Veikko Pöysti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Veikko Henrik Pöysti (26. kesäkuuta 1909 Hamina23. joulukuuta 1942 Helsingin maalaiskunta) oli suomalainen työmies ja militantti kommunisti, joka kuului jatkosodan aikaiseen vastarintaliikkeeseen ja sai surmansa tulitaistelussa häntä pidättämään tulleiden poliisien kanssa Tikkurilan Hiekkaharjussa.

Nuoruusaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikko Pöystin isä nahkuri ja ammattiyhdistysaktiivi Matti Pöysti taisteli Suomen sisällissodassa punaisten puolella ja pakeni sodan jälkeen Neuvosto-Venäjälle.[1] Matin pojat Einar, Veikko ja Taisto Pöysti olivat isänsä tavoin aktiivisia vasemmistolaisia, kommunistisen nuorisoliiton jäseniä. Veikko Pöystin ystävän arvion mukaan tämä aloitti aktiivisen "illegaalin" toiminnan vuoden 1927 tietämillä. [1] Pöystit asuivat tuolloin Laatokan Karjalassa, Lumivaarassa.[2]

SKP:n sotilaslinjan aktiivi ja etappimies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikko Pöystin toiminta arvioitiin viranomaisten taholta luonteeltaan maanpetokselliseksi jo 1920-luvun lopulla.[3] Marraskuussa 1929 hän ilmaantui Metsäpirtissä Tapparin vartion lähellä olevaan taloon luullen olevansa Neuvostoliitossa. Talossa ollut rajavartija onnistui vahvistamaan vaikutelmaa ja houkutteli Pöystin lähtemään mukaansa. Paljastuessaan tämä oli ollut selvittämässä mahdollista uutta rajanylitysreittiä.[4]

Pöysti tuomittiin seuraavana vuonna valtiopetoksen valmistelusta neljän ja puolen vuoden vankeuteen. Hän oli mm. osallistunut salaisten etappireittien ylläpitoon ja käyttämiseen laittomiin yhteyksiin Neuvostoliittoon SKP:n sotilaskomitean ("sotilaslinjan") jäsenenä. Hänen lisäkseen tuomiolla oli mm. entisiä ns. punajääkäreitä eli jääkäripataljoona 27:ssä toimineiden oppositioryhmien jäseniä. Myös hänen isänsä ja Einar-veljensä olivat tuomittujen joukossa.[3]

Pöysti kärsi tuomiotaan Tammisaaren pakkotyölaitoksessa ja vapautui ehdonalaiseen huhtikuun 1934 lopulla. Vapauduttuaan Pöysti jatkoi etappitoimintaa ja muuta maanalaisen SKP:n työtä. Hänet pidätettiin Hyrsylän mutkassa, Rislakin mukaan pakomatkalla Neuvostoliittoon. Vankeustuomiota tuli syksyllä 1935 yhteensä kuusi vuotta ja kolme kuukautta. Hän vapautui 25. toukokuuta 1941, vähän ennen jatkosodan syttymistä.[5]Sodan sytyttyä Pöystiä uhkasi pidätys ja päätyminen turvasäilöön. Hän katosi "maan alle".[6]

Maanalaista toimintaa pääkaupunkiseudulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan aikana vastarintaa tekevillä kommunisteilla oli pääkaupunkiseudulla maanalaista toimintaa Helsingin työläiskaupunginosissa ja lähikunnissa. Toimintaan sisältyi suoranaista vastarintaa, kuten liikenne- ja viestintäyhteyksien häirintää, julkaisujen laatimista ja jakelua sekä erilaisia tukitoimintoja, kuten majoituksen, muonituksen, vaatetuksen, asiapaperien ja rahoituksen sekä aseiden, ammusten ja räjähteiden järjestämistä. Kaikki tämä vaati yhteydenpitoa, kuljetuksia, viestintää ja kokoontumisia. [7] Näistä tukitoiminnoista vastasivat usein naiset, joiden miehet olivat "metsäkaartissa" sekä nuoret pojat ja tytöt.[8] Esimerkiksi salanimillä Lasse, Pitkä poika ja Vaalea poika tunnetun Pöystin avustajia olivat ainakin maanpetoksesta myöhemmin kuolemaan tuomittu ja teloitettu ompelija Martta Koskinen sekä myöhemmät SKDL:n kansanedustajat Olga Terho ja Anna-Liisa Hyvönen.[9] Pöysti käytti kaupungilla liikkuessaan vääriä henkilöllisyyspapereita ja armeijan tai suojeluskunnan univormuja. Joskus hän esiintyi metsätyömiehenä.[10]

SKP:n paikallisten aktiivien salaisessa kokouksessa helsinkiläisessä yksityisasunnossa kesällä 1941 Veikko Pöysti selosti tovereilleen omaa rooliaan puolueen toiminnassa: "En pyydä teiltä muuta kuin että minä johdan aseellista toimintaa sotaa vastaan. Minä en sekaannu poliittiseen puoleen, sen lupaan."[11]

Poliisi, valtiollinen poliisi ja puolustusvoimat pyrkivät paljastamaan ja estämään toimintaa mm. tarkastamalla henkilöpapereita, tekemällä kotietsintöjä sekä pidättämällä ja vangitsemalla avainhenkilöitä.[12]

