Siirry sisältöön

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta, joka ei ole Euroopan unionin toimielin. Sitä ei pidä sekoittaa Euroopan unionin tuomioistuimeen.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
EIT:n toimitalo Strasbourgissa.
EIT:n toimitalo Strasbourgissa.
Perustettu 1959
Kotipaikka Strasbourg, Ranska
Puheenjohtaja Síofra O’Leary
Aiheesta muualla
Sivusto

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on Euroopan neuvoston yhteydessä toimiva kansainvälinen tuomioistuin, jonka toimipaikka on Strasbourgissa.[1]

EIT soveltaa Euroopan ihmisoikeussopimusta ja valvoo sopimukseen liittyneiden valtioiden sopimusvelvollisuuksien täyttämistä. Yksityishenkilö tai valtio voi valittaa tuomioistuimeen sen jälkeen, kun kaikki kansallisen tason oikeustoimet on käytetty ylintä oikeusastetta myöten. Valituksessa eli kantelussa täytyy olla kyse Euroopan ihmisoikeussopimukseen sisältyneiden oikeuksien loukkauksesta.[1]

Jos tuomioistuin toteaa jonkin jäsenvaltionsa rikkoneen näitä oikeuksia, se antaa asiasta tuomion. Tuomio on sitova, eli vastaajavaltion on pakko noudattaa sitä.[1] EIT ei voi muuttaa tai kumota kansallisen viranomaisen tai tuomioistuimen päätöksiä, mutta se voi määrätä vastaajavaltion maksamaan valittajalle hyvitystä.[2]

Tuomioistuimessa on yksi tuomari jokaisesta Euroopan neuvoston jäsenvaltiosta. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsee tuomarit yhdeksän vuoden määräajaksi.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan kongressissa Haagissa vuonna 1948 keskusteltiin ylikansallisen toimivallan omaavan ylimmän tuomioistuimen perustamisesta. Tuomioistuin olisi vastannut ihmisoikeuskirjan täytäntöönpanon varmistamisesta, ja kansalaisille ja ryhmille olisi annettu valitusoikeus.[4]

Kun Euroopan neuvosto perustettiin vuonna 1949, keskustelut tuomioistuimen perustamisesta jatkuivat. Euroopan ihmisoikeussopimuksen tultua voimaan vuonna 1953 luotiin sille myös täytäntöönpanomekanismi. Se oli kuitenkin yksilöiden kannalta vain välillisesti käytettävissä, ja lisäksi valtioiden oli erikseen hyväksyttävä sopimuselinten toiminta.[4]

Järjestelmän toimeenpano uskottiin kolmelle toimielimelle. Euroopan ihmisoikeuskomissio perustettiin vuonna 1954 ja ihmisoikeustuomioistuin vuonna 1959. Komissio hoiti tehtäviä, jotka nykyisin kuuluvat ihmisoikeustuomioistuimelle. Komissio päätti valitusten tutkittavaksi ottamisesta, edisti osapuolten välistä sovintoratkaisua, ja esitti raportissaan kantansa siitä, oliko Euroopan ihmisoikeussopimusta rikottu. Asian ratkaisi lopuksi Euroopan neuvoston ministerikomitea, tai joskus asia siirrettiin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaistavaksi.[4]

Vuoteen 1994 asti yksittäinen valittaja ei voinut itse saattaa asiaansa tuomioistuimen käsiteltäväksi, vaan sen teki komissio tai asianosainen sopimusvaltio tai sopimusvaltiot. Yksilön oikeus valitukseen tuli voimaan lisäpöytäkirjassa numero 9.[4]

Toinen uudistus tuli voimaan vuonna 1998, kun lisäpöytäkirja 11:n myötä sopimuksen valvontajärjestelmä rakennettiin uudelleen. Ihmisoikeuskomissio ja -tuomioistuin olivat siihen asti olleet osa-aikaisia, mutta nyt ne korvattiin pysyvällä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella, jonka toimivallasta tuli sitova ja pakollinen. Samalla ministerikomission rooliksi tuli tuomioistuimen tuomioiden täytäntöönpanon valvonta. Vuonna 2010 tuli voimaan lisäpöytäkirja, jossa tuomareiden toimikausi pidennettiin kuudesta yhdeksään vuoteen, ilman uudelleenvalinnan mahdollisuutta.[4]

Organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomioistuimessa on tällä hetkellä 47 tuomaria, yksi kustakin sopimuksen allekirjoittaneesta jäsenvaltiosta. Tuomarin toimikausi on yhdeksän vuotta. Uudelleenvalinta ei ole mahdollinen, ja pakollinen eläkeikä on 70 vuotta.[4]

Tuomioistuimella on puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja kolme osastopuheenjohtajaa. Osastoja on viisi, ja myös varapuheenjohtajat toimivat osastopuheenjohtajina. Kaikkien toimikausi on kolme vuotta, ja heidät voidaan valita jatkokausille.[4]

Yhdessä oikeustapauksessa tuomareita voi olla joko yksi, kolme, seitsemän tai seitsemäntoista.[4]

Valitus ja sen käsittely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valituksen esittäjä voi olla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, kuten yhdistys. Valittajan ei tarvitse olla Euroopan neuvoston jäsenmaan kansalainen. Valituksen kohde on yksi tai useampi Euroopan ihmisoikeussopimukseen sitotunut Euroopan neuvoston jäsenmaa, jonka julkinen viranomainen on valittajan mielestä loukannut Euroopan ihmisoikeussopimusta oman tuomiovaltansa alueella.[1]

