Ernest Hemingway

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ernest Hemingway Nobel-palkinto
Hemingway vuonna 1939
Hemingway vuonna 1939
Syntynyt 21. heinäkuuta 1899
Oak Park, Illinois, Yhdysvallat
Kuollut 2. heinäkuuta 1961 (61 vuotta)
Ketchum, Idaho, Yhdysvallat
Ammatit kirjailija, lehtimies
Kansalaisuus Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tunnustukset Pulitzerin kirjallisuuspalkinto (1953)
Nobelin kirjallisuuspalkinto (1954)
Allekirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Ernest Miller Hemingway (21. heinäkuuta 1899 Oak Park, Illinois2. heinäkuuta 1961 Ketchum, Idaho)[1] oli 1900-luvun tärkeimpiä yhdysvaltalaisia kirjailijoita. Hän aloitti uransa lehtimiehenä, rikostoimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana. Hän palveli ensimmäisessä maailmansodassa ambulanssiyksikössä ja haavoittui. Vuonna 1921 Hemingway muutti Pariisiin, missä hän aloitti kirjailijanuransa. Hän asui osan elämästään myös Kuubassa ja Key Westissä.

Hemingway julkaisi useita romaaneja ja novellikokoelmia ja sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1954. Hänen niukkasanainen mutta lyyrinen proosatyylinsä on vaikuttanut lukuisiin myöhempiin kirjailijoihin. Romaani Kenelle kellot soivat (1940) oli Hemingwaylle itselleen hänen tärkein teoksensa.

Hemingway oli kirjojensa aiheiltaan ja imagoltaan hyvin miehinen, ja hänen suurimpia intohimojaan olivat härkätaistelu, tonnikalan kalastus ja metsästys. Viimeisinä vuosinaan Hemingway kärsi terveysongelmista ja alkoholin liikakäytöstä. Hän kuoli itsemurhaan 1961.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernest (oik.) vanhempiensa ja sisarustensa kanssa vuonna 1905

Ernest Miller Hemingway syntyi 21. heinäkuuta 1899 Oak Parkissa Chicagon esikaupunkialueella varakkaaseen perheeseen. Isä Clarence ”Ed” Hemingway oli lääkäri. Äiti Grace o.s. Hall oli taitava laulaja, joka oli konsertoinut Madison Square Gardenissa ennen avioitumistaan. Grace hallitsi avioliittoa ja alistuvaa miestään, joka teki kaikki kotityöt ja hoiti taloudenpidon.[2]

Äiti puki Ernestin nelivuotiaaksi asti tyttöjen vaatteisiin, mikä oli epätavallisen pitkään. Pojan kampauksen Ernest sai vasta kuusivuotiaana, ja polvihousuja hän joutui käyttämään 15-vuotiaaksi asti. Isoisä Ansonin kanssa Ernest sai pukeutua ja käyttäytyä kuin poika, etenkin sota- ja metsästysleikeissään kesälomillaan luonnon keskellä Walloon Lakella pohjoisessa Michiganissa. Isä Ed oli intohimoinen metsästäjä, joka yritti tappaa jokaisen luontokappaleen jonka näki. Ernest noudatti isänsä esimerkkiä ja 16-vuotiaana joutui maksamaan suuren sakon ammuttuaan rauhoitetun harmaahaikaran. Nuori Ernest myös luki paljon, mitä hänen isänsä piti hyödyttömänä harrastuksena. Ernestin opettajat kuitenkin rohkaisivat pojan luku- ja kirjoitusharrastusta.[3]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingway sai lukiossa hyviä arvosanoja ja osallistui aktiivisesti koulun harrastus- ja urheilutoimintaan. Hän toimi koulun sanomalehden päätoimittajana, ja kolme hänen novelliaan julkaistiin koululehdessä. Nuoren Hemingwayn kirjailijaesikuvia olivat etenkin Rudyard Kipling, Jack London ja O. Henry. Hän arvosti myös Chicago Tribunen urheilutoimittaja Ring Lardneria, jonka tyyliä hän kopioi koulun sanomalehdessä.[4]

Rikostoimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingway halusi toimittajaksi vastoin vanhempiensa toiveita, jotka halusivat hänestä lääkärin. Hän lähti lokakuussa 1917 tukahduttavana ja ahdasmielisenä pitämästään Oak Parkista Kansas Cityyn setänsä suhteiden avulla toimittajaharjoittelijaksi Kansas City Star -sanomalehteen. Lehtityössä Hemingway oppi kirjoittamaan tiivillä, selkeällä ja tarkalla tyylillä, jota hän käytti koko myöhemmän kirjailijanuransa ajan. Hän toimi rikostoimittajana ja otti selvää onnettomuuksista, kuolemantapauksista ja väkivaltarikosten seuraamuksista. Eniten häntä kiinnosti reportaasien tekeminen. Hemingwayn kirjoittamat jutut julkaistiin nimettöminä, ja vasta myöhemmin ne osoitettiin hänen kirjoittamikseen ja julkaistiin uudelleen.[5]

Ensimmäisessä maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ernest Hemingway sotilaspuvussa vuonna 1918.

Kaiken aikaa työskennellessään Kansas Cityssä Hemingway haaveili pääsystä Euroopassa käytyyn maailmansotaan. Huonon näkönsä vuoksi häntä ei ollut kelpuutettu Yhdysvaltain armeijaan, mutta hänet hyväksyttiin Amerikan Punaisen Ristin palvelukseen.[6]

Hemingway matkusti New Yorkin kautta Ranskaan toukokuussa 1918. Hänen ensimmäinen asemapaikkansa oli Milano Italiassa. Hemingway siirrettiin ambulanssiyksikköön Schioon, missä hän vietti kolme viikkoa. Hemingway pyrki lähelle taisteluja ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi Piaven rintamalle Koillis-Italiaan. Heinäkuussa 1918 hän oli jakamassa makeisia ja savukkeita juoksuhaudassa, kun itävaltalainen mörssärikranaatti räjähti metrin päässä. Välissä ollut mies kuoli, ja Hemingway haavoittui vakavasti jalkoihin. Hänen auttoi vammoistaan huolimatta haavoittuneita tovereitaan, mistä hänelle myönnettiin arvostettu urhoollisuusmitali. Hänen jaloistaan poistettiin lähes 30 sirpaletta, ja hän joutui sotilassairaalaan. Muistojaan räjähdyksestä Hemingway kuvasi myöhemmin tarkasti romaanissaan Jäähyväiset aseille (1929). Hän ei ehtinyt enää rintamalle ennen sodan loppua ja palasi Yhdysvaltoihin tammikuussa 1918.[7]

Sairaalassa toipuessaan Hemingway rakastui hoitajaansa Agnes von Kurowskyyn. Heillä oli suhde, mutta Agnes katkaisi sen Hemingwayn palattua kotiin.[8]

Kotona toipumassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotimaassa Hemingway antoi lehtihaastatteluja sotakokemuksistaan ja etsi työtä. Vakuutuskorvaustensa ansiosta hän pystyi pitämään välivuoden, jonka ajan hän asui Oak Parkissa ja kiersi puhumassa sotakokemuksistaan, niitä huomattavasti liioitellen. Hän riitautui vanhempiensa kanssa ja muutti omaan asuntoon lokakuussa 1920. Hän sai töitä Toronto Star Weeklysta, johon hän kirjoitti kolmisenkymmentä artikkelia vuoden 1921 aikana.[9]

Hemingway tapasi Hadley Richardsonin marraskuussa 1920. He aloittivat suhteen, ja heidät vihittiin syyskuussa 1921. Pariskunta lähti Pariisiin joukukuussa 1921, kun Hemingway oli saanut työtä Toronto Daily Starin kirjeenvaihtajana.[10]