Veikko Pöysti tunnettiin julkisuudessa viimeistään lokakuun alussa 1941 tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta hänen yhden turva-asuntonsa rappukäytävässä. Pöysti haavoitti "ratsattua" asuntoa valvomaan asettunutta poliisia lievästi pistoolinlaukauksella Marjatan talossa. [13]

Kun tykistön ammusvarasto Pitäjänmäen Pajakukkulalla yritettiin räjäyttää 27. elokuuta 1941, mukana olivat Pöystin lisäksi Martti Koivistoinen ja Taavi Pöyry. Koivistoinen teloitettiin ja Pöyry tuomittiin seitsemäksi vuodeksi kuritushuoneeseen, tosin ei pelkästään tästä teosta.[14]

Kesäkuussa 1942 Pöysti räjäytti yhden yön aikana kahdeksan voimalinjan pylvästä Tuusulassa ja myöhemmin yhden Hyvinkäällä. [15] Järvenpäässä sattuneen viljasiilon palon Pöysti itse nimesi omaksi teokseen.[16]

Tunnetuimpia tuhotöitä, joihin Veikko Pöysti on liitetty, oli Vaskiojan rautatiesillan räjäytys Hunsalan pysäkin lähellä Hyvinkään–Karkkilan välisellä kapearaiteisella rautatiellä 1. syyskuuta 1942.[17] Pienempiin, mutta yleisöä puhuttaneisiin tekoihin kuului hyvinkääläisen kartanon lehmän varastaminen. Lehmä teurastettiin piileskelevien metsäkaartilaisten ruuaksi.[13]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fasismin vastustajien hautamuistomerkki Helsingin Malmin hautausmaalle. Paikalle on haudattu 17 jatkosodan aikana teloitettua kommunistista vastarintamiestä ja -naista, joukossa myös Veikko Pöysti.

Jo lokakuussa 1941 oli vastarinnantekijöiden yli pyyhkäissyt pidätysten aalto. Syytteitä nostettiin myöhemmin yli 20:ta pidätettyä vastaan esimerkiksi maanpetoksesta ja avunannosta maanpetokseen. Ankarin rangaistus kohtasi Urho Kaipaista, joka tuomittiin rikoksenuusijana kuolemaan sekä menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi.[18] Pöystin tukiverkosto alkoi ilmiantojen ja pidätysten myötä heiketä. Hän luopui vuoden 1942 puolella viimeisestä asunnostaan Helsingissä, mutta onnistui suhteitaan käyttäen vielä saamaan käyttöönsä rakenteilla olevan talon Tikkurilan Hiekkaharjusta, silloisen Helsingin maalaiskunnan alueelta.[16]

Rislakin arvion mukaan eräs Pöystin kiinni jääneistä yhdysmiehistä, joka tunsi talon sijainnin, paljasti sen kuulusteluissa viranomaisille. Iltapäivällä 23. joulukuuta 1942 pidättäjät saapuivat Pöystin tukikohtaan. Rakennuksessa ja sen ympäristössä käytiin mahdollisesti tunteja kestänyt laukaustenvaihto. Siinä sai surmansa konstaapeli Viljo Innanen. Lisäksi haavoittui kolme valtiollisen poliisin ja liikkuvan poliisin miestä. Veikko Pöystiin osui tiettävästi useita luoteja. Hänen täsmällistä kuolinsyytään ei varmuudella tiedetä.[19] Päämajan kirkollisasiain osaston kokoamista kaatuneiden luetteloista ja tilastokeskuksen kuolinsyytodistuksista tehdyn yhteenvedon mukaan Pöystin kuolinsyyksi on jälkimmäiseen merkitty "ammuttu pidätettäessä".[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kosonen, Matti & Pohjonen, Juha: Isänmaan portinvartijat: Suomen rajojen vartiointi 1918-1994. Rajavartiolaitoksen julkaisu. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13106-0.
  • Rislakki, Jukka: En kyyneltä vuodattanut: Olavi Laihon elämän kahdeksantoista vuodenaikaa 1940 - 1944. Helsinki: Like, 1996. ISBN 951-578-264-3.
  • Rislakki, Jukka: Maan alla: Vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941-1944. 2. painos. Helsinki: Love Kirjat, 1986. ISBN 951-835-099-X.
  • Ylikangas, Heikki: Romahtaako rintama? Suomi puna-armeijan puristuksessa kesällä 1944. Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22130-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rislakki 1986, 10
  2. Rislakki 1986, 11
  3. a b Rislakki 1986, 10-11
  4. Kosonen & Pohjonen 1994, 153-154
  5. Rislakki 1986, 11-13
  6. Rislakki 1986, 13-14
  7. Rislakki 1986, 16-18, 26-28, 33
  8. Rislakki 1986, 21-22, 57-58
  9. Rislakki 1986, 27, 47, 17
  10. Rislakki 1986, 21-22; Rislakki 1996, 19
  11. Rislakki 1996, 19-20
  12. Rislakki 1986, 17
  13. a b Rislakki 1986, 24
  14. Rislakki 1986, 28
  15. Rislakki 1986, 53-54
  16. a b Rislakki 1986, 29
  17. Rislakki 1986, 24, 29
  18. Rislakki 1986,36-37, 41-42
  19. Rislakki 1986, 61-67
  20. Ylikangas 2007, 182

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rönnqvist, Artturi: Veikko Pöysti, taistelija, kommunisti. SKP taistelujen tiellä, 1947, nro 3, s. 152-157. Helsinki: Puoluetoimikunnan valistusjaosto.