Oikofobia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oikofobia (kreik. oîkos, 'talo, kotitalous' + phóbos, 'pelko') on kotiympäristöön ja kodin laitteisiin kohdistuvaa pelkoa.[1] Sanaa käytetään myös tarkoittamaan koettua pelkoa tai vihaa henkilön omaa kulttuuria kohtaan.[2] Sellaisena käsite on ksenofobian vastakohta. [3]

Roger Scruton luonnehtii amerikkalaista oikofobiaa eli vihaa omaa kotiaan kohtaan siten, että "multikulturalistinen" liike ei suvaitse amerikkalaista kulttuuria, mitä se pitää materialistisena, patriarkaalisena, rasistisena ja imperialistisena. Sen sijaan se suhtautuu myönteisesti vähemmistökulttuureihin, alkuperäiskulttuureihin ja "sorrettuihin" ryhmiin.[2] Benedict Beckeld esittää siitä pari esimerkkiä: San Franciscon koululautakunta päätti vuonna 2019 poistaa Georg Washingtonia esittävän muraalin koulun seinästä sen väitetyn rasismin takia[4]; yhdysvaltalainen opettajien matkanjohtaja kertoi Beckeldille, että amerikkalaiset ansaitsivat syyskuun 11. päivän terroriteot oman ulkopolitiikkansa takia.[3]

Oikofobian tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Platon kuvattuna Rafaelin maalauksessa Ateenan koulu.

Ruotsalaistaustaisen filosofin ja antiikintutkijan Benedict Beckeldin mukaan oikofobia oman kulttuurin inhoamisena ilmentää historiankulkua, missä alkuvaiheen edistyksen jälkeen yhteiskunta vajoaa kohti itsehalveksuntaa ja rappiota.[3] Tällaista kehitystä kuvasi Platon 300-luvulla eaa. teoksen Valtio kahdeksannessa dialogissa. Sen päätepisteenä on Platonin mukaan demokratian häviö ja tyrannian paluu. [5] Samanlaista kehitystä kuvasi Ibn Khaldun 1300-luvulla teoksessa Muqaddimah. Hänen mukaansa sivilisaatio rappeutuu, kun miehet muuttuvat naisten ja lasten kaltaisiksi. Kun Jumala haluaa tuhota valtakunnan, ensimmäinen asia, jonka hän poistaa, on ihmisten välinen kunnioitus. Barbaarivalloitus tekee tällaisesta yhteiskunnasta lopun, mutta sen pohjalta syntyy uusi järjestys, missä uskonto saa jälleen asemansa takaisin.[6]

Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimusjohtaja Simo Grönroosin mukaan Beckeldin ajattelu perustuu sivilisaatioiden sykliseen elinkaareen, jossa kulttuurit kehittyvät alkuaikojen muihin vihamielisesti suhtautuvasta ksenofobiasta kukoistusvaiheen kautta loppuaikojen itseinhoon eli oikofobiaan. Beckeldille oikofobinen vaihe on länsimaisen kulttuurin kehityksen viimeinen vaihe. Hänen mukaansa kulttuurin huippuvaiheessa kasvanut vauraus synnyttää joutilaan luokan, joka ei joudu taistelemaan olemassaolostaan ja joka alkaa lopulta toimettomuudessaan sotimaan omaa kulttuuriaan vastaan. Yhteiskunta hajoaa lopulta toinen toisiaan vastaan sotiviksi eturyhmiksi. Beckeld katsoo kehityksen vääjäämättömäksi, eikä sitä hänen mielestään voi kuin hidastaa. Grönroosin mielestä Beckeld on näkemyksessään pessimisti, joka ei näe mahdolliseksi saavuttaa uutta tasapainotilaa, eikä arvosta hyvissä ajoin tehtyjen sosiaalisten uudistusten ja demokratiakehityksen mahdollisuuksia estää jo etukäteen yhteiskunnallisten jännitteiden syntyä.[7]

Syklistä historiakuvaa on edustanut myös Länsimaiden perikadon kirjoittaja Oswald Spengler [7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Doctor, Kahn & Adamec 2008, s. 281
  2. a b Scruton 1993
  3. a b c Beckeld 2019
  4. Faith O. Pinho: Contentious George Washington mural at San Francisco school can stay, judge decides Los Angeles Times. 28.7.2021. Viitattu 15.7.2023.
  5. Platon 1999, s. 298-313
  6. Ibn Khaldun 2015, s. 95–, 113-114
  7. a b Simo Grönroos: Oikofobia – länsimaisen itseinhon jäljillä (Arvostelu Beckeldin vuoden 2022 kirjasta "Western Self-Contempt: Oikophobia in the Decline of Civilizations") 28.6.2023. Suomen Perusta. Viitattu 12.8.2023.