilta opettajilta. Alkibiades oli tunnetusti villiluonteinen, mutta hänen arvaamattomat tempauksensa saavuttivat yhtä paljon ihailua kuin kateutta. Luonteensa ansiosta Alkibiades oli tunnettu, mikä auttoi häntä saavuttamaan julkisia virkoja. Alkibiades oli niin varakas että hän saattoi osallistua olympialaisiin hevosvaljakolla. Hänen kauneudestaan Ksenofon kertoo että häntä havittelivat niin naiset kuin jotkut miehetkin.[3]

Alkibiadeen ystäviin kuului kuuluisa filosofi Sokrates, joka piti Alkibiadesta lahjakkaana ja hän yritti vaikuttaa Alkibiadeehen filosofiallaan. Alkibiades pelasti Sokrateen hengen vuonna 432 eaa. käydyssä Potidaian taistelussa. Sokrates pelasti puolestaan Alkibiadeen hengen vuonna 424 eaa. käydyssä Delionin taistelussa. Alkibiades osallistui kumpaankin taisteluun ratsuväessä ja hänet palkittiin taistelujen jälkeen rohkeudesta. Alkibiades meni naimisiin Delionissa kaatuneen Hipponikoksen tyttären Hippareteen kanssa.[1][3]

»Alkibiadeen ensimmäisestä julkisesta esiintymisestä kertomukset tietävät seuraavaa: Kansankokouksessa oli ateenalaisia kehotettu tekemään valtiolle vapaaehtoisia lahjoituksia. Asiasta tietämätön sattumalta ohikulkeva Alkibiades oli kuullut kansan innostuneet huudot ja kysynyt niiden syytä. Saatuaan kuulla että kysymyksessä oli lahjoittajaksi ilmoittautuminen. Alkibiades meni paikalle ja teki lahjoituksen. Kun kansa alkoi paukuttaa käsiään ja äänekkäästi huutaa, Alkibiades unohti iloissaan viiriäisensä, joka hänellä oli vaippansa alla. Kun lintu melusta pelästyneenä lähti lentoon, ateenalaiset huusivat entistä äänekkäämmin, ja monet heistä ryntäsivät ajamaan sitä takaa.»
(Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja)

Poliittisen uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkibiadeelle ei kuitenkaan riittänyt pelkkä kuuluisuus. Sfakterian taistelun jälkeen ateenalaiset saivat vangiksi spartalaisia sotilaita. Alkibiades ajoi heidän asioitaan Ateenan ja Spartan aselevon aikana. Hän uskoi pystyvänsä tämän ansiosta neuvottelemaan spartalaisten kanssa ja saamaan sodan päätökseen. Spartalaiset halusivat kuitenkin neuvotella luotettavamman ja kokeneemman Nikiaan kanssa. Alkibiades käänsi heti kelkkansa ja alkoi kritisoida rauhaa Spartan kanssa. Alkibiades väitti, että Sparta oli ainoastaan solminut rauhan Ateenan kanssa, jotta se saattaisi rauhassa sotia Argosta vastaan.[4]

Kleonin kuoleman jälkeen vuonna 420 eaa. Alkibiadeesta tuli ääridemokraattisen puolueen johtohahmo. Hänet valittiin strategokseksi keväällä 420 eaa., jolloin hän oli noin 30–33-vuotias. Alkibiadeen tärkein poliittinen vastustaja oli Nikias, joka oli neuvotellut rauhan Spartan kanssa. Alkibiades vastusti tätä ja esitti syytöksiä Nikiasta vastaan, joiden mukaan Nikias oli liian ystävällinen Spartaa kohtaan. Alkibiades otti yhteyttä Argoksen demokraattisiin johtajiin ja pyysi heitä liittoutumaan Ateenan kanssa. Argoslaiset olivat olleet vähällä solmia liiton Spartan kanssa, koska uskoivat Spartan ja Ateenan olevan liitossa. Kun spartalaiset saivat kuulla, että argoslaiset aikoivat liittoutua ateenalaisten kanssa, he lähettivät Ateenaan kolme lähettilästä, joilla oli valtuudet solmia uusi sopimus. Lähettiläiden tuli estää Ateenan ja Argoksen liitto ja saada Pylos palautettua Spartalle. Alkibiades lupasi kuitenkin lähettiläille, että hän käyttäisi vaikutusvaltaansa, jos he vain eivät kertoisi kansankokoukselle, että heillä oli valtuudet allekirjoittaa uusi sopimus. Kansankokouksen edessä Alkibiades kysyi spartalaisilta, oliko heillä valtuuksia tehdä uutta sopimusta, johon spartalaiset vastasivat kieltävästi. Alkibiades syytti tämän jälkeen spartalaisia valehtelusta ja sai kansan kannattamaan liittoa Argoksen kanssa. Nikias sai kuitenkin kansankokouksen lähettämään neuvottelijoita Spartaan ottamaan selvää spartalaisten aikeista. Ateenalaiset vaativat kuitenkin että spartalaiset irtisanoisivat liittonsa Boiotian kanssa, mihin spartalaiset eivät voineet suostua. Lopulta Ateena solmi liiton Argoksen, Eliksen ja Mantineian kanssa.[5]