Kirjailijana ja lehtimiehenä Pariisissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisissa Hemingwayt muuttivat nuhruiselle alueelle Rue du Cardinal-Lemoine -kadulle ja tutustuivat nopeasti kaupungin kulttuuripiireihin. Hemingwayn tärkeimpiä ystäviä Pariisissa oli kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Gertrude Stein, jonka teorioilla oli suuri merkitys Hemingwaylle kirjoittajana. Hemingwaylla ja Steinilla oli tapana tehdä kaupungissa pitkiä kävelyjä taiteesta keskustellen. Toinen Hemingwayhin suuresti Pariisissa vaikuttanut kirjailija oli Ezra Pound. Myös Sylvia Beachin laajavalikoimainen ja huokea kirjakauppa Shakespeare and Company oli nuorelle kirjailijalle aarreaitta.[11]

Pariisissa Hemingway alkoi kirjoittaa ahkerasti runoja, kertomuksia ja muistelmia, ja Pariisin-aika oli Hemingwayn uran tuotteliain vaihe. Työnantajaansa Toronto Daily Stariin hän kirjoitti koko ajan artikkeleita Pariisin yökerhoja kansoittavista hedonisteista. Hemingway kuvasi vuosiaan Pariisissa 30 vuotta myöhemmin kirjoittamissaan muistelmissa Nuoruuteni Pariisi.[11]

Hemingway kirjoitti torontolaislehteen raportteja myös Pariisin ulkopuolelta. Maaliskuussa 1922 Hemingway teki raportin Genovan kansainvälisestä talouskonferenssista, johon kokoontui monen valtion päämiehiä. Sen jälkeen Milanossa hän haastatteli Benito Mussolinia. Hän kävi myös kirjoitusmatkalla Konstantinopolissa Kreikan ja Turkin välisessä sodassa.[12]

Hemingwayn esikoisteos Three Stories & Ten Poems, kokoelma novelleja ja runoja, julkaistiin Pariisissa vuonna 1923.[13] Toukokuussa 1923 Hemingway näki ensi kertaa härkätaistelun, ja hänestä tuli lajin suuri ystävä eliniäksi. Hemingwayt saivat ensimmäisen lapsensa lokakuussa 1923. Hemingway lopetti toimittajan työt saman vuoden talvena ja keskittyi alkavaan kirjailijanuraansa.[14]

Kirjailijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingwayt kävivät syksyllä 1923 Torontossa ja palasivat Pariisiin talvella. Kirjailijaksi ryhtynyt Hemingway sai töitä etsiä käsikirjoituksia aikakauslehti Transatlantic Review’hun. Hemingwayn Meidän aikanamme -novellikokoelma julkaistiin vuonna 1924. Hemingway teki kustannussopimuksen Boni & Liverightin kanssa seuraavien kahden kirjansa kustantamisesta. Hän tapasi vuonna 1925 kirjailija F. Scott Fitzgeraldin, ja näistä omaperäisistä ja samanmielisistä kirjailijoista tuli parhaat ystävykset.[15]

Hemingway matkusti ystävineen Espanjan Pamplonaan pitämään hauskaa. Tämän matkaseurueen jäsenistä Hemingway otti henkilökaartin ensimmäiseen suureen romaaniinsa Ja aurinko nousee (1927), jota hän kirjoitti matkoillaan Espanjassa. Toukokuussa 1926 Hemingwaylta julkaistiin hänen ensimmäinen pitkä teoksensa, pienoisromaani The Torrents of Spring, jossa hän piikittelee ja parodioi toisia kirjailijoita. Teos sai yleisesti ottaen suosiolliset arvostelut.[16]

Ernest ja Pauline Hemingway 1927

Hemingway tutustui muotitoimittaja Pauline Pfeifferiin, ja heistä tuli rakastavaiset samalla kun Hemingwayn avioliitto oli hajoamassa. Hemingway ja Hadley saivat eron maaliskuussa 1927, ja Hemingway meni Pfeifferin kanssa naimisiin toukokuussa 1927. He saivat lapsen kesällä 1928 asuessaan Floridan Key Westissä, joskin synnytys tapahtui Arkansasissa. Hemingway kirjoitti ja julkaisi koko ajan uusia novelleja ja novellikokoelmia, kuten Miehiä ilman naisia (1927), sekä valmisteli seuraavia romaanejaan. Hemingwayn isä teki yllättäen itsemurhan joulukuussa 1928.[17]

