Svetlana Aleksijevitš

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Svetlana Aleksijevitš
Svetlana Aleksijevitš (vuonna 2013).
Svetlana Aleksijevitš (vuonna 2013).
Henkilötiedot
Syntynyt 31. toukokuuta 1948 (ikä 70)
Stanyslaviv (nyk. Ivano-Frankivsk), Ukrainan SNT
Kansallisuus NeuvostoliittoValko-Venäjä
Ammatti kirjailija, toimittaja
Kirjailija
Tuotannon kieli venäjä
Tyylilajit dokumenttiromaani, tietokirjallisuus, kaunokirjallisuus, realismi
Aiheet dystooppinen maailma, historia
Esikoisteos Sodalla ei ole naisen kasvoja (1985)
Allekirjoitus
Allekirjoitus
Palkinnot
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin kirjallisuuspalkinto (2015)

Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsen 1983.

Aiheesta muualla
[alexievich.info Kotisivut]
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš (valkoven. Святлана Аляксандраўна Алексіевіч, Svjatlana Aljaksandrauna Aleksijevitš, ven. Светла́на Алекса́ндровна Алексие́вич, Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitš; s. 31. toukokuuta 1948 Stanyslaviv (nyk. Ivano-Frankivsk), Ukrainan SNT, Neuvostoliitto) on valkovenäläinen toimittaja ja kirjailija.[1] Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2015, Ruotsin akatemian perustelujen mukaan ”hänen moniäänisistä teoksistaan, kärsimyksen ja rohkeuden monumentista ajassamme”.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksijevitšin isä oli valkovenäläinen sotilas ja äiti ukrainalainen.[1][3] Isän sotilaspalveluksen päätyttyä perhe muutti Valko-Venäjälle. Vuonna 1965 Svetlana Aleksijevitš kävi koulun loppuun Homelin alueen Petrykaun piirin Kopatevitšissä. Hän työskenteli historian ja saksan kielen opettajana Mazyrin piirissä. Samalla hän työskenteli vuodesta 1966 lähtien Narouljassa ilmestyneen piirikunnallisen Prypjatskaja prauda -lehden toimituksessa. Aleksijevitš valmistui 1972 Valko-Venäjän valtionyliopiston journalismin laitokselta. Hän siirtyi Brestissä ilmestyvän Majak kommunizma -lehden toimitukseen. Vuodesta 1976 lähtien hän toimi kansallisessa Neman-aikakauslehdessä. Vuodesta 1984 lähtien Aleksijevitš on kirjoittanut freelance-pohjalta.[1]

Aleksijevitš tunnetaan presidentti Aljaksandr Lukašenkan sisä- ja ulkopolitiikan arvostelijana.[1] Valtion taholta tulleen painostuksen vuoksi hän muutti vuonna 2000 ulkomaille ja asui runsaat kymmenen vuotta Italiassa, Pariisissa (Ranskassa), Münchenissä (Saksassa) ja Ruotsissa. Hänet on palkittu useassa maassa. Kirjailija olikin ennen Nobel-palkintoa tunnettu uudemmasta tuotannostaan paremmin ulkomailla kuin kotimaassaan. Hän palasi 2013 Valko-Venäjälle. [3][1]

Kirjailijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisen työnsä Aleksijevitš aloitti vuonna 1975. Ensimmäinen teos valmistui vuonna 1983, mutta sitä ei julkaistu kahteen vuoteen. Kirjailijaa arvosteltiin pasifismista, naturalismista ja neuvostonaisen ylistämisestä. Tuon ajan Neuvostoliitossa nämä kirjailijaan kohdistetut syytökset olivat erittäin vakavia. Perestroikan myötä ensiteos sai paljolti kirjallisuuslehtien kautta erittäin laajan levityksen – yli kaksi miljoonaa kappaletta.[1]

Myös myöhempien teosten julkaiseminen takkuili. Teos Tsinkovyje maltšiki (Sinkkipojat), joka kertoi Afganistanin sodan rikoksista ja uhreista, aiheutti kielteisen palautteen tulvan kommunistisissa ja sotilaallisissa lehdissä sekä vei kirjailijan pitkään oikeudenkäyntiin.[1] Neuvostovuosien jälkeen Valko-Venäjän valtiolliset kustantamot eivät hyväksyneet hänen tuotantoaan julkaistavaksi yli kahteenkymmeneen vuoteen (vuodesta 1993 lähtien). Kaksi teosta on julkaistu sittemmin Valko-Venäjällä ainoastaan pienkustantamojen kautta (Hronka-kirjallisuusrahasto ja Lohvinau-kustantamo),[4] ja sen vuoksi harva valkovenäläinen lukija tuntee kirjailijan teoksia.