Valituksen aiheena voi olla ainoastaan valittajaan henkilökohtaisesti kohdistuva loukkaus, joka koskettaa jotakin Euroopan ihmisoikeussopimukseen sisältyvää oikeutta.[1]

Valituksen tekijän täytyy ensin käyttää kaikki kansalliset oikeussuojakeinot, joilla valitusta koskevat tilanne voidaan kyseisessä valtiossa ratkaista. Tämä tarkoittaa valittamista maan ylimpiin oikeusasteisiin.[1]

Valitus tehdään lähettämällä tuomioistuimelle täytetty ja allekirjoitettu valituslomake postitse. Valitus on tehtävä neljän kuukauden kuluessa lopullisen kansallisen ratkaisun antamisesta. Valitus voidaan kirjoittaa millä tahansa sopimuksen ratifioineen jäsenvaltion virallisella kielellä. Asiakirjan käsittely tuomioistuimessa on ilmainen. Valittaja maksaa ainoastaan omat kulunsa, kuten asianajajansa palkkion.[1]

Jos tuomioistuin päättää ottaa valituksen käsiteltäväksi, se pyytää osapuolilta ensin sovintoratkaisua. Mikäli sitä ei saada aikaan, tuomioistuin käsittelee tapauksen. Tapauksen ottamisessa käsittelyyn voi kulua vuosi.[1]

Jos tuomioistuin toteaa ihmisoikeusloukkauksen tapahtuneen, se voi myöntää valittajalle rahallisen hyvityksen ja vaatia kyseisen valtion korvaamaan valittamisesta aiheutuneet kulut. Tuomioistuin ei kuitenkaan voi muuttaa kansallisia ratkaisua tai kumota lakeja.[1]

Kun tuomioistuin on antanut tuomionsa, tuomion toimeenpanovastuu siirtyy Euroopan neuvoston ministerikomitealle.[1]

Suomea koskevat tuomiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi sai vuosien 1994−2008 välillä EIT:ltä 74 langettavaa päätöstä, mikä on enemmän kuin muut Pohjoismaat olivat saaneet samana aikana yhteensä.[5][6] Vielä 2000-luvun alkuvuosina langettavia päätöksiä oli vuodessa keskimäärin joitakin kymmeniä. Suomi sai EIT:ltä tuomioita etenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan (Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin), 8 artiklan (Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta) ja 10 artiklan (Sananvapaus) rikkomisista.[6][7] Tilanne on nyttemmin olennaisesti muuttunut, ja langettavia päätöksiä on 2010-luvulta alkaen ollut vain 0-1 vuodessa.[8]

Ensimmäinen tuomiolla ratkaistu suomalainen asia oli niin sanottu Pikku-Leenan huoltajuusriita, joka tuli käsittelyyn 21. maaliskuuta 1994. Kyse oli siitä, kenelle huoltajuus kuuluu äidin kuoleman jälkeen, biologiselle isälle vai äidin vanhemmille. Tapaus päättyi isovanhempien kannalta myönteisesti.[9][10]

Suomi sai tuomion irakilaismiehen karkottamisesta vuonna 2016, koska asiakirjojen mukaan hänet olisi surmattu joitakin viikkoja sen jälkeen kun hän talvella 2017 palasi Irakiin. Keskusrikospoliisi on huhtikuussa 2020 kertonut epäilevänsä, että asiakirjat ovat väärennettyjä ja mies olisi yhä elossa.[11] Ihmisoikeustuomoistuin on todetun asiakirjaväärennyksen perusteella 13.7.2021 mitätöinyt tuomionsa kokonaisuudessaan.[12]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j Kysymyksiä ja vastauksia (pdf) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Viitattu 1.1.2026.
  2. ↑ ​Euroopan ihmisoikeustuomioistuin – European Court of Human Rights (ECHR) Eduskunta. Viitattu 1.1.2026.
  3. ↑ Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Suomi ulkomailla. Viitattu 1.1.2026.
  4. ↑ a b c d e f g h Mario Oetheimer, Guillem Cano Palomares: European Court of Human Rights (EctHR) Max Planck Encyclopedia of Public International Law. 2020. Max Planck Institute for Comparative Public Law and International Law. Viitattu 1.1.2026.
  5. ↑ Suomi kerää EIT:n langettavia päätöksiä naapureitaan tiuhemmin 3.5.2009. YLE uutiset. Viitattu 22.6.2012.
  6. ↑ a b Country Statistic On 1 January 2009 European Court of Human Rights. Viitattu 29.12.2014.
  7. ↑ Violations By Article And By States 1959-2013 European Court of Human Rights. Viitattu 29.12.2014.
  8. ↑ https://www.echr.coe.int/Documents/Stats_violation_2017_ENG.pdf, https://www.echr.coe.int/Documents/Stats_violation_2018_ENG.pdf, https://www.echr.coe.int/Documents/Stats_violation_2019_ENG.pdf, https://www.echr.coe.int/Documents/Stats_violation_2020_ENG.pdf Violation by Article and by State ECHR Documents.
  9. ↑ Uutiskatsaus. Mitä Missä Milloin 1995 s. 68. Otava 1994 ISBN 951-1-13254-7
  10. ↑ Niina Laisi: Suvun sisällä sovittua. Pro gradu. Helsingin yliopisto 2011
  11. ↑ Markus Mäki: Suomi tuomittiin viime vuonna ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta – KRP aloittanut esitutkinnan: epäilee irakilaismiehen olevan yhä elossa yle.fi, uutiset. 22.4.2020. Viitattu 22.4.2020.
  12. ↑ https://hudoc.echr.coe.int/eng?i=001-211120

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Euroopan_ihmisoikeustuomioistuin&oldid=23834003”