Sotaretki Peloponnesokselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 419 eaa. keväällä ateenalaiset aikoivat liittolaistensa kanssa käydä Spartan liittolaisten kimppuun. Alkibiades valittiin uudelleen strategokseksi. Hän johti joukkoa hopliitteja Peloponnesokselle Ateenan liittolaisten kanssa. Alkibiadeen tavoitteena oli Korintti, jonka saaminen luopumaan Spartasta olisi ollut suuri voitto Ateenalle. Alkibiades marssi Argoksesta Mantineian ja Eliksen kautta Patrain kaupungin luokse. Alkibiades sai kaupungin liittoutumaan Ateenan kanssa. Alkibiades aikoi myös rakennuttaa linnoituksen Rhiumin kohdalle, mutta korinttilaiset, sikyonilaiset ja megaralaiset ehtivät paikalle ennen kun tämä työ oli saatu päätökseen. Ateena olisi saattanut Rhiumin ja Patrain kautta sulkemaan koko Korintinlahden. Samalla argoslaiset hyökkäsivät Epidaurosta vastaan. Alkibiadeen tavoite sotaretkellään ei niinkään ollut vallata alueita, vaan painostaa Spartan liittolaisia.[6] Tämä johti kuitenkin sotaan Spartan ja Argoksen välillä. Argos hävisi Mantineian taistelun vuonna 418 eaa. ja heidän oli hyväksyttävä rauha Spartan kanssa. Alkibiades yritti taivutella argoslaisia jatkamaan liittoaan Ateenan kanssa, mutta turhaan. Myös Mantineia luopui Ateenasta ja liittoutui Spartan kanssa.[7]

Ostrakismoksessa käytetty ostrakon, jossa on Alkibiadeen nimi.

Vuonna 417 eaa. Alkibiades valittiin taas strategokseksi, samoin kun Nikias.[8] Alkibiades kannatti aktiivista ja aggressiivista politiikkaa Spartaa vastaan. Vuonna 417 eaa. argoslaiset nousivat kapinaan Spartan valtaan asettamia oligarkkeja vastaan ja seuraavana vuonna Alkibiades, joka oli taas valittu strategokseksi, saapui laivaston kanssa Argokseen ja vei 300 argoslaista, joiden uskottiin olevan spartalaismielisiä, maanpakoon. Nikias halusi että ateenalaiset lähettäisivät joukkoja Khalkidikeen ja Traakkiaan. Alkibiades puolestaan halusi jatkaa sotaa Peloponnesoksella. Ateenalaiset eivät kuitenkaan päässeet yheisymmärrykseen siitä kumpi toimintatapa oli parempi. Lopulta Hyperbolos ehdotti ostrakismosta, toivoen että hän pystyisi itse nousemaan valtaan, jos joko Nikias tai Alkibiades karkotettaisiin. Alkibiadeella ja Nikiaalla oli osapuilleen yhtä paljon kannattajia, ja kumpikaan ei voinut olla varma voitosta. Lopulta Alkibiades ehdotti Nikialle, että kumpikin tekisi yhteistyötä Hyperbolosta vastaan. Ateenalaiset äänestivätkin Hyperboloksen karkoitettavaksi.[9]

