F. Scott Fitzgerald

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F. Scott Fitzgerald
F. Scott Fitzgerald
F. Scott Fitzgerald
Syntynyt 24. syyskuuta 1896
St. Paul, Minnesota, Yhdysvallat
Kuollut 21. joulukuuta 1940
Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatit kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Aikakausi 1920–1940
Suuntaus modernismi
Esikoisteos Maan päällä kuin taivaissa (1920)
Puoliso Zelda Fitzgerald (o.s. Sayre)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Francis Scott Key Fitzgerald (24. syyskuuta 1896 St. Paul, Minnesota, Yhdysvallat21. joulukuuta 1940 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat)[1] kuuluu Yhdysvaltojen 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin. Häntä pidettiin omana aikanaan ”kadotetun sukupolven äänenä”, niiden nuorten jotka aikuistuivat ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän kirjoitti viisi romaania ja kymmeniä novelleja, jotka kertovat nuoruudesta ja epätoivosta ja kuvasivat aikaansa osuvasti ja elävästi. Hänen kirjoissaan ihaillaan erityisesti tunteiden rehellistä kuvausta.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fitzgerald syntyi keskiluokkaiseen roomalaiskatoliseen perheeseen. Hänet kastettiin pikkuserkkunsa Francis Scott Keyn ja kuolleen sisarensa Louisa Scottin mukaan. Perhe asui vuodet 1898–1901 Syracusessa ja vuodet 1903–1908 Buffalossa New Yorkissa, missä hän aloitti koulunkäynnin Nardin Academyssa. Fitzgeraldin isän saatua potkut Procter & Gamblelta, perhe muutti takaisin Minnesotaan, missä Fitzgerald opiskeli St. Paul's Academyssa[2].

Fitzgeraldin ensimmäinen kirjallinen aikaansaannos oli salapoliisikertomus, joka julkaistiin koulun lehdessä hänen ollessaan 13-vuotias.[2] Fitzgerald erotettiin St. Paul’sista 16-vuotiaana opintojen laiminlyömisen vuoksi, ja hän siirtyi Newman Schooliin. Vuonna 1917 hän aloitti opiskelun Princetonin yliopistossa. Siellä hän ystävystyi tulevien kirjailijoiden ja kriitikoiden Edmun Wilsonin ja John Peale Bishopin kanssa ja alkoi kirjoittaa Princetonin Triangle Clubille. Hän oli University Cottage Clubin jäsen, ja klubi pitää yhä kirjastossaan esillä hänen pöytäänsä ja kirjoituksiaan. Kehnon opintomenestyksen vuoksi Fitzgerald joutui keskeyttämään Princetonin, ja hän liittyi Yhdysvaltain armeijaan palvellakseen ensimmäisessä maailmansodassa, mutta sota päättyi ennen kuin hän ehti rintamalle[3].

Zelda Sayre 17-vuotiaana.

Zelda Fitzgerald[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fitzgerald tapasi Alabaman Montgomeryn nuorten kerholla Zelda Sayren. He kihlautuivat 1919, ja Fitzgerald muutti Lexington Avenuelle New Yorkiin hoitamaan asioita kuntoon, jotta he voisivat aloittaa yhteiselämän. Zelda kuitenkin purki kihlauksen, koska hän ei uskonut, että mainosfirmassa työskentelevä ja novelleja kirjoittava Scott pystyisi elättämään myös hänet.[2]

Fitzgerald muutti takaisin vanhempiensa luokse St. Pauliin, missä hän ryhtyi korjaamaan kertomustaan The Romantic Egoist. Syksyllä 1919 kustantaja Scribner's otti julkaistavakseen tarinan, joka oli saanut nimen This Side of Paradise[3][2] (suom. Maan päällä kuin taivaissa), ja niin Zelda ja Scott jatkoivat kihlaustaan. Romaani ilmestyi 26. maaliskuuta 1920,[2] ja oli yksi vuoden suosituimmista kirjoista. Fitzgerald avioitui Zeldan kanssa[2] Pyhän Patrikin tuomiokirkossa New Yorkissa. Heidän ainoa lapsensa, tytär Frances Scott "Scottie" Fitzgerald, syntyi 26. lokakuuta 1921.

