Kotietsintä
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Kotietsintä on rikostutkinnassa käytettävä pakkokeino, jossa normaalisti suojattuun kotirauhan piiriin tunkeudutaan asukkaan tahdosta riippumatta. Useissa maissa kotietsintä edellyttää tuomarin tai tuomioistuimen antamaa kotietsintälupaa.[1] Poliisi tai muu esitutkintaviranomainen hakee tällaista lupaa esittämällä perusteet sille, miksi rikostutkinnassa on tarpeen loukata perus- ja ihmisoikeutena suojattuja kotirauhaa ja yksityisyyttä. Tavanomaisia perusteita kotietsinnälle ovat etsintäkuulutetun henkilön löytäminen ja todisteiden hankkiminen rikosepäilyn tueksi.
Suomen lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2014 alusta kotietsintä jaetaan kolmeen eri pakkokeinoon:
- Yleinen kotietsintä
- Erityinen kotietsintä (kun kohteessa on salassa pidettävää tietoa; esim. lääkärien vastaanottotilat, asianajotoimistot, toimitusten ja kustantamojen tilat ja toimittajien asunnot)
- Paikanetsintä[2]
Kotietsintä on pakkokeinolaissa säädetty menettely, jossa esitutkintaviranomainen epäillessään rikosta tekee tutkimuskäynnin kohteeseen. Suomen lain mukaan kotietsinnän saa suorittaa vain sellaisten rikosten perusteella, joista ankarin mahdollinen rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta.[3]
Myös poliisilaissa on säännös kotietsinnästä. Poliisilain mukaan poliisimiehellä on oikeus poliisitutkintaan noudettavan henkilön löytämiseksi toimittaa kotietsintä tai paikanetsintä siten kuin pakkokeinolaissa säädetään. Etsinnästä päättää päällystöön kuuluva poliisimies. Muu poliisimies voi ilman päällystöön kuuluvan poliisimiehen päätöstä toimittaa etsinnän silloin, kun sen välitön toimittaminen on asian kiireellisyyden vuoksi välttämätöntä. Kun kyse on poliisin muulle viranomaiselle antamasta laissa säädetystä virka-avusta henkilön kiinniottamiseksi, etsinnästä päättää päällystöön kuuluva poliisimies.[4]
Erityistä kotietsintää lukuun ottamatta kotietsintä ei Suomessa edellytä tuomioistuimen poliisille antamaa kotietsintälupaa, vaan poliisi voi itse päättää kotietsintöjen suorittamisesta. Päätöksentekijän tulee olla pidättämiseen oikeutettu virkamies, eli käytännössä komisario tai tätä ylempi päällystöön kuuluva poliisimies. Myös syyttäjä voi määrätä poliisin tekemään kotietsinnän. Asunnon haltijalle, vuokralaiselle, sen vuokranmaksua hoitaneelle henkilölle tai sitä käyttäneelle henkilölle on pyrittävä varaamaan tilaisuus olla läsnä kotietsinnässä, toisin sanoen kotietsintää ei saada suorittaa salassa. Asukkaalla on oikeus tietää kotietsintää suorittavien virkailijoiden henkilöllisyys.[5] Toisin kuin kotietsinnästä ja paikanetsinnästä, erityisestä kotietsinnästä sekä etsintävaltuutetun määräämisestä päättää tuomioistuin.
Kotietsintä voidaan suorittaa rakennuksessa, huoneessa, suljetussa säilytyspaikassa tai kulkuneuvossa. Tavoitteena on löytää takavarikoitava esine tai muuten selvittää sellainen seikka, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä. Paikassa, joka ei ole sen hallinnassa, jota on syytä epäillä rikoksesta, saadaan kotietsintä toimittaa vain, kun rikos on tehty siellä tai epäilty on siellä otettu kiinni taikka muuten voidaan erittäin pätevin perustein olettaa, että etsinnällä löydetään takavarikoitava tai väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantava esine tai omaisuus taikka muutoin saadaan selvitystä rikoksesta.
Etsittävän henkilön hallinnassa olevassa paikassa saadaan toimittaa kotietsintä kiinni otettavan, pidätettävän tai vangittavan, tuomioistuimeen tuotavan taikka sinne rikosasiassa haastettavan vastaajan taikka henkilönkatsastukseen toimitettavan tavoittamiseksi.
Muualla kuin etsittävän henkilön hallinnassa olevassa paikassa saadaan kotietsintä toimittaa vain, jos etsittävän henkilön erittäin pätevin perustein voidaan olettaa oleskelevan siellä. Tästä riippumatta etsintä saadaan toimittaa paikassa, johon yleisöllä on pääsy tai jossa rikoksentekijöillä on tapana oleskella.
Kotietsintä voidaan tehdä myös, mikäli selvitettävänä ovat yhteisösakon tuomitsemiseen liittyvät asiat.
Suomessa tehdään vuosittain noin 14 000 kotietsintää. Ne ovat suhteellisen yleinen kantelujen aihe.[6][7] Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta useamman langettavan tuomion virheistä kotietsinnöissä. Myös vuonna 2014 voimaan tullut pakkokeinolain muutos perustui EIT:n langettaviin tuomioihin. EIT:n mukaan Suomen silloinen pakkokeinolaki oli ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa, koska se ei tarjonnut riittäviä oikeusturvatakeita.[8][9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hallituksen esitys HE 222/2010, sivu 105
- ↑ Mattinen, Johanna: Näin poliisin oikeuksia lisätään. Iltalehti.fi, 13.12.2013. Alma Media. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.1.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pakkokeinolain 5 luku. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Poliisilaki 2 luku 4 §
- ↑ Miestä epäillään poliisin salakatselusta, kun partio kävi hänen kotonaan (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 9.8.2012.
- ↑ Esitutkinta- ja pakkokeinolakitoimikunnan mietintö (Arkistoitu – Internet Archive), huhtikuu 2009.
- ↑ Keskusrikospoliisi sai huomautuksen salaisista kotietsinnöistä Helsingin Sanomat 8.9.2011.
- ↑ Poliisilaitoksille moitteita virheistä kotietsinnöissä
- ↑ Kotietsinnän laillisuus voidaan jatkossa saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi Oikeusministeriö 21.7.2011.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pakkokeinolaki (450/1987) (Arkistoitu – Internet Archive) (lakkaa 31.12.2013)
- Pakkokeinolaki (806/2011) (voimaan 1.1.2014)
- Kotietsintä Laki24.fi-sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
- Poliisin etsintöjen määrä on noussut tuhansilla – yhteen etsintään osallistuu jopa kymmenen ihmistä (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 7.3.2016.