Thomas Mann

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thomas Mann Nobel-palkinto
Thomas Mann vuonna 1929
Thomas Mann vuonna 1929
Syntynyt 6. kesäkuuta 1875
Lyypekki, Saksa
Kuollut 12. elokuuta 1955 (80 vuotta)
Zürich Sveitsi
Ammatit kirjailija
Kansalaisuus Saksa
Pääteokset Buddenbrookit 1901
Taikavuori 1924
Tuotannon kieli saksa
Tunnustukset Nobelin kirjallisuuspalkinto (1929)
Allekirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Heinrich ja Thomas Mann.

Paul Thomas Mann (6. kesäkuuta 1875 Lyypekki, Saksa – 12. elokuuta 1955 Zürich, Sveitsi) oli saksalainen kirjailija. Mannia pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mann syntyi lyypekkiläiseen porvarissukuun. Hänen äitinsä oli saksalais-brasilialaista syntyperää oleva Julia Mann (o.s. Silva-Bruhns) ja isänsä tuleva konsuli ja senaattori Thomas Johann Heinrich Mann.[1] Vuonna 1905 Mann nai juutalaisen Katia Pringsheimin.

Thomas Mann asui jonkin aikaa myös Münchenissä, jossa hänen silloisen kotitalonsa läheisyydessä sijaitsee nykyisin katu nimeltä Thomas-Mann-Allee.

Myös Thomas Mannin vanhempi veli Heinrich oli kirjailija, kuten myös hänen poikansa Klaus Mann ja pojanpoikansa Frido Mann. Tytär Erika oli merkittävä 1930-luvun kulttuurihahmo ja keskimmäinen poika Golo yksi sodanjälkeisen Saksan merkittävimmistä historioitsijoista. Käsite "Mannin perhe" onkin yleistynyt varsinkin Saksassa kuvaamaan tätä kirjailijadynastiaa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Thomas Mann esitti humanistisia, mutta samalla myös kansallisylpeyttä osoittavia ajatuksia. Mann sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1929. Palkinto myönnettiin nimellisesti vuonna 1901 ilmestyneestä Buddenbrookeista,[2] mutta palkinnon aiheena oli pikemminkin 1924 ilmestynyt Taikavuori.lähde?

Kun natsit tulivat valtaan Mannin perhe muutti natsi-Saksasta Küsnachtiin Sveitsiin. Vuonna 1939 he muuttivat Yhdysvaltoihin. Mann opetti Princetonin yliopistossa, jossa kemian ja fysiikan opettajana toimi myös saksanjuutalainen emigrantti Albert Einstein. Vuonna 1942 Mannit muuttivat Los Angelesiin Kaliforniaan. Mannista tuli 23. kesäkuuta vuonna 1944 Yhdysvaltain kansalainen.

Thomas Mann palasi Eurooppaan vuonna 1952 ja asettui asumaan Zürichiin Sveitsiin. Hän ei palannut pysyvästi Saksaan, vaikka lomaili siellä. Mann osallistui vuonna 1949 Johann Wolfgang von Goethen syntymän 200-vuotisjuhlaan.

Mann kuoli vuonna 1955 ateroskleroosiin Zürichissä.

Poliittiset näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen maailmansodan aikana Mann tuki keisari Vilhelm II:n konservatiivista politiikkaa ja hyökkäsi liberaaleja ajatuksia vastaan. Mann tuki myös uutta Weimarin tasavaltaa. Kun natsien suosio nousi, Mann arvosteli heitä. Hän hyökkäsi sanomalehtikirjoituksissaan suoraan Adolf Hitleriä vastaan. Samaan aikaan kun natsit saivat valtaa, Mann tuki sosialisteja ja kommunisteja. Mannit olivat lomalla Sveitsissä, kun natsit nousivat valtaan. Hänen poikansa Klaus neuvoi, ettei isä palaisi enää Saksaan vaan jäisi asumaan Sveitsiin. Mannin teoksia poltettiin Saksassa, ja hän oli kiellettyjen kirjailijoiden listalla.

