Transsukupuolisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Transsukupuolisuus
Luokitus
ICD-10 F64.0
OMIM 600952
MedlinePlus 001527
MeSH D014189

Transsukupuolisuus (vanh. transseksuaalisuus) on osa sukupuolisuuden moninaisuutta, jossa transsukupuolisen henkilön kokemus omasta sukupuoli-identiteetistään ei vastaa sitä biologista ja sosiaalista sukupuolta, johon hänet on syntymän yhteydessä määritelty. Transsukupuolinen kokee usein syntymässä määritellyn sukupuolensa ja siihen liittyvät fyysiset piirteet ja sosiaaliset roolit itselleen vieraiksi, ahdistavaksi ja vastenmielisiksi ja toivoo näiden piirteiden ja roolien muuttamista omaa sukupuoli-identiteettiään vastaaviksi sukupuolenkorjausprosessilla.[1][2][3] Transsukupuolisia on väestöstä vain pieni osa. Yli 99 prosenttia väestöstä on cissukupuolisia: heidän biologinen sukupuolensa ja sukupuoli-identiteettinsä ovat yhtenevät.[4][5]

Transsukupuoliset ovat yhteiskunnallinen sukupuolivähemmistö. Transnainen (MtF) on transsukupuolinen henkilö, joka identifioituu naiseksi ja transmies (FtM) vastaavasti mieheksi. Transsukupuolinen voi kokea sukupuoli-identiteettinsä myös joksikin muuksi kuin selvästi vain mieheksi tai naiseksi, jolloin puhutaan yleensä muunsukupuolisuudesta (ei-binäärinen).[1] Noin 40 prosenttia transsukupuolisista on yrittänyt itsemurhaa, mikä on lähes yhdeksänkertaisesti koko väestöön verrattuna.[6] Transsukupuoliset kohtaavat monenlaista syrjintää, niin valtaväestön kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suunnalta.[7]

Yli kymmentä miljoonaa lääkäriä edustava Maailman lääkäriliitto linjaa, että jokaisella on oikeus määrittää oma sukupuolensa ja että tätä valintaa tulee muiden kunnioittaa. Lisäksi liitto painottaa, ettei transsukupuolisuus ole mielisairaus, sairaus tai häiriö ja kaikenlaiset eheytykseen tähtäävät hoidot ovat terveydelle haitallisia.[8]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen sukupuoli käsitetään yleensä binääriseksi eli henkilö on joko mies tai nainen. Transsukupuolisuus kuten myös erillinen ilmiö intersukupuolisuus kuitenkin horjuttavat yleistä käsitystä sukupuolen binäärisyydestä. Transsukupuolisuus johtuu siitä että sikiönkehityksessä sukupuolielimet ja aivot kehittyvät eriaikaisesti ja toisiaan vastaamattomiksi. Kaikki transsukupuoliset eivät kuitenkaan hakeudu hoitoihin siksi että eivät kärsi voimakkaasta dysforiasta ja siksi että hoidot ovat kalliita. Esipuberteettiselle lapselle voidaan antaa murrosiän keskeyttävä estolääkitys, jolloin dysforiaa aiheuttavat kehon muutokset eivät tapahdu. Osa transsukupuolisista ei tiedä että transsukupuolisuus on mahdollista, eivätkä siksi osaa hakea hoitoa ja käyvät läpi murrosiän tuomat muutokset niistä kärsien.

Vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan transsukupuolisten heikon mielenterveyden syitä ovat transsukupuolisuuden sijaan sosiaalinen hyljeksintä ja kohdattu väkivalta.[9][10] Tanska oli ensimmäinen maa joka poisti transsukupuolisuuden mielenterveyden häiriöiden luokituksesta.[11]

Transsukupuolisuuden symbolina käytetty Pride-lippu

Sukupuoliristiriita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuolisuuden keskeinen oire on voimakas sukupuoliristiriidan eli sukupuolidysforian tunne. Dysforiaa voivat aiheuttaa niin fyysiset kuin sosiaalisetkin tekijät.[12]

Kehodysforiasta kärsivä voi kokea murrosiän aiheuttamat kehon muutokset vääränlaisiksi ja pyrkiä peittämään kehossaan tapahtuvia muutoksia esimerkiksi sitomalla rintojaan. Sukupuolityyppiset ominaisuudet kuten lantion muoto tai puheääni voivat tuntua omaan kehoon sopimattomilta. Sosiaalista dysforiaa voivat aiheuttaa muun muassa muiden ihmisten fyysisten ominaisuuksien perusteella itseen liitetyt sukupuolirooliodotukset ja sukupuolittunut puhe. Monet transsukupuoliset vetäytyvätkin sosiaalisista tilanteista ja ihmissuhteiden solmimisesta voi tulla hankalaa.[12][13] Myös seksuaalinen trauma saattaa aiheuttaa sen, että oma genitaalialue tai rinnat tuntuvat vierailta tai ahdistavilta[14].

Transsukupuolisuus voi ilmetä missä iässä ja kehitysvaiheessa tahansa. Monet transsukupuoliset kuvaavat sukupuoliristiriidan kokemusten ajoittuvan ensimmäistä kertaa varhaislapsuuteen, mutta transsukupuolisuus voi ilmetä myös aikuisiässä ilman aikaisempia kokemuksia ja ilman vahvaa kehodysforian tuntemusta.[15]

Hoitamaton sukupuoliristiriita voi johtaa masennukseen, ahdistuneisuuteen ja aiheuttaa esimerkiksi epätoivon tai riittämättömyyden tunnetta. Myös itsemurhariski on merkittävästi kohonnut ja USA:ssa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 41 prosenttia transsukupuolisista on yrittänyt itsemurhaa.[2][12][16]

Diagnostiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuolisuus on kansainvälisessä ICD-10-tautiluokituksessa määritelty kuuluvaksi mielenterveyden häiriöihin. American Psychiatric Association poisti transsukupuolisuuden mielenterveyden häiriöitä koskevasta DSM-diagnostiikkaohjeistuksestaan vuonna 2013 ja korvasi sen sukupuoliristiriidalla. Sukupuolivähemmistöjä edustavat ihmisoikeus- ja asiantuntijajärjestöt, kuten Seta ja WPATH ovat kritisoineet transsukupuolisuuden luokittelua mielenterveyden häiriöksi ja sairaudeksi pitäen käytäntöä viimeisimmän tieteellisen tutkimuksen vastaisena ja transsukupuolisia syrjivänä.[17][18]

