Politiarikos
Politiarikos on lievistä järjestysrikkomuksista käytetty vanhahtava nimitys.[1] Suomessa nimityksellä on yleensä tarkoitettu niitä rikoksia, joista säädettiin vuoden 1889 rikoslain neljässä viimeisessä (41.–44.) luvussa, vaikka itse termiä ei lakitekstissä esiintynytkään. Politiarikoksiin on rinnastettu myös eräiden muissa laeissa, esimerkiksi tieliikennelaissa olevien säännösten samoin kuin kunnallisten poliisijärjestysten rikkominen.[2] Politiarikoksista säädettiin rangaistukseksi sakkoa tai lyhytaikainen vankeus.[2]
Nimityksen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Politialla tarkoitetaan julkisvallan yhteiseksi hyväksi antamia määräyksiä. Sana on samaa alkuperää kuin poliisi.[1]
Politiarikosten luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Politiarikoksille tyypillisenä pidettiin, että ne saattavat olla yksittäisissä tapauksissa täysin vaarattomiakin, mutta yleisen vaarallisuutensa vuoksi ne oli kuitenkin säädetty rangaistaviksi.[3] Niitä koskevien säännösten tarkoituksena oli myös ylläpitää yleistä kansalaiskuria sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta.[2] Niitä ei pidetty rikoksina sanan varsinaisessa merkityksessä vaan tiettyjä asioita koskevien määräysten rikkomisena, mikä ilmenee rikoslain niitä koskeneiden lukujen otsikoistakin.
Politiarikoksia koskevat säännökset erosivat muita rikoksia koskevista muun muassa siten, että avunanto niihin ei ollut rangaistavaa.[1]
Politiarikokset Suomen suuriruhtinaanmaan vuoden 1889 rikoslain mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1889 rikoslaissa politiarikoksista säädettiin sen neljässä viimeisessä luvussa:
- 41. luku, kirkollista järjestystä koskevien määräysten rikkomisesta
- 42. luku, valtion turvallisuutta ja yleistä järjestystä varten annettujen määräysten rikkomisesta
- 43. luku, hyviä tapoja koskevain määräysten rikkomisesta
- 44. luku, hengen, terveyden ja omaisuuden suojelemiseksi annettujen määräysten rikkomisesta
Kirkollinen järjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rikoslain 41. luvussa säädettiin rangaistavaksi:[4]
- muun yksityisen hartausseuran kuin kotihartauden järjestäminen samaan aikaan, jolloin kirkoissa pidettiin jumalanpalvelus
- opetuspuheen pitäminen muussa yksityisessä hartausseurassa kuin kotihartaudessa, mikäli kyseistä henkilöä oli erityisesti kielletty sellaista pitämästä
- harhaoppien levittäminen häiriötä tai pahennusta herättävällä tavalla
- lukukinkereiltä pois jääminen tai omien lasten estäminen lukukinkereillä tai rippikoulussa käymästä
- sapatinrikokset, joita olivat:
- käsi- tai muun työn tekeminen sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä, ellei se ollut välttämätöntä
- rihkamakaupan auki pitäminen sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä.
