Kansalaistottelemattomuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kansalaistottelemattomuus on rauhanomaisen poliittisen protestin muoto, jossa kieltäydytään noudattamasta epäoikeudenmukaisena pidettyä lakia tai aktiivisesti rikotaan sitä.[1][2][3] Se on pyrkimystä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen julkisesti ja keskustelevaan sävyyn[4]

Gandhi kehotti kansalaistottelemattomuuteen 1900-luvun alussa.
Martin Luther King kehotti kansalaistottelemattomuuteen 1900-luvun puolessa välissä.

Yhdysvaltalainen Henry David Thoreau kehitti kansalaistottelemattomuuden käsitteen kirjoituksessaan Resistance to civil government vuonna 1849. Hän vaihtoi myöhemmin nimeksi Civil disobedience. Kirjoituksen alkuperäinen ajatus oli riippumattomuus: hänen mielestään oli moraalisesti täysin oikeutettua irrottautua valtiosta. Jos henkilö ei saanut valtiolta mitään, ei henkilöllä myöskään ollut valtiolle velvoitteita. Esseessään Thoreau selittää, että kyse ei ollut verojen vastustamisesta vaan Meksikon sodan ja orjuuden vastustamisesta. Ajatuksena ei ollut väkivalta valtiota tai sen edustajia kohtaan.[5]

Intiassa Ison-Britannian miehityksen alla, Etelä-Afrikassa rotuerottelun aikaan sekä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin kansalaisliikkeet ovat harrastaneet lakien tai valtion tai miehittävän vallan vaatimusten tai käskyjen noudattamatta jättämistä. Kansalaistottelemattomuuden keinoja ovat olleet muun muassa kutsuntalakot, talojen valtaus, katujenvaltaustapahtumat ja passiivinen vastarinta. Vastalauseille yhteistä on avoimuus ja pyrkimys rakentavaan vuorovaikutukseen vastapuolen kanssa.lähde?

Kansalaistottelemattomuuden (Mahatma Gandhin harjoittama ja opettama passiivinen vastarinta) tunnusmerkkinä voidaan pitää seuraavia asioita:

  • Tottelemattomuutta motivoi jokin yhteiskunnallinen epäkohta ja sillä tavoitellaan epäkohdan korjaamista.
  • Tottelemattomuuteen osallistuvat toimivat omilla nimillään ja kasvoillaan sekä
  • ovat valmiita kärsimään siitä seuraavat rangaistukset.lähde?

Kansalaistottelemattomuus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on käytetty kansalaistottelemattomuutta usein keinona painostaa poliittisia vallanpitäjiä. Nykypäivänä yleisimpiin kansalaistottelemattomuuden muotoihin kuuluu totaalikieltäytyminen ja talonvaltaus.

Venäjän vallan aikana suomalaiset kieltäytyivät kutsunnoista Venäjän armeijaan. Totaalikieltäytyminen ase- ja siviilipalveluksesta on edelleen aktiivinen kansalaistottelemattomuuden muoto. Aseistakieltäytyjäliiton mukaan vuosina 1999–2006 totaalikieltäytyjiä on ollut vuosittain noin 40-80.[6]

Vuonna 1971 Suomen seksuaalirikoslaki uudistui ja homoseksuaalisuus dekriminalisoitiin mutta homoseksuaalisuuteen kehottaminen kriminalisoitiin. Vuonna 1981 Seta uhmasi kehotuskieltoa järjestämällä siihen asti suurimman homojen mielenosoitusmarssin mitä Helsingissä oli järjestetty. Mielenosoituksessa kehotettiin homoseksuaalisuuteen ja kulkueessa mukana olleet pistivät nimensä paperille, jossa tunnustivat rikoksen ja veivät sen poliisille. Mukana oli muun muassa asianajaja Ulf Månsson ja tähtitieteilijä Eva Isaksson. Silloinen Setan puheenjohtaja Tarja Halonen oli antanut aktivisteille neuvoja virkavallan kanssa toimimiseen. Homoseksuaalisuuden luokittelu sairaudeksi poistui samana vuonna mutta yllyttäminen homoseksuaaliseen tekoon poistui rikoslaista vasta vuonna 1999.[7][8]

Suomessa tunnettu tapaus on myös Vihreän liikkeen aloittanut Koijärven suon kuivattamista vastaan tehty mielenosoitus, johon liittyi työkoneiden käytön estäminen. Koijärvi-liikkeen asiassa nostetun rikosjutun yhteydessä korkein oikeus on arvioinut kansalaistottelemattomuuden merkitystä rikoksen oikeuttamis- tai anteeksiantoperusteena.[9]

Vuonna 2013 suomalainen ympäristöaktivisti Sini Saarela oli mukana Greenpeacen arktisen alueen öljynporauksia vastustavassa mielenosoituksessa Petšoranmerellä ja tunkeutui venäläiselle öljynporauslautalle. Saarela sai teostaan tunnustusta Suomen ympäristöministeriltä Ville Niinistöltä.[10]

2010-luvulla myös kannabista koskevan lainsäädännön kritisoijat ovat käyttäneet kansalaistottelemattomuutta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansalaistottelemattomuus. Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaali, sanasto.
  2. Oxford Dictionaries.
  3. Encyclopedia Britannica.
  4. Laitinen, Ahti: Oikeussosiologian perusteet, s. 147–153. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2002. ISBN 951-29-2180-4.
  5. Thoreau, Henry: Kansalaistottelemattomuudesta. Toimittanut Outi Lauhakangas. Helsingissä: Otava, 1986. ISBN 951-1-08630-8.
  6. Totaalikieltäytyminen (verkkosivu) Aseistakieltäytyjäliitto. Viitattu 17.3.2009.
  7. Homo-Suomen historia Yle Teema, Tarinatalo.
  8. Homo-Suomen historia 4/4 Oikeutta! Yle Teema, Tarinatalo.
  9. KKO:n päätös KKO:1983-II-159 Finlex. Viitattu 16.3.2010.
  10. Ministeri kiittelee vangittua ympäristöaktivistia Uusisuomi 27.12.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hölttä, Kalevi: Kansalaistoiminta: lailliset oikeudet. Kirja on toteutettu yhteistyössä Kansan Sivistystyön Liiton kanssa.. Helsinki: Into, 2013. ISBN 978-952-264-189-2.
  • Gandhi, Mohandas: Tottelemattomuudesta. Toimittaneet ja suomentaneet Eila Salomaa ja Jukka Viitanen. Uudistettu ja toimitettu laitos. Ensimmäinen laitos nimellä Kirjoituksia. Lähdeaineisto: Essential writings / Mohandas Gandhi. Helsinki: Taifuuni, 2003. ISBN 951-581-083-3.
  • Kansalaisryhmä: Kansalaistottelemattoman käsikirja. Preesens-sarja. Helsinki: Gaudeamus, 1988. ISBN 951-662-444-8.
  • Thoreau, Henry: Kansalaistottelemattomuudesta. Toimittanut Outi Lauhakangas. Visio. Helsingissä: Otava, 1986. ISBN 951-1-08630-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]