Transsukupuolisuutta ja sukupuoliristiriitaa diagnosoidaan tyypillisesti moniammatillisessa työryhmässä lääkäreiden ja psykologien yhteistyönä. Diagnostiikassa pyritään erottamaan transsukupuolisuuden aiheuttama sukupuoliristiriita esimerkiksi psykoosin tai dissosiatiivisen identiteettihäiriön aiheuttamasta sukupuoli-identiteetin epävakaudesta. Suomessa transsukupuolisten tutkimukset ja diagnostiikka on keskitetty Tampereen ja Helsingin yliopistollisiin sairaaloihin.[15][19]

ICD-11 sukupuoliristiriita (gender incongruence) on siirtymässä mielenterveyden häiriöiden luokasta seksuaaliterveyden luokkaan. Samassa yhteydessä yhdistyvät transsukupuolisuus- ja muunsukupuolisuus-diagnoosi yhdeksi diagnoosiksi.[20]

Kriteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuolisuuden diagnostiset kriteerit ICD-10-tautiluokituksen mukaan:[21]

  • Halu elää ja tulla hyväksytyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana. Tavallisesti tähän liittyy toive saada kirurgista ja hormonaalista hoitoa oman ruumiin muuttamiseksi mahdollisimman samankaltaiseksi kuin toivottu sukupuoli.
  • Transsukupuolisen identiteetin kokemus on kestänyt vähintään kaksi vuotta.
  • Kyseessä ei ole muun mielenterveyshäiriön, esimerkiksi skitsofrenian oire tai kromosomipoikkeavuus.

Lapset ja nuoret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykykäsityksen mukaan sukupuoli-identiteetti kehittyy ja vakiintuu lapsuuden ja nuoruuden aikana. Alaikäisten transsukupuolisuusdiagnostiikassa noudatetaan erityistä huolellisuutta, jotta voidaan varmistua sukupuoli-identiteetin pysyvyydestä ennen peruuttamattomien sukupuolenkorjaushoitojen antamista. Murrosiän estävän tai sen pysäyttävän, tarvittaessa palautuvan gonadotropiinien estohoidon käyttöä vaihtoehtona alaikäisten transsukupuolisten hoidossa ja diagnostiikassa ennen varsinaista peruuttamatonta hormonihoitoa on tutkittu.[15][22]

Joidenkin tutkimusten mukaan sukupuolidysforiasta kärsivien poikien käytös on jo varhaislapsuudessa muita poikia feminiinisempää.[23] On myös viitteitä siitä, että transsukupuolisten aivot eroavat biologisesti samaa sukupuolta olevien cis-heteroiden aivoista.[24]

Sukupuolenkorjausprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolenkorjausprosessi on ainoa toimivaksi osoitettu hoitokeino transsukupuolisuudesta aiheutuvan sukupuoliristiriidan lievittämiseen ja transsukupuolisten toimintakyvyn palauttamiseen.[25][26] Sukupuolenkorjausprosessi koostuu yksilöidystä kokoelmasta erilaisia hormonaalisia, kirurgisia ja psykiatrisia hoitokeinoja. Kaikki transsukupuoliset eivät tarvitse kaikkia hoitoja vaan hoitomuodot vaihtelevat koetun sukupuoliristiriidan vahvuuden ja sen aiheuttajien mukaan.[26][19]

Sukupuolenkorjausprosessista aiemmin käytetty nimitys sukupuolenvaihdos katsotaan nykyään useimmiten harhaanjohtavaksi, sillä prosessin tavoitteena ei ole vaihtaa potilaan kokemaa sukupuoli-identiteettiä vaan korjata fyysinen ja sosiaalinen sukupuoli olemassa olevaa identiteettiä vastaavaksi.[1]

Fyysiset hoidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fyysiset hoidot sukupuolenkorjausprosessissa tähtäävät sukupuoliristiriitaa aiheuttavien fyysisten piirteiden lievittämiseen ja kehon muuttamiseen enemmän koetun sukupuolen mukaiseksi.[26][27]

Hormonihoidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hormonihoidoilla pyritään lievittämään syntymässä määritellyn sukupuolen sekundaarisia sukupuoliominaisuuksia ja vahvistamaan koetun sukupuolen vastaavia ominaisuuksia. Näihin lukeutuvat esimerkiksi kehon karvoitus, äänenmurros, lihasmassa ja rintojen kasvu. Transnaisilla hormonihoitoon liitetään naishormoni estrogeenin lisäksi testosteronin estolääkitys. Transmiesten hormonihoito koostuu yksinomaan testosteronista. Alaikäisillä voidaan käyttää murrosiän estävää tai sen pysäyttävää gonadotropiinien estohoitoa, kunnes diagnostiikka on varmistunut ja varsinaiset hormonihoidot voidaan aloittaa.[26][19][28]

Hormonihoidon tulokset ovat hyvin yksilöllisiä ja tulokset vaihtelevat paljon geeniperimän ja iän mukaan. Hormonihoidon vaikutus moniin murrosiän aikana jo tapahtuneisiin muutoksiin, kuten lantion muotoon tai äänenmurrokseen on olematon tai hyvin pieni. Nuoruusiässä tai ennen murrosikää aloitetuilla hormonihoidoilla voidaan kuitenkin saavuttaa erittäin hyviä tuloksia ja selkeä sukupuoli-identiteetin mukainen fenotyyppi.[26][28]

Leikkaushoidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuolisille suoritettaviin leikkaushoitoihin kuuluvat esimerkiksi rintojen poisto ja sukuelinkirurgiset toimenpiteet, joissa potilaan omista sukuelimistä pyritään muotoilemaan mahdollisimman funktionaaliset vastakkaisen sukupuolen sukuelimet. Murrosiän aiheuttamia maskuliinisia piirteitä kasvojen luustossa voidaan korjata kasvojen feminisaatioleikkauksella, ääntä feminisoida äänihuulileikkauksella ja aataminomenaa pienentää höyläämällä rustoa.[26][19]

Kaikki potilaat eivät tarvitse tai halua kaikkia leikkaushoitoja. Erityisesti sukuelinkirurgiaan liittyvien komplikaatioriskien vuoksi monet transsukupuoliset eivät hakeudu leikkaukseen.[29]

