Hakkeri

1960- ja 1970-luvun hakkereiden suosimia PDP-minitietokoneita

Hakkeri (engl. hacker) tarkoittaa tietoverkkoon tai -järjestelmään murtautujaa. Tälle merkitykselle on myös synonyymi krakkeri (engl. cracker). Hakkeri-sanalla voidaan joskus tarkoittaa myös taitavaa tietokonealan harrastajaa.

Hakkeri-sana

Alkujaan ”hack” tarkoitti MIT:ssä (Massachusettsin teknillinen korkeakoulu) opiskelijoiden tekemää kepposta, mutta The Tech Model Railroad Club (TMRC) -pienoisrautatiekerhon, jonka pohjalta hakkerikulttuuri alkoi kehittyä 1950-luvun lopussa, jäsenten puheissa se tarkoitti kekseliästä tai tyylikästä projektia, joka osoitti tekijänsä osaamista teknologian alalla. TMRC:n teknisen jaoston (Signals and Power Subcommittee) jäsenet alkoivat kutsua itseään ylpeinä hakkereiksi.

TMRC-kerhon päästyä käsiksi vuodesta 1959 alkaen tietokoneohjelmoinnin pariin, he sovelsivat terminologiaansa tietokoneiden kontekstissa. "Hakkeri" alkoi tarkoittaa sellaista henkilöä, joka kykeni saavuttamaan tavoitteensa olemassa olevien tietokonejärjestelmien rajoituksista huolimatta. Ratkaisut olivat toisinaan nopeasti tehtyjä ja hieman arveluttavia, mutta joskus myös nerokkaita.

Yhden määritelmän mukaan hakkerilla tarkoitetaan taitavaa tietokoneenkäyttäjää, joka tuntee tietokonejärjestelmien toiminnan syvällisesti ja hallitsee käyttämänsä työkalut ja laitteet hyvin. Käsitteellä on kuitenkin nykyään myös useita kielteisiä merkityksiä, jotka johtuvat termin sekoittumisesta krakkeriin. Esimerkiksi mediassa tietoturvarikollisia kutsutaan hakkereiksi.

Hakkerismin historiaa

Digitalin PDP-tietokoneet, LISP-kieli

Hakkerikulttuurin on katsottu syntyneen 1961 alkaen MIT:n AI Lab -tekoälylaboratoriossa, jolloin sinne hankittiin Digitalin PDP-1-minitietokone. Stanfordin yliopiston ja Carnegie Mellon -yliopiston tekoälyn tutkimuskeskukset muodostivat kaksi muuta tärkeää paikkaa varhaiselle hakkerikulttuurille. Näiden porukoiden piirissä alkoi muodostua omanlaistaan jargonia ja muuta traditiota tietokoneiden käytön ympärille. MIT:ssä tehtiin PDP-koneille oma ITS-käyttöjärjestelmä. Hakkerikulttuurin teknologisena edellytyksenä näyttivät olevan osituskäytössä (engl. time sharing) olevat, nykymittakaavassa varsin suurikokoiset minitietokoneet, jotka jakoivat prosessoriaikaansa useamman samanaikaisen käyttäjän tarpeisiin. Samoin tärkeää siinä oli tekoälysovelluksissa tuolloin käytetty LISP-ohjelmointikieli, joka oli ajan mittapuulla joustava ja ruokki oleellisesti hakkerien mielikuvitusta. Vuonna 1967 julkaistu PDP-10-tietokone muodostui tärkeimmäksi laitteeksi. PDP-hakkerit kehittivät 1970-luvulla Emacs-tekstieditorin, joka on edelleen laajassa käytössä.