Sapatinrikoksia lukuun ottamatta rikoslain 41. luvun säännökset koskivat vain evankelis-luterilaisten seurakuntien jäseniä, ja heitäkin voitiin niiden nojalla rangaista vain, jos he olivat menetelleet sanotulla tavalla vielä senkin jälkeen, kun pappi tai kirkkoneuvosto oli asiasta varoittanut.[4]
Valtion turvallisuus ja yleinen järjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rikoslain 42. luvussa säädettiin rangaistavaksi muun muassa:[4][5][2]
- linnoitusta esittävän kuvan piirtäminen tai julkaiseminen
- luvaton tunkeutuminen puolustusvoimien alueelle
- Suomesta karkotetun ulkomaalaisen paluu maahan
- luvaton valtakunnanrajan ylitys tai sen valmistelu
- valheellisen merkinnän tekeminen eräisiin asiakirjoihin
- viranomaisen erehdyttäminen ilmoittamalla nimensä, säätynsä tai ammattinsa muuksi kuin se on
- sellaisen virkapuvun käyttäminen, joka ei vastaa kyseisen henkilön virkaa tai tointa, tai sellaisten ritari- tai kunniamerkkien käyttäminen, johon hänellä ei ole oikeutta
- meluaminen yleisellä paikalla
- tulipalon tai muun vaaran merkin antaminen, ellei sellaista vaaraa ollut
- tietäjän toimi, loihtiminen tai taikaus
Hyviä tapoja koskevat määräykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rikoslain 43. luvussa säädettiin rangaistavaksi:[4][5]
- arpajaisten järjestäminen ilman asianmukaista lupaa
- uhkapeli
- eläinrääkkäys
- häiriötä tai pahennusta aiheuttava juopuneena esiintyminen julkisella paikalla
- alle 18-vuotiaan vietteleminen nauttimaan päihdyttävää juomaa niin, että hän siitä juopuu.
Hengen, terveyden ja omaisuuden suojelemiseksi annetut määräykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rikoslain 44. luvussa säädettiin rangaistavaksi muun muassa:[4][5]
- ampuma-aseen, räjähdysaineen, myrkyn tai muun vaarallisen aineen jättäminen sellaiseen paikkaan, että esimerkiksi lapsi voi ymmärtämättömyydestä saada sillä vahinkoa aikaan, sekä muu tällaisten aseiden ja aineiden varomaton käsittely
- todelliseen hengenvaaraan joutuneen henkilön auttamatta jättäminen
- myrkyn valmistaminen tai myyminen ilman asianmukaista lupaa
- ruudin tai muun räjähdysaineen valmistaminen, varastointi tai myynti ilman laillista oikeutta
- sellaisen ruoan tai juoman myyminen, joka myyjä tietää olevan terveydelle vahingollista
- kulkutaudin estämiseksi annetun ohjeen rikkominen
- ihmisille vaarallisen eläimen hallussapito, jos sitä ei pidetä suljetussa paikassa tai kytkettynä
- koiran usuttaminen ihmisen, juhdan tai muun kotieläimen päälle
- laivojen yhteentörmäyksen estämiseksi annetun ohjeen rikkominen
- tarvittavien varokeinojen laiminlyöminen rakennustöiden, taikka kaivon, sillan tai tien rakentamisen yhteydessä niin, että siitä aiheutuu vaaraa
- kuopan kaivaminen sellaiseen paikkaan, jossa ihmisiä tavallisesti liikkuu, taikka kuopan tai jyrkänteen jättäminen peittämättä, aitaamatta tai ilman tarpeellista varoitusmerkkiä
- kadun tai tien ylläpitäjän laiminlyönti, jonka vuoksi vaarallisella tavalla vioittunutta siltaa ei ajoissa korjata
- sellaisen esineen tai aineen kaataminen tielle, kadulle tai torille tai sellaisen rakennelman pystyttäminen, josta lähellä oleva toisen henkilön omistama rakennus tai aitaus saattaa vahingoittua
- veräjän jättäminen sulkematta
- avaimen tekeminen sellaista lukkoa varten, jota tekijällä ei ole oikeutta avata, tiirikan tai väärän avaimen luovuttaminen epäilyttävälle henkilölle tai tällaisen esineen pitäminen huonossa tallessa niin, että se saattoi joutua vääriin käsiin