Ateenalaiset valtasivat Meloksen saaren vuonna 416 eaa. Melos oli ainut Kykladien saarista, joka ei ollut liitossa Ateenan kanssa. Alkibiades kannatti ehdotusta, jonka mukaan kaikki Meloksen miespuoliset asukkaat tapettiin.[10] Samana vuonna Alkibiades osallistui olympialaisiin seitsemällä hevosvaljakolla, enemmän kuin kukaan yksityishenkilö ennen häntä. Alibiadeen valjakot tulivat kilpailussa ensimmäiseksi, toiseksi ja neljänneksi sijan. Alkibiades sanoi myös suoraan että hän osallistui kilpailuihin vain osoittaakseen Ateenan valtaa.[11]

Sisilian sotaretken suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 416 eaa. kaksi sisilialaista kaupunkia Egesta ja Leontinoi lähettivät avunpyynnön Ateenalle. Kaupungit olivat sodassa Selinuksen kaupungin kanssa, jota puolestaan Syrakusa tuki. Alkibiades kannatti retkikunnan lähettämistä ja sai puheillaan ateenalaiset myös innostumaan ajatuksesta. Maaliskuussa 415 eaa. ateenalaiset päättivät lähettää 60 laivaa Sisiliaan. Alkibiades, Nikias ja eräs Lamakhos valittiin sotaretken johtajaksi. Nikias vastusti itse sotaretkeä, mutta hän ei kuitenkaan voinut kieltäytyä ja hänet valittiinkin ilmeisesti vastapainoksi Alkibiadeelle. Lamakhos puolestaan oli kokenut sotilas.[12]

Sisilian sotaretken suunnittelun yhteydessä Thukydides antaa värikkään kuvauksen Alkibiadeesta:[13]

»Kiihkeimmin kehotti ateenalaisia sotaretken toimeenpanoon Alkibiades Keliniaan poika vastustaen Nikiasta, jonka kanssa hän muutenkin oli eri mieltä julkisista asioista... Mutta ennen muuta hän halusi päästä sotapäälliköksi, toivoi siten voivansa valloittaa Sisilian ja Karthagon ja menestyessään samalla itse saavuttavansa lisää omaisuutta ja mainetta... Hän kunnioitti intohimojaan enemmän kuin hänen vaurautensa sallivat, käytti niitä hevosiin ja muihin kustannuksiin, ja hän oli viimein suurimpana syynä Ateenan kukistumiseen.»
(Thukydides, Peloponnesolaissota 6.15. Suomentanut J. A. Hollo)

Muutama päivä päätöksen jälkeen kansankokous kokoontui keskustelemaan siitä kuinka retkikunta tuli varustaa. Nikias aikoi yrittää vielä kerran saada kansan puolelleen. Alkibiades puolestaan muistutti ateenalaisia heidän liittolaisistaan Sisiliassa ja lupasi että saatuaan Sisilian valtaansa koko Kreikka olisi pian Ateenan vallassa. Kun Nikias näki että ateenalaiset kannattivat sotaretkeä, piti hän puheen, jossa hän maalasi kuvan Sisiliasta voimakkaana ja Ateenalle vihamielisenä vastustajana. Nikiaan juoni epäonnistui koska ateenalaiset pitivät hänen neuvojaan hyvinä ja pyysivät häntä sanomaan kuinka ison laivaston hän haluaisi lähettää jotta sotaretki onnistuisi. Nikias tunsi itsensä pakotetuksi ehdottaa laivaston suuruudeksi 100 sotalaivaa.[14]

Hermien turmeleminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idealisoitu miestä esittävä patsas. Patsaaseen lisätty teksti "Alkibiades Kleiniaan poika ateenalainen" on nykyaikainen lisäys.
Pääartikkeli: Hermien turmeleminen

7. kesäkuuta 415 eaa. ateenalaiset näkivät kauhukseen että monet niin sanotut hermit, Hermes-jumalaa esittävät patsaat, joita oli ympäri kaupunkia, oli häpäisty ja turmeltu. Hermien kasvot ja fallokset oli silvottu. Ilkivallalla oli selvät poliittiset tavoitteet. Hermes oli muun muassa matkustajien jumala, ja patsaiden häpäistystä pidettiin huonona enteenä. Kansankokous julisti heti palkinnon niille jotka paljastaisivat tekijät. Pian eräs Pythonikos syytti Alkibiadesta ja hänen ystäviänsä siitä että he olivat osallistuneet menoihin jotka parodioivat Eleusiin mysteerejä. Eräs orja kertoi nähneensä nämä menot ja nimesi Alkibiadeen ja yhdeksän muuta henkilöä. Tällä tapahtumalla ei ollut mitään tekemistä hermien vandalismin kanssa, mutta Alkibiadeen osallistuminen nosti sen kaikkien tietoisuuteen. Kaikki olivat valmiita uskomaan Alkibiadeen osallistuneen tällaisiin menoihin. Pian hänen vastustajansa syyttivät häntä myös osallistumisesta hermien rikkomiseen ja demokratian vastaisesta toiminnasta. Alkibiades halusi että oikeudenkäynti pidettäisiin heti, koska hän pelkäsi että hänen vastustajansa syyttäisivät häntä poissa ollessaan. Lisäksi suuri osa sotilaista tuki häntä ja hän uskoi vapautuvansa syytteistä helposti. Kansankokous päätti kuitenkin että oikeudenkäynti saisi odottaa Alkibiadeen paluuta Sisiliasta.[15]