Siirtymä C-kieleen ja UNIX-käyttöjärjestelmään

Internetiä edeltäneen ARPAnetin synty 1969 levitti hakkerikulttuuria laajemmalle alueelle ja mahdollisti yhteydenpitoa hakkerien kesken. 1970-luvun aikana UNIX-käyttöjärjestelmästä (1969) ja siihen liittyneestä Usenet-verkostosta tuli toinen hakkerikulttuurin haara. Unix-käyttöjärjestelmä ja siihen läheisesti liittynyt C-ohjelmointikieli oli tehty oman aikansa mittapuulla käteväksi käyttää ja ne herättivät aluksi nuivan reaktion PDP-leirin hakkereissa, jotka pitivät monimutkaisesta ITS:stä ja LISP-kielestään. Unix oli tehty käytettäväksi yhden tietokonemallin sijaan erilaisilla tietokoneilla, mikä edesauttoi sen leviämistä. Kolmas tietokonekäyttäjien ryhmä olivat kotitietokoneiden ("mikrotietokoneet") käyttäjät, jotka käyttivät usein yksinkertaista BASIC-kieltä, josta hakkerikulttuurin edustajat eivät innostuneet. PDP-hakkerit eivät kuitenkaan voineet sille mitään, että PDP-koneet jäivät 1980-luvun alkupuolelta lähtien historiaan. Viimeinen ITS:ää käyttävä kone sammutettiin tiettävästi 1990 ja oleellisin isku oli MITin päätös luopua PDP-koneista jo seitsemän vuotta aiemmin. Stallman perusti vuonna 1983 GNU-projektin vapaan Unix-tyyppisen käyttöjärjestelmän luomiseksi. Hänen siirtymänsä kuvasi laajemmin PDP-leirin hakkereiden suuntautumista muihin laitteisiin.

1980-luvun alussa tietomurrot alkoivat saada ensimmäistä kertaa laajempaa huomiota mediassa, mistä juontaa suuren yleisön tapa samaistaa hakkerit ja tietomurtojen tekijät. Vuonna 1983 ilmestyi tähän teemaan liittyvä elokuva Sotaleikit.

Työasema-koneet saapuvat 1980-luvulla

UNIX-työasema, SPARCstation 1

Unix-hakkerit olivat aiemmin käyttäneet esimerkiksi VAX-minitietokoneita, mutta vuodesta 1983 alkaen tulivat hakkereiden perustaman Sun Microsystemsin johdolla Unix-käyttöiset työasema-koneet, jotka olivat usein fyysiseltä kooltaan mikrotietokoneiden luokassa, mutta hintansa ja suorituskykynsä puolesta yliopistojen ja muiden tutkimusinstituutioiden laitteistoa. Niissä oli aiempaa paremmat graafiset ominaisuudet ja sisäänrakennettu valmius tietoverkoille. 1980-luvulla syntyi vastakkainasettelua AT&T-tyyppisten ja Berkeley-tyyppisten Unixien välillä. Tämä vastakkainasettelu lientyi 1990-luvulle tultaessa, kun molemmat järjestelmät olivat sulauttaneet toistensa innovaatioita, eivätkä enää eronneet niin suuresti keskenään.

Vapaan ohjelmiston UNIXit

1990-luvun alussa halventuneiden 386-tietokoneiden myötä jokainen pystyi saamaan kotiinsa aiempien minitietokoneiden tehoilla varustetun laitteen, joka antoi hyvän pohjan Unix-harrastukselle. Kuitenkin hakkerien keskuudessa vallitsi hämmentynyt tilanne, kun kaupalliset Unix-järjestelmien tuottajat eivät saaneet luotua yhtenäistä standardia, eikä mikään yksittäinen Unixin versio tuntunut lyövän läpi markkinoilla. Samalla Windows-käyttöjärjestelmällä menestyneen Microsoftin ja muiden jättiyritysten pelättiin saavan Internetin haltuunsa. Vapaat Unix-tyyppiset käyttöjärjestelmät ilmaantuivat kuitenkin pelastamaan tilanteen. Näistä ylivoimaisesti menestyneimpiä olivat Linus Torvaldsin alun perin kehittämään Linux-ytimeen perustuneet järjestelmät. Toinen tärkeä haara olivat BSD-Unixiin perustuneet käyttöjärjestelmät, kuten FreeBSD, NetBSD ja OpenBSD, mutta ne juuttuivat aluksi lakikiistoihin osittain vanhan koodinsa takia.

Eric S. Raymond on katsonut Torvaldsin kehittäneen kehitysmallin, johon kuului intensiivinen projektin päivitysten jakaminen ja laajemman yleisön hyödyntäminen bugien etsinnässä ja niiden korjaamisessa (Linux-ydintä tehdessään Torvalds saattoi julkaista useamman version projektistaan jopa saman päivän aikana). Linuxin onnistumisen myötä kehittyi laajempi vapaiden ohjelmistojen ja avoimen lähdekoodin suuntaus, jonka tiimoilta myös yritysmaailma kiinnostui vapaan/avoimen koodin projekteista, etunenässä Firefox -selainta (tuolloin Netscape) kehittänyt Mozilla.