Muut hoidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita fenotyypin muuttamiseen tähtääviä transsukupuolisten hoitoja voivat olla partakarvoituksen tai muun karvoituksen pysyvä poistaminen ja puheäänen muuttamiseen tähtäävä feminisoiva tai maskulinisoiva ääniterapia.[19]

Psykiatriset hoidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diagnostisessa vaiheessa psykiatrisen hoidon tavoitteena on tukea transsukupuolista henkilöä identiteettinsä vahvistamisessa ja hyväksymisessä. Transsukupuolisen henkilön toimintakyvyn ylläpitämiseksi, sukupuoliristiriidan aiheuttamien psyykkisten oireiden, kuten masennuksen seuraamiseksi, sukupuolenkorjauksesta johtuvien haasteiden, kuten syrjinnän kohtaamisen käsittelemiseksi ja esimerkiksi kehonkuvan vahvistamiseksi sukupuolenkorjausprosessin fyysiset hoitomuodot voidaan toteuttaa rinnakkain psykiatrisen tai psykologisen hoidon, kuten psykoterapian kanssa. Hoidon tarve vaihtelee yksilöllisesti riippuen esimerkiksi perheeltä ja ystäviltä saadusta tuesta. Varsinainen psykiatrinen hoito sukupuoli-identiteetin muuttamiseksi syntymässä määriteltyä sukupuolta vastaavaksi on todettu tehottomaksi.[2][25][26]

Sosiaaliset ja juridiset muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuoliset toivovat usein tulevansa kohdatuksi muiden ihmisten toimesta identiteettiään vastaavan sukupuolen edustajana ja siirtyvät yleensä viimeistään sukupuolenkorjausprosessin aikana elämään toivomansa sukupuolen mukaisessa yhteiskunnallisessa sukupuoliroolissa. Sosiaalinen muutos voi käsittää esimerkiksi oman sukupuoli-identiteetin ilmaisemista vaatetuksen tai meikin avulla. Sukupuolenkorjausprosessin aikana transsukupuoliset muuttavat usein myös nimensä ja mahdollisen henkilötunnuksensa tai syntymätodistuksensa ja muut juridiset dokumenttinsa korjattua sukupuoltaan vastaaviksi. Käytännöt juridisista muutoksista ja niiden edellytyksistä vaihtelevat paljon maakohtaisesti.[19]

Suomessa juridisen sukupuolen vahvistaminen edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä. Siihen riittää hormonihoidon aiheuttama lisääntymiskyvyttömyys. Steriloimislakiin on lisätty vuonna 2002 oikeus sterilointiin transsukupuolisuuden perusteella, mutta THL:n tilastoon ei ole ilmoitettu koko aikana niitä yhtään. [30] Muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ja YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevä CEDAW-komitea ovat arvostelleet Suomen translainsäädäntöä.[31] Esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa juridinen sukupuolen vahvistaminen on jo ilmoitusasia, ja myös Ruotsissa on luovuttu lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksesta.[31]

Hoitojen tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Duodecimin Transsukupuolisuus-artikkelin mukaan hormonihoito yleensä parantaa potilaan vointia. Ruotsissa 3,8 % ja saksalaisessa tutkimuksessa 0,4 % juridisen sukupuolensa muuttaneista kuitenkin halusi korjata juridisen sukupuolensa takaisin. Muut sukupuolenkorjaushoitoaan katuvat henkilöt katuvat ennemmin hoidon tulosta kuin identiteettikokemuksen muutosta.[32] 28 tutkimuksen meta-analyysissä (Clin Endocrinol, 2010) 80 % korjauksen saaneista koki sukupuolenkorjausprosessista olleen merkittävää hyötyä.[33]

Mahdollisen tyytymättömyyden taustalla on virheellisten diagnoosien lisäksi muun muassa jatkuvaa transsukupuolisuudesta johtuvaa syrjintää ja prosessin aiheuttamia mahdollisia välirikkoja perheeseen ja ystäviin. Hormonihoidon aikaansaamat muutokset saattavat myös olla riittämättömiä potilaan tavoitteleman identiteetin mukaisen sukupuolen fenotyypin saavuttamiseksi ja sukuelinkirurgisten leikkaustekniikoiden rajoituksista ja komplikaatioista johtuen leikkaustulokset saattavat olla suboptimaalisia.[13]

Transsukupuoliset kärsivät sukupuolenkorjausprosessinkin jälkeen keskimääräistä väestöä enemmän muun muassa masennuksesta ja kohonneesta itsemurhariskistä, kuitenkin merkittävästi korjausprosessin läpikäymättömiä transsukupuolisia vähemmän. Jotkut transsukupuoliset valitsevat prosessin jälkeen elämän täysin identiteettinsä mukaisesti salaten syntymässä määritellyn sukupuolensa kokonaan muun muassa syrjinnän tai väkivallan ehkäisemiseksi.[13][34]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuolisuudelle ei ole löydetty yksiselitteistä aiheuttajaa. Vallitsevan käsityksen mukaan sukupuoli-identiteetin kehittyminen ja muuttuminen on useiden sikiö- ja nuoruusajan hormonaalisten, geneettisten sekä joidenkin psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden summa. Varsinaista aikuisiän transsukupuolisuutta selittänevät kuitenkin yksinomaan geneettiset ja sikiöajan hormonaaliset tekijät eikä sosiaalisen kasvuympäristön yhteyttä transsukupuolisuuteen ole pystytty osoittamaan.[12][35][36][37][38]

Hormonaaliset tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuoli-identiteetin kehityksen uskotaan määräytyvän ainakin osittain sikiönaikaisen testosteronipitoisuuden ohjaaman aivorakenteiden maskulinisaation tai sen puuttumisen tuloksena. Ulkoiset sukupuolielimet kehittyvät aivorakenteista itsenäisesti eri vaiheessa sikiönkehitystä, eikä aivojen maskulinisaation astetta voida päätellä ulkoisten sukuelinten perusteella. Normaalia alhaisempi testosteronipitoisuus tietyssä sikiönkehityksen vaiheessa johtaisi tällöin miespuolisen sikiön aivojen maskulinisaation estymiseen ja feminiinisen sukupuoli-identiteetin kehittymiseen. Naispuolisilla sikiöillä normaalia korkeampi testosteronipitoisuus aiheuttaisi vastaavasti aivojen maskulinisaatiota ja maskuliinisen sukupuoli-identiteetin.[37][38][39][40]

