Riisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Työvoiman riisto. Kapitalisteja esittävien hahmojen takeissa lukee "alhaiset palkat" ja "korkeat elinkustannukset". Pilakuva Belgian kommunistisen puolueen lehdessä Roode Vaan (Punalippu) vuonna1925.

Riisto tarkoittaa sanakirjamääritelmän mukaan jonkin asian oikeudetonta hyväksikäyttöä tai lyhytnäköistä ja häikäilemätöntä hyödyntämistä. Marxilaisuudessa se tarkoittaa omistavan luokan toimintaa, missä häikäilemättömästi käytetään hyväksi työläisten työtä.[1] Marxilainen näkemys työvoiman riistämisestä perustuu Karl Marxin työnarvoteoriaan.

Riisto Marxin teorioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riiston käsite esiintyy usein jo Karl Marxin ja Friedrich Engelsin varhaistyössä eli Kommunistisessa manifestissa vuonna 1848, mutta ilman tarkempaa määrittelyä.[2] Käsite viittasi väljästi sortamiseen ja hyväksikäyttöön, missä työläiselle maksettiin liian vähän hänen työstään:

Palkkatyön keskimääräisenä hintana on työpalkan vähin määrä, so. niiden elintarvikkeiden yhteismäärä, jotka tarvitaan pitämään työläinen työläisenä elossa. Siis se, mitä palkkatyöläinen työllään saa omakseen, riittää hädin tuskin hänen elämänsä uusintamiseen.[2]

Työnarvoteoria klassisessa taloustieteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1867 ilmestyneessä Pääoman ensimmäisessä osassa Marx antoi kapitalistiselle riistolle täsmällisen määritelmän, joka perustui työnarvoteoriaan. David Ricardolta ja Adam Smithiltä saadun teorian mukaan tuotteen arvon määrää sen valmistamiseen tarvitun työn määrä, Marxin täsmennyksen mukaan "yhteiskunnallisesti välttämätön" työ.[3]

Klassisen taloustieteen työnarvoteorian mukaan yksinkertaiset tavarantuottajat vaihtoivat työnsä tuloksia niiden tekemiseen käytetyn työajan suhteessa. Marx kirjoitti vuonna 1859, että Adam Smith oli määritellyt tavaran arvon sen sisältämän työajan perusteella, mutta rajoittanut ilmiön vain menneisyyteen, missä ihmiset olivat yksinkertaisia tavarantuottajia ja -vaihtajia. David Ricardo sen sijaan laajensi työnarvoteorian myös sellaiseen teollisuuteen, missä vallitsi rajoittamaton kilpailu. Edelleen Jean Charles Léonard de Sismondi pelkisti arvonsuuruuden "välttämättömäksi" työajaksi.[4] Marx omaksui tämän Sismondin tekemän tarkennuksen.

Työnarvoteoria ja riisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marxin mukaan kapitalisti ostaa työläisen työvoiman sen oikeasta arvosta, joka on työvoiman tuottamiseen tarvittujen välttämättömien elintarpeiden arvo. Työvoimalle on kuitenkin ominaista, että se käytettynä tuottaa yli oman arvonsa. Työpäivän kuluessa tehdyn ensimmäisen jakson aikana työläisen tekemä työ korvaa oman arvonsa, mutta toisen jakson eli lisätyöajan kuluessa se tuottaa kapitalistille lisäarvoa. Tämän lisäarvon kapitalisti anastaa itselleen, ja juuri se on marxilaisen teorian mukaan "riistoa". Lisätyön ja välttämättömän työn välinen suhde on "lisäarvon suhdeluku", joka ilmaisee työn riistoasteen. [3]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoria työläisen tuottaman lisäarvon riistosta perustuu klassisen taloustieteen työnarvoteoriaan. Marx kirjoitti, että "Lisäarvossa ei ole ainoatakaan arvohiukkasta, joka ei johtuisi vieraasta, maksamatta jätetystä työstä"[5] ja "Kaikki lisäarvo - - on substanssiltaan maksamattoman työajan aineellistumaa".[6] Marxin ja klassisen taloustieteen työnarvoteoria on taloustieteessä yleisesti leimattu virheelliseksi. Tavaran arvon katsotaan määräytyvän markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella eikä tavaraan käytetyn työn perusteella. Vesa Kanniainen kirjoittaa:

Marxin työn arvoteoria on loogisesti virheellinen. Sen ennusteet ovat ristiriidassa empiiristen lainalaisuuksien kanssa. Esim. vanhojen asuntojen hinnat nousevat, vaikka niihin ei käytetä uutta työtä. Uusien kännyköiden hinnat laskevat, vaikka niihin työtä käytetään entinen määrä.[7]

