Siirry sisältöön

Simone de Beauvoir

Muokkaa linkkejä
Wikipediasta
Simone de Beauvoir
Simone de Beauvoir
Simone de Beauvoir
Henkilötiedot
Koko nimi Simone-Lucie-Ernestine-Marie Bertrand de Beauvoir (sukunimestä Bertrand de Beauvoir käytetään yleensä vain osaa de Beauvoir)
Syntynyt9. tammikuuta 1908
Pariisi, Ranska
Kuollut14. huhtikuuta 1986 (78 vuotta)
Pariisi, Ranska
Koulutus ja ura
Koulukunta eksistentialismi
Vaikutusalueet feminismi
Tunnetut työt Toinen sukupuoli
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Simone de Beauvoir (ääntämys: [siˈmɔn də boˈvwaʁ], Simone Lucie Ernestine Marie Bertrand de Beauvoir, 9. tammikuuta 1908 Pariisi – 14. huhtikuuta 1986 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, filosofi ja feministi. Beauvoir oli yksi ranskalaisista eksistentialistifilosofeista Jean-Paul Sartren rinnalla.[1] Hänen teoksensa käsittelevät vapauden, vastuun ja moniselitteisyyden teemoja.[2]

Beauvoirin tunnetuin teos on feminismin klassikko Toinen sukupuoli (1949). Hänen romaanejaan ovat muun muassa Kutsuvieras (1943) ja Mandariinit (1954). Keskeisiin teoksiin kuuluvat myös viisiosaiset muistelmat.[1]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simone de Beauvoirin isä oli juristi ja harrastelijanäyttelijä Georges de Beauvoir ja äiti oli Françoise Brasseur. Hän kävi katolista tyttökoulua, jota ajan älymystö vähätteli. Katolisia tyttökouluja pidettiin paikkoina, joissa tytöille opetettiin, miten olla äitinä ja vaimona, pikemminkin kuin tiedollisen koulutuksen paikkoina. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Simone Beauvoirin äidinisä, Meuse Bankin johtaja Gustave Brasseur kärsi vararikon, jolloin koko perhe joutui häpeään ja köyhyyteen. Perhe joutui muuttamaan pienempään asuntoon, ja Georges de Beauvoir joutui palaamaan työhön. Suhde vaimoon kärsi.

Sartre ja Beauvoir Balzacin muistomerkillä Pariisissa.

Simone tunsi aina, että isä oli toivonut kahden tyttären sijasta poikaa. Isä kuitenkin sanoi tyttärelleen: ”Sinulla on miehen aivot”, ja Simone menestyi opinnoissaan jo varsin varhain. Georges de Beauvoir siirsi rakkautensa teatteriin ja kirjallisuuteen tyttärelleen. Hän oli varma, että vain opintomenestys nostaisi hänen tyttärensä köyhyydestä. Beauvoirin nuoremmasta sisaresta, Hélène de Beauvoirista tuli taiteilija.

Simone de Beauvoir päätti jo viisitoistavuotiaana ryhtyä kirjailijaksi. Hän menestyi monilla aloilla, mutta erityisesti häntä kiinnosti filosofia, jota hän ryhtyi opiskelemaan Pariisin yliopistossa. Siellä hän tapasi muita nuoria älymystön jäseniä, kuten Jean-Paul Sartren.

Beauvoirin yksityiselämä sai aikoinaan lähes yhtä paljon huomiota kuin hänen työnsä. Hän ei solminut avioliittoa eikä asunut yhdessä Sartren kanssa, jonka kanssa hänellä oli elinikäinen suhde. Heillä ei myöskään ollut lapsia.[3] Niinpä hänellä oli aikaa suorittaa akateemisia tutkintoja, osallistua politiikkaan, matkustaa, kirjoittaa, opettaa ja pitää yllä useita suhteita niin mies- kuin naispuolisiin rakastajiin.[4]

Suoritettuaan tutkinnot matematiikassa ja filosofiassa hän opiskeli matematiikkaa Institut Catholiquessa, kirjallisuutta ja kieliä Institut Sainte-Mariessa ja filosofiaa Sorbonnessa. Opiskellessaan Sorbonnessa Beauvoir piti 1929 esitelmän Gottfried Leibnizista. Pian sen jälkeen alkoi hänen elinikäinen suhteensa Sartreen. Beauvoir ja Sartre opiskelivat yhdessä École normale supérieuressa.