Poikkeavaa hormonitasapainoa on selitetty esimerkiksi lisämunuaishyperplasialla transmiesten tapauksessa sekä tiettyjen hormonireseptorigeenien alleeleiden aikaansaamilla muutoksilla hormoneiden vaikutusmekanismeissa.[41][42][43]

Käsitystä tukevat sikiöajan testosteronialtistukseen liittyviä piirteitä kartoittavat tutkimukset. Esimerkiksi etusormen ja nimettömän välinen suhde (2D:4D) vastaa transnaisilla keskimäärin cissukupuolisten naisten keskimääräistä suhdetta. Transmiehillä vastaavaa eroa ei ole kuitenkaan havaittu ja myös täydellisestä androgeeniresistenssistä (CAIS) kärsivillä henkilöillä on todettu maskuliinista sukupuoli-identiteettiä, viitaten myös muiden tekijöiden, kuin vain sikiöajan testosteronialtistuksen, vaikuttavan erityisesti maskuliinisen sukupuoli-identiteetin kehittymiseen.[44][45]

Geneettiset tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Identtiset kaksoset ovat 28,38 % todennäköisyydellä molemmat transsukupuolisia, mikäli toinen kaksosista on transsukupuolinen. Epäidenttisillä kaksosilla vastaava luku on 0,34 %.[46] Ympäristövaikutukset huomioivaan, laajempaan kaksostutkimukseen perustuvan geneettisen analyysin mukaan transsukupuolisuuden periytyvyys voi olla jopa 62 %.[47] Transnaisten äideillä on havaittu olevan keskimääräistä enemmän sisaria kuin veljiä, ja erääksi transsukupuolisuuden syyksi onkin esitetty isoäidiltä periytyvää X-kromosomaalista leimautumista, jossa alun perin isoäidin isältä peritty X-kromosomi ei inaktivoidu oikein. Toisessa sukupolvessa virheellinen inaktivaatio voi johtaa miespuolisten sikiöiden varhaiseen keskenmenoon ja kolmannessa sukupolvessa feminisoivien geenien virheelliseen ekspressioon ja transsukupuolisuuteen.[48] Varsinaiset kromosomipoikkeavuudet selittävät transsukupuolisuutta vain erittäin harvoin.[49]

Transnaisten androgeenireseptorigeeneissä ja transmiesten estrogeenireseptorigeeneissä on havaittu joidenkin mikrosatelliittimarkkerien osalta tavallista suurempaa monistumista, joka saattaa omalta osaltaan vaikuttaa sikiöaikaiseen hormonitasapainoon ja hormonivälitteiseen aivojen maskulinisaatioon.[42][43] Transmiehillä myös sukupuolihormoneiden aineenvaihduntaa ohjaavan CYP17-geenin resessiivinen C-alleeli on merkittävästi yleisempi kuin cisnaisilla.[50]

Neuroanatomiset tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuolisten neuroanatomiset piirteet jakautuvat sekä syntymässä määritellylle että koetulle sukupuolelle tyypillisten piirteiden kesken ja transsukupuolisuutta onkin esitetty aivorakenteen perusteella erääksi intersukupuolisuuden muodoksi.[51]

Aivojen harmaan ja valkean aineen rakenne poikkeaa transsukupuolisilla heidän syntymässä määritellyn sukupuolensa keskimääräisistä rakenteista asettuen tyypillisesti miesten ja naisten keskiarvojen väliin.[52][53] Hypotalamuksen INAH3-tummakkeen ja runsaasti androgeeni- ja estrogeenireseptoreita sisältävän BSTc-tumakkeen koko ja solumäärä vastaavat transsukupuolisilla heidän kokemansa sukupuolen keskimääräistä kokoa ja solumäärää.[54] Myös seksuaalista halua ja parinmuodostusta ohjaavan kisspeptiini-hormonin vaste hypotalamuksen ARC-tumakkeessa vastaa transnaisilla cisnaisten vastetta.[55][56] Erot ovat havaittavissa hormonihoidoista riippumatta. BSTc:n rooli sukupuoli-identiteetin kehityksessä on epäselvä, sillä se kehittyy lopulliseen muotoonsa vasta aikuisiässä, mutta INAH3:n koko on iästä riippumaton.[57][58]

Psykososiaaliset tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaismurrosikää on esitetty sukupuoli-identiteetin vakiintumisen kannalta kriittiseksi kehitysvaiheeksi. Vain 15 % varhaislapsuuden aikana ilmenneistä sukupuoli-identiteetin poikkeamista säilyy aikuisikään asti ja valtaosa lapsista omaksuu syntymässä määritellyn sukupuolensa mukaisen identiteetin 10-13 ikävuosien aikana murrosiän alkamisen myötä. Toisaalta näiden ikävuosien aikana myös monille sellaisille henkilöille, joiden sukupuoli-identiteetti on ollut varhaislapsuudessa syntymäsukupuolen mukainen, kehittyy ensimmäistä kertaa transsukupuolinen identiteetti.[35][36]

Selittävää tekijää varhaislapsuuden ja varhaismurrosiän aikana tapahtuville sukupuoli-identiteetin muutoksille ei tunneta. Tieteellistä näyttöä sosiaalisen kasvuympäristön tai kasvatuksen vaikutuksista aikuisiän sukupuoli-identiteettiin ei kuitenkaan ole eikä esimerkiksi homoseksuaalisten vanhempien lapsilla ei ole havaittu transsukupuolisuutta heterovanhempia enempää.[35][37][38][39][59]

Seurantatutkimukset varhaislapsuudesta asti tyttöinä kasvatetuista, karyotyypeiltään normaaleista syntymän yhteydessä mieheksi määritellyistä henkilöistä tukevat käsitystä synnynnäisesti määräytyneestä aikuisiän sukupuoli-identiteetistä, johon sosiaalisilla tekijöillä ja kasvatuksella ei ole vaikutusta. Kanadalainen mieheksi syntynyt David Reimer kasvatettiin tyttönä epäonnistuneen ympärileikkauksen tuhottua hänen peniksensä. Murrosiässä Reimer kuitenkin omaksui miehen sukupuoli-identiteetin ja korjasi myöhemmin sukupuolensa mieheksi.[40] Seurantatutkimuksessa myös neljästätoista muusta XY-karyotyypin omaavasta miehestä, jotka kasvatettiin peniksen puuttumisen vuoksi syntymästään asti tyttöinä, kahdeksan identifioitui myöhemmin transmiehiksi ja kaikilla henkilöillä oli ainakin osittain miestyyppinen sukupuolirooli.[60]

Esiintyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuolisuuden esiintyvyydestä on esitetty monenlaisia arvioita, jotka vaihtelevat merkittävästi riippuen tutkimuksesta, tutkimuksessa käytetyistä määritelmistä, laskentatavasta sekä tutkimuksen ajankohdasta. Sukuelinkirurgiaan hakeutuvien transsukupuolisten esiintyvyydeksi on esitetty ainakin 1:4800 transnaisilla ja 1:9000 transmiehillä.Vuonna 2007 esitettiin arvio, että sukupuoliristiriidan kokemuksen esiintyvyys olisi vähintään 1:500.[61] Suomessa arvioitiin vuonna 2016, että transsukupuolisia olisi yksi tuhannesta.[62] Sukupuolenkorjaukseen hakeutuvien määrä on moninkertaistunut kaikissa länsimaissa vuoteen 2010 verrattuna. Suomessa tehtiin 2010-luvun lopussa noin 60 sukupuolenkorjausleikkausta vuodessa, kun niitä tehtiin noin kymmenen vuodessa vuonna 2003[63]. Etenkin tytöksi syntyneiden sukupuolenkorjaukseen hakeutuvien nuorten määrä kasvoi voimakkaasti 2010-luvun loppupuolella[64].

Tilastollinen esiintyvyys on noussut merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Vuonna 1980 hormonihoidon aloittaneiden transsukupuolisten esiintyvyydeksi arvioitiin vielä 1 : 42 000 transnaisilla ja 1 : 200 000 transmiehillä. Tiedon ja ymmärryksen lisääntymisen myötä yhä useampi on hakeutunut diagnostisiin tutkimuksiin. sukupuoli-identiteettitutkimuksiin vuosittain hakeutuvien määrä lähes kahdeksankertaistui Suomessa vuosina 2003-2013.[61][65] Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan noin kaksi prosenttia juridista sukupuolta vaihtaneista on hakenut juridisen sukupuolen palauttamista[66].

Autismin kirjossa transsukupuolisuus huomattavasti yleisempää muulla väestöllä. On myös havaittu että mitä vaikeampi autismin kirjon oireet ovat, sitä epätodennäköisemmin hän kokee yhteenkuuluvuutta syntymäsukupuolensa kanssa.[67]

Transsukupuolisten seksuaalisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljässä eri aivokuvauksia hyödyntävässä tutkimuksessa on löytynyt viitteitä siitä, että transsukupuolisten seksuaalisuuteen liittyvät aivoalueet eivät ole kehittyneet yhtä selvästi tiettyyn suuntaan kuin muilla.[68][69][70][71]

Kyselytutkimuksen mukaan transsukupuolisten seksuaalinen suuntautuneisuus on hyvin moninaista. Transsukupuolisista 23 prosenttia on homoseksuaaleja, 23 prosenttia heteroseksuaaleja ja 25 prosenttia biseksuaaleja. Aseksuaaleiksi itsensä määritteli 4 prosenttia ja joksikin muuksi 25 prosenttia. Seksuaalinen suuntautuminen saattaa myös vaihdella sukupuolenkorjausprosessin aikana ja vakiintua vasta sen jälkeen.[3][34]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transsukupuolisuutta ja sitä vastaavia ilmiöitä on esiintynyt lähes kaikissa kulttuureissa eri aikakausina. Muinaisessa Mesopotamiassa tunnettiin useita sukupuoleltaan epämääräisiä sosiaalisia rooleja ja virkoja. Tällaisia olivat esimerkiksi gala-, assinnu- ja kurgarrǔ-papit, jotka esittivät tansseja, lauluja ja muita normaalisti naisille varattuja rituaalisia tehtäviä, ja joiden kultillisiin velvollisuuksiin kuului homoseksuaalinen seksi. Jumalatar Ištarilla oli valta muuttaa ”mies naiseksi ja nainen mieheksi”. Myös Ištarilla itsellään oli molempien sukupuolten piirteitä, ja hänet yhdistettiin sekä seksiin ja rakkauteen että sotaan ja väkivaltaan.[72][73]

Hindulaisessa mytologiassa kuvataan laajasti ”kolmannen sukupuolen” edustajia ja varhaisimmat maininnat Intian hijra-sukupuolivähemmistöstä ajoittuvat yli 4000 vuoden päähän.[74][75] Eurooppalaiset uudisasukkaat kuvasivat 1500-luvulla lukuisten intiaaniheimojen tunnustamia, vaihtelevaa sukupuoli-identiteettiä ilmaisevia "kaksihenkisiä"lähde? ja länsimaisessa kirjallisuudessa ja taiteessa tunnetaan lukuisia kuvauksia transsukupuolisuudesta aina renessanssiajalta nykypäivään.[76][77][25]

Lääketieteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmat englanninkieliset kirjalliset maininnat käsitteestä transsukupuolisuus ajoittuvat vuoteen 1949 ja transsukupuolisuuden käsitteen vakiinnutti lopullisesti vuonna 1966 eräs transsukupuolisuuden varhaisimmista tutkijoista, Harry Benjamin, aihetta käsittelevässä kirjassaan The Transsexual Phenomenon, jossa hän muun muassa erotti transsukupuolisuuden transvestisuudesta erilliseksi ilmiöksi ja kuvasi sukupuoli-identiteettiä fyysisestä sukupuolesta erillisenä käsitteenä.[25][17]