"Jazz-aika"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F. Scott Fitzgerald vuonna 1921.

1920-luku oli Fitzgeraldin kultakautta. Hän keksi termin "jazz-aika", joka kuvaa 1920-lukua. Kultahattu, jota pidetään hänen uransa merkkiteoksena, ilmestyi 1925. Kun sen helmikuussa ensi-iltaan päässyt näyttämöversio menestyi, siitä tehtiin samana vuonna myös elokuva, ohjaajana Herbert Brenon[3]. Fitzgerald teki useita matkoja Eurooppaan, etenkin Pariisiin ja Ranskan Rivieralle. Hän ystävystyi monien Pariisin amerikkalaisyhteisön jäsenten kanssa, etenkin kirjailija Ernest Hemingwayn kanssa, jota hän auttoi tämän kirjailijanuralla. Fitzgeraldin ja Hemingwayn ystävyys kuitenkin kariutyui, ja Hemingway hyökkäili Fitzgeraldia vastaan monissa kirjoituksissaan[4]. Hemingway ei tullut toimeen Zeldan kanssa, vaan sanoi tätä hulluksi ja syytti, että Zelda ajoi miestään juopottelemaan pitääkseen tämän poissa todellisesta työstä, romaaniensa tekemisestä.lähde?

Fitzgeraldien avioliitto oli sekava – sekä tuhoisa että rakentava. Fitzgerald hyödynsi vaimonsa voimakasta ja mahtailevaa luonnetta kirjoituksissaan. Joskus hän jopa kopioi teksteihinsä suoria otteita tämän kirjeistä ja henkilökohtaisista päiväkirjoista. Zeldan vaikutusta Fitzgeraldin töihin liioitellaan kuitenkin usein; yhtä lailla hänen varhaisemmat teoksensa heijastavat hänen ensirakkautensa Ginevra Kingin luonnetta. Tosiasiassa Daisyn hahmo Kultahatussa kuvastaa paljon enemmän Scottin ja Kingin suhteen hankaluuksia sekä Kingin persoonallisuutta kuin Zeldaa. (Tosin Gatsbyn avioitumisen epäonnistuminen Daisyn kanssa vuonna 1917 kertoo Fitzgeraldin omasta kokemuksesta tulevan vaimonsa kanssa).

Fitzgerald kirjoitti usein The Saturday Evening Post -lehteen. Tässä numerossa (1.5.1920) on novelli "Bernicen polkkatukka", ja se on ensimmäinen, jossa Fitzgeraldin nimi on kannessa.

Vaikka Fitzgeraldin intohimona oli romaanien kirjoittaminen, jo hänen ensimmäinen romaaninsa myi niin paljon, että sen ansiosta hän ja Zelda saattoivat pitää yllä New Yorkin julkimoiden rikkaiden elämäntyyliä. Monien sen ajan ammattikirjailijoiden tapaan Fitzgerald kasvatti tulojaan kirjoittamalla novelleja lehtiin, esimerkiksi The Saturday Evening Postiin, Collier’s Weeklyyn ja Esquireen, ja myi Hollywoodin studioille romaaniensa ja novelliensa elokuvaoikeuksia. Monet novelleista oli alkujaan tarkoitettu romaaneihin. Esimerkiksi novelli "Absolution" oli alun perin tarkoitettu luvuksi Kultahattuun.lähde?

Elämäntyylinsä ja Zeldan lääkärikulujen vuoksi Fitzgerald oli jatkuvasti rahapulassa ja lainasi usein rahaa agentiltaan Harold Oberilta ja Scribner’sin kustannustoimittajalta Maxwell Perkinsiltä. Kun Ober päätti lopettaa Fitzgeraldin auttamisen, kirjailija katkaisi välinsä tähän pitkäaikaiseen ystäväänsä. Novellinsa "Financing Finnegan" välityksellä Fitzgerald kuitenkin pyysi häneltä ystävällisesti anteeksi.

