Henkilötunnus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Itävaltalainen henkilökortti.

Henkilötunnus on valtion antama, ihmisen yksilöivä tunniste. Henkilötunnusta käytetään muun muassa viranomaisten kanssa asioitaessa, henkilöllisyyden tunnistamisessa ja henkilöä koskevissa virallisissa asiakirjoissa.

Henkilötunnus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa henkilötunnus (hetu[1]) annetaan Suomen kansalaisille sekä Suomessa pysyvästi tai pitkäaikaisesti (vähintään vuoden) oleskeleville ulkomaalaisille. Suomessa sairaalassa syntyvä lapsi saa henkilötunnuksen automaattisesti, sillä sairaala ilmoittaa lapsesta väestötietojärjestelmään.[2] Tunnus voidaan anomuksesta myöntää myös tilapäisesti oleskeleville henkilöille. Tunnuksen myöntää joko Digi- ja väestötietovirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto.[3]

Suomessa henkilötunnus ei juridisesti ole enää nykyään salassa pidettävä tieto. Henkilötunnuksen voi nykyisin vaihtaa vain henkilötunnuksen väärinkäytön tai sukupuolenkorjauksen takia. Esimerkiksi väärinkäytöksiä on pitänyt tapahtua useita ja niiden pitää olla vakavia[2].

Henkilötunnuksen alkuosa muodostuu henkilön syntymäajasta. Välimerkki kertoo, millä vuosisadalla henkilö on syntynyt. Välimerkin jälkeen on kolminumeroinen juokseva järjestysnumero ja lopuksi tarkistusmerkki.

Henkilötunnuksen algoritmin kehitti Erkki Pale, joka oli toiminut toisessa maailmansodassa salakieliasiantuntijana.

Aluksi henkilötunnuksissa ei ollut miinusta eikä plussaa vaan kaikissa yhdysmerkki ja 1800-luvulla syntyneet erotettiin 1900-luvulla syntyneistä tunnuksen alussa olevalla asteriskilla.[4]

Nimen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen henkilön yksikäsitteinen tunnus oli työeläkekortin numero ja sen antoi vuosina 19621970 Eläketurvakeskus (ETK). Myöhemmin, vuosina 19641970 Kansaneläkelaitos (Kela) ryhtyi jakamaan omia sosiaaliturvatunnukseksi (sotu) kutsuttuja tunnuksiaan, joiden tiedot perustuivat väestörekisteritietoihin. Vuoden 1971 alusta, kun Väestörekisterikeskus (VRK) otti käyttöön digitaalisen väestörekisterin, työeläkekortin numerosta ja sotusta luovuttiin. Henkilön yksilöivän tunnuksen nimeksi tuli henkilötunnus. Väestörekisterikeskus oli ainoa henkilötunnuksia myöntävä taho vuoteen 2019 asti.

Tunnuksen muoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisen henkilötunnuksen muodosta säädetään väestötietojärjestelmästä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (128/2010).[5] Se koostuu 11 merkistä ja on muotoa ppkkvvynnnt, jossa

  • ppkkvv on henkilön syntymäaika kaksinumeroisina lukuina päivä, kuukausi ja vuosi; esimerkiksi 010180
  • y on sen vuosisadan tunnus, jolloin henkilö on syntynyt.
    • 1800-luku: +
    • 1900-luku:
    • 2000-luku: A
  • nnn on yksilönumero, jolla samana päivänä syntyneet yksilöidään. Luku on naisilla parillinen ja miehillä pariton. Yksilönumero on välillä 002–899. Numeroita 900–999 käytetään tilapäisissä henkilötunnuksissa, esimerkiksi sairaaloissa, kun virallista henkilötunnusta ei tiedetä tai sitä ei ole vielä syntyneelle lapselle annettu. Tilapäisiä tunnuksia ei kirjata väestötietojärjestelmään.
  • t on tarkistusmerkki (eli eräänlainen tiiviste). Se saadaan jakamalla syntymäajan ja yksilönumeron muodostama 9-numeroinen luku (ppkkvvnnn) 31:llä.[6] Jakojäännös, joka on tällöin kokonaisluku väliltä 0–30, muunnetaan tarkistusmerkiksi alla olevan taulukon mukaisesti [6]. Vuosisadan tunnus (y) ei siis vaikuta tarkistusmerkkiin. Kirjaimia G, I, O, Q, ja Z ei käytetä.
Taulukko
Jakojäännös Tarkistusmerkki Jakojäännös Tarkistusmerkki
0 0 16 H
1 1 17 J
2 2 18 K
3 3 19 L
4 4 20 M
5 5 21 N
6 6 22 P
7 7 23 R
8 8 24 S
9 9 25 T
10 A 26 U
11 B 27 V
12 C 28 W
13 D 29 X
14 E 30 Y
15 F

Henkilötunnuksen käsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietosuojalain (1050/2008) 29 §:ssä säädetään rajoituksista sille, millä ehdoilla henkilötunnusta saa käsitellä. Lain mukaan henkilötunnusta saa käsitellä rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella sekä sellaisissa tapauksissa, joissa sen käsittelystä on säädetty laissa. Lisäksi henkilötunnusta saa käsitellä, jos rekisteröidyn yksiselitteinen yksilöiminen on tärkeää:

  • laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi;
  • rekisteröidyn tai rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamiseksi; tai
  • historiallista tai tieteellistä tutkimusta taikka tilastointia varten.

