Waltteri Torikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Waltteri Torikka
Waltteri Torikka 2017
Waltteri Torikka 2017
Henkilötiedot
Syntynyt 16. elokuuta 1984 (ikä 35)
Ammatti baritoni, ooppera- ja konserttilaulaja, artisti, muusikko
Muusikko
Tyylilajit ooppera viihdekonsertit klassinen
Yhtyeet Waltteri Torikka Trio
Levy-yhtiöt Warner Music Finland

Waltteri Torikka (ent. Valtteri Torikka[1], s. 16. elokuuta 1984[2] Tampere) on suomalainen oopperalaulaja, jonka ääniala on baritoni.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torikka kasvoi Tampereen Ikurissa. Hän piti musiikista jo päiväkoti-iässä.[3] Toukokuussa 2002 lukioaikainen Postiklubi-bändi voitti Lapualla Waltterin sanoituksella rock-lyriikan SM-kilpailun ja yhtye pääsi esiintymään Seinäjoen Provinssirockin lavalle.[4] Lukioaikana perustettu bändi ehti toimia noin puolitoista vuotta, mutta ei lukioajan jälkeen enää jatkanut. Bändiaikojen jälkeen Waltteri kävi laulutunneilla Tampereella ja myöhemmin aloitti Sibelius-Akatemiassa.[5]

Yläasteen jälkeen Torikka kävi Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon erityislukion ja lukion jälkeen 2003 Waltteri Torikka pyrki myös Teatterikorkeakouluun. Vuonna 2005 hän pääsi Tangomarkkinat-kilpailussa semifinaaliin. [6]

Torikka on nuoresta saakka kirjoittanut myös omia runoja ja laulujen sanoituksia.[7] Waltteri Torikka on soittanut myös pianoa kuusivuotiaasta asti. [8]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waltteri Torikka aloitti vuonna 2004 Sibelius-Akatemiassa, jossa päätyi ensin kirkkomusiikin puolelle. Torikka soitti urkuja tarkoituksenaan valmistua kanttori-urkuriksi. Opinnot katkesivat varusmiespalvelukseen Lahden Varusmiessoittokunnassa. Armeijan jälkeen Waltteri päätti vaihtaa kirkkomusiikin lauluopintoihin ja jatkoi oopperamusiikin parissa lauluopettajansa Pekka Kähkösen johdolla, joka oli itsekin oopperalaulaja ja äänialaltaan baritoni.[9] Waltteri Torikka valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2012. [10]

Torikka opiskeli vuodesta 2009 lähtien myös Kööpenhaminan Kuninkaallisessa Ooppera-akatemiassa, josta hän valmistui vuonna 2012. Torikka opiskeli myös Saksassa vuonna 2008 Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa Roland Hermannin johdolla.[11]

Ennen Sibelius-Akatemiaan pääsyä Waltteri Torikka hankki Tampereen konservatoriossa piano- ja lauluopintoja.. [12]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kansallisoopperassa Torikka debytoi vuonna 2009 Leevi Madetojan oopperassa Pohjalaiset.[13] Waltteri Torikka sai ensimmäisen palkinnon Lappeenrannan yksinlaulukilpailuissa 2010.[14]

Torikalla on ollut Suomen Kansallisoopperassa useita erilaisia rooleja jo uransa alussa Taikahuilun Papagenona ja nimirooli Jukka Linkolan säveltämässä Robin Hoodissa. Hän on kiertänyt myös Den Jyske Operan La Bohème -esityksen mukana Tanskassa ja Saksassa opiskeluaikana. [15]

Torikka sai Martti Talvela -palkinnon ja apurahan vuonna 2013. [16] [17] Pro Musica -säätiö valitsi hänet 2014 Vuoden nuoreksi muusikoksi.[18] Suomen Kansallisoopperan solistiharjoittelijana Torikka oli vuosina 2012–2013. [19]

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodesta 2014 Torikka teki Pilateuksen roolin Turun Åbo Svenska Teaterin lavalla rock-oopperassa Jesus Christ Superstar. [20]

Tammikuussa 2014 Waltteri Torikka kutsuttiin kilpailemaan Saksan Karlsruhessa televisioituun laulukipailuun "Emmerich Smola Förderpreis" -palkinnosta.[21] 2014 Pro Musica Säätiö nimesi Vuoden nuoreksi muusikoiksi baritoni Waltteri Torikan ja sopraano Tuuli Takalan ja muusikot esiintyivät Tampere-talon ja Pro Musica Säätiön yhteiskonsertissa Tampere-talolla. [22] Waltteri Torikka oli 2014 myös kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun semifinalisti. [23]

2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Waltteri Torikka voitti MTV3:n Tähdet, tähdet -televisiosarjan toisen tuotantokauden finaalin vuonna 2015.[24] Esikoisalbuminsa Sydän hän julkaisi lokakuussa 2015. Albumin ilmestymispäivänä Waltteri Torikka lähti viihdekonserttikiertueelle esiintyen eri puolilla Suomea, 10 paikkakunnan konserttisaleissa loppuvuoden 2015 aikana. Loppuunmyyty konserttisalikiertue päättyi Helsingin Musiikkitalon "Jouluinen Sydän" konserttiin, jossa häntä säesti Jyväskylän Sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan Ville Matvejeff. [25] [26]