Aleksijevitšin pääteokset pohjautuvat laajoihin haastatteluihin. Hän haastattelee teosta varten yleensä 400–700:aa ihmistä ja valmistelee teosta 3–4 vuotta.[5] Moskovalaiset kustantamot ovat julkaisset hänen päätuotantonsa venäjäksi. Teoksia on käännetty lukuisille kielille, ja kaikki Aleksijevitšin pääteokset on saatavilla esimerkiksi ruotsiksi. Kirjailijasta on julkaistu myös kirjailijahaastatteluja sisältävä teos Fria ord på flykt (2012).

Aleksijevitšille myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto avartaa olennaisesti Ruotsin akatemian kirjallisuuskäsitystä, sillä palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa kirjailijalle, joka kirjoittaa reportaasikirjoja ja hyödyntää sitaattitekniikkaa. Näin Aleksijevitš on kehittänyt uudenlaisen journalistisen kirjallisuudenlajin.[6]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäiskielellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailijan päätuotantoa on teossarja Utopian äänet (ven. Golosa utopii):[5]

  • U voiny – ne ženskoje litso (1985, suom. Sodalla ei ole naisen kasvoja)
  • Poslednije svideteli (1985, ’Viimeiset todistajat’)
  • Tsinkovyje maltšiki (1991, ’Sinkkipojat’)
  • Zatšarovannyje smertju (1993, ’Kuolemasta lumoutuneet’)
  • Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego (1997, suom. Tšernobylista nousee rukous)
  • Vremja second-hand. Konets krasnogo tšeloveka (2013, ’Käytetty aika’)

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sodalla ei ole naisen kasvoja. (U voiny – ne ženskoje litso, 1985.) Suomentanut Robert Kolomainen. Moskova: Helsinki: Progress: SN-kirjat, 1988. ISBN 951-615-655-X. Uusi painos: Keltainen kirjasto. Tammi, 2017. ISBN 978-951-31-9269-3.
  • Tšernobylista nousee rukous. Tulevaisuuden kronikka. (Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego, 1997.) Suomentanut Marja-Leena Jaakkola. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1691-3. Uusi painos: Keltainen kirjasto 467. Tammi, 2015. ISBN 978-951-31-8951-8.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useita palkintoja Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Muualta mm.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Aleksijevitš Svetlana Aleksandrovna Kto est Kto v Respublike Belarus (Who is Who in Belarus). who.bdg.by. Viitattu 9.10.2015. (venäjäksi)
  2. The Nobel Prize in Literature 2015 Nobelprize.org. Viitattu 8.10.2015. (englanniksi)
  3. a b Everything you need to know about Svetlana Alexievich, winner of the Nobel prize in literature 8.10.2015. theguardian.com. Viitattu 9.10.2015. (englanniksi)
  4. Gosizdatelstva Belarusi ne vypuskali knigi Aleksijevitš bolše 20 let 8.10.2015. tut.by. Viitattu 9.10.2015. (venäjäksi)
  5. a b Liski, Liisa: Kolme kertomusta valkovenäläisestä nykykirjallisuudesta. Teoksessa Luukkanen, Arto (toim.): Tuntematon Valko-Venäjä, s. 316–346. Helsinki: Edita, 2009. ISBN 978-951-37-5445-7.
  6. Sonck, Fredrik: En erkänsla för journalistiken. Hufvudstadsbladet, 9.10.2015, s. 34. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)
    Svartström, Anna: Akademien vidgar sitt litteraturbegrepp. Hufvudstadsbladet, 9.10.2015, s. 35. Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.  –  Työhistoriaa täsmennetty ru-wikin artikkelin pohjalta: toimittaja- ja opettajauran täsmennystä.