Henkilötunnusta saa käsitellä myös luotonannossa tai saatavan perimisessä, vakuutus-, luottolaitos-, maksupalvelu-, vuokraus- ja lainaustoiminnassa, luottotietotoiminnassa, terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa ja muun sosiaaliturvan toteuttamisessa tai virka-, työ- ja muita palvelussuhteita ja niihin liittyviä etuja koskevissa asioissa.

Lisäksi henkilötunnuksen saa luovuttaa osoitetietojen päivittämiseksi tai moninkertaisten postilähetysten välttämiseksi suoritettavaa tietojenkäsittelyä varten, jos henkilötunnus jo on luovutuksensaajan käytettävissä.

Rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, että henkilötunnusta ei merkitä tarpeettomasti henkilörekisterin perusteella tulostettuihin tai laadittuihin asiakirjoihin.[7]

Uuden henkilötunnuksen suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä esitti huhtikuussa 2020 uudistetun henkilötunnuksen käyttöönottoa vuodesta 2027 eteenpäin. Siitä ei enää kävisi ilmi henkilön ikä, syntymäaika, sukupuoli tai muuta henkilöön liittyvää tietoa. Esityksen mukaan siirtymäkausi uuden henkilötunnusjärjestelmän käyttöön ottamiseksi alkaisi vuonna 2023.[8]

Muut maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muualla vastaavanlaista henkilötunnusta käytetään muun muassa Ruotsissa (personnummer), Norjassa (fødselsnummer), Tanskassa (personnummer tai CPR-nummer), Islannissa (kennitala), Virossa (isikukood), Alankomaissa (burgerservicenummer), Belgiassa (rijksregisternummer), Ranskassa (code INSEE), Itävallassa (Sozialversicherungsnummer), Sveitsissä (AHV-Nummer), Liettuassa (asmens kodas)lähde? ja Chilessä (Rol Único Nacional tai RUN).

Saksassa henkilötunnusten luominen ja käyttö on kielletty, sillä niitä pidetään yksilönvapauden rajoittamisena ja totalitaarisen valtion merkkinä. DDR:ssä henkilötunnusta käytettiin 1970-luvun alusta lähtien. Saksan jälleenyhdistymisen jälkeen DDR:n antamia henkilötunnuksia poistettiin viranomaisten rekistereistä ja vanhoja tunnuksia sai käyttää enää tietyissä erikoistapauksissa. Vuodesta 2008 tuli käyttöön henkilökohtainen veronumero. Vaikka sen käyttö on rajoitettu verottajaan, sen on kritisoitu loukkaavan henkilötunnusten kieltoa.lähde?

Yhdysvalloissa on samankaltainen järjestelmä (social security number, SSN), vaikka sitä ei alun perin luotukaan samanlaiseen tarkoitukseen. SSN:ia ei anneta ihmiselle jo syntymästä, joten on mahdollista elää Yhdysvalloissa ilman sellaista, joskin sen puute vaikeuttaa käytännön asioiden hoitamista.

Iso-Britanniassa on käytössä National Insurance -numero, jolla ohjataan esim. työntekijän tai yrittäjän tulovero ja sosiaaliturvamaksut verottajan järjestelmässä oikealle yksilölle. Sitä käytetään myös joissain tapauksissa esim. todistamaan oikeus työntekoon, tai rekisteröitymään äänestäjäksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo: H 4.6.2020. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 23.2.2013.
  2. a b Henkilötunnus Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 22.11.2016.
  3. 25.2.2010/128 – Valtioneuvoston asetus väestötietojärjestelmästä – 15 § (19.12.2019/1330) Rekisteriviranomaista koskeva tieto Finlex. 25.2.2010. Oikeusministeriö. Viitattu 14.4.2020.
  4. Uusi Pikkujättiläinen vuodelta 1985, sivu 397
  5. 25.2.2010/128 – Valtioneuvoston asetus väestötietojärjestelmästä Finlex. 25.2.2010. Oikeusministeriö. Viitattu 4.6.2020.
  6. a b Väestötieteen perusteet. Mitä henkilötunnuksesi kertoo? Tilastokoulu, Tilastokeskus. Viitattu 20.11.2014.
  7. 5.12.2018/1050 – Tietosuojalaki – 29 § Henkilötunnuksen käsittely Finlex. 5.12.2018. Oikeusministeriö. Viitattu 13.4.2020.
  8. Henkilötunnuksesta ei enää jatkossa selviäisi ikä, syntymäaika tai sukupuoli Helsingin Sanomat. 8.4.2020. Viitattu 9.4.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]