Jotkut hakkerit seurasivat Stallmanin GNU-projektin tiukkaa eettistä käsitystä, jonka mukaan suljetun koodin ohjelmista pitäisi päästä kokonaan eroon. Torvalds ja monet muut taas suhtautuivat asiaan hieman joustavammin, eivätkä alkaneet saarnata suljettua koodia vastaan. Termi "avoin lähdekoodi" kehitettiin 1990-luvun puolivälissä yritysystävällisemmäksi termiksi "vapaalle ohjelmistolle". Sen määritelmä oli alun perin sama (eli viittasi käyttäjälle annettavaan vapauteen koodin käytön, kopioinnin ja muokkauksen suhteen), mutta kriitikoiden mielestä termi menettää liian helposti merkityksensä ja molemmat termit ovat jääneet käyttöön.

Hakkeriasenne

Hakkerikulttuurin edustajien (esimerkiksi Richard Stallman) ja tutkijoiden (esimerkiksi Eric S. Raymond, Pekka Himanen) mukaan hakkeri-nimityksen ansaitsemiseen ei riitä pelkkä tekninen osaaminen, vaan hakkerilta vaaditaan myös oikeanlaista asennetta. Tämän kannan mukaan kukaan todellinen hakkeri ei murtaudu tietojärjestelmiin tai muutenkaan sorru rikollisiin puuhiin, ellei kyseessä ole hyvä tarkoitus. Esimerkiksi tietojärjestelmään voidaan murtautua, jos tarkoituksena on osoittaa haavoittuvuuden olemassaolo. Näin vikaantunut järjestelmä tulee yleiseen tietoon ja se voidaan korjata.

Tunnettuja hakkereita

• Ohjelmistokehittäjiä ja vapaan koodin edistäjiä
  • Bill Joy, BSD-UNIXin perustaja, vi-editorin luoja, Sun Microsystemsin perustajajäsen
  • Marshall Kirk McKusick, tunnetuimpia BSD-kehittäjiä
  • Ian Murdock, Debian-käyttöjärjestelmän perustaja
  • Eric S. Raymond, avoimen lähdekoodin yhteisön keulahahmo
  • Dennis Ritchie ja Ken Thompson, C-kielen ja Unixin kehittäjät
  • Richard Stallman, GNU-liikkeen perustaja
  • Andrew Tanenbaum, Minixin kehittäjä
  • Linus Torvalds, Linux-ytimen pääkehittäjä
  • Patrick Volkerding, Slackware-käyttöjärjestelmän perustaja
• Tietomurtajia ja aktivisteja
  • Anonymous, aktivistiryhmä
  • Julian Assange, australialainen internetaktivisti
  • Aleksanteri Kivimäki, suomalainen krakkeri
  • Kevin Mitnick, yhdysvaltalainen krakkeri, myöhemmin tietoturvakonsultti
  • Kevin Poulsen, ”Dark Dante”, yhdysvaltalainen krakkeri
  • Oona Räisänen, suomalainen signaalihakkeri
  • Edward Snowden yhdysvaltalainen tietovuotaja ja entinen NSA:n työntekijä
• Tietoturva-asiantuntijoita ja valkohattuhakkereita
  • Mikko Hyppönen, suomalainen tietoturva-asiantuntija, tutkimusjohtaja, kirjailija
  • Laura Kankaala, suomalainen valkohattuhakkeri
  • Charlie Miller, yhdysvaltalainen valkohattuhakkeri, matematiikan tohtori
  • HD Moore, Metasploit-projektin luoja
  • Tavis Ormandy, Googlen tietoturva-asiantuntija
  • Joanna Rutkowska, puolalainen turvallisuuteen keskittyneen Qubes OS -käyttöjärjestelmän kehittäjä
  • Benjamin Särkkä, suomalainen valkohattuhakkeri, tietoturva-alan vaikuttaja
  • Parisa Tabriz, Googlella työskentelevä turvallisuusasiantuntija

Katso myös

• Nörtti
• Avoin lähdekoodi
• Vapaat ohjelmistot
• Krakkeri
• Haktivismi
• Demoskene
• Hacklab

Lähteet

• The Jargon File – Cracker
• The Jargon File – Hacker
• TMRC – Hackers (Arkistoitu – Internet Archive)
• Eric S. Raymond – How To Become A Hacker
• Richard M. Stallmanin haastattelu: Hakkeriyhteisö ja eettisyys

Aiheesta muualla

• A HACKER MANIFESTO by McKenzie Wark
• Hakkerin kuolema Yle Uutiset, 17.1.2013.
• Hakkerit ovat lentokapteeneja, pappeja ja maanviljelijöitä YLEn Elävä arkisto 18.06.2013.