Tähdet Tähdet -voiton myötä 2015 tapahtui paljon asioita Waltterin uraan ja yksityisyyteen liittyen. Voiton myötä hänestä tuli julkkis, oopperaa ja viihdettä yhdistelevä artisti, jonka tekemisiä seurataan kaikkialla. [27] Keväällä 2015, ennen Tähdet Tähdet -kilpailun voittoaan, Waltteri Torikka teki Harashtan roolin Suomen Kansallisoopperan Janácekin oopperassa Ovela Kettu – Cunning Little Vixen. [28] [29]

Toukokuussa 2015 Waltteri Torikka esiintyi Don Giovannin roolissa Rijekassa, Kroatiassa. Kroatian Novilist-lehden kehuissa ylistettiin Torikan Don Giovannin roolityötä musiikillisesti ja näyttämöllisesti ja italian kielen ääntämys sai kiitosta La Voce -lehdeltä Italiassa. Kapellimestarina toimi Ville Matvejeff ja oopperaohjaajana Erik Söderblom. [30]

Suomalaiset esittivät elokuussa 2015 Sibeliuksen Kullervon BBC Promseilla Lontoon Royal Albert Hallissa Sakari Oramon johdolla. Waltteri Torikka lauloi Kullervon roolin. Myös Suomessa sama teos esitettiin BBC Sinfonia orkesterin ja Polyteknikkojen Kuoron kanssa Lahden Sibelius-talolla syyskuussa 2015. Torikka lauloi Kullervon roolin myös Suomessa. [31] Loppuvuoden 2015 aikana Waltteri Torikka kiersi esikoisalbuminsa Sydän julkaisun jälkeen 10 suurta konserttisalia ympäri Suomea. [32]

2016[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2016 alusta lähtien Torikka on käynyt säännöllisesti Lontoossa tenori Ryland Daviesin laulutunneilla. [33]

Alkuvuoden 2016 baritoni Waltteri Torikka esiintyi Turussa Åbo Svenska Teaternin lavalla loppuunmyydyssä Mozartin Taikahuilu-oopperassa Papagenon roolissa. [34]

2016 Waltteri Torikka oli Emma-gaalassa Vuoden Tulokas -ehdokkaana julkaistuaan Warner Music Finlandin kanssa esikoisalbuminsa Sydän 2015 lokakuussa.. [35]

Maaliskuussa 2016 Torikka teki Kroatian Kansallisteatterissa, Rijekan Oopperassa kiitellyn W. A. Mozartin Don Giovannin pääroolin ja huhtikuussa 2016 Tšaikovskin Eugene Oneginin pääroolin. Rijekan Oopperan orkesteria johti kapellimestari Ville Matvejeff.[36] [37]

Heinäkuussa 2016 Torikka esiintyi Savonlinnan Oopperajuhlilla Don Giovannin pääroolissa. [38]

Waltteri Torikka oli ennen oopperalaulajauraansa Postiklubi-yhtyeen sanoittaja. Waltteri on jatkanut runojen ja lauluntekstien kirjoittamista, joista yksi päättyi Waltterin esikoislevylle Sydän. Kappaleen ”Elokuun 16” Waltteri on esittänyt Jari Sillanpään 50-vuotisjuhlakonsertissa Helsingin Olympiastadionilla.[39][40] Yhteisduettona 16. elokuuta syntyneet laulajat esittivät "You Raise Me Up" kappaleen Stadionin 40 000 hengen yleisön edessä. [41]

Syksyllä 2016 julkaistiin Torikan toinen studioalbumi Rakkaus yhteistyössä Warner Music Finlandin, Jyväskylä Sinfonian ja kapellimestari Ville Matvejeffin kanssa. [42] Myös Rakkaus-albumilla on mukana Waltterin omia sanoituksia ja yksi oma sävellys, jonka lisäksi Waltteri on kääntänyt kaksi kappaletta suomeksi. [43] [44]

Vuoden 2016 aikana Waltteri Torikka esiintyi useilla paikkakunnilla konsertoimassa. Mm. keväällä 2016 Torikka teki Lapin kiertueen Trio-yhtyeensä kanssa. Kesään sisältyi Savonlinnan Oopperajuhlien Don Giovanni -roolin jälkeen mm. klassisen musiikin resitaalikonsertteja, viihdekonsertteja, Popfestillä esiintyminen Porvoossa, kesäkuussa Urkuyö ja Aaria -konsertissa Espoossa, heinäkuun lopulla Torikan esiintyessä Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla tehtiin yleisöennätys [45] ja Lemin Musiikkijuhlien [46] konsertti myytiin loppuun, Turun Musiikkijuhlilla Waltteri Torikka Trio teki kaksi Kynttilävalokonserttia Turun Tuomiokirkossa. Konsertit jatkuivat lokakuussa "Vain Rakkaus" viihdekonserttikiertueella kuudella paikkakunnalla. Loppuvuodesta 2016 Waltteri Torikka teki laajan "Sydämeni Joulu" -joulukiertueen esiintyen Trio-yhtyeensä (Juha Savela ja Eero Ignatius, vahvistettuna Markus Pajakkalalla joulukuun ajan) kanssa kirkoissa 10 eri paikkakunnalla. Kuopion Musiikkikeskuksessa Waltteri Torikka esiintyi Kuopion kaupunginorkesterin säestämänä, orkesteria johti kapellimestari Atso Almila.[47] [48] [49]

