Thomas Mann

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thomas Mann Nobel-palkinto
Thomas Mann vuonna 1929
Thomas Mann vuonna 1929
Syntynyt 6. kesäkuuta 1875
Lyypekki, Saksa
Kuollut 12. elokuuta 1955 (80 vuotta)
Zürich Sveitsi
Ammatit kirjailija
Kansalaisuus Saksa
Pääteokset Buddenbrookit 1901
Taikavuori 1924
Tuotannon kieli saksa
Tunnustukset Nobelin kirjallisuuspalkinto (1929)
Allekirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Heinrich ja Thomas Mann.

Paul Thomas Mann (6. kesäkuuta 1875 Lyypekki, Saksa – 12. elokuuta 1955 Zürich, Sveitsi) oli saksalainen kirjailija. Mannia pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mann syntyi lyypekkiläiseen porvarissukuun. Hänen äitinsä oli saksalais-brasilialaista syntyperää oleva Julia Mann (o.s. Silva-Bruhns) ja isänsä tuleva konsuli ja senaattori Thomas Johann Heinrich Mann.[1] Vuonna 1905 Mann nai juutalaisen Katia Pringsheimin.

Thomas Mann asui jonkin aikaa myös Münchenissä, jossa hänen silloisen kotitalonsa läheisyydessä sijaitsee nykyisin katu nimeltä Thomas-Mann-Allee.

Myös Thomas Mannin vanhempi veli Heinrich oli kirjailija, kuten myös hänen poikansa Klaus Mann ja pojanpoikansa Frido Mann. Tytär Erika oli merkittävä 1930-luvun kulttuurihahmo ja keskimmäinen poika Golo yksi sodanjälkeisen Saksan merkittävimmistä historioitsijoista. Käsite "Mannin perhe" onkin yleistynyt varsinkin Saksassa kuvaamaan tätä kirjailijadynastiaa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Thomas Mann esitti humanistisia, mutta samalla myös kansallisylpeyttä osoittavia ajatuksia. Mann sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1929. Palkinto myönnettiin nimellisesti vuonna 1901 ilmestyneestä Buddenbrookeista,[2] mutta palkinnon aiheena oli pikemminkin 1924 ilmestynyt Taikavuori.lähde?

Kun natsit tulivat valtaan Mannin perhe muutti natsi-Saksasta Küsnachtiin Sveitsiin. Vuonna 1939 he muuttivat Yhdysvaltoihin. Mann opetti Princetonin yliopistossa, jossa kemian ja fysiikan opettajana toimi myös saksanjuutalainen emigrantti Albert Einstein. Vuonna 1942 Mannit muuttivat Los Angelesiin Kaliforniaan. Mannista tuli 23. kesäkuuta vuonna 1944 Yhdysvaltain kansalainen.

Thomas Mann palasi Eurooppaan vuonna 1952 ja asettui asumaan Zürichiin Sveitsiin. Hän ei palannut pysyvästi Saksaan, vaikka lomaili siellä. Mann osallistui vuonna 1949 Johann Wolfgang von Goethen syntymän 200-vuotisjuhlaan.

Mann kuoli vuonna 1955 ateroskleroosiin Zürichissä.

Poliittiset näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen maailmansodan aikana Mann tuki keisari Vilhelm II:n konservatiivista politiikkaa ja hyökkäsi liberaaleja ajatuksia vastaan. Mann ei hyväksynyt demokraattista kehitystä vaan piti sitä Saksan kansan olemukselle vieraana. Hän romantisoi sotaa ja katsoi, että sen väkivaltainen elämä toi esiin ihmisestä parhaat puolet.[3]

Sittemmin Mann tuki uutta Weimarin tasavaltaa. Kun natsien suosio nousi, Mann arvosteli heitä. Hän hyökkäsi sanomalehtikirjoituksissaan suoraan Adolf Hitleriä vastaan. Samaan aikaan kun natsit saivat valtaa, Mann tuki sosialisteja ja kommunisteja. Mannit olivat lomalla Sveitsissä, kun natsit nousivat valtaan. Hänen poikansa Klaus neuvoi, ettei isä palaisi enää Saksaan vaan jäisi asumaan Sveitsiin. Mannin teoksia poltettiin Saksassa, ja hän oli kiellettyjen kirjailijoiden listalla.

Hän otti radiopuheissaan suoraan kantaa kansallissosialistista Saksaa vastaan, mutta kaunokirjallisissa teoksissa kritiikki oli epäsuorempaa. Mann itse asiassa kirjoitti raamatullista Joosef-romaanien sarjaansa käytännössä koko natsihallinnon ajan.