Hän otti radiopuheissaan suoraan kantaa kansallissosialistista Saksaa vastaan, mutta kaunokirjallisissa teoksissa kritiikki oli epäsuorempaa. Mann itse asiassa kirjoitti raamatullista Joosef-romaanien sarjaansa käytännössä koko natsihallinnon ajan.

Tuhoestetiikasta humanismin korostamiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mannin esikoisromaani oli Buddenbrookit, joka pohjautuu vahvasti Mannin suvun historiaan ja hänen lapsuudenkokemuksiinsa. Se kertoo lyypekkiläisen kauppiassuvun tarinan 1800-luvun puolivälin kukoistuksesta muutamaa vuosikymmentä myöhemmin seuranneeseen rappioon, kun hermoheikot lapset eivät pysty jatkamaan vanhempiensa saavutuksia. Tällainen taiteen ja tuhon monimielinen yhdistäminen esiintyy monissa Mannin varhaiskauden teoksissa. Se huipentuu novellissa Kuolema Venetsiassa, jossa nuoren pojan kauneudesta hurmaantunut kirjailija sulkee silmänsä todellisuudelta. Rappion lisäksi näissä teoksissa esiintyy toinen Mannin tuotannossa keskeinen teema: taiteellisen etelän ja älyllisen viileän pohjoisen vertailu.

Ensimmäisen maailmansodan kokemusten jälkeen Taikavuori merkitsi Mannille lähes täydellistä irtaantumista sotaa edeltävistä arvoista. Tapahtumapaikka on tosin kuoleman merkitsemä, keuhkotautiparantola jossakin Alpeilla. Sinne kokoontunut eri maita ja näkemyksiä edustanut seurue tekee kuitenkin romaanista paljon edeltäjiään moniäänisemmän. Rakkauden ja kuoleman tuskassa kylpevä nuori kertoja Hans Castorp onkin lähinnä koominen havainnoitsija, sillä tärkeimmät keskustelut käydään muualla.

Mannin tuotannon avaimena voi pitää jesuiitta Naftan ja humanisti Settembrinin Taikavuoressa käymiä keskusteluja. Mann ei ota selvästi kantaa siihen, kumpi vie väittelyissä voiton, mutta elämässä Settembrinin voitto näyttää ilmeiseltä: hän jää henkiin. Toisaalta Settembrinin naiivissa uskossa on jotain liian yksinkertaista. Myöhemmissä kirjoituksissaan Mann alkoikin yhä selvemmin korostaa suoraa yhteyttä omien näkemystensä ja Goethen kirjoitusten välillä. Mann puhui lämpimästi sellaisen rationaalisen, kaupankäynnille ja toisten kunnioittamiselle perustuvan humanismin puolesta, jonka aloittajaksi Saksassa hän näki Goethen – ja viimeiseksi edustajaksi ehkä itsensä.

Mannin kolmas keskeinen romaani Tohtori Faustus puolestaan heijastelee toisen maailmansodan aikaista ja jälkeistä tilannetta. Paholaiselle itsensä myyvä säveltäjä Adrian Leverkühn auttaa pohtimaan Saksan historian suuria linjoja. Mann kirjoittaa paljon siitä, kuinka musiikki tuo esiin ihmisen syvimpiä tunteita ja ajatuksia, mutta samaan aikaan hän näkee Saksan kehityksen lohduttomana.

Mannin tuotanto oli laaja ja monipuolinen; häntä pidetäänkin yhtenä merkittävimmistä modernisteista. Monet hänen kirjoistaan pohjautuvat erilaisiin myytteihin (Pyhä syntinen, Tohtori Faustus, Joosef-sarja), toiset taas ovat pintapuolisesti kepeitä, mutta täynnä ajatuksia ja sisältöä (Kuninkaallinen korkeus, Huijari Felix Krullin tunnustukset). Toisaalta hän otti suoremmin kantaa maailman tapahtumiin kuin monet muut modernistiset kirjailijat. Mannille tyylille on ominaista tietty pidättyväisyys ja leikillisyys. Teokset ovat usein hienoisen pessimismin ja ihmisiä kohtaan tunnetun ymmärtävän myötätunnon sävyttämiä.