Sisilian retkikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivasto lähti Sisiliaa kohti kesäkuun loppupuolella. Sen tavoitteena oli ensimmäisenä Korkyra, jossa sen tuli kohdata Ateenan liittolaisten lähettämät laivat. Korkyrassa retkikunnan kolme päällikköä jakoivat laivaston kolmeen osaan ja jatkoivat täältä Italian eteläkärkeä kohti. Ateenalaiset olivat odottaneen saavansa apua Taraan ja Lokriin kaupungeilta, mutta nämä sulkivat porttinsa ja eivät päästäneet ateenalaisten laivastoa satamiinsa. Alueen tärkein kaupunki Rhegium julistautui puolueettomaksi. Ateenalaiset olivat aikoneet käyttää Rhegiumia tukikohtanaan ja kaupunki oli aikaisemmin ollut ateenalaisten liittolainen. Ilmeisesti ateenalaisten laivaston suuruus pelästytti paikalliset. Nikias ehdotti nyt että yritettäisiin saada aikaan rauha Selinuksen ja Egestan välillä. Tämän jälkeen laivasto purjehtisi takaisin Ateenaan. Alkibiadeelle tällaisen suunnitelman toteutus olisi ollut suuri tappio. Hän ehdotti puolestaan että ateenalaiset yrittäisivät saada Sisilian kreikkalaiset kaupungit puolelleen. Lamakhos esitti puolestaan että laivaston tuli purjehtia heti Syrakusaa vastaan. Lopulta Lamakhos päätti kannattaa Alkibiadeen suunnitelmaa, koska hän ei pitänyt Nikiaan passiivisesta suunnitelmasta. Alkibiades yritti tämän jälkeen saada Messinan kaupungin puolelleen, mutta tämä epäonnistui. Ateenalaiset löysivät kuitenkin liittolaisen Naksoksen kaupungista, joka oli Syrakusan vanha vihollinen. Ateenalaiset saivat myös vallattua Katanan kaupungin ja siirsivät leirinsä sinne.[16]

Retkikunnan lähdettyä Ateenassa jatkettiin aiemman skandaalin tutkimuksia. Esiin astui useita ilmiantajia, jotka esittivät syytöksiä muun muassa eräitä aristokraatteja vastaan. Ateenalaiset pelkäsivät oligarkkien suunnittelemaa vallankaappausta. Lopulta eräs Antokides kertoi että hän oli eräiden ystäviensä kanssa tuhonnut hermit. Pian tämän jälkeen eräs Agariste esitti syytöksiä Alkibiadesta kohtaan. Syytökset koskivat jälleen mysteerien häpäisyä, mutta Alkibiadeen viholliset käyttivät tätä hyväkseen ja syyttivät häntä demokratian vastaisesta salaliitosta. Alkibiadesta syyttäjiin lukeutui Thessalos, suuren Kimonin poika. Ateenalaiset päättivät lähettää valtion omistaman laivan Salaminian hakemaan Alkibiadeen Sisiliasta.[17][1]

Salaminia tavoitti laivaston Katanassa. Alkibiades lupasi seurata Salaminiaa omalla laivallaan, mutta laivojen päästyä Thurioihin asti Alkibiades pakeni sisämaahan ja matkusti sieltä Peloponnesokselle. Ateenalaisten sotaretki Sisiliaan jäi Alkibiadeen paon jälkeen kokonaan Nikiaan harteille. Alkibiades tuomittiin muiden syytettyjen tavoin Ateenassa kuolemaan ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Luvattiin myös yhden talentin palkinto sille, joka tappaisi hänet. Eleusiin papit kirosivat myös Alkibiadeen nimen. Plutarkhos kertoo Alkibiadeen kuultuaan kansan tuominneen hänet kuolemaan sanoneen: "Mutta minäpä näytän heille, että elän".[18]

