Ilmari Pimiä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilmari Pimiä
Ilmari Pimiä
Ilmari Pimiä
Syntynyt 19. kesäkuuta 1897
Kivennapa
Kuollut 22. marraskuuta 1989 (92 vuotta)
Helsinki
Ammatit kirjailija, runoilija, kuvataiteilija, piirustuksenopettaja
Kansalaisuus suomalainen
Äidinkieli suomi
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Ilmari Eino Pimiä (19. kesäkuuta 1897 Kivennapa22. marraskuuta 1989 Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja runoilija, kuvataiteilija ja piirustuksenopettaja.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmari Pimiän vanhemmat olivat Kivennavan suntio ja koulumestari Mikko Pimiä ja Anni Veijalainen. Pimiä kirjoitti ylioppilaaksi Terijoen yhteiskoulusta 1916 ja suoritti piirustuksenopettajan tutkinnon Taideteollisessa keskuskoulussa 1926. Hän toimi 1920-luvulta lähtien piirustuksenopettajana mm. Tampereen tyttökoulussa ja Tampereen klassillisessa lukiossa 1926–27, Viipurin klassillisessa lyseossa ja Viipurin uudessa yhteiskoulussa vuosina 1927–1940 sekä Helsingin Kirkkopuiston tyttökoulussa 1940–1965.[1]Rajavartijana Kannaksen rajavartiostossa Pimiä työskenteli 1922–1923.[2] Hänen opettajanuransa jatkui 1960-luvun puoliväliin saakka. Karjalan Aamun toimittajana hän oli 1942–1950.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pimiä oli Olavi Paavolaisen lapsuudenystävä ja eli väkevästi mukana Tulenkantajien vaiheissa. Pimiän kirjallinen ura alkoi yhteiskokoelmista Nuoret runoilijat (1924) ja Hurmioituneet kasvot (1925). Hänen oma esikoiskokoelmansa Näkinkenkä ilmestyi 1926. Hän kirjoitti runotekstit Karjalan liiton muistojulkaisuun Rakas entinen Karjala, joka ilmestyi 1942, ja toimi muutenkin teoksen avustajana. Teoksen toimitti Olavi Paavolainen. Sodan jälkeen Pimiä tuli tunnetuksi karjalaisrunoilijana, joka tulkitsi kotinsa menettäneiden evakkojen tuntoja. Hänen viimeinen julkaistu teoksensa Jäivät seudut rakkahimmat (1980) sisältää muistoja Karjalasta.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nuoret runoilijat. Runoantologiassa mukana Kaarina Vaher, Katri Vala, Onni Halla, Yrjö Jylhä, Arvi Kivimaa, Olavi Lauri (Olavi Paavolainen), Johan Edvard Leppäkoski, P. Mustapää (Martti Haavio) ja Ilmari Pimiä. WSOY 1924
  • Näkinkenkä (runoja, 1926)
  • Taivaan polku (runoja, 1929)
  • Viimeinen porras (uskonnollisaiheisia runoja, 1936)
  • Unen maa (runoja Karjalalle, 1942)
  • Rakas entinen Karjala. Karjalan liiton muistojulkaisu 2. (toimittanut Olavi Paavolainen, runotekstit Ilmari Pimiä, 1942)
  • Valitut runot (1948)
  • Jäivät seudut rakkahimmat (runoja ja muisteluita, 1980)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kirjailijat puhuvat: Tulenkantajat. Toimittanut Ritva Haavikko. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1976.
  • Lappeenranta / Pimiä Ilmari

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kohonen, Juhani ja Rantala, Risto (toim.): ”Ilmari Pimiä”, Suomalaisia kirjailijoita, s. 207. MITÄ MISSÄ MILLOIN Kansalaisen tietokirjat. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19094-6.
  2. Pekkanen, Toivo – Rauanheimo, Reino (toim.): ”Ilmari Pimiä”, Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon: Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja, s. 116–122. Porvoo: WSOY, 1947.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pynttäri, Veli-Matti: Pimiä, Ilmari (1897–1989). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2015. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.