Buddenbrookhaus, Thomas ja Heinrich Mannin elämästä kertova museo Lyypekissä

TV-sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa esitettiin vuonna 2001 TV-sarja Die Manns - ein Jahrhundertroman (Mannin perhe). Se aloitti uuden kiinnostuksen koko Mannin perheen vaiheisiin.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Thomas Mann Handbuch. Hg. Helmut Koopman. Stuttgart 2001.
  • Katia Mann, Elämäntoveri, suom. Maija Pellikka, Weilin + Göös, 1983
  • Dietrich Assmann, Thomas Manns Roman "Doktor Faustus" und seine Beziehungen zur Faust-Tradition, 1975
  • Dietrich Assmann, Tohtori Faustus, saksalaisen säveltäjän Adrian Leverkühnin elämä erään hänen ystävänsä kertomana, 1979
  • Hans-Peter Haack: Erstausgaben Thomas Manns. Ein bibliographischer Atlas. Leipzig 2011

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Horst Frenz (toim.): Nobel Lectures, Literature 1901-1967. Elsevier Publishing Company, 1967. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ The Nobel Prize in Literature 1929 ("principally for his great novel, Buddenbrooks, which has won steadily increased recognition as one of the classic works of contemporary literature") The Official Web Site of the Nobel Foundation. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Thomas Mann.


Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajat
1901–1925

1901: Prudhomme 1902: Mommsen 1903: Bjørnson 1904: F. Mistral / Echegaray 1905: Sienkiewicz 1906: Carducci 1907: Kipling 1908: Eucken 1909: Lagerlöf 1910: Heyse 1911: Maeterlinck 1912: Hauptmann 1913: Tagore 1914: Ei jaettu 1915: Rolland 1916: Heidenstam 1917: Gjellerup / Pontoppidan 1918: Ei jaettu 1919: Spitteler 1920: Hamsun 1921: France 1922: Benavente 1923: Yeats 1924: Reymont 1925: Shaw
1926–1950

1926: Deledda 1927: Bergson 1928: Undset 1929: Mann 1930: Lewis 1931: Karlfeldt 1932: Galsworthy 1933: Bunin 1934: Pirandello 1935: Ei jaettu 1936: O'Neill 1937: Martin du Gard 1938: Buck 1939: Sillanpää 1940–43: Ei jaettu 1944: Jensen 1945: G. Mistral 1946: Hesse 1947: Gide 1948: Eliot 1949: Faulkner 1950: Russell
1951–1975

1951: Lagerkvist 1952: Mauriac 1953: Churchill 1954: Hemingway 1955: Laxness 1956: Jiménez 1957: Camus 1958: Pasternak 1959: Quasimodo 1960: Perse 1961: Andrić 1962: Steinbeck 1963: Seferis 1964: Sartre 1965: Šolohov 1966: Agnon / Sachs 1967: Asturias 1968: Kawabata 1969: Beckett 1970: Solženitsyn 1971: Neruda 1972: Böll 1973: White 1974: Johnson / Martinson 1975: Montale
1976–2000

1976: Bellow 1977: Aleixandre 1978: Singer 1979: Elytis 1980: Miłosz 1981: Canetti 1982: García Márquez 1983: Golding 1984: Seifert 1985: Simon 1986: Soyinka 1987: Brodsky 1988: Mahfouz 1989: Cela 1990: Paz 1991: Gordimer 1992: Walcott 1993: Morrison 1994: Ōe 1995: Heaney 1996: Szymborska 1997: Fo 1998: Saramago 1999: Grass 2000: Gao
2001–

2001: Naipaul 2002: Kertész 2003: Coetzee 2004: Jelinek 2005: Pinter 2006: Pamuk 2007: Lessing 2008: Le Clézio 2009: Müller 2010: Vargas Llosa 2011: Tranströmer 2012: Mo Yan 2013: Munro 2014: Modiano 2015: Aleksijevitš
Noudettu kohteesta https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Thomas_Mann&oldid=14638911