Romaani Jäähyväiset aseille julkaistiin syyskuussa 1929, ja se on arvostettu amerikkalaisen nykykirjallisuuden mestariteokseksi. Romaania jouduttiin sensuroimaan, sillä se sisälsi rivoja sanoja ja seksikohtauksia. Romaani sai erinomaiset arvostelut Yhdysvalloissa, ja ensimmäinen painos myytiin loppuun muutamassa viikossa. Romaanista tehtiin elokuvasovitus vuonna 1932. Hemingway ei pitänyt elokuvasta, eikä myöhemmin juuri muistakaan romaaniensa elokuvasovituksista. Hemingwayt asuivat välillä jälleen Pariisissa, mutta palasivat Wall Streetin pörssiromahduksen 1929 jälkeen Key Westiin Havannan kautta. Hemingway valmisteli uusia romaaneja ja alkoi myös kehittää uutta julkista kuvaansa miehisenä toimintasankarina. Imagoon kuuluivat etenkin härkätaistelut, joista kertoo romaani Kuolema iltapäivällä (1932). Kesällä 1933 Hemingway matkusti ensi kertaa Afrikkaan metsästämään suurriistaa. Hän ryhtyi myös harrastamaan tonnikalan kalastusta. Häneltä julkaistiin romaani Afrikan vihreät kunnaat vuonna 1935.[18]

Hemingwayn kotitalo Floridan Key Westissä

Hemingway tapasi tulevan vaimonsa Martha Gellhornin joulukuussa 1936. Samaan aikaan hän oli saanut valmiiksi romaaninsa Kirjava satama (1937) luonnoksen. Helmikuussa 1937 Hemingway lähti omasta aloitteestaan North American Newspaper Alliancen kirjeenvaihtajaksi Espanjan sisällissotaan. Hemingway tuki kirjoituksissaan tasavaltalaisjoukkoja, jotka taistelivat kenraali Francoa vastaan. Martha Gellhorn oli matkustanut Espanjaan Hemingwayn seuraksi.[19]

Kenelle kellot soivat (1940) oli Hemingwaylle itselleen hänen tärkein teoksensa. Romaanin intensiivinen kirjoitustyö, pitkät kalastusretket ja kasvanut alkoholinkäyttö rasittivat Hemingwayta niin, että hän joutui vuoteenomaksi ja sai lääkäriltään kehotuksen levätä. Hän piti kotiaan Key Westissä ja työhuonettaan ensin havannalaisessa hotellissa ja sen jälkeen Gellhornin kanssa tämän vuokraamassa maatalossa. Hemingway ja Pauline saivat avioeron, mutta Hemingway sai täyden tapaamisoikeuden lapsiin. Kenelle kellot soivat oli suurmenestys, se sai kauttaaltaan ylistävät arvostelut ja sitä kutsuttiin Hemingwayn parhaaksi romaaniksi. Siitä julkaistiin myös Hollywood-elokuva kolme vuotta myöhemmin. Hemingway ja Gellhorn menivät naimisiin marraskuussa 1940.[20]

Pearl Harbourin hyökkäyksen jälkeen Hemingway muodosti Kuubaan vastatiedusteluyksikön, joka sai nimekseen ”Konnatehdas”. Yhden laivan laivaston toiminta kuitenkin myöhemmin lopetettiin ja vastavakoilutehtävät Kuubassa annettiin FBI:lle. Hemingway halusi lähelle sotaa ja matkusti Lontooseen raportoimaan kuninkaallisista ilmavoimista. Hän pääsi osallistumaan sotakirjeenvaihtajana taistelutehtäviin Ranskassa, missä hän osallistui taisteluihin rohkeasti ja innokkaasti, ja esimerkiksi tappoi hyökkääviä saksalaissotilaita konekiväärillä. Hemingway kertoi sodan voittamisen antaneen hänelle paremman tunteen kuin koskaan aikaisemmin. Hemingway oli myös tavannut uuden naisen, ja Hemingwayn ja Gellhornin avioliitto päättyi avioeroon 1945.[21]

