Antifasismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hollantilaisia vastarintaliikkeen jäseniä kuvattuna Yhdysvaltain armeijan sotilaiden kanssa vuonna 1944.
Antifasistinen mielenosoitus Sveitsissä.
Antifasistinen tunnus, hakaristi kielletty.

Antifasismi viittaa fasismia (usein myös kansallissosialismia) vastustaviin liikkeisiin ja aatteisiin.[1] Antifasisteja ovat olleet oikeistolaiset, vasemmistolaiset ja liberaalit ryhmät ja yksilöt, jotka ovat olleet ideologisesti muuten eri puolilla.

Nykyään antifasistilla tarkoitetaan usein vasemmistolaista tai anarkistista militanttia antifasismia kuten AFA- tai Antifa-järjestöä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antifasismi syntyi alun perin 1920-luvulla Italiassa vastavoimaksi maassa nousseelle kansallismieliselle totalitaristiselle fasismiliikkeelle.[1]

3. elokuuta 1921 Italian sosialistipuolue (PSI) teki rauhansopimuksen Benito Mussolinin Kansallisen fasistipuolueen kanssa ja ammattiliitotkin yhtyivät rauhaan. Militantit antifasistit perustivat Arditi del popolo -järjestön, mutta Italian kommunistipuolue (PCI) käski jäsenensä vetäytymään siitä.

Merkittävimpiä italialaisia liberaaleja antifasisteja olivat Benedetto Croce (joka julkaisi 1925 Antifasististen intellektuaalien manifestin)[2] ja Piero Gobetti.[3]

Usean tahon militanttien antifasistien ohella maailmansotien välisessä Britanniassa oli merkittäviä rauhanomaisiakin antifasisteja kuten liberaali sir Ernest Barker.[4]

Antifasismin merkittävimpiä taisteluita on ollut Espanjan sisällissota 1936–1939, jossa anarkistit sekä tasavaltalainen kansanrintama kävi sisällissotaa Saksan ja Italian tukemia Francisco Francon fasistijoukkoja vastaan.

Toisessa maailmansodassa Ranskan kansallissosialistien ”Vichyn hallitusta" vastaan taisteli myös moni ”äärioikeistolainen” nationalisti ja monarkisti.[5]

Kansallissosialisteja ja fasisteja vastaan taistelivat maailmansodassa muun muassa Neuvostoliitto, Yhdysvallat ja Britannia.

Fasismi myöhemmässä poliittisessa kielenkäytössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityisesti Neuvostoliitossa ja sieltä periytyneenä myös Venäjällä fasismin vastaisuudella on ollut keskeinen asema poliittisessa kielenkäytössä ja jopa osana kansallista identiteettiä.[6] Neuvostoliitossa toinen maailmansota nähtiin luokkien ja yhteiskuntajärjestelmien välisenä sotana, ja Neuvostoliitto tuon sodan kiistattomana voittajana, joka vapautti maailman fasismista, ts. pelasti sen pahuudelta. Tällaisen käsityksen antoi erityisesti kylmän sodan aikainen neuvostopropaganda. Se myös pyrki antamaan kuvan koko länsileiristä fasistisena sortokoneistona, jonka tavoitteena on pahimmillaan uusi sota ja Neuvostoliiton tuhoamiseen. Fasismista tuli paitsi viittaus lähinnä Adolf Hitleriin ja saksalaiseen natsismiin, myös liki yleiskäsite, kommunismin ihanteiden vastakohta, joka edusti kaikkea pahaa. 2000-luvun Venäjällä ovat neuvostoretoriikan renessanssi yhdistyneenä venäläiseen nationalismiin sekä toisaalta avoimesti fasistisiksi (tai natsistisiksi) julistautuneiden pienten poliittisten ryhmien pyrkiminen mukaan politiikkaan nostanet termin uudelleen esille.[7]