1920-luvun loppupuolella Fitzgerald alkoi työstää neljättä romaaniaan. Työ lykkääntyi, kun talousvaikeudet pakottivat hänet kirjoittamaan kaupallisia novellejaan. Lisäksi Zeldan terveys alkoi horjua: hänellä diagnosoitiin skitsofrenia vuonna 1930 ja 1932 hän joutui sairaalaan Baltimoressa, Marylandissä. Fitzgerald vuokrasi läheisestä Towsonista asunnon, jossa jatkoi romaaninsa kirjoittamista − tarinaa lupaavan nuoren psykiatrin Dick Diverin noususta ja tuhosta, hänen rakkaudestaan potilaaseensa Nicole Warreniin ja heidän avioliitostaan. Kirja koki monta muutosta: ensimmäisen version piti kertoa äidinmurhasta. Jotkut kriitikot ovat nähneet kirjan peiteltynä omaelämäkerrallisena teoksena, joka kuvaa Fitzgeraldin ongelmia vaimonsa kanssa, vauraan ja dekadentin elämäntyylin syövyttävää vaikutusta, kirjailijan itsekkyyttä ja itseluottamusta sekä alkoholismia.

Fitzgerald piti tarkoin salassa pariskunnan yksityiselämän, jota kutsui "materiaalikseen" tai "aineistokseen". Kun Zelda kirjoitti Save Me the Waltzin (1932), oman fiktiivisen versionsa heidän yhteiselämästään Euroopassa, ja lähetti sen Scribner'sille, Fitzgerald oli hyvin vihainen ja onnistui vaikuttamaan kirjan julkaisuun. Hän myös sai Zeldan lääkärit vakuuttumaan, ettei tämän pidä kirjoittaa enempää "materiaalistaan", tarkoittaen heidän suhdettaan.

Fitzgeraldin kirja julkaistiin vihdoin vuonna 1934 nimellä Tender Is the Night (Yö on hellä). Kriitikot olivat Kultahatun jälkeen odottaneet yhdeksän vuotta kirjailijan seuraavaa teosta, ja näkemykset kirjasta olivat melko ristiriitaiset. Useimmat eivät pitäneet kirjan kolmiosaisesta rakenteesta ja kokivat Fitzgeraldin pettäneen odotukset. Romaanin myynti jäi sen ilmestyessä vähäiseksi, mutta kuten Kultahatunkin, arvostus on ajan mittaan kasvanut huomattavasti.

Vuodet Hollywoodissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Fitzgerald itse piti elokuvatyötä alentavana, hän oli jälleen kerran rahavaikeuksissa ja kirjoitti 1930-luvun jälkipuolen Hollywoodissa kaupallisia novelleja, käsikirjoituksia Metro-Goldwyn-Mayerille (niihin kuului kuvaamatonta materiaalia Tuulen viemään) sekä viidettä ja viimeistä romaaniaan The Love of the Last Tycoon. Kirja perustui elokuvatuottaja Irving Thalbergin elämään, ja se ilmestyi keskeneräisenä postuumisti nimellä The Last Tycoon (suom. Juhani Koskinen Viimeinen ruhtinas, Love, 1980).

Scott ja Zelda vieraantuivat toisistaan; Zelda oli mielisairaalassa itärannikolla, kun taas Scott asui Hollywoodissa rakastajattarensa, juorutoimittaja Sheilah Grahamin kanssa.[3] Vuodesta 1939 kuolemaansa saakka Fitzgerald pilkkasi itseään Pat Hobbyn hahmoiseksi Hollywoodin orjaksi. Hän käytti Pat Hobbyn hahmoa 17 novellissa, jotka on myöhemmin koottu kokoelmaan Pat Hobby -tarinat.