Beauvoir oli vuonna 1929, 21-vuotiaana, nuorin koskaan filosofiassa agrégationin suorittanut ja yhdeksäs nainen, joka oli suorittanut tutkinnon. Loppututkinnon suorittaessaan hän oli toiseksi paras, 24-vuotias Sartre oli paras (Sartre oli epäonnistunut ensimmäisellä yrityksellään). Deirdre Bair kirjoittaa Beauvoirin elämäkerrassa vuodelta 1990, että lautakunta kiisteli, kumpi heistä valittaisiin parhaaksi, ja lopulta palkinto myönnettiin Sartrelle.[5]

Sorbonnen aikana Beauvoir sai elinikäisen lempinimen Castor, joka on majava ranskaksi. Sen hän sai eläimen korkean työmoraalin vuoksi ja toisaalta siksi, että hänen sukunimensä muistuttaa englannin sanaa beaver, joka merkitsee majavaa.

Myöhemmät vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beauvoirilla oli suhde chicagolaiseen kirjailijaan Nelson Algreniin. Hän kuvaa suhdetta romaanissa Mandariinit (1954).[6]

2.6.1960 päivätty Le Monde -lehden numero takavarikoitiin siinä julkaistun Beauvoirin kirjoituksen vuoksi. Artikkeli käsitteli algerialaista tyttöä, jota oli vuonna 1959 syytetty aikapommin asettamisesta Algerin kahvilaan, Beauvoirin mukaan vajavaisin todistein. Tyttöä oli artikkelin mukaan kidutettu todisteiden saamiseksi.[7]

Sartren sihteeri Claude Lanzmann myi Beauvoirin kirjeet Yalen yliopistolle, Juha Seppälän mukaan siksi että voisi todistaa olevansa se, joka tuotti Beauvoirille eniten seksuaalista nautintoa. Beauvoirilla oli haudattaessa sormessaan Algrenin hopeasormus.[6]

Ura ja teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Simone de Beauvoir, Jean-Paul Sartre ja Che Guevara Kuubassa vuonna 1960.
Simone de Beauvoirin ja Jean-Paul Sartren hauta, Cimetière du Montparnasse, Pariisi.

Beauvoirin tunnetuin teos on Toinen sukupuoli (Le Deuxième Sexe, 1949), joka käsittelee miehen ja naisen keskeisiä sukupuolisia eroja ja perustavanlaatuisesti toisistaan poikkeavaa kokemusta sukupuolesta ja sosiaalisesta sukupuolesta. Beauvoirin kenties lainatuin lause ”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan” tiivistää Beauvoirin näkemyksen naiseudesta: yhteiskunta sosiaalistaa naiset toisiksi suhteessa miehiin eli yhteiskunnan vahvempaan puoliskoon. Näin ollen nainen on aina tuomittu jäämään toiseksi ja vähemmäksi, ja hänet kasvatetaan kantamaan tätä taakkaansa sitä kyseenalaistamatta. Nainen huomaa olevansa ja suorittaa valintansa maailmassa, jossa miehet velvoittavat hänet hyväksymään itsensä vain ”toisena”. Beauvoirin vaikutus feministiseen suuntaukseen oli keskeisin 1970-luvun alusta eli aikana, jolloin feministinen liike yleistyi ja vahvistui huomattavasti.

Beauvoirin mukaan on nimetty Simone de Beauvoir -palkinto, joka myönnetään henkilöille, jotka ovat kunnostautuneet naisten ihmisoikeuksien parantamiseen ja sukupuolten tasa-arvoistamiseen tähtäävässä työssä.

Suomessa Beauvoiria on tutkinut Sara Heinämaa muun muassa väitöskirjassaan Ele, tyyli ja sukupuoli (1996).

Beauvoirin teos Erottamattomat ilmestyi vuonna 2020. Se kertoo minäkertojan (Beauvoir) kiihkeästä nuoruudenaikaisesta ystävyydestä Elisabeth Lacoiniin – kirjassa nimellä Andrée – joka kuoli 21-vuotiaana. Beauvoir on kertonut ystävyydestä teoksessaan Perhetytön muistelmat. Erottamattomien käsikirjoitus valmistui 1954, mutta Beauvoir piti sitä liian henkilökohtaisena eikä halunnut julkaista sitä. Beauvoirin adoptiotytär Sylvie Le Bon on kirjoittanut teokseen esipuheen ja antanut alun perin nimettömälle teokselle sen nimen[8]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaunokirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kutsuvieras. (L’invitée, 1943.) Suomentanut Mirja Bolgár. Helsinki: Kirjayhtymä, 1985.
  • Mandariinit 1–2. (Les mandarins, 1954.) Suomentanut Mirja Bolgár. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982–1983.
  • Kauniit kuvat. (Les belles images, 1966.) Suomentanut Irmeli Sallamo. Helsinki: Kirjayhtymä, 1969.
  • Erottamattomat. (Les Inséparables, 2020.) Suomentanut Lotta Toivanen. Helsinki: Kosmos, 2021.

Novellikokoelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Murtunut nainen. (La femme rompue, 1967.) Suomentanut Mirja Bolgár. Helsinki: Kirjayhtymä, 1978.
  • Ei yksin hengestä. (Quand prime le spirituel, 1979.) Suomentanut Marja Haapio. Helsinki: Kirjayhtymä, 1991.

Muut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esseet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vanhuus. (La vieillesse, 1970) Suomentanut Mirja Bolgár. Helsinki: Art House, 1992.

Elämäkerralliset teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Perhetytön muistelmat. (Mémoires d’une jeune fille rangée, 1958.) Suomentanut Annikki Suni. Helsinki: Kirjayhtymä, 1987.
  • Voiman vuodet. (La force de l’age I, 1960.) Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1988.
  • Pariisi 1939–44. (La force de l’age II, 1960.) Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1989.
  • Ajan haasteet. (La force des choses I, 1963.) Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1990.
  • Maailman meno. (La force des choses II, 1963.) Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1991.
  • Lempeä kuolema. (Une mort très douce, 1964.) Suomentanut Outi Kasurinen-Badji. Helsinki: Kirjayhtymä, 1966.
  • Asioiden laita. (Tout compte fait, 1972, luvut 1–4.) Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1995.
  • Loppujen lopuksi. (Tout compte fait, 1972, luvut 5–8.) Suomentanut Anna-Maija Viitanen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1996.

Filosofinen kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Toinen sukupuoli. (Le deuxième sexe 1 & 2, 1949.) Suomentanut lyhentäen Annikki Suni. Esipuhe Sara Heinämaa. Helsinki: Tammi, 1980.
  • Toinen sukupuoli 1. Tosiasiat ja myytit. (Le deuxième sexe 1. Les faits et les mythes, 1949.) Suomentanut Iina Koskinen, Hanna Lukkari, Erika Ruonakoski. Esipuhe Sara Heinämaa. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4176-9
  • Toinen sukupuoli 2. Eletty kokemus. (Le deuxième sexe 2. L’Expérience vécue, 1949.) Suomentanut Iina Koskinen, Hanna Lukkari, Erika Ruonakoski. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-4645-0
  • Moniselitteisyyden etiikka. (Pour une morale de l’ambiguité, 1947.) Suomentanut Erika Ruonakoski. Helsinki: Tutkijaliitto, 2011. ISBN 978-952-5169-81-2
  • Onko Sade poltettava? ja muita esseitä. Suomentanut Erika Ruonakoski. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32669-5

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Simone de Beauvoir Encyclopædia Britannica. Viitattu 19.6.2025. (englanniksi)
  2. ↑ Mussett, Shannon: Simone de Beauvoir The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 19.6.2025. (englanniksi)
  3. ↑ Schneir, Miriam: Feminism in Our Time, s. 5. Vintage Books, 1994. ISBN 0-679-74508-4 (englanniksi)
  4. ↑ The Guardian. (englanniksi)
  5. ↑ Menand, Louis: Stand By Your Man: The strange liaison of Sartre and Beauvoir. The New Yorker 26.12.2005. (englanniksi)
  6. ↑ a b Seppälä, Juha: Haaskalla. Parnasso, 2/2018, s. 62.
  7. ↑ HS 50 vuotta sitten. Helsingin Sanomat 4.6.2010 s. C 7
  8. ↑ Kanerva, Arla: Simone de Beauvoirin 76-vuotias romaani julki. Helsingin Sanomat, 3.5.2020, s. C 8.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heinämaa, Sara: Ele, tyyli ja sukupuoli. Merleau-Pontyn ja Beauvoirin ruumiinfenomenologia ja sen merkitys sukupuolikysymykselle. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto) Helsinki: Gaudeamus, 1996. ISBN 951-662-652-1
  • Heinämaa, Sara: Ihmetys ja rakkaus. Esseitä ruumiin ja sukupuolen fenomenologiasta. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto) Helsinki: Nemo, 2000. ISBN 952-5180-13-1
  • Lecarme-Tabone, Éliane & Jeannelle, Jean Louis (toim.): Simone Beauvoir. Paris: Éditions de L’Herne, 2012. ISBN 978-2-851-97170-8 (ranskaksi)
  • Lehtinen, Torsti: Eksistentialismi. Vapauden filosofia. Helsinki: Kirjapaja, 2002. ISBN 951-625-723-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Simone de Beauvoir.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Simone_de_Beauvoir&oldid=23369017”