Hemingway meni naimisiin Mary Welshin kanssa maaliskuussa 1946. Hemingway työsti kahta romaania, joita hän ei saanut kuitenkaan valmiiksi. Hän ihastui Venetsiassa tapaamaansa nuoreen italialaistyttö Adrianaan, ja hän joi liikaa ja sai raivonpuuskia vaimoaan kohtaan. Romaani Joen yli puiden siimekseen (1950) sai innoituksensa yksipuolisesta rakkaudesta Adrianaan; arvostelijat pitivät kirjaa epäonnistuneena ja loukkaavana. Kesäkuussa 1951 Hemingwayn äiti Grace kuoli.[22]

Hemingway omalla jahdillaan noin vuonna 1950.

Hemingway lopetti tekeillä olleen meritrilogiansa kirjoittamisen ja keskittyi tarinaan kalastajasta. Vanhus ja meri julkaistiin ensin Life-lehdessä syyskuussa 1952, ja kirjasta tuli suuri myynti- ja arvostelumenestys. Kirja voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1953.[23]

Hemingwayt joutuivat tammikuussa 1954 Afrikassa kahteen lento-onnettomuuteen, joista jälkimmäisessä Hemingway loukkasi itsensä melko vakavasti päähän, ylävartaloon ja käsivarsiin ja poltti ihoaan.[24]

Nobel-palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingwaylle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1954.[13] Hän oli ylpeä palkinnosta, mutta ei pystynyt kuntonsa vuoksi matkustamaan palkintoseremoniaan Tukholmaan.[25]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingway jatkoi asumista Kuuban Finca Vigíassa 1950-luvun lopulla, vaikka maa oli ajautumassa vallankumoukseen. Hänen terveytensä kärsi koko ajan kasvaneesta alkoholinkäytöstä. Hän alkoi kirjoittaa muistelmiaan Pariisin-vuosista 1920-luvulla; ne julkaistiin postuumisti nimellä Nuoruuteni Pariisi. Niissä hän kirjoitti ilkeään sävyyn tuntemistaan, jo kuolleista kirjailijatovereistaan. Hemingway toimi romaaninsa pohjalta tehdyn Vanhus ja meri (1958) -elokuvan teknisenä neuvonantajana. Kun Fidel Castro otti vallan Kuubassa, Hemingway hankki kodin Ketchumista, Idahosta. Hän kävi Kuubassa senkin jälkeen.[26]

Viimeisinä vuosinaan Hemingway sai raivokohtauksia ja hänestä tuli vainoharhainen. Hän oli vakuuttunut siitä, että FBI:n agentit olivat kaikkialla hänen perässään hänen Kuuban-yhteytensä vuoksi. Häntä yritettiin saada psykiatriseen tarkistukseen, mutta hän kieltäytyi. Hän kirjautui kuitenkin Mayo-klinikalle, missä hän sai terveysvaivoihinsa sähköshokkihoitoa.[27]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingway teki itsemurhan 2. heinäkuuta 1961 ampumalla itseään haulikolla kasvoihin kärsittyään pitkään vaikeasta alkoholismista ja masennuksesta.[28]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingwayn vaimot olivat Elizabeth Hadley Richardson 1921–1927, Pauline Pfeiffer 1927–1940, Martha Gellhorn 1940–1945 ja Mary Welsh 1946–Hemingwayn kuolemaan 1961 saakka. Hemingwaylla oli yksi lapsi ensimmäisestä ja kaksi toisesta avioliitostaan.[29] Näyttelijät Margaux ja Mariel Hemingway ovat kirjailijan lapsenlapsia.[30]

Kotimuseot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingwayn kirjoituspöytä Key Westin kodissa.