Sairaus ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fitzgerald oli ollut alkoholisti yliopistopäivistä saakka. 1920-luvulla hän sai mainetta raskaan juopottelunsa vuoksi, ja 1930-luvun loppupuolella hänen terveytensä heikentyi tuntuvasti. Zeldan elämäkerran kirjoittajan Nancy Milfordin mukaan Fitzgerald väitti sairastavansa tuberkuloosia, mutta Milford piti väitettä tekosyynä, jolla Fitzgerald peitteli alkoholismiaan. Fitzgerald-tutkija Matthew J. Bruccoli väittää kuitenkin, että Scottilla oli itse asiassa uusiutuva tuberkuloosi, ja Nancy Milford on kertonut, että Fitzgeraldin elämäkerran kirjoittajan Arthur Mizenerin mukaan Scott sairasti lievän tuberkuloosin 1919 ja että 1929 tällä oli mahdollisesti tuberkuloosista johtuvia verenvuotoja. Verenvuoto saattoi kuitenkin olla peräisin myös ruokatorven laskimolaajentumasta.

Fitzgerald selvisi kahdesta 1930-luvun loppupuolella saamastaan sydänkohtauksesta. Schwabin lääkekaupassa saamansa ensimmäisen kohtauksen jälkeen lääkäri käski hänen välttää liikarasitusta. Hän muutti Sheilah Grahamin luokse, joka asui Hollywoodissa North Hayworth Avenuella, korttelin verran itäänpäin Fitzgeraldin asunnosta North Laurel Avenuelta. Omassa asunnossaan Fitzgeraldin täytyi kulkea kaksi porrasväliä asuntoonsa, kun taas Graham asui ensimmäisessä kerroksessa.

20. joulukuuta 1940 Fitzgerald ja Graham osallistuivat elokuvan Sitä sanotaan rakkaudeksi ensi-iltaan. Kun he olivat lähdössä Pantage Theaterilta, Fitzgerald tunsi huimausta ja hänen oli vaikea lähteä teatterilta. Järkyttyneenä hän sanoi Grahamille: "Ihmiset takuulla luulevat, että olen humalassa."

Kun Scott seuraavana päivänä oli syömässä suklaapatukkaa ja tekemässä merkintöjä uusimpaan Princeton Alumni Weeklyyn, Graham näki hänen yhtäkkiä hyppäävän nojatuolistaan, tarttuvan uuninreunukseen, haukkovan henkeään ja sitten kaatuvan lattialle. Graham juoksi hakemaan apua isännöitsijältä. Kun he astuivat sisään asuntoon ja yrittivät auttaa Scottia, isännöitsijä totesi: "Hän taitaa olla kuollut." Fitzgerald kuoli sydänkohtaukseen.

Zeldan ja Scottin hauta Rockvillessa, Marylandissa, kiveen kaiverrettuna Kultahatun viimeinen lause.

Muistotilaisuus pidettiin Dorothy Parkerin kotona, joka kuulemma itki ja mutisi: "The poor son-of-a-bitch" (suom. roistoraukka huoranpenikka), joka on vuorosana Jay Gatsbyn hautajaisista Fitzgeraldin Kultahatussalähde?. Ruumis lähetettiin Baltimoreen Marylandiin, jossa hautajaisiin osallistui parisenkymmentä ihmistä, mukana hänen ainoa lapsensa Frances "Scottie" Fitzgerald Lanahan Smith ja hänen kustannustoimittajansa Maxwell Perinks. Fitzgerald haudattiin aluksi Rockville unionin hautausmaalle. Zelda kuoli 1948 tulipalossa Highlandin mielisairaalassa. Nyt molemmat vanhempansa menettänyt Scottie työskenteli kumotakseen Baltimoren arkkihiippakunnan päätöksen, ettei Scott olisi ollut kuollessaan katolinen, jotta tämä voisi levätä roomalaiskatolisella hautausmaalla, jonne hänen isänsä suku oli haudattu. Sekä Scottin että Zeldan jäännökset siirrettiin vuonna 1975 sukuhautaan Pyhän Maryn hautausmaalle Rockvilleen Marylandiin.