Marraskuussa 2016 Waltteri Torikka oli solistina mukana ensimmäisessä ooppera-levytyksessään Rijekassa, Kroatiassa. Gounodin Faust-oopperasta äänitettiin albumi levymerkille Decca. [50]

2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2017 Tampere-talolla sai ensi-iltansa Tuomas Parkkisen ohjaama, Leevi Madetojan säveltämä Pohjalaisia-ooppera. Waltteri Torikka debytoi Tampereen Oopperassa Karjanmaan Köystin roolissa Tampere-talon lavalla. [51]

Maaliskuun lopulla 2017 Helsingin Hartwall Areenalla järjestettiin taitoluistelun MM-kisat 2017. Waltteri Torikka avasi MM-kisat tapahtuman kummina laulamalla Maamme-laulun tapahtuman avajaisissa. [52]

Toukokuussa 2017 esitettiin Suomen Kansallisoopperan lavalla Helsingissä tanssillinen viiden illan konserttiproduktio "Tango – Buenos Airesista Seinäjoelle". Argentiinalaisia ja suomalaisia sävelmiä tulkitsi mm. Waltteri Torikka. [53]

Huhtikuun lopulla 2017 julkaistiin pidempään työn alla ollut Waltteri Torikka Trion yhteinen albumi Sininen Uni – Rautavaaran lauluja, johon kitaristi-sovittaja Juha Savela on sovittanut keikoilla ja konserteissakin kuultuja Tapio Rautavaaran ikivihreitä kappaleita. [54]

Heinäkuussa 2017 Waltteri Torikka esiintyi F. E. Sillanpään roolissa Sillanpää-oopperassa Hämeenkyrön Myllykolun kesäteatterissa ja Mannerheimin roolissa Mannerheim-oopperassa Ilmajoen Musiikkijuhlilla kesäkuussa 2017.[55] Sillanpää-oopperassa Waltteri Torikka toimi myös taiteellisena johtajana ja esitti nuoren F.E. Sillanpään roolin. Sillanpää-oopperan ja Mannerheim-oopperan liput loppuunmyytiin noin puoli vuotta ennen esitysten alkua. [56] [57]

Elokuussa 2017 Waltteri Torikka esiintyi Turun Musiikkijuhlien produktiossa, Richard Wagnerin Parsifal-oopperan konserttiversiossa Amfortasin roolissa solistina, Matti Salmisen ja Karita Mattilan rinnalla. [58] Elokuun lopulla esitettiin Turun Musiikkijuhlien järjestämänä Mannerheim-ilta, jossa Waltteri Torikka esitti musiikkia Mannerheim-oopperasta.[59] Eokuuhun mahtui vielä Helsingin Musiikkiviikoilla Musiikkitalossa oopperakonsertti Väinö Raition Prinsessa Cecilia, jota säesti Radion Sinfoniaorkesteri. [60]

Waltteri Torikka esiintyi elokuun lopulla myös Tukholmassa edustaen suomalaissolisteja jättimäisessä Suomi 100 -kaupunkifestivaalissa. [61] Marraskuussa Waltteri Torikka teki kaksi isoa konserttia Oulu Sinfonian kanssa Madetoja-salissa. [62]

Marraskuun lopulla 2017 sai ensi-iltansa Porin Oopperan Ratsumies, jossa Waltteri debytoi Aulis Sallisen säveltämässä oopperassa Porin Promenadisalissa.[63] Marraskuussa Helsingin Musiikkitalolla baritoni Waltteri Torikka esiintyi myös ooppera- ja balettigaalan. "Viro ja Suomi 200" tapahtumassa. [64]

Joulukuun alussa Waltteri esiintyi ensimmäisessä suurkonsertissaan Hartwall Areenalla yhdessä Jarkko Aholan kanssa.[65]


2018[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2017 uudenvuodenaattona ensi-iltansa sai Jyväskylän Oopperan tuottama ja ranskalaisen Georges Bizet'n säveltämä, maailman suosituimpiin oopperoihin kuuluva Carmen, jota esitettiin Jyväskylän kaupunginteatterin lavalla alkuvuosi 2018. Baritoni Waltteri Torikka teki ranskaksi esitettävässä Carmenissa roolin härkätaistelija Escamillona. [66] [67]

Tammikuussa 2018 vietettiin Helsingin Aleksanterinteatterissa Aino Gaalaa, jossa Waltteri Torikka palkittiin Vuoden Ilmiö -palkinnolla. [68] Helmikuussa sai ensi-iltansa Disney Pixarin, Golden Globe -palkinnon saanut suomenkielinen Coco-animaatioelokuva, jossa Waltteri Torikka teki ääninäyttelijänä laulaja Ernesto de la Cruzin roolin. [69]