Hemingwayn Floridan Key Westissä sijaitseva koti on nykyään kirjailijan kotimuseo.[31] Museona toimii myös kirjailijan Kuubassa sijaitseva koti Finca Vigía, jonka Kuuban hallitus otti haltuunsa Hemingwayn kuoltua 1961.[32]

Tyyli ja teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hemingway loi uuden kirjoittamiskoulukunnan, ja hän vaikutti huomattavan paljon moniin myöhempiin romaanikirjailijoihin. Hän kehitti uudenlaisen, niukkasanaisen mutta lyyrisen proosatyylin, jossa säntilliseen mutta rytmilliseen lyyrisyyteen yhdistyivät täsmälliset fyysiset yksityiskohdat.[33]

Tavattuaan Gertrude Steinin 1920-luvulla Pariisissa tämän neuvot saivat Hemingwayn ottamaan tärkeimmäksi kaunokirjalliseksi tavoitteekseen tiivistämisen. Hemingway kertoikin sanoneensa itselleen: ”Ei tarvitse tehdä muuta kuin kirjoittaa yksi tosiselvennä lause. Kirjoita kaikkein tosin tuntemasi lause.”[33]

Hemingwayn 1920-luvun novellien tarinat kertovat sotaväsymyksestä ja unettomuudesta kärsivistä miehistä, jotka elävät kivun, toiminnan ja kokemusten äärirajoilla. Hemingwayn romaanien sankareiden pääasiallinen tarkoitus on osoittaa, että on mahdollista elää ylväästi ja rohkeasti elämän toivottomista tosiasioista huolimatta. Myöhemmässä tuotannossaan Hemingway keskittyy osoittamaan, miten ponnisteleva ihminen ja leppymätön maailmankaikkeus kamppailevat keskenään.[33]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit ja pienosromaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[34]

Ei-kaunokirjallisia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[34]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sandison, David: Ernest Hemingway. (Ernest Hemingway, 1998). Suom. Päivi Paappanen. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1998. ISBN 951-20-5428-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ernest Hemingway - Facts Nobelprize.org. Nobel Media AB. Viitattu 30.3.2014. (englanniksi)
  2. Sandison 1998, s. 19−23.
  3. Sandison 1998, s. 23−27.
  4. Sandison 1998, s. 27.
  5. Sandison 1998, s. 27−34.
  6. Sandison 1998, s. 34.
  7. Sandison 1998, s. 34−42.
  8. Sandison 1998, s. 39−41.
  9. Sandison 1998, s. 44−47.
  10. Sandison 1998, s. 48−53.
  11. a b Sandison 1998, s. 57−63.
  12. Sandison 1998, s. 64−67.
  13. a b The Nobel Prize in Literature 1954 (elämänkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 18.12.2013. (englanniksi)
  14. Sandison 1998, s. 71−73.
  15. Sandison 1998, s. 77−83.
  16. Sandison 1998, s. 83−86.
  17. Sandison 1998, s. 86−91.
  18. Sandison 1998, s. 95−105.
  19. Sandison 1998, s. 106−109.
  20. Sandison 1998, s. 113−117.
  21. Sandison 1998, s. 119−126.
  22. Sandison 1998, s. 131−134.
  23. Sandison 1998, s. 136−138.
  24. Sandison 1998, s. 139−141.
  25. Sandison 1998, s. 141−142.
  26. Sandison 1998, s. 147−151.
  27. Sandison 1998, s. 154−157.
  28. Ernest (Miller) Hemingway (1899-1961) Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen. Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008
  29. His Wives, Ernest Hemingway Home & Museum
  30. Mariel Hemingway, Biography.com
  31. Hemingway Home Key West
  32. Fica la Vigía: Ernest Hemingway's Home in Cuba, Hemingway Cuba
  33. a b c Beesley, Simon & Joughin, Sheena: 1900-luvun kirjallisuus, s. 50−51. (suomentanut Päivi Paappanen). Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5838-3.
  34. a b Ernest Hemingway Works, Esther Lombardi, About.com

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Baker, Carlos: Ernest Hemingway: Elämäkerta. (Ernest Hemingway: A life story, 1969). Suom. Inkeri Hämäläinen. Helsinki: Tammi, 1971.
  • Hemingway, Leicester: Veljeni Ernest Hemingway. (My brother Ernest Hemingway, 1962). Suom. Jouko Linturi. Helsinki: Tammi, 1962.
  • Similä, Laura (toim.): Cuba libre!: Fidel Castron ja Ernest Hemingwayn Kuuba. Turku: Sammakko, 2006. ISBN 952-483-031-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]