Otto Bauer

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otto Bauer vuonna 1919.

Otto Bauer (5. syyskuuta 1881 Wien4. heinäkuuta 1938 Pariisi, Ranska)[1] oli itävaltalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko ja austromarxismina tunnetun sosialismin suuntauksen johtava teoreetikko. Bauer kannatti myös kansallisvaltioiden luomista ja pangermanismia, ennen kaikkea Itävallan ja Saksan yhdistämistä. Hän oli Itävallan sosiaalidemokraattisen puolueen johtavia hahmoja ja toimi Itävallan ulkoministerinä vuosina 1918–1919.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bauer syntyi Wienissä varakkaan tekstiilitehtailijan poikana. Hän kiinnostui jo nuorena sosialismista ja liittyi vuonna 1900 sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Hän opiskeli vuodesta 1903 Wienin yliopistossa historiaa, kieliä, kansantaloustiedettä, sosiologiaa, filosofiaa sekä oikeustiedettä ja valmistui tohtoriksi