Spartan palveluksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkibiades matkusti Spartaan, jossa hän ryhtyi spartalaisten neuvonantajaksi ja omaksui spartalaisten askeettiset elämäntavat. Hän osallistui muun muassa spartalaisten ruumiillisiin harjoituksiin ja antoi hiustensa kasvaa pitkiksi spartalaiseen tapaan. Aluksi spartalaiset eivät luottaneet Alkibiadekseen, olihan hän kuitenkin heidän pitkäaikainen vihollisensa. Alkibiades piti kuitenkin Apellassa, Spartan kansankokouksessa, puheen jonka avulla hän sai spartalaisten luottamuksen. Puheessaan Alkibiades kertoi hylänneen demokratian ja siitä että Ateena aikoi Sisilian sotaretkellään vallata koko saaren sekä Karthagon, Italian ja jopa Iberian niemimaan. Vallattuaan nämä alueet Ateena tulisi hyökkäämään Peloponnesokselle. Alkibiades kehotti spartalaisia toimimaan ennen kun Syrakusa antautuisi. Lisäksi Alkibiades kertoi että ateenalaiset pelkäsivät eniten sitä että spartalaiset linnoittaisivat Dekeleian, koska sieltä käsin spartalaiset saattaisivat estää ateenalaisia pääsemästä maatiloilleen ja Laurionin hopeakaivoksille. Kaiksesta huolimatta Alkibiades toivoi pääsevänsä palaamaan Ateenaan:[1][19]

»Oikeaa isänmaanrakkautta ei osoita se, joka luopuu kaikesta vastarinnasta, kun hänet on vastoin oikeutta karkotettu, vaan se, joka kiihkeästi yrittää voittaa takaisin menettämänsä.»
(Thukydides, Peloponnesolaissodan historia (6.92.4))

Spartalaisilla ei ollut syytä luottaa Alkibiadeehen, jonka tähänastinen ura oli koostunut pääasiassa tappioista. Kaikki Alkibiadeen tähänastiset suunnitelmat olivat perustuneet hänen neuvottelutaitoihin ja Ateenan liittolaisten käyttäminen itse sotatoimissa. Spartalaisille Alkibiades oli lyöty ja takaa-ajettu mies, joka yritti kaikin keinoin saada heidät puolelleen. Alkibiadeen yliampui Ateenan tavoitteet Sisiliassa saadakseen spartalaiset uskomaan että Ateena olisi heille uhka. Lopulta spartalaiset lähettivätkin erään Gylippoksen johdolla laivoja Sisiliaan. Gylippos ei kuitenkaan ollut edes spartalainen. Spartalaisia joukkoja Sisiliaan ei lähetetty ja laivastokin koostui vain kahdesta korinttilaisesta laivasta ja kahdesta lakonialaisesta laivasta.[20]

Spartalaiset rakensivat vuonna 413 eaa. linnoituksen Dekeleiaan, kuten Alkibiades oli ehdottanut. Jopa 20 000 orjaa pakeni Laurionin hopeakaivoksilta spartalaisten luokse.[21] Spartalaiset eivät kuitenkaan pystyneet kukistamaan Ateenaa sen voimakkaan laivaston ansiosta. [22]

Joonia Peloponnesolaissodan aikaan.

Tämän jälkeen Spartaan saapui lähettiläitä Persiasta, jotka halusivat Spartan tukevan kapinoita Ateenaa vastaan Vähän-Aasian rannikon alueella. Spartalaiset päättivät suostua tähän ja lähettää laivaston Khiokseen, mutta ateenalaiset kukistivat laivaston ennen kun se pääsi perille. Tässä tilanteessa Alkibiades ylipuhui eforit lähettämään viisi laivaa Khiokseen ja hänet sen mukana. Alkibiades uskoi pystyvänsä saamaan joonialaiset nousemaan kapinaan Ateenaa vastaan. Alibiadeella oli myös muita syitä lähteä Spartasta. Heinäkuussa 412 tapahtuneen maanjäristyksen yhteydessä Alkibiadeen oli nähty poistuvan Spartan kuninkaan Agis II:n vaimon asunnosta. Agis oli tuolloin poissa Spartasta, mutta oli varmaan jo saanut kuulla tapahtuneesta. Alkibiadeen ainut toivo oli saavuttaa niin suuri voitto että Agiksen olisi mahdotonta kostaa tapahtunut. Toinen vaihtoehto Alkibiadeelle oli loikata persialaisten luokse. Sotaretki Jooniaan mahdollisti kummankin ratkaisun.[23]