Pääsiäisnäytelmä Via Crucis – Ristin tie toteutettiin Helsingissä tänä vuonna oopperavoimin ja pääosassa Jeesuksena nähtiin pääsiäislauantaina baritoni Waltteri Torikka. [70]

Huhtikuussa 2018 esitettiin Suomen Kansallisoopperan lavalla italiaksi W. A. Mozartin säveltämä ooppera Così fan tutte, jossa Waltteri Torikka esitti Guglielmon roolin. [71] Kesä-heinäkuussa 2018 jatkuivat Mannerheim-ooppera Ilmajoella ja F.E.Sillanpää ooppera Hämeenkyrössä. [72] [73]

Kesäkuussa baritoni Waltteri Torikka esitti Ruoveden kirkossa säveltäjä Merikannon yksinlauluja "Elämälle Oskar Merikanto 150 vuotta" -kamarimusiikkifestivaalin avajaiskonsertissa. [74] Heinä-elokuussa 2018 järjestettiin ensimmäistä kesää Hämeenkyrön Festiwaaleilla klassisen musiikin konsertteja, ja päätöskonsertti toi Suomeen myös kansainväliset oopperatähdet Sam Furnessin ja Ivana Srbljanin. Musiikkifestiwaalin taiteellisena johtajana toimii Waltteri Torikka, joka oli toteuttanut Hämeenkyrön kirkossa järjestetyn konsertin. [75]

Syksyllä 2018 Waltteri Torikka teki roolin Iiro Rantalan säveltämässä koomisessa oopperassa Pikaparantola, osin Kansallisoopperan Alminsalissa, osin kiertueella Turussa, Oulussa ja Kuopiossa. [76] Syyskuun lopulla nähtiin harvinainen viihdekonsertti, kun Waltteri Torikka ja Tarja Turunen konsertoivat yhdessä Joensuu Areenalla. [77]

Marraskuussa Waltteri Torikka ja Jarkko Ahola tekivät yleisön pyynnöstä toisen yhteisen jättikonsertin Hartwall Areenalla. [78] Areena-konsertin jälkeen Waltteri Torikka lähti kuukauden kestävälle joulukonserttikiertueelle Suomen kirkkoihin. [79] Ennen joulukonserttikiertuetta Waltteri Torikka osallistui artistina useaan hyväntekeväisyystapahtumaan ja esiintyi mm. Hyvä Joulumieli -keräyksen avajaistapahtumassa Helsingin rautatieasemalla, Kummit ry:n Joulu Mielelle -konsertissa ja Helsinki Mission järjestämässä kynttiläkonsertissa. [80] [81] [82]

Marraskuun lopulla julkaistiin Waltteri Torikan ensimmäinen joulualbumi, jossa kuullaan tunnettuja jouluklassikoita uudelleen sovitettuna ja mm. Waltterin suomeksi kääntämä I'll be home for Christmas -klassikko. [83] Joulualbumi meni listakykköseksi Musiikkituottajien julkaisemalla Suomen virallisella albumilistalla vain viikko julkaisun jälkeen. [84]

2019[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2019 sai ensi-iltansa Tampere Oopperan tuottama ja Puccinin säveltämä La Bohème -ooppera, jossa baritoni Waltteri Torikka teki muusikko Schaunardin roolin. Kevään aikana suosittu baritoni esiintyi viihdekonserteissa mm. Porissa, Hämeenlinnassa, Salossa. [85] [86] [87]

Maaliskuun alussa järjestettiin ensimmäinen Radio Classicin Tempo Awards gaalakonsertti Helsingin Musiikkitalolla kannustamaan nuoria musiikinopiskelijoita. Gaalan juontajana toimi baritoni Waltteri Torikka. [88]

Huhtikuussa oli vuorossa 4 konsertin sarja "Tähtien Kevätkonsertit" ja Waltteri Torikka, Tarja Turunen, Pentti Hietanen ja Jyrki Anttila esiintyivät yhteiskonsertissa Lahdessa, Turussa, Tampereella ja Helsingissä. [89] Pääsiäisen jälkeen Waltteri Torikka Trio kiersi useita pohjoisen konserttipaikkoja Rovaniemeltä Utsjoelle. [90]

Toukokuussa Waltteri Torikka, sopraano Mari Palo, pianisti Tuula Hällström ja säveltäjä Ilkka Kuusisto esiintyivät Sipoossa Lauluja -levyn levynjulkistamiskonsertissa ja samalla julkistettiin klassisen musiikin albumi, jolla konsertissa kuullut solistit ja pianisti esiintyvät. Levyllä kuul­laan Ilkka Kuu­sis­ton sä­vel­tä­miä ru­no­ja, joita ovat kir­joit­ta­neet mm. Alek­sis Kivi ja Las­si Num­mi. [91] Toukokuun lopulla Suomen Leijonat-joukkue voitti jääkiekon MM-kultaa ja myös Waltteri Torikka kutsuttiin esittämään suureen Tampereen kultajuhlaan kaksi kappaletta, Kuin Taivaisiin ja Finlandia-hymnin. [92] Toukokuussa erityinen konserttipaikka, Selänpään asema, vietti 130-vuotisjuhlaansa ja loppuunmyydyssä konsertissa esiintyivät Waltteri Torikka ja basso Timo Riihonen. [93]