Tuhoestetiikasta humanismin korostamiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mannin esikoisromaani oli Buddenbrookit, joka pohjautuu vahvasti Mannin suvun historiaan ja hänen lapsuudenkokemuksiinsa. Se kertoo lyypekkiläisen kauppiassuvun tarinan 1800-luvun puolivälin kukoistuksesta muutamaa vuosikymmentä myöhemmin seuranneeseen rappioon, kun hermoheikot lapset eivät pysty jatkamaan vanhempiensa saavutuksia. Tällainen taiteen ja tuhon monimielinen yhdistäminen esiintyy monissa Mannin varhaiskauden teoksissa. Se huipentuu novellissa Kuolema Venetsiassa, jossa nuoren pojan kauneudesta hurmaantunut kirjailija sulkee silmänsä todellisuudelta. Rappion lisäksi näissä teoksissa esiintyy toinen Mannin tuotannossa keskeinen teema: taiteellisen etelän ja älyllisen viileän pohjoisen vertailu.

Ensimmäisen maailmansodan kokemusten jälkeen Taikavuori merkitsi Mannille lähes täydellistä irtaantumista sotaa edeltävistä arvoista. Tapahtumapaikka on tosin kuoleman merkitsemä, keuhkotautiparantola jossakin Alpeilla. Sinne kokoontunut eri maita ja näkemyksiä edustanut seurue tekee kuitenkin romaanista paljon edeltäjiään moniäänisemmän. Rakkauden ja kuoleman tuskassa kylpevä nuori kertoja Hans Castorp onkin lähinnä koominen havainnoitsija, sillä tärkeimmät keskustelut käydään muualla.

Mannin tuotannon avaimena voi pitää jesuiitta Naftan ja humanisti Settembrinin Taikavuoressa käymiä keskusteluja. Mann ei ota selvästi kantaa siihen, kumpi vie väittelyissä voiton, mutta elämässä Settembrinin voitto näyttää ilmeiseltä: hän jää henkiin. Toisaalta Settembrinin naiivissa uskossa on jotain liian yksinkertaista. Myöhemmissä kirjoituksissaan Mann alkoikin yhä selvemmin korostaa suoraa yhteyttä omien näkemystensä ja Goethen kirjoitusten välillä. Mann puhui lämpimästi sellaisen rationaalisen, kaupankäynnille ja toisten kunnioittamiselle perustuvan humanismin puolesta, jonka aloittajaksi Saksassa hän näki Goethen – ja viimeiseksi edustajaksi ehkä itsensä.

Mannin kolmas keskeinen romaani Tohtori Faustus puolestaan heijastelee toisen maailmansodan aikaista ja jälkeistä tilannetta. Paholaiselle itsensä myyvä säveltäjä Adrian Leverkühn auttaa pohtimaan Saksan historian suuria linjoja. Mann kirjoittaa paljon siitä, kuinka musiikki tuo esiin ihmisen syvimpiä tunteita ja ajatuksia, mutta samaan aikaan hän näkee Saksan kehityksen lohduttomana.

Mannin tuotanto oli laaja ja monipuolinen; häntä pidetäänkin yhtenä merkittävimmistä modernisteista. Monet hänen kirjoistaan pohjautuvat erilaisiin myytteihin (Pyhä syntinen, Tohtori Faustus, Joosef-sarja), toiset taas ovat pintapuolisesti kepeitä, mutta täynnä ajatuksia ja sisältöä (Kuninkaallinen korkeus, Huijari Felix Krullin tunnustukset). Toisaalta hän otti suoremmin kantaa maailman tapahtumiin kuin monet muut modernistiset kirjailijat. Mannille tyylille on ominaista tietty pidättyväisyys ja leikillisyys. Teokset ovat usein hienoisen pessimismin ja ihmisiä kohtaan tunnetun ymmärtävän myötätunnon sävyttämiä.

Buddenbrookhaus, Thomas ja Heinrich Mannin elämästä kertova museo Lyypekissä

Televisiosarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksassa esitettiin vuonna 2001 televisiosarja Die Manns - ein Jahrhundertroman (Mannin perhe). Se aloitti uuden kiinnostuksen koko Mannin perheen vaiheisiin.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Thomas Mann Handbuch. Hg. Helmut Koopman. Stuttgart 2001.
  • Katia Mann, Elämäntoveri, suom. Maija Pellikka, Weilin + Göös, 1983
  • Dietrich Assmann, Thomas Manns Roman "Doktor Faustus" und seine Beziehungen zur Faust-Tradition, 1975
  • Dietrich Assmann, Tohtori Faustus, saksalaisen säveltäjän Adrian Leverkühnin elämä erään hänen ystävänsä kertomana, 1979
  • Hans-Peter Haack: Erstausgaben Thomas Manns. Ein bibliographischer Atlas. Leipzig 2011

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Horst Frenz (toim.): Nobel Lectures, Literature 1901-1967. Elsevier Publishing Company, 1967. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ The Nobel Prize in Literature 1929 ("principally for his great novel, Buddenbrooks, which has won steadily increased recognition as one of the classic works of contemporary literature") The Official Web Site of the Nobel Foundation. (englanniksi)
  3. ↑ Anders Rydell, Kirjavarkaat s. 79, suom. Pekka Marjamäki, Gummerus 2017 ISBN 978-951-24-0362-2

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Thomas Mann.


Noudettu kohteesta https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Thomas_Mann&oldid=16534436