Khiokselle päästyään Alkibiades valehteli että suurempi laivasto seurasi aivan viisi laivaa käsittäneen laivaston perässä. Tämä kannusti Khioksen oligarkkeja panemaan kapinasuunnitelmansa käytäntöön. Alkibiadeen juoni onnistui täydellisesti. Khioksen laivastoon kuului 60 laivaa ja samalla spartalaiset olivat saaneet turvallisen laivastotukikohdan. Khios oli myös ensimmäinen Ateenan liittolaisista, joka oli noussut kapinaan. Pian useat muut kaupungit, muun muassa Efesos ja Miletos, luopuivat Ateenasta.[24]

Paluu Ateenaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 412 eaa. Alkibiades lähetettiin Jooniaan yrittämään saamaan joonialaiset liittoutumaan Ateenaa vastaan. Alkibiades menetti kuitenkin spartalaisten luottamuksen poissaolonsa aikana. Hän oli muun muassa saanut pojan kuningas Agis II:n vaimon kanssa. Alkibiades loikkasi nyt persialaisen satraapin Tissaferneen luokse. Tissafernes oli nimellisesti Spartan liittolainen sodassa Ateenaa vastaan. Alkibiades yritti nyt saada Tissaferneen luopumaan spartalaisista ja liittoutumaan Ateenan kanssa. Kun tämä epäonnistui Alkibiades loikkasi jälleen ateenalaisten puolelle. Samoksella ollut ateenalainen laivasto valitsi Alkibiadeen päällikökseen. Alkibiades johti laivastoa seuraavan neljän vuoden ajan ja saavutti spartalaisista voiton Mindaroksen, Abydoksen ja Kyzikoksen taisteluissa. Alkibiades valtasi myös Byzantionin ja Khalkedonin Ateenalle.[1]

Vuonna 407 eaa. Alkibiades palasi Ateenaan, jossa hänet otettiin vastaan sankarina. Ateenalaiset valitsivat hänet strategokseksi, mutta Ateenan onni oli kääntynyt koska Sparta oli alkanut saada apua Persian Kyyros Nuoremmalta. Alkibiades sai syyt niskoilleen Ateenan kärsittyä tappion Notionin taistelussa. Tappio oli kuitenkin Alkibiadeen alaisen Antiokhoksen syy.[1]

Alkibiades pakeni Ateenasta erääseen linnaan Traakian Khersonnesoksella. Ateenan lopullisen tappion jälkeen vuonna 404 eaa. hän pakeni persialaisen satraapin Farnabassoksen luokse.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hazel, John: Who's who in the Greek world. Routledge, 2000. ISBN 0415124972. (englanniksi)
  • Kagan, Donald: The Peloponnesian War – Athens and Sparta in Savage Conflict 431–404 BC. Harper Perennial, 2003. ISBN 0-00-711506-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Hazel s. 7.
  2. Hakala, Matti; Virtanen, Tarja: Koululaisen uusi tietosanakirja ja lisätietojen pikkujättiläinen, s. 798. Porvoo: WSOY, 1975. ISBN 951-0-05827-0.
  3. a b c Kagan s. 211
  4. Kagan s. 212
  5. Kagan s. 213-214
  6. Kagan s. 217-218
  7. Kagan s. 242
  8. Kagan s. 245
  9. Kagan s. 245-246
  10. Kagan s. 248-249
  11. Kagan s. 250
  12. Kagan s. 255
  13. Kagan s. 257
  14. Kagan s. 256-261
  15. Kagan s. 262-263
  16. Kagan s. 267-273
  17. Kagan s. 264-266
  18. Kagan s. 273, Plutarkhos, Alkibiades 22.2
  19. Kagan s. 282
  20. Kagan s. 283
  21. Kagan s. 299
  22. Kagan s. 331
  23. Kagan s. 337-338
  24. Kagan s. 338