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa transsukupuolisuuden uskottiin olevan psykoosin kaltainen psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden aiheuttama mielenterveyden häiriö ja sukupuoliristiriitaa yritettiin hoitaa psykoterapialla. Hormonilääkitysten kehittymisen myötä Harry Benjamin kyseenalaisti sukupuoliristiriidan psykiatrisen hoidon tehokkuuden ja aloitti ensimmäisten joukossa transsukupuolisten diagnosoimisen ja hormonihoitojen määräämisen. Ensimmäiset dokumentoidut transnaisten sukupuolenkorjausleikkaukset ajoittuvat vuoteen 1931 ja ensimmäinen transmiehelle suoritettu sukupuolenkorjausleikkaus 1940-luvun puoliväliin.[17] Varhaisista leikkauksista ei ole jäljellä kuin toisen käden tietoa, koska alan pioneerin, Magnus Hirschfieldin arkiston ja kirjaston dokumentit poltettiin vuonna 1933, noin neljä kuukautta Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen.[78]

Tietoisuus transsukupuolisuudesta levisi lääkäreiden keskuudessa Yhdysvalloissa 1960-luvun lopulla. Johns Hopkinsin yliopisto avasi ensimmäisen transsukupuolisuuden diagnosointiin ja hoitoon erikoistuneen sukupuoli-identiteettiklinikan 1966 ja muun muassa sukupuolenkorjausleikkaustekniikoita kehitettiin Yhdysvalloissa merkittävästi. Transsukupuolisuuden hoitoon erikoistunut asiantuntijajärjestö The World Professional Association for Transgender Health (WPATH) perustettiin vuonna 1979 ja se julkaisi ensimmäiset laajamittaiset suosituksensa transsukupuolisten hoidosta samana vuonna. Transsukupuolisuutta pidettiin lääketieteessä yleisesti mielenterveyden häiriönä 1970-luvulla ja se lisättiin American Psychiatric Associationin mielenterveyden häiriöiden diagnosointioppaaseen vuonna 1980, josta se poistettiin vasta vuonna 2013.[17]

Sukupuolen moninaisuutta korostava transaktivismiliike kasvoi ja kehittyi huomattavasti 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Edelleen jatkuvan transaktivismin kasvun myötä transsukupuolisuuden asema mielenterveyden häiriönä ja sairautena on nykyään kyseenalaistettu myös tutkijoiden ja lääkäreiden toimesta. Sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tähtäävät psykiatriset hoidot on hylätty tehottomina ja korvattu sukupuoliristiriidan lievittämiseen tähtäävillä sukupuolenkorjaushoidoilla.[2][25][17][26]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi varhaisimpia dokumentoituja transsukupuolisia Suomessa on vuonna 1915 Lapinlahden mielisairaalaan mielentilatutkimukseen tuotu Esko/Impi, joka oli tuomittu väärennöksestä: hän oli kirjoittanut kirkonkirjoihin nimekseen Esko, vaikka oli merkitty naiseksi. Kirkkoherra oli kieltäytynyt, jolloin Esko kirjoitti nimensä itse. Esko oli vaatinut lääkäreitä tekemään leikkauksen, jolla hänen sukuelimensä korjattaisiin miehen elimiksi. Hän oli julistanut, että hänellä on oikeus olla mies, vaikka se tarkoittaisi leikkauspöydällä kuolemista.[78]

Tällaista leikkausta ei ollut vielä tehty missään päin maailmassa. Ensimmäinen sukupuolenkorjausleikkaus tehtiin Saksassa vasta vuosia myöhemmin. Dora "Dörchen" Richterille tehtiin kiveksenpoisto 1922 ja vaginoplastia vuonna 1931 Hirschfeldin seksuaalisuustutkimusinstituutissa.[78]

Vielä 1950-luvulla transsukupuolisuus ("transvestitismus") luokiteltiin seksuaaliseksi poikkeavuudeksi, yhdeksi psykopatian alamuodoksi. Vastaavia poikkeavuuksia olivat muun muassa homoseksuaalisuus, ekshibitionismi ja fetisismi (silloin vielä joskus latinan tai saksan mukaan homosexualitas, exhibitionismus ja fetischismus).[78]

Transaktivismin nousu 90-luvun aikana näkyi myös Suomessa. Ensimmäinen sukupuolivähemmistöille suunnattu TransHelsinki-tapahtuma järjestettiin 1993 ja Setan Transtukipiste aloitti toimintansa vuonna 1994. Laki ja asetus sukupuolenkorjausprosessin toteuttamisesta Suomessa säädettiin 2002.[79][80]