Kesäkuussa Waltteri Torikka jatkoi Mannerheim-oopperan pääroolissa Ilmajoen Musikkijuhlilla kolmatta kesää. [94] Heinäkuun lopulla Waltteri Torikka esiintyi Joroisten Musiikkipäivien avajaiskonsertissa Savonlinna-kvartetin säestämänä Leppävirran kirkossa, kitarasäestyksellä Järvisydämessä, esiintyi Vaasa Festivalilla ja Turun Down by the Laituri festivaalilla Turun Tuomiokirkossa kirkkokonsertissa. [95] [96] [97] Heinäkuussa oli myös esiintyminen Kesävirrat soi -festivaalilla Virtain kirkossa jousikvartetin säestämänä. [98]

Marraskuussa 2016 Rijekan kansallisteatterissa Kroatiassa äänitettiin Charles Gounod'n säveltämä Faust-oopperan konserttiversio. Mukana Suomesta olivat baritoni Waltteri Torikka, sopraano Marjukka Tepponen ja kapellimestari Ville Matvejeff. Odotettu albumiboksi julkaistiin heinäkuussa 2019. [99]

Kirkko-ooppera Elämänkuvat sai kantaesityksensä Korsholman Musiikkijuhlilla elokuussa 2019 Isonkyrön kirkossa. Solisteina rooleissa olivat baritoni Waltteri Torikka ja sopraano Päivi Nisula. Teoksen ohjasi Ville Saukkonen. [100]Elokuussa 2019 Waltteri Torikka juhlisti 10-vuotistaiteilijajuhlaansa konsertoimalla omassa syntymäpäivä- ja juhlakonsertissaan Savonlinnassa Olavinlinnan lavalla. [101]

Syyskuussa Lappeenranta täytti 370 vuotta ja Lappeenrannan Linnakkeessa järjesttiin gaalakonsertti, jossa Maavoimien Rakuunasoittokunta esiintyi solistinaan Waltteri Torikka. [102]

Marraskuussa 2019 Waltteri Torikka ja Jarkko Ahola konsertoivat yleisön toiveesta kolmannen kerran Hartwall Areenalla Warner Music Finlandin järjestämässä It's Now or Never - konsertissa. Konsertit on olleet loppuunmyytyjä 2017 ja 2018. [103]

Joulukuun kolme ensimmäistä viikkoa Waltteri Torikka kiertää Etelä-Suomen kirkkoja Sydämeni Joulu -nimisen joulukiertueen tiimoilta, lisäksi kaksi Jouluksi Kotiin -konserttia Oulun Madetojasalissa Oulu Sinfonian ja kapellimestari Atso Almilan kanssa. [104] [105]


Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Sydän #2 [106] 20 000+ [107]
Rakkaus #5 [108] 10 000+[109]
Sininen uni – Rautavaaran lauluja
  • Julkaistu: 28. huhtikuuta 2017
  • Formaatti: CD / digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: Warner Music Finland
#8 [110]
Sydämeni joulu
  • Julkaistu: 23. marraskuuta 2018
  • Formaatti: CD / digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: Warner Music Finland
#1 [111]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oopperalaulaja Waltteri Torikka: ”Vanhemmat naiset saattavat kouria lavalla miten tahtovat ja ajattelevat, että kyllä nuori mies huumoria ymmärtää” Hs.fi. Viitattu 9.7.2016.
  2. Jari Sillanpäällä ja Waltteri Torikalla on yllättävä yhteys MTV.fi. 7.5.2015. Viitattu 1.10.2015.
  3. Koulukiusattu baritoni Waltteri Torikka: "Ammennan tulkintoihini kipeistä kokemuksista" - Kotiliesi.fi Kotiliesi.fi. 14.2.2017. Viitattu 26.3.2017.
  4. Waltteri Torikka sanoitti parhaan rock-lyriikan Kaleva.fi. Viitattu 9.2.2017.
  5. Waltteri Torikalla salainen pop-menneisyys – esiintyi Provinssissa! mtv.fi. Viitattu 13.2.2017.
  6. Waltteri Torikan tie tarhasta tähtitaivaalle www.apu.fi. 12.11.2015. Viitattu 25.6.2019.
  7. Laulaja Waltteri Torikka: ”Annoin anteeksi kiusaajilleni” - Seura.fi Seura.fi. 18.11.2015. Viitattu 12.2.2017.
  8. Waltteri Torikka kaipaa lepotaukoa: "Muutan ehkä ulkomaille" www.apu.fi. 1.11.2018. Viitattu 29.7.2019.
  9. Waltteri Torikan tie tarhasta tähtitaivaalle Apu. Viitattu 9.2.2017.
  10. Kuvat: Waltteri Torikka aloitti uransa teinirokkarina – näin hän on muuttunut! Ilta-Sanomat. 29.8.2015. Viitattu 7.4.2017.
  11. Fazer Konserttitoimisto: Baritoni Waltteri Torikasta Fazerin taiteilija www.fazerartists.fi. Viitattu 29.1.2017.
  12. Waltteri Torikka siltalehti.fi. Viitattu 9.2.2017.
  13. Oopperalaulaja Waltteri Torikka lakkasi uskomasta korkeakulttuuriin Nyt.fi. Viitattu 14.6.2016.
  14. Waltteri Torikka voitti Lappeenrannan laulukilpailut yle.fi. 7.1.2010. Viitattu 10.1.2016.
  15. Waltteri Torikan tie tarhasta tähtitaivaalle www.apu.fi. 12.11.2015. Viitattu 25.6.2019.
  16. Säätiö - Martti Talvela - Elämänkerta - Martti Talvela Säätiö www.marttitalvela.fi. Viitattu 29.1.2017.
  17. yle: http://yle.fi/uutiset/3-5482614 yle.fi.
  18. Oopperalaulajat Waltteri Torikka ja Tuuli Takala valittiin vuoden nuoriksi muusikoiksi Yleisradio. Viitattu 15.6.2016.
  19. Waltteri Torikka | Ooppera & Baletti Ooppera & Baletti. Viitattu 29.1.2017.
  20. Superstaroja ja dystopiaa ts.fi. Viitattu 30.1.2017.
  21. Baritone Waltteri Torikka invited as the first ever Finnish singer to the Emmerich Smola Förderpreis Mynewsdesk. Viitattu 9.2.2017. (englanniksi)
  22. Tampere-talo - Vuoden nuoret muusikot Tampere-talo.fi. Viitattu 2.3.2017.
  23. Katariina Heikkilä ja Waltteri Torikka mukana Helin-kilpailun välierässä yle.fi. Viitattu 29.1.2017.
  24. Hän on Tähdet, tähdet -kisan voittaja MTV.fi. 10.5.2015. Viitattu 1.10.2015.
  25. Waltteri Torikalta levy ja konserttikiertue: "Tulossa laadukasta viihdemusiikkia" Iskelmä. 19.8.2015. Viitattu 30.1.2017.
  26. WALTTERI TORIKAN KONSERTTIKIERTUE HUIPENTUU MUSIIKKITALOON - Warner Music Finland Warner Music Finland. 3.11.2015. Viitattu 30.1.2017.
  27. Valtteri Torikka käänsi herkkyyden voimakseen Apu. Viitattu 26.3.2017.
  28. Ovelassa ketussa vietetään koristeellista karnevaalia Helsingin Sanomat. 25.1.2015. Viitattu 30.1.2017.
  29. Ovela kettu saa koreilla vaatteilla Yle Uutiset. Viitattu 30.1.2017.
  30. Tähdet, tähdet -voittaja Waltteri Torikka kerää kehuja Kroatiassa mtv.fi. Viitattu 30.1.2017.
  31. Sibelius: Kullervo (BBC Proms) - Polyteknikkojen Kuoro Polyteknikkojen Kuoro. Viitattu 23.1.2017.
  32. August – 2015 Warner Music Live. Viitattu 29.7.2019.
  33. Koulukiusattu baritoni Waltteri Torikka: "Ammennan tulkintoihini kipeistä kokemuksista" - Kotiliesi.fi Kotiliesi.fi. 14.2.2017. Viitattu 26.3.2017.
  34. Waltteri Torikka hurmaa Taikahuilussa – läsnä varpaista hiusharjaan Yle Uutiset. Viitattu 23.1.2017.
  35. WARNERIN ARTISTEILLE HUIKEAT 41 EMMA-EHDOKKUUTTA! - Warner Music Finland Warner Music Finland. 21.1.2016. Viitattu 12.3.2017.