Kansantaloustieteen arvostelun ensimmäisen luvun lopussa Marx tiivisti työnarvoteoriaansa kohdistetun kritiikin neljään seikkaan, joille hän myöhemmin pyrki antamaan vastaukset. Yksi koski sitä, että kysyntä ja tarjonta vaikuttavat markkinahintoihin, jotka siksi poikkeavat tavaran vaihtoarvosta. [8] Marxin vastaus oli käsitteessä "yhteiskunnallisesti välttämätön työ". Jos tuotteen kysyntä jää vähäiseksi, sen hinta laskee, mutta tämä osoittaa vain, että tuotteeseen käytetty työmäärä ei ollutkaan "yhteiskunnallisesti välttämätöntä". Valmiiden tuotteiden arvo saattoi muuttua jatkuvasti jälkikäteen, ja myös arvonmenetys oli mahdollinen. Myös kiinteä pääoma, joka oli sijoitettu koneisiin ja rakennuksiin saattoi kokea saman kohtalon.[9] Tällöin voi kysyä, jäikö työnarvoteoriasta mitään jäljelle.

Vaikea ongelma oli myös kysymys, kuinka tavaralla, johon ei sisältynyt työtä, oli kuitenkin joskus vaihtoarvo. Tällainen tavara oli etenkin luonnontilainen maa. Tähän Marx vastasi maankorkoa koskevalla teoriallaan, joka kriitikkojen mukaan jäi ristiriitaiseksi ja vaillinaiseksi.[10]

Työnarvoteorian kumoavia vastaesimerkkejä on helppo luetella.[11] Nykyään Marxin riistoteorian kannattajia onkin vain vähän,[7] mutta kuitenkin jonkin verran.[12]

Peter Singerin kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofi Peter Singer (1946-) arvioi Marxin teoriaa siten, että Marx halusi osoittaa, miksi teollisen vallankumouksen aiheuttama tuottavuuden valtava kasvu oli jättänyt suurimman osan ihmisistä huonompaan asemaan kuin ennen. Teoria lisäarvosta ja sen riistämisestä oli selitys tähän. Teoria tarjosi elävän kuvan yhteiskunnasta, jossa tuottavat työläiset tuottavat tiedostamattaan oman sortonsa välineet. Tällaisena se oli kuva ihmisen vieraantumisesta. Singerin mukaan taloustieteellisenä teoriana Marxin esitys ei ollut kestävä, mutta se tarjosi ajatuksia herättävän maalauksen varhaisen kapitalismin todellisuudesta.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Krätke, Rolf: ”Poliittisen taloustieteen uudistaminen ei onnistu ilman Marxia”, Teoksessa: Juha Koivisto ja Vesa Oittinen (toim.) Mega-Marx. Johdatus uuteen Marxiin, s. 167-193. Vastapaino, 2011. ISBN 978-951-768-316-6.
  • Marx, Karl: Kansantaloustieteen arvostelua. Suomentanut Antero Tiusanen. Kansankulttuuri, 1970 (alkuteos 1859).
  • Marx, Karl: Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Ensimmäinen osa. Suomentanut O.V. Louhivuori. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957 (alkuteos 1867).
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistisen puolueen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Työväenliikkeen tietokirjoja. 6. painos (1. painos 1963). Helsinki: Kansankulttuuri, 1976. ISBN 951-615-024-1.
  • Oittinen, Vesa: Marx ja moderni: jatkuvuuksia ja katkoksia Marx-kuvassa. Julkaisija Eurooppalaisen filosofian seura ry.. Tampere: niin & näin, 2018. ISBN 978-952-7189-28-3.
  • Singer, Peter: Marx. Suomentanut Teppo Eskelinen. Into Kustannus, 2013. ISBN 978-952-264-231-8.
  • Wheen, Francis: Marxin Pääoma. Ajatus kirjat, 2007. ISBN 978-951-20-7140-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Riisto Kielitoimiston sanakirja. 2021. Viitattu 4.7.2022.
  2. a b Marx & Engels 1976
  3. a b Marx 1957, s. 222-224
  4. Marx, 1970, s. 62-65
  5. Wheen 2007, s. 68
  6. Marx 1957, Pääoma 1, 16, s. 494
  7. a b Kanniainen, Vesa: Taloustieteessä ei laadita suhdanne-ennusteita. Tieteessä tapahtuu, 2009, nro 3. Artikkelin verkkoversio Viitattu 4.7.2022.
  8. Marx, 1970, s. 65-67
  9. Krätke 2007, s. 181
  10. Krätke 2007, s. 186
  11. Wheen 2007, s. 61-62
  12. Niemelä, Mikko: Työläisten riistoaste romahti vuonna 2009 Voima. 11.11.2015. Viitattu 4.7.2022.
  13. Singer 2013, s. 115