Militantti antifasismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Militantit antifasistit vastustavat fasismia myös väkivaltaisin keinoin.[8] Heidän katsotaan usein lähtevän luokkataistelun lähtökohdista ja pitävän fasismia työväenluokan vastaisena ideologiana. Historioitsija Dave Renton pitää tätä näkemystä kapeana. Hän väittää, että antifasisteille väkivalta ei ole osa aatetta vaan hän kutsuu militantteja antifasisteja ”ammattilaisantifasisteiksi”.[9]

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden pääsihteeri Jehki Härkösen mukaan ”Militantti antifasismi saattaa ruokkia uusnatsismia entisestään. Skinheadien rekrytointia auttaa, jos on olemassa selkeä vastapuoli, jonka kanssa voi rähinöidä.” Hänen mukaansa ”Suomi oli pitkään ainoa Euroopan maa, jossa ei ollut toimivaa antifasistista yhteisöä.”[10]

Anti-Fascist Action[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anti-Fascist Action (AFA) perustettiin Britanniassa 1985. Perustajat halusivat irtaantua Anti-Nazi Leaguen liberaalista, yhteenottoa välttelevästä toiminnasta, ja olivat sitä mieltä, että fasisteja ja rasisteja vastaan tulee iskeä suoraan kaduilla. Britanniassa vaikutti tuolloin muun muassa fasistijärjestöt Combat 18 ja National Front. AFA:n kaksoisstrategiaan kuului fyysinen yhteenotto kaduilla sekä ideologinen taistelu fasismia vastaan valkoisen työväenluokan yhteisöissä.[11]

Kirjaimet AFA yhdistetään nykyään myös muiden Euroopan maiden antifasisteihin. Yhdistävänä tekijänä AFA:lla on hajautettu epämuodollinen rakenne.[12]

Militantti antifasismi Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa militanttia antifasismia edustaa Antifascistisk aktion (AFA). AFA on hyökännyt oikeistolaisia, ruotsidemokraatteja sekä jopa hallituspuolueiden edustajia vastaan.[13]

Ruotsin AFA muun muassa tuhoaa ja vandalisoi kansallissosialistien koteja ja autoja. AFA-aktivisteja on yhdistetty myös tuhopolttoihin ja pahoinpitelyihin.[14] AFA on itsekin tunnustanut tuhopolton ajastetuilla palopommeilla.[15]

Ruotsin antifasistisen liikkeen historiaan liittyy kiinteästi Björn Söderbergin murha 1999. Söderberg oli ammattiliitto SAC:n aktiivi ja antifasisti, jonka uusnatsit ampuivat kotitalonsa ovelle.[16] Joulukuussa 2008 uusnatsit yrittivät polttaa SAC:n aktiivien kodin Tukholmassa, kun vanhemmat ja pikkulapsi olivat vielä sisällä kerrostaloasunnossa.[17]

Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa antifasistinen liike alkoi voimistua muurin murtumisen jälkeen, kun myös uusnatsien terrori maahanmuuttajia kohtaan kiihtyi. Uusnatsien tuhopolttoiskuissa 1990 kuoli useita ihmisiä, joukossa pieniä lapsia.[18]

Suomalaisia järjestöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1946 perustettiin Sodan ja fasismin vastainen työ -niminen järjestö. Antifasistit ovat järjestäytyneet nykyisin erilaisiin toimintaryhmiin, niin kutsuttuihin Antifa-ryhmiin. Ensimmäinen suomalainen Antifa perustettiin Turkuun vuonna 1992. Helsingissä perustettiin Antifa vuonna 1994.[19]. Antifa sai valtionavustusta 1990-luvulla. Vuonna 1995 järjestö sai 25 000 silloista markkaa verotukea[20] ja vuonna 1996 avustus oli 40 650 markkaa opetusministeriöltä.[20]

Vuonna 2009 julkisuuteen tuli Suomen Antifasistinen Komitea -niminen ryhmä, jonka venäläismieliset jäsenet (muun muassa ”kohudosentti” Johan Bäckman) keskittyvät arvostelemaan Viron ja Latvian hallituksien toimia.[21]

Helsingissä järjestettiin 22. lokakuuta 2011 autonomisten ja anarkististen antifasistinen mielenosoitus uusnatsien samana päivänä järjestämää seminaaria vastaan. Mielenosoitukseen osallistui 100–150 henkeä.[22]

