Sosiaalinen sukupuoli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosiaalinen sukupuoli on feminismin, sukupuolentutkimuksen ja sosiologian käsite. Feministien tunnetuksi tekemässä ajattelussa sukupuoli voidaan jakaa biologiseen (sex) ja sosiaaliseen (gender) puoleen. Keskeisenä ajatuksena on, ettei biologinen sukupuoli määrää henkilön sosiaalista sukupuolta. Asettelulla on yhteyksiä sosiaaliseen konstruktionismiin.

Feministisessä ajattelussa sosiaalinen sukupuoli voi tarkoittaa

  • sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalista konstruoitumista.
  • sukupuolista käyttäytymistä.
  • yksilön sukupuoli-identiteettiä.

Sanan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antropologi Margaret Mead teki tunnetuksi erottelun biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen kirjassaan Sukupuoli ja luonne kolmessa primitiivisessä yhteiskunnassa (1935), joka käsitteli miesten ja naisten sukupuolinormeja varhaiskantaisissa yhteisöissä. Ajatusta kehitti edelleen Simone de Beauvoir kirjassaan Toinen sukupuoli (1949), jonka mukaan naisen ”toiseus” määritellään suhteessa miesnormiin.

Jako biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen tuli tärkeäksi 1960-luvulla alkaneelle toisen aallon feminismille, joka perusti tasa-arvovaatimuksensa siihen, etteivät ihmisen henkiset ominaisuudet ole biologinen kohtalo ja että naisten patriarkaalinen sortaminen on kulttuurin ilmiö, joka ei riipu sukupuolen biologisista ominaisuuksista.

Ajatus henkisten ja biologisten ominaisuuksien keskinäisestä riippumattomuudesta oli esitetty jo aiempina vuosisatoina. Vaikka synnyttämisen ja kodinhoidon katsottiin luonnostaan lankeavan naisten tehtäväksi, naishallitsijoiden asemaa voitiin perustella ajatuksella, jonka mukaan tämän kuolevaisessa ruumiissa asui kuolematon kuningassielu, joka ei tuntenut ruumiillisia rajoitteita. Näin puolustettiin mm. 1500-luvulla Englantia hallinneen kuningatar Elisabet I:n oikeutta asemaansa.[1]

Termiä sosiaalinen sukupuoli käytetään vastineena englannin kielen sanalle gender (lat. genus), joka on perinteisesti viitannut kieliopilliseen sukuun, kuten ranskan maskuliinisiin le-sanoihin ja feminiinisiin la-sanoihin. Gender-sana tuli yleiseen käyttöön englanninkielisissä maissa 1980-luvulla. Varsinkin Yhdysvaltojen puhekielessä gender vastaa nykyisin yhä useammin suomen kielen sanaa sukupuoli, koska sana sex viittaa sukupuolen lisäksi seksiin. Suomessa sana gender on käytössä käsitteissä, kuten sex ja gender ja gender bender.

Sex ja gender -jaottelun arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka jako biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen on yhä tavallinen naistutkimuksessa ja feministisessä ajattelussa, sitä on arvosteltu paljon feminismin 1980-luvulla alkaneen kolmannen aallon piirissä, joka alkoi nähdä perinteiset vastakkainasettelut, kuten järki/tunne, valkoinen/musta, normaali/vammainen tai nuori/vanha, vallan diskursseina. Sex−gender-erottelua arvosteltiin myös siksi, että käsitteet eivät arvostelijoiden mukaan toimi keskinäisessä vuorovaikutuksessa vaan sosiaalinen sukupuoli määritellään biologisen sukupuolen kautta. Myös gender-sanan semantiikka nähtiin ongelmallisena. Belgialainen Luce Irigaray kirjoitti sukupuolen genderistä suhteessa ranskan kielioppiin, mutta kysymystä ei nähty samalla tavalla olennaisena englannin kielen kannalta. Samoihin aikoihin kiinnitettiin huomiota siihen, että gender-sanaa oli alettu puhekielessä käyttää sanan sex sijaan sukupuoleen viitattaessa.[2]

1990-luvun alkupuolelta lähtien feminismissä on tullut suosituksi ajattelu, jossa myös biologinen sukupuoli nähdään kulttuurisesti määrittyvänä ja huomio on osin siirtynyt sosiaalisen sukupuolen tarkastelusta siihen, miten biologista sukupuolta rakennetaan. Ajatus liittyy keskeisesti homo- ja lesbotutkimuksesta syntyneeseen queer-tutkimukseen. Biologisen sukupuolijaottelun ongelmallisuudesta on kirjoittanut muun muassa seksologi Anne Fausto-Sterling. Tunnettuja teoreetikkoja ovat Judith Butler, Teresa de Lauretis sekä Eve Kosofsky Sedgwick.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Abrams, M. H. & Greenblatt, S. (toim.) 2001: The Norton Anthology of English Literature. 7. painos, s. 350-351.
  2. Prokhovnik, R. (1999): Rationalist Woman. A Feminist Critique of Dichotomy. London: Routledge. ISBN 0-415-14618-6

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salomäki, Vesa-Matti: Biologisen sukupuolen rakentaminen: Ruumis ja sosiaalinen sukupuoli antiikista nykypäivään. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, 2011. ISBN 978-951-29-4494-1. Teoksen verkkoversio (PDF).