- tiirikan tai väärän avaimen hallussapito, jos siihen syyllistyi irtolainen taikka palkollinen ilman isäntänsä lupaa
- varomaton tulen käsittely
- laukauksen luvaton ampuminen sekä ilotulituksen järjestäminen asumuksen tai tulenarkojen esineiden läheisyydessä
Nykyinen lainsäädäntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Politiarikoksia ei enää pidetty muista rikoksista eroavana ryhmänä, kun rikoslaki 1900-luvun lopulla uudistettiin. Asiaa koskevat rikoslain 41.–44. lukujen säännökset onkin nykyisin jo kaikki kumottu. Osa aiemmin politiarikoksina pidetyistä teoista ei enää ole lainkaan rangaistavia, ja muitakin koskevat säännökset taas on siirretty erityisiin lakeihin tai rikoslain muihin lukuihin. Sitä paitsi on järjestysrikkomuksista vuonna 2003 säädetty erityinen järjestyslaki.[6]
Rikoslain 41. luku kumottiin kokonaan vuoden 1971 alussa samalla, kun muutettiin lain 10. lukua, jossa olivat muun muassa jumalanpilkkaa koskevat säännökset.[7][8] Myös 42. ja 43. lukujen kaikki pykälät on yksi toisensa jälkeen kumottu, eivät kuitenkaan kaikki samalla kerralla.[1][9] Joidenkin niissä olleiden säännösten tilalle on säädetty erilliset lait, esimerkiksi eläinrääkkäyksestä säädetään nykyisin eläinsuojelulaissa[10] ja arpajaisista arpajaislaissa,[11] joskin niihin liittyviä rangaistussäännöksiä on myös rikoslain 17. luvussa.[9]
Rikoslain 42. luvun 6 §:ssä mainittu juopuneena esiintyminen oli ylivoimaisesti yleisin sakon muuntorangaistukseen johtanut teko,[12] kunnes pykälä vuoden 1969 alussa kumottiin ja juopumuksen rangaistavuus sdamalla poistettiin eräitä erityistapauksia lukuun ottamatta.[12][13]
Rikoslain 44. luku uudistettiin kokonaan vuonna 2002, jolloin se sai otsikon Terveyttä ja turvallisuutta vaarantavista rikoksista, ja se sisältää nyt useita vakavampiakin rikoksia koskevia säännöksiä.[1][9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Tapio Lappi-Seppälä, Kaarlo Hakamies, Pekka Koskinen, Martti Majanen, Sakari Melander, Kimmo Nuotio, Ari-Matti Nuutila, Timo Ojala, Ilkka Rautio: ”Historiaa, politiarikokset”, Rikosoikeus, s. 1173–1174. WSOYPro, 2009. ISBN 978-951-0-33997-8.
- ↑ a b c d Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip–Kp), s. 1618, art. Kansalaiskuri. Otava, 1973. ISBN 1-00051-9.
- ↑ Otavan suuri ensyklopedia, 23. osa, tietosanakirja ja hakemisto M-rosn, s. 9097, hakusana politiarikokset. Otava, 1983. ISBN 951-1-05086-9.
- ↑ a b c d e ”Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki”, Suomen Suuriruhtinaanmaan Asetus-kokous vuodelta 1889. Keisarillisen Senaatin kirjapaino, 1890.
- ↑ a b c Rikoslaki 19.12.1889 (pykälät alkuperäisessä muodossaan) Finlex. Arkistoitu 31.3.2013. Viitattu 7.11.2013.
- ↑ Järjestyslaki (612/2003) Finlex. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 7.11.2013.
- ↑ ”HE 51/1970, Hallituksen esitys Eduskunnalle uskontorikoksia ja kirkollisten järjestysmääräysten rikkomista koskevan lainsäädännön uudistamisesta”, Valtiopäivät 1970, Asiakirjat, ensimmäinen osa. Valtion Painatuskeskus, 1971.
- ↑ ”Laki (827/1970) rikoslain 10. luvun muuttamisesta ja 41. luvun kumoamisesta”, Suomen Asetuskokoelma vuodesta 1970, s. 1523. valtion Painatuskeskus, 1971.
- ↑ a b c Rikoslaki 19.12.1889 (nykyisin voimassa olevassa muodossaan) Finlex. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 7.11.2013.
- ↑ Eläinsuojelulaki (247/1996) Finlex. Viitattu 7.11.2013.
- ↑ Arpajaislaki (1047/2001) Finlex. Viitattu 7.11.2013.
- ↑ a b Valtiopäivät 1967, Asiakirjat, kolmas osa. Valtion painatuskeskus, 1968.
- ↑ Laki rikoslain muuttamisesta (491/1968)