Tunnettuja antifasisteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja antifasisteja intellektuelleja ovat olleet muun muassa Nobel-fyysikko Albert Einstein,[23] Nobel-kemisti ja fyysikko Ernest Rutherford,[24] fyysikko Robert Oppenheimer,[25] filosofi Jean-Paul Sartre,[26] Nobel-kirjailija Thomas Mann,[27] kirjailija George Orwell,[28] elokuvaohjaajat Charles Chaplin[29] ja Orson Welles[30] sekä taidemaalari Pablo Picasso.[31]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Birchall, Sean, Beating The Fascists: The Untold Story of Anti-Fascist Action (London: Freedom Press, 2010) ISBN 978-1-904491-12-5

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ness, Immanuel: Italy, anti-fascist ideology The International Encyclopedia of Revolution and Protest. 2009. Blackwell Reference Online. Viitattu 16.8.2009. (englanniksi)
  2. David Ward Antifascisms: Cultural Politics in Italy, 1943-1946
  3. James Martin, 'Piero Gobetti's Agonistic Liberalism', History of European Ideas, vol. 32, (2006), 205-222.
  4. Andrezj Olechnowicz, 'Liberal anti-fascism in the 1930s the case of Sir Ernest Barker', Albion 36, 2005, pp. 636-660
  5. Chicago Journals - The Journal of Modern History
  6. Graham Stack, The West Still Underestimates the Important of World War II for Russia
  7. Stephen Shenfield, Russian fascism: traditions, tendencies, movements
  8. Lehti, Anu-Elina: Militantti antifasismi rantautui Suomeen. Vihreä lanka, 19.3.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 21.3.2009.
  9. Renton, Dave: Fascism: Theory and Practice Viitattu 9.6.2009. (englanniksi)
  10. Militantti antifasismi rantautui Suomeen, 19.3.2009
  11. 1985-2001: Anti-Fascist Action (AFA) | libcom.org
  12. AFA Presentation, Plattform (ruotsiksi)
  13. Extremister bakom ökat våld Dagens Nyheter. 8.7.2009. Viitattu 10.7.2009. (ruotsiksi)
  14. http://afa-dackebygd.antifa.se/index.php?subaction=showfull&id=1241541340&archive=&start_from=&ucat=1&
  15. Afa riktar ilska mot Migrationsverket, Svenska Television 10.1./19.6.2006
  16. http://wwwc.aftonbladet.se/nyheter/0002/11/nazmord.html
  17. http://www.fria.nu/artikel/76340 ja http://takku.net/article.php/20081203160306649
  18. Verfassungsschutz (Federal Office for the Protection of the Constitution) Verfassungsschutz-mv.de. Viitattu 2009-11-03.
  19. Anarkistit ja järjestäytyminen. Kapinatyöläinen, 2000, nro 27. Helsinki: Kapinatyöläinen. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.6.2009.
  20. a b Ajan Suunta, 1995, nro 2 ja 3.
  21. Kunnas, Kaja: Kohudosentti käännytettiin Tallinnan satamasta. Helsingin sanomat, 27.4.2009, nro 114, s. A4. maksullinen verkkoversio Viitattu 27.4.2009.
  22. http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kansallissosialistit_kokoontuivat_hakaniemessa_antifasistit/
  23. The anti-fascist politics of Albert Einstein. Searchlight, June 2000
  24. Physics connections. Catalyst, Vol. 16 No. 4
  25. Important Faces of the Manhattan Project: J. Robert Oppenheimer
  26. Jean-Paul Sartre, 1905–80
  27. Today in History 10.12.1929.
  28. John Rodden 2002. George Orwell: the politics of literary reputation. Transaction Publishers.
  29. Charles Maland 1998. Charlie Chaplin and His Times, by Kenneth S. Lynn. Film Quarterly, Vol. 51, No. 4, s. 39–40.
  30. Michael Denning 1996. The cultural front: the laboring of American culture in the twentieth-century
  31. Dore Ashton: Picasso as Anti-facist. The Brooklyn Rail

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]