Harry Benjamin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Harry Benjamin (12. tammikuuta 188524. elokuuta 1986) oli saksalainen seksologi. Hänet muistetaan hänen uraauurtavasta työstään transsukupuolisuuden parissa sekä teoksestaan The Transsexual Phenomenon (1966). Benjaminin mukaan transsukupuolisuutta kutsutaan englanninkielisissä maissa myös Harry Benjaminin syndroomaksi.

Benjamin syntyi Berliinissä ja valmistui lääketieteen tohtoriksi 1912 tehtyään väitöskirjan tuberkuloosista. Hän lähti pian Yhdysvaltoihin, jossa hän työskenteli New Yorkissa ja San Franciscossa. Alfred Kinsey esitteli hänelle vuonna 1948 pojan, joka "halusi olla tyttö"; lapsesta tuli Benjaminin varhaisimpia tutkimuskohteita.

Benjamin havaitsi eron transsukupuolisuuden ja transvestismin välillä, otti käyttöön englanninkielisen termin ”transsexuality” (transseksuaalisuus) vuonna 1954 ja kohtasi tulevina vuosina lukuisia samankaltaisia tapauksia. Benjamin jakoi transseksuaalit kolmeen kategoriaan (IV, V ja VI), mutta mainitsi että ei pysty tekemään täsmällisiä luokkien erotuksia. Benjamin yhdisti transseksuaalien luokitukseensa melko hiljattain julkaistun ihmisen seksuaalisuutta kuvaavan Kinseyn asteikon.

Benjaminin mukaan vaikeinta transseksuaalisuuden muotoa vastaa täysi homoseksuaalisuus (Kinsey 6). Kirjassaan Benjamin silti selittää, että homoseksuaalisuus on eri ilmiö kuin transsukupuolisuuteen liittyvä miehistä kiinnostuneisuus, eikä transseksuaaleja kannattanut hänen mielestään kutsua homoseksuaaleiksi. Eri kategorioiden seksuaaliset suuntautumiset perustuivat hänen potilasaineistoonsa.

Benjaminin transseksuaalien luokitus oli alalla vaikutusvaltainen. Luokitusta on käytetty erottamaan potilaista ne jotka tarvitsevat kirurgista hoitoa ja ne jotka eivät sitä tarvitse. Kaksi vaikeinta muotoa (V ja VI) elävät naisina. Lievimmässä transseksuaalisuuden muodossa (IV) potilas ei vaadi itselleen leikkaushoitoa, mutta hänelle estrogeenilääkitys, joka kerryttää rasvaa takapuoleen, takareisiin ja rintoihin voi olla avuksi. Toisaalta lievimmän muodon potilas voi elää miehenä.

Benjamin oli transsukupuolisuuden ohella kiinnostunut gerontologiasta ja elämän pidennyksestä. Hän itse vastaili vielä 100-vuotiaana haastattelukysymyksiin ja kuoli 101-vuotiaana 1986 New Yorkissa.

Vuonna 1971 Benjamin julkaisi kirjan "Basic Self-Knowledge, a guide to the Fourth Way work of G. I. Gurdjieff". [ISBN 0877281629]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.