Punajääkärit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Punajääkärit tai punaiset jääkärit olivat jääkäriliikkeeseen osallistuneita, Jääkäripataljoona 27:ssä koulutettuja, vasemmistolaisesti suuntautuneita työläisjääkäreitä. Osa heistä taisteli punaisten puolella Suomen sisällissodassa. Heistä annettu kuva on sävyttynyt sisällissodan voittajapuolen kannan mukaiseksi. Tutkimusta heistä on tehty verraten vähän.

Työläisjääkäreiden toimeenpanevan komitean toimikunta Libaussa 23. lokakuuta 1917. Takarivi: Hautamäki, Syväjärvi, Tamminen. Eturivi: Repo, Kemppainen, Poltto.

Ruotsinkielisten pfadfindereitten ja suomenkielisten "rivijääkäreitten" välillä oli eri syistä ristiriitoja. Ns. jääkärioppositio järjestäytyi kesäkuussa 1917 pataljoonanneuvostoksi, jonka perustamiseen oli otettu vaikutteita Venäjällä samoihin aikoihin muodostuneista sotamiesneuvostoista. Pataljoonanneuvostoon kuului esimerkiksi Juho Kemppainen.[1]

Syyskuussa 1917 joukko työläisjääkäreitä perusti Työläisjääkärien toimeenpanevan komitean. Perustavassa kokouksessa 9. syyskuuta olivat paikalla jääkärit Heikki Repo, Artturi Kästämä, Antti Sefanias Hautamäki, Lauri Vilhelm Niiranen, Fredrik Aleksander Poltto ja kolme Hilfsgruppenführeriä: Juho Kemppainen, Viljo Johannes Syväjärvi ja Johannes Tamminen. Kokouksen koollekutsujaa ei tiedetä. Puheenjohtajana toimi Repo.[2] Kokouksessa tehtiin periaatepäätös palata Suomeen muiden jääkärien mukana ja tehdä siellä päätös oman puolen valinnasta mahdollisessa konfliktissa.[3]

Heikki Repo oli tullut tunnetuksi Simon kahakan (1916) yhteydessä siitä, ettei osallistunut aktiivisesti saarretun kämpän puolustukseen muiden jääkärien rinnalla. Hänestä tuli "Simon kahakan Efialtes".[4] Vankilasta vapauduttuaan Repo kuitenkin matkusti takaisin pataljoonaan.[5]

Enemmistön jääkäreistä palatessa Suomeen joko etukomennuskunnissa tai 25. helmikuuta 1918, monet punajääkärit olivat vähintään henkisesti erillään tästä pääjoukosta. Osa jäi tai poliittisesti epäluotettaviksi katsottuina jätettin siviilitöihin Saksaan, jotkut allekirjoittivat palvelusopimuksen hallituksen joukkoihin "hammasta purren", koska sitoumus takasi vapaan paluumatkan. [4] Pääjoukkona matkusti Suomeen 900 miestä, Heikki Revon arvio jälkeenjääneistä on 400 miestä.[4] Myöhemmin tieto Suomeen paluun ajankohdasta kirjattiin kunkin kohdalle jääkärimatrikkeliin.

Osa jälkeen jääneistä, yli 200 miestä, oli rangaistusosastoon passitettuja "bahrenfelttareita" Altona-Bahrenfeldin työkomennuskunnassa, joka toimi viheliäisissä oloissa Hampurin lähellä olleessa tykistövarikossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia, s. 22-23. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1. (suomeksi)
  2. Lackman 1994, 25
  3. Lackman 1994, 42
  4. a b c Lackman 1994, 17
  5. Vainio, Väinö: Simon kahakka : Jääkärien ja santarmien välinen yhteenotto Simon Maaninkajärvellä 1916, s. 151. Hämeenlinna : Karisto, 1968. ISBN puuttuu kirjasta.