Sosiaalinen sukupuoli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee sukupuolta ei-biologisena ilmiönä (gender). Biologisesta sukupuolesta (sex) katso artikkeli sukupuoli.

Sosiaalinen sukupuoli on sukupuolentutkimuksen ja sosiologian käsite, joka tarkoittaa biologisten piirteiden ulkopuolelle jääviä sukupuolen ilmiöitä. Asettelulla on yhteyksiä sosiaaliseen konstruktionismiin.

Feministisessä ajattelussa sosiaalinen sukupuoli voi tarkoittaa

  • sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalista konstruoitumista
  • sitä sukupuolta, jonka ulkopuoliset olettavat henkilöstä tämän nähdessään
  • sukupuolen toteuttamista muun muassa pukeutumisen ja käytöksen keinoin
  • yksilön sukupuoli-identiteettiä.

Yksilön kannalta sosiaalinen sukupuoli on yhteisön kokemus ja tulkinta yksilön sukupuolesta. Sen piiriin kuuluvat mm. käsitykset siitä, mikä on miehekästä ja mikä naisellista. Ihmisillä sukupuolen roolit vaihtelevat merkittävästi eri kulttuureissa. Sukupuolirooli on myös kulttuuri- ja aikakausisidonnainen yhteisön asettama normi, jonka mukaan yksilön oletetaan käyttäytyvän[1].

Useimmissa maissa sukupuoli käsitetään jakautuvan kahdeksi, mutta monissa kulttuureissa sukupuolia on ollut useampia. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaanikulttuureissa on ollut tavallista useammat sukupuoliroolit[2].

Terminologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antropologi Margaret Mead teki tunnetuksi erottelun biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen kirjassaan Sukupuoli ja luonne kolmessa primitiivisessä yhteiskunnassa (1935), joka käsitteli miesten ja naisten sukupuolinormeja varhaiskantaisissa yhteisöissä. Ajatusta kehitti edelleen Simone de Beauvoir kirjassaan Toinen sukupuoli (1949), jonka mukaan naisen ”toiseus” määritellään suhteessa miesnormiin.

Jako biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen tuli tärkeäksi 1960-luvulla alkaneelle toisen aallon feminismille, joka perusti tasa-arvovaatimuksensa siihen, etteivät ihmisen henkiset ominaisuudet ole biologinen kohtalo ja että naisten patriarkaalinen sortaminen on kulttuurin ilmiö, joka ei riipu sukupuolen biologisista ominaisuuksista.

Ajatus henkisten ja biologisten ominaisuuksien keskinäisestä riippumattomuudesta oli esitetty jo aiempina vuosisatoina. Vaikka synnyttämisen ja kodinhoidon katsottiin luonnostaan lankeavan naisten tehtäväksi, naishallitsijan asemaa voitiin perustella ajatuksella, jonka mukaan kuolevaisessa ruumiissa asui kuolematon kuningassielu, joka ei tuntenut ruumiillisia rajoitteita. Näin puolustettiin muun muassa 1500-luvulla Englantia hallinneen kuningatar Elisabet I:n oikeutta asemaansa.[3]

Termiä sosiaalinen sukupuoli käytetään vastineena englannin kielen sanalle gender (lat. genus), joka on perinteisesti viitannut kieliopilliseen sukuun, kuten ranskan maskuliinisiin le-sanoihin ja feminiinisiin la-sanoihin. Gender-sana tuli yleiseen käyttöön englanninkielisissä maissa 1980-luvulla. Varsinkin Yhdysvaltojen puhekielessä gender vastaa nykyisin yhä useammin suomen kielen sanaa sukupuoli, koska sana sex viittaa sukupuolen lisäksi seksiin. Suomessa sana gender on käytössä käsitteissä, kuten sex ja gender ja gender bender.

Sex ja gender -jaottelun arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka jako biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen on yhä tavallinen sukupuolentutkimuksessa ja feministisessä ajattelussa, sitä on arvosteltu paljon feminismin 1980-luvulla alkaneen kolmannen aallon piirissä, joka alkoi nähdä perinteiset vastakkainasettelut—kuten järki/tunne, valkoinen/musta, normaali/vammainen tai nuori/vanha—vallan diskursseina. Sex−gender -erottelua arvosteltiin myös siksi, että käsitteet eivät arvostelijoiden mukaan toimi keskinäisessä vuorovaikutuksessa vaan sosiaalinen sukupuoli määritellään biologisen sukupuolen kautta. Myös gender-sanan semantiikka nähtiin ongelmallisena. Belgialainen Luce Irigaray kirjoitti sukupuolen genderistä suhteessa ranskan kielioppiin, mutta kysymystä ei nähty samalla tavalla olennaisena englannin kielen kannalta. Samoihin aikoihin kiinnitettiin huomiota siihen, että gender-sanaa oli alettu puhekielessä käyttää sanan sex sijaan sukupuoleen viitattaessa.[4]

1990-luvun alkupuolelta lähtien feminismissä on tullut suosituksi ajattelu, jossa myös biologinen sukupuoli nähdään kulttuurisesti määrittyvänä ja huomio on osin siirtynyt sosiaalisen sukupuolen tarkastelusta siihen, miten biologista sukupuolta rakennetaan. Ajatus liittyy keskeisesti homo- ja lesbotutkimuksesta syntyneeseen queer-tutkimukseen. Biologisen sukupuolijaottelun ongelmallisuudesta on kirjoittanut muun muassa seksologi Anne Fausto-Sterling. Tunnettuja teoreetikkoja ovat Judith Butler, Teresa de Lauretis sekä Eve Kosofsky Sedgwick.

Juridinen sukupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juridinen sukupuoli on useimmissa maailman maissa joko mies tai nainen. Muutamissa maissa on otettu käyttöön myös kolmas sukupuolen määritelmä[5].

Ihmisen sukupuoli oletetaan yleensä olevan ristiriidaton juridisesti määritellyn (eli syntymässä anatomian perusteella määritetyn) sukupuolen suhteen, ja transsukupuolisuus on määritelty psyykkiseksi häiriöksi WHO:n ICD-tautiluokituksessa.[6].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sukupuoli - Sukupuolten tasa-arvo - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 24.11.2016.
  2. Before European Christians Forced Gender Roles, Native Americans Acknowledged 5 Genders
  3. Abrams, M. H. & Greenblatt, S. (toim.) 2001: The Norton Anthology of English Literature. 7. painos, s. 350-351.
  4. Prokhovnik, R. (1999): Rationalist Woman. A Feminist Critique of Dichotomy. London: Routledge. ISBN 0-415-14618-6
  5. Staff, agencies: Australian passports to have third gender option The Guardian. 15.9.2011. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)
  6. Denmark will no longer treat ‘transgenderism’ as a mental illness PinkNews. Viitattu 19.11.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salomäki, Vesa-Matti: Biologisen sukupuolen rakentaminen: Ruumis ja sosiaalinen sukupuoli antiikista nykypäivään. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, 2011. ISBN 978-951-29-4494-1. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Hyyppä, Markku T.: Sukupuolten kirjo: Seksi, aivot, roolit. Helsinki: Yliopistopaino, 1995. ISBN 951-570-262-3.
  • Saresma, Tuija et al. (toim.): Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-247-3.
  • Sipilä, Petri: Sukupuolitettu ihminen – kokonainen etiikka: Onko sukupuoli oikein?. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-727-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]