Fitzgerald kuoli ennen kuin sai valmiiksi romaaninsa The Love of the Last Tycoon. Hänen ystävänsä, kirjallisuusarvostelija Edmund Wilson toimitti kirjan sekä Fitzgeraldin käsikirjoituksen, joka sisälsi laajoja muistiinpanoja romaanin kirjoittamattomasta osasta. Tämä kokonaisuus julkaistiin 1941 nimellä The Last Tycoon. Vuonna 1994 kirja julkaistiin uudelleen sillä nimellä, jonka Fitzgerald sille tahtoi, The Love of the Last Tycoon. Juhani Koskisen suomennos Viimeinen ruhtinas (Love, 1980) perustuu vuonna 1941 ilmestyneeseen versioon.

Fitzgeraldin kirjavinkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fitzgerald saneli hoitajalleen Dorothy Richadsonille kirjalistan Näitä kirjoja Scott suosittelee luettavaksi. Lista on julkaistu alkujaan vuonna 2013 Open Culture -verkkosivulla. Valikoiman periaatteena Fitzgerald piti sitä, että ne ovat helposti kenen tahansa saatavilla. On ajateltu myös, että lista oli tarkoitettu suositukseksi vain Richardsonille.[5] Tekstit on Open Culturen sivulla linkitetty englanninkielisille verkkosivuille, joilla ne on luettavissa.[6]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novelleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Etelän viimeinen kaunotar (Novellikokoelma, suom. Markku Päkkilä, Gummerus 2004) sisältää novellit
    • Pää ja hartiat
    • Bernicen polkkatukka
    • Järjen ääni
    • Synninpäästö
    • Rags Martin-Jones ja Walesin Prinssi
    • Rikas poika
    • Lyhyt joululoma
    • Etelän viimein kaunotar
    • Hänen majesteettinsa
    • Muuan maailmanmatka
  • Jazz-ajan sykkivä sydän (suom. Ritva Mäkelä, Karisto, 1979)
    • Jääpalatsi
    • Vapunpäivä
    • Ritzin kokoinen timantti
    • Jälleen Babylonissa
    • Mieletön sunnuntai
    • Pitkä matka
  • Pat Hobby -tarinat (suom. Heikki Salojärvi, Love Kirjat, 1981) sisältää novellit:
    • Aina kannattaa yrittää
    • Hupihetkiä ateljeessa
    • Isänmaallinen katkelma
    • Kaikkien jaloissa
    • Kaksi konkaria
    • Kuumaa vettä ja - paljon
    • Miekkaa mahtavampi
    • Muistoja yliopistolta
    • Neron aisaparina
    • Pat Hobby hoitaa osansa
    • Pat Hobby ja Orson Welles
    • Pat Hobby, hypoteettinen isä
    • Pat Hobbyn ennakkonäytös
    • Pat Hobbyn joululahjatoive
    • Pat Hobbyn jäljillä
    • Pat Hobbyn salaisuus
    • Tähtien kodit

Fitzgerald muussa kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmatisointeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet-sivut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. F. Scott Fitzgerald Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  2. a b c d e f Brief Life of Fitzgerald F. Scott Fitzgerald Centenary Home Page. University of Carolina Libraries. Viitattu 28.5.2017. (englanniksi)
  3. a b c d Petri Liukkonen, F(rancis) Scott (Key) Fitzgerald (1896-1940), Books and Writers, Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 14.9.2013
  4. Michiko Kakutani: With Hemingway as Friend, Who Needed Enemies? 30.11.1999. New York Times. Viitattu 11.7.2014.
  5. Petäjä, Jukka: F. Scott Fitzgeraldin kirjavinkit. Helsingin Sanomat 14.9.2013, s. C 9.
  6. F. Scott Fitzgerald Creates a List of 22 Essential Books, 1936, Open Culture, viitattu 14.9.2013

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mangum, Bryant (toim.): F. Scott Fitzgerald in Context. Cambridge: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-00919-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]