Transsukupuolisuudesta on aiemmin käytetty englannin kielen vastaavasta termistä transsexuality suomeen johdettua nimitystä transseksuaalisuus. Termiä on pidetty harhaanjohtavana käännöksenä ja vanhentuneena, sillä transsukupuolisuudessa on kyse nimenomaan sukupuolisuuden ilmiöstä eikä sillä ole suoraa yhteyttä seksuaaliseen suuntautumiseen.[1][15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hlbtiq-sanasto 2013. Transtukipiste. Arkistoitu 22.2.2017. Viitattu 12.2.2017.
  2. a b c d Transsukupuolisuus Trasek. Viitattu 12.2.2017.
  3. a b Matti Huttunen: Transsukupuolisuus Terveyskirjasto. 14.11.2015. Arkistoitu 15.11.2016. Viitattu 12.2.2017.
  4. Mascarelli, Amanda Leigh: Gender: When the body and brain disagree Science News for Students. 31.7.2015. Viitattu 12.1.2021. (englanniksi)
  5. cissukupuolinen Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 12.1.2021.
  6. Born this way? Researchers explore the science of gender identity reuters.com.
  7. Aro Mielonen: Poikakolon ja puuttuvien tissien arvoitus. Tulva, 3-4/2019. Naisasialiitto Unioni ry.
  8. Maailman lääkäriliitto: Jokaisella on oikeus määrittää oma sukupuolensa www.iltalehti.fi. Viitattu 22.11.2020.
  9. Steinmetz, Katy: Being Transgender Is Not a Mental Disorder: Study Time. 26.7.2016. Viitattu 12.1.2021. (englanniksi)
  10. Robles, Rebeca & Fresán, Ana & Vega-Ramírez, Hamid & Cruz-Islas, Jeremy & Rodríguez-Pérez, Victor & Domínguez-Martínez, Tecelli et al.: Removing transgender identity from the classification of mental disorders: a Mexican field study for ICD-11. The Lancet Psychology, 26.7.2016, 3. vsk, nro 9, s. 850–859. 10.1016/S2215-0366(16)30165-1. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.1.2021. (englanniksi)
  11. Russo, Francine: Where Transgender Is No Longer a Diagnosis (Denmark becomes the first country to declassify it as a mental disorder) Scientific American. 6.1.2017. Viitattu 12.1.2021. (englanniksi)
  12. a b c d Transsukupuolisuus Transtukipiste. Arkistoitu 2.5.2017. Viitattu 12.2.2017.
  13. a b c Aino Mattila, Leena Heinonen, Anna Mäntymäki, Nina Uusi-Mäkelä ja Monica Ålgars: Sukupuolen korjauksen vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun Duodecim. 2015. Viitattu 12.2.2017.
  14. 27-vuotias Nita katuu sukupuolensa korjaamista mieheksi: "Toivon, että olisi ollut muita tapoja käsitellä ongelmiani" yle.fi. Viitattu 14.3.2021.
  15. a b c d Riittakerttu Kaltiala-Heino, Aino Mattila, Teemu Kärnä ja Kaisla Joutsenneimi: Sukupuoli-identiteetin diagnosoiminen Duodecim. 2015. Viitattu 12.2.2017.
  16. National Transgender Discrimination Survey Report on health and health care Lokakuu 2010. National Center for Transgender Equality. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  17. a b c d e Genny Beemyn: Transgender History in the United States umass.edu. 2014. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  18. Esitys ICD-luokituksen muuttamiseksi 2010. Transtukipiste. Arkistoitu 13.2.2017. Viitattu 12.2.2017.
  19. a b c d e f Sukupuolen korjaushoito Suomessa Transtukipiste. Arkistoitu 28.2.2017. Viitattu 12.2.2017.
  20. Sukupuolen moninaisuus - lähestymistapa sukupuoleen muuttumassa? Lääkärilehti.fi. Viitattu 12.5.2019.
  21. THL - Tautiluokitus ICD-10 Kansallinen koodistopalvelu. 1999. Viitattu 12.2.2017.
  22. Puberty Suppression Benefits Gender-Questioning Teens: Study U.S. News & World Report L.P.. 2014. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  23. Gender dysphoria present in boys' speech from age five telegraph.co.uk. 16 February 2018.
  24. "Structural connections in the brain in relation to gender identity and sexual orientation" (1 December 2017). Scientific Reports 7 (1). doi:10.1038/s41598-017-17352-8. 
  25. a b c d e Harry Benjamin: The Transsexual Phenomenon mut23.de. 1966. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  26. a b c d e f g h Standards of Care for the Health of Transsexual, Transgender, and Gender Nonconforming People 2011. The World Professional Association for Transgender Health. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  27. Aino Mattila ja Helena Tinkanen: Transsukupuolisuuden hoito Suomessa Duodecim. 2015. Viitattu 12.2.2017.
  28. a b Helena Tinkanen ja Pia Das: Transsukupuolisten hormonihoidot Duodecim. 2015. Viitattu 12.2.2017.
  29. Maija Kolehmainen ja Sinikka Suominen: Transsukupuolisten sukuelinkirurgia Duodecim. 2015. Viitattu 12.2.2017.
  30. [https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/steriloinnit Tilastotieto kysytty 13.5.2019 Steriloinnit - THL] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 19.3.2020.
  31. a b Ervasti, Anu-Elina: "Toivon vain kunnioitusta". Amnesty-lehti, toukokuu 2017, nro 2/2017, s. 12–15. Amnesty International Suomen osasto ry.
  32. Transsukupuolisuus 8.8.2017. Kustannus Oy Duodecim.
  33. Hormonal therapy and sex reassignment: a systematic review and meta-analysis of quality of life and psychosocial outcomes. Murad MH1, Elamin MB, Garcia MZ, Mullan RJ, Murad A, Erwin PJ, Montori VM. Clin Endocrinol (Oxf). 2010.
  34. a b Jaime M. Grant, Ph.D., Lisa A. Mottet, J.D., Justin Tanis, D.Min.: A Report of the National Transgender Discrimination Survey transequality.org. Syyskuu 2007. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  35. a b c Tuukka Raij ja Pekka Tani: Transsukupuolisen identiteetin neurobiologinen perusta Duodecim. 2015. Viitattu 12.2.2017.
  36. a b Steensma T. D., Kreukels B. P., de Vries A. L., Cohen-Kettenis P. T.: Gender identity development in adolescence. US National Library of Medicine. Heinäkuu 2013. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  37. a b c Swaab D. F.: Sexual differentiation of the human brain: relevance for gender identity, transsexualism and sexual orientation. US National Library of Medicine. Joulukuu 2004. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  38. a b c Bao A. M., Swaab D. F.: Sexual differentiation of the human brain: relation to gender identity, sexual orientation and neuropsychiatric disorders. US National Library of Medicine. Huhtikuu 2011. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  39. a b Garcia-Falgueras A., Swaab D. F.: Sexual hormones and the brain: an essential alliance for sexual identity and sexual orientation. US National Library of Medicine. 2010. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  40. a b D.F. Swaab: Sexual differentiation of the human brain: relevance for gender identity, transsexualism and sexual orientation Gynecological Endocrinology. 2004. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  41. Berenbaum S. A., Bailey J. M.: Effects on gender identity of prenatal androgens and genital appearance: evidence from girls with congenital adrenal hyperplasia. US National Library of Medicine. Maaliskuu 2003. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  42. a b Hare L., Bernard P., Sánchez F. J., Baird P. N., Vilain E., Kennedy T., Harley V. R.: Androgen receptor repeat length polymorphism associated with male-to-female transsexualism. US National Library of Medicine. Tammikuu 2009. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  43. a b Fernández R., Esteva I., Gómez-Gil E. ym.: The (CA)n polymorphism of ERβ gene is associated with FtM transsexualism. US National Library of Medicine. Maaliskuu 2014. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  44. Kraemer B., Noll T., Delsignore A. ym.: Finger length ratio (2D:4D) in adults with gender identity disorder. US National Library of Medicine. Kesäkuu 2009. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  45. T'Sjoen G., De Cuypere G., Monstrey S. ym.: Male gender identity in complete androgen insensitivity syndrome. US National Library of Medicine. Heinäkuu 2008. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  46. Milton Diamond: Transsexuality Among Twins: Identity Concordance, Transition, Rearing, and Orientation International Journal of Transgenderism. Toukokuu 2013. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  47. Coolidge F. L., Thede L. L., Young S. E.: The heritability of gender identity disorder in a child and adolescent twin sample. Behavior Genetics. Heinäkuu 2002. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  48. Green R., Keverne E. B.: The disparate maternal aunt-uncle ratio in male transsexuals: an explanation invoking genomic imprinting. US National Library of Medicine. 7.1.2000. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  49. Turan M. T., Eşel E., Dündar M. ym.: Female-to-male transsexual with 47,XXX karyotype. US National Library of Medicine. Joulukuu 2000. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  50. Bentz E. K., Hefler L. A., Kaufmann U. ym.: A polymorphism of the CYP17 gene related to sex steroid metabolism is associated with female-to-male but not male-to-female transsexualism. US National Library of Medicine. Heinäkuu 2008. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  51. Guillamon A., Junque C., Gómez-Gil E.: A Review of the Status of Brain Structure Research in Transsexualism. US National Library of Medicine. Huhtikuu 2011. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  52. Rametti G, Carrillo B, Gómez-Gil E, Junque C, Segovia S., Gomez Á., Guillamon A.: White matter microstructure in female to male transsexuals before cross-sex hormonal treatment. A diffusion tensor imaging study. US National Library of Medicine. Helmikuu 2011. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  53. Simon L., Kozák L. R., Simon V. ym.: Regional grey matter structure differences between transsexuals and healthy controls--a voxel based morphometry study. US National Library of Medicine. Joulukuu 2013. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  54. Garcia-Falgueras A., Swaab D. F.: A sex difference in the hypothalamic uncinate nucleus: relationship to gender identity. US National Library of Medicine. Joulukuu 2008. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  55. Taziaux M., Staphorsius A. S., Ghatei M. A. ym.: Kisspeptin Expression in the Human Infundibular Nucleus in Relation to Sex, Gender Identity, and Sexual Orientation. US National Library of Medicine. Kesäkuu 2016. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  56. Comninos A. N. ym.: Kisspeptin modulates sexual and emotional brain processing in humans. US National Library of Medicine. Helmikuu 2017. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  57. Chung W. C., De Vries G. J., Swaab D. F.: Sexual differentiation of the bed nucleus of the stria terminalis in humans may extend into adulthood. US National Library of Medicine. Helmikuu 2002. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  58. Allen L. S., Hines M., Shryne J. E. ym.: Two sexually dimorphic cell groups in the human brain. US National Library of Medicine. Helmikuu 1989. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  59. Tasker F.: Lesbian mothers, gay fathers, and their children: a review. US National Library of Medicine. Kesäkuu 2005. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  60. Reiner W. G., Gearhart J. P.: Discordant sexual identity in some genetic males with cloacal exstrophy assigned to female sex at birth. US National Library of Medicine. Tammikuu 2004. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  61. a b Femke Olyslager, Lynn Conway: On the Calculation of the Prevalence of Transsexualism ai.eecs.umich.edu. Syyskuu 2007. Viitattu 12.2.2017. (englanniksi)
  62. Improbaturin toimitus: Kun palaset loksahtivat kohdalleen Improbatur. 28.4.2016. Viitattu 12.3.2021.
  63. “Seksuaalinen nautinto säilyy” – Pääsimme ensimmäisinä Suomessa kuvaamaan sukupuolenkorjausleikkausta yle.fi. Viitattu 14.3.2021.
  64. 27-vuotias Nita katuu sukupuolensa korjaamista mieheksi: "Toivon, että olisi ollut muita tapoja käsitellä ongelmiani" yle.fi. Viitattu 14.3.2021.
  65. Transnuoret osaavat jo hakea apua Suomen Mielenterveysseura. Viitattu 12.2.2017.
  66. 27-vuotias Nita katuu sukupuolensa korjaamista mieheksi: "Toivon, että olisi ollut muita tapoja käsitellä ongelmiani" yle.fi. Viitattu 14.3.2021.
  67. Autismisäätiö - Katsaus seksuaalisuuteen autismikirjolla autismisaatio.fi. 17.3.2017. Arkistoitu 17.3.2017. Viitattu 28.7.2018.
  68. Swaab, D. F. Sexual differentiation of the brain and behavior. Best Pract. Res. Clin. Endocrinol. Metab. 21, 431–44 (2007).
  69. Swaab, D. F. Sexual differentiation of the human brain: relevance for gender identity, transsexualism and sexual orientation. Gynecol. Endocrinol. 19, 301–312 (2004).
  70. Kreukels, B. P. C. & Guillamon, A. Neuroimaging studies in people with gender incongruence. Int. Rev. Psychiatry 28, 120–128 (2016).
  71. Guillamon, A., Junque, C. & Gómez-Gil, E. A Review of the Status of Brain Structure Research in Transsexualism. Arch. Sex. Behav. https://doi.org/10.1007/s10508-016-0768-5 (2016).
  72. Brown, William: Third Gender Figures in the Ancient Near East. World History Encyclopedia, 1.9.2016. Viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  73. Peled, Ilan: ”assinnu and kurgarrû Revisited”. Journal of Near Eastern Studies, 73. vsk., numero 2 (October 2014), sivut 283–297. JSTOR, viitattu 15.4.2021. (englanniksi)
  74. Esha Tiwari: Distortion of “Tritya Prakriti” (Third Nature) By Colonial Ideology in India International Journal of Literature and Art. 2014. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  75. Jefferson Mok, Stephanie Linning: Hidden world of the hijras: Inside India's 4,000-year-old transgender community where religious respect doesn't protect them from modern-day discrimination Daily Mail. 30.6.2015. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  76. Anita Hemmilä: Ancestors of Two-spirits: Representations of Native American Third-gender Males In Historical Documentation jyx.jyu.fi. 2005. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  77. Nico Lang: This 18th-Century Italian Painting Proves Gender Nonconformity Is Far From a Modern Invention Slate. 11.7.2016. Viitattu 3.3.2017. (englanniksi)
  78. a b c d Kangasvuo, Jenny: Diagnoosi: Transvestitismus. Tulva, 1/2018, s. 22-25.
  79. Hlbtiq-historiaa Suomessa Seta ry. Arkistoitu 23.3.2017. Viitattu 12.2.2017.
  80. Tietoa TransHelsingistä (Sivun arkistoidun version viimeinen kappale) 2016. Transtukipiste. Arkistoitu 1.5.2017. Viitattu 12.2.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Transsukupuolisuus.