  36. » EVGENIJ ONJEGIN 2. I 4. TRAVNJA – NOVI DIRIGENT, NOVI ONJEGIN, NOVI LENSKI hnk-zajc.hr. Viitattu 23.1.2017. (kroatiaksi)
  37. ”Waltteri Torikka”. hnkzajc (käsikirjoitus). 2016-04-02.
  38. Jyri Ojala: Savonlinnan oopperajuhlat: Don Giovanni savonsanomat.fi – Savon Sanomat. Viitattu 29.7.2019.
  39. Tähdet, tähdet -voittaja on Koriseva-fani, joka haaveilee laulujen sanoittamisesta HS.fi. 12.5.2015. Viitattu 17.4.2016.
  40. Tuija Heikkilä: Mikä vuosi. Kulttuurihaitari, , 2015. vsk, nro 4.
  41. Video: Mikä duetto! Oopperatähti teki näyttävän vierailun Siltsun keikalla mtv.fi. Viitattu 29.1.2017.
  42. Waltteri Torikka Warner Music Live. Viitattu 23.1.2017.
  43. Waltteri Torikka teki taas yhden hehkuvanpunaisen rakkauslevyn – rinta rottingilla ja hyvin Helsingin Sanomat. 2.11.2016. Viitattu 12.2.2017.
  44. Waltteri Torikka Warner Music Live. Viitattu 12.2.2017.
  45. Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat ylitti yleisötavoitteensa kp24.fi. Viitattu 29.1.2017.
  46. Lemin Kirjava » Waltteri Torikka Trio huipensi musiikkijuhlat www.leminkirjava.fi. Viitattu 29.1.2017.
  47. Waltteri Torikka Warner Music Live. Viitattu 27.1.2017.
  48. Waltteri Torikka “Sydämeni joulu” -kirkkokonserttikiertueelle Warner Music Live. Viitattu 27.1.2017.
  49. Uutiset Turusta | Aamuset | Waltteri Torikka Triolle lisäkonsertti Turun musiikkijuhlilla aamuset.fi. Viitattu 27.1.2017.
  50. RECORDING SCHEDULE www.realsound.it. Viitattu 29.1.2017. (saksaksi)
  51. Tampere-talo - SUOMALAISEN NAISEN TARINA Tampere-talo.fi. Viitattu 23.1.2017.
  52. World Figure Skating Championships 2017 Taitoluistelun MM-kisat 2017. Viitattu 29.1.2017.
  53. Tango! – Buenos Airesista Seinäjoelle | Ooppera & Baletti Ooppera & Baletti. Viitattu 23.1.2017.
  54. Valtteri Torikka käänsi herkkyyden voimakseen Apu. Viitattu 26.3.2017.
  55. Waltteri Torikka nimirooliin Mannerheim-oopperassa Turun Sanomat. 25.11.2015. Viitattu 30.10.2016.
  56. Esitykset ja liput | www.fesillanpaa.com. Viitattu 29.1.2017.
  57. Mannerheim-ooppera - Ilmajoen Musiikkijuhlat www.ilmajoenmusiikkijuhlat.fi. Viitattu 6.2.2017.
  58. Karita Mattila, Matti Salminen, Klaus Florian Vogt ja Waltteri Torikka loistavat Turun musiikkijuhlien Parsifal-esityksissä elokuussa 2017 - turkumusicfestival.fi. 12.10.2016. Viitattu 29.1.2017.
  59. Turun musiikkijuhlat www.turkumusicfestival.fi. Viitattu 24.5.2017.
  60. Hae | Musiikkitalo www.musiikkitalo.fi. Viitattu 8.6.2017.
  61. STHLM/SUOMI - gratis festival i Stockholm STHLM/SUOMI - gratis festival i Stockholm. Viitattu 9.6.2017.
  62. Oulu Sinfonian erikoiskonsertit julkaistu - Oulun musiikkikeskuksen uutiset - Oulun kaupunki www.ouka.fi. Viitattu 13.10.2017.
  63. Ooppera Ratsumies, jazzia ja paljon klassista ja kotimaista kuullaan Pori Sinfoniettan syksyn ohjelmistossa - Satakunnan Kansa Satakunnan Kansa. 9.5.2017. Viitattu 10.5.2017.
  64. Hae | Musiikkitalo www.musiikkitalo.fi. Viitattu 8.6.2017.
  65. Jarkko Aholalle ja Waltteri Torikalle yhteinen Hartwall Arena -konsertti: "Luvassa ainutlaatuinen ilta" Iskelmä. 11.8.2017. Viitattu 14.8.2017.
  66. Carmen Jyväskylän Ooppera. 28.10.2016. Viitattu 28.2.2017.
  67. Sari Toivakka: Waltteri Torikalle miehekäs rooli Jyväskylän oopperan Carmenissa KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 28.2.2017.
  68. Vuoden oopperaksi valittiin harrastajien tekemä Satu Sammosta – Aino-oopperapalkinnot jaettiin nyt ensimmäistä kertaa Helsingin Sanomat. 15.1.2018. Viitattu 7.3.2018.
  69. Coco ääninäyttelijät - Disnerd dreams Disnerd dreams. 12.1.2018. Viitattu 26.1.2018.
  70. Via Crucis toteutetaan tänä vuonna oopperavoimin | Rondo Classic rondolehti.fi. Viitattu 5.2.2018.
  71. Così fan tutte | Ooppera & Baletti Ooppera & Baletti. Viitattu 27.9.2017.
  72. Mannerheim-ooppera - Ilmajoen Musiikkijuhlat www.musiikkijuhlat.fi. Viitattu 2.10.2017.
  73. Esitykset ja liput | www.fesillanpaa.com. Viitattu 2.10.2017.
  74. Waltteri Torikka hallitsee sankarillisen voimalaulun, mutta vivahteita saisi olla enemmän Aamulehti. 27.6.2018. Viitattu 28.6.2018.
  75. Markus Kosonen: Päätöskonsertissa mm. Vivaldia, Puccinia ja Mozartia ⋆ FEStiwaalit FEStiwaalit. 4.8.2018. Viitattu 10.9.2018.
  76. Pikaparantola | Ooppera – Baletti Ooppera – Baletti. Viitattu 2.5.2018.
  77. Waltteri Torikka. Wikipedia, 25.9.2018. Artikkelin verkkoversio. fi
  78. Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka valtaavat Hartwall Arenan Voice.fi. 26.4.2018. Viitattu 2.5.2018.
  79. Waltteri Torikka lähtee joulukonserttikiertueelle kirkkoihin ympäri Suomen Warner Music Live. Viitattu 25.9.2018.
  80. Waltteri Torikan esiintyminen avaa Hyvä Joulumieli -keräyksen torstaina Helsingissä - Hyvä Joulumieli -keräys Hyvä Joulumieli -keräys. 21.11.2018. Viitattu 29.11.2018.
  81. JouluMielelle-konsertti | Kummit Ry kummit.fi. Viitattu 29.11.2018.
  82. Joulun tähdet -konsertti tuo joulumielen – liput myynnissä nyt | HelsinkiMissio www.helsinkimissio.fi. Viitattu 29.11.2018.
  83. Waltteri Torikalta odotettu joululevy marraskuussa Warner Music Live. Viitattu 31.10.2018.
  84. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista - Albumit www.ifpi.fi. Viitattu 3.12.2018.
  85. Kabinettiorkesteri & Waltteri Torikka www.salo.fi. Viitattu 31.12.2018.
  86. Tulevat tapahtumat | tapahtumat | Joroinen Music Festival – Joroisten Musiikkipäivät 2018 Joroinen Music Festival - Joroisten Musiikkipäivät 2018. Viitattu 31.12.2018.
  87. Pori Sinfonietta uudistaa linjansa: Kevään ohjelmistossa on Abban musiikkia ja Waltteri Torikan konsertti www.satakunnankansa.fi. Viitattu 31.12.2018.
  88. TEMPO-gaalakonsertti www.musiikkitalo.fi. Viitattu 1.2.2019.
  89. Tähtien kevätkonsertti 2019 Lilja Production. 8.1.2019. Viitattu 11.1.2019.
  90. Waltteri Torikka Warner Music Live. Viitattu 5.3.2019.
  91. Waltteri Torikka ja Mari Palo esiintyvät Sipoossa www.itavayla.fi. 16.5.2019. Viitattu 28.5.2019.
  92. Yle seurasi hetki hetkeltä Leijonien kultajuhlia Tampereella: 30 000 juhli villinä ja Mörkö löi sisään! yle.fi. Viitattu 3.6.2019.
  93. Kaakon Viestintä Oy: Tähtibaritoni Waltteri Torikka esiintyy vuosien tauon jälkeen Selänpäässä — Kaksi konserttia varattiin jo loppuun - Kouvolan Sanomat kouvolansanomat.fi. 21.2.2019. Viitattu 20.8.2019.
  94. Mannerheim-ooppera nähdään Ilmajoella myös kesällä 2019 Yle Uutiset. Viitattu 15.1.2019.
  95. Kaakon Viestintä Oy: Savonlinna-kvartetti ja Torikka avaavat Joroisten musiikkipäivät - Itä-Savo ita-savo.fi. 14.12.2018. Viitattu 5.3.2019.
  96. Esiintyjät | Vaasa Festival | Music, Food & Wine | 26.-27.7.2019 Vaasa Festival. Viitattu 5.3.2019.
  97. KIRKKO DBTL. Viitattu 19.6.2019.
  98. Konsertit sunnuntaina 14.7. KesäVirratSoi 11. – 14.7.2019. Viitattu 19.6.2019.
  99. Gounod: Faust Presto Classical. Viitattu 8.7.2019. (englanniksi)
  100. Korsholman Musiikkijuhlat: Kirkko-ooppera Elämänkuvat on valmis – säveltäjä Olli Kortekangas kertoo teoksestaan | Finland Festivals www.festivals.fi. Viitattu 15.1.2019. (englanniksi)
  101. WALTTERI TORIKAN JUHLAVUOSI HUIPENTUU OMAAN KONSERTTIIN OLAVINLINNASSA! Warner Music Finland. 12.2.2019. Viitattu 12.2.2019.
  102. Rakuunasoittokunta | Sotilassoittokuntien Konserttikalenteri konserttikalenteri.puolustusvoimat.fi. Viitattu 3.6.2019.
  103. JARKKO AHOLA JA WALTTERI TORIKKA TEKEVÄT SEN TAAS – ODOTETTU YHTEISKONSERTTI HARTWALL ARENALLA MARRASKUUSSA! Warner Music Live. Viitattu 26.4.2019.
  104. Waltteri Torikka Warner Music Live. Viitattu 11.10.2019.
  105. Jouluksi kotiin www.oulusinfonia.fi. Viitattu 11.10.2019.
  106. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Waltteri Torikka - Sydän Musiikkituottajat. Viitattu 9.12.2015.
  107. Waltteri Torikan Sydän-albumi myi platinaa Radio Nova. 4.12.2015. Viitattu 9.12.2015.
  108. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Waltteri Torikka - Rakkaus Musiikkituottajat. Viitattu 8.11.2016.
  109. Waltteri Torikan levy ylitti kultarajan: "Antaa voimaa" Iskelmä. 29.11.2016. Viitattu 27.1.2017.
  110. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Waltteri Torikka Trio - Sininen uni – Rautavaaran lauluja Musiikkituottajat. Viitattu 26.5.2017.
  111. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista - Albumit www.ifpi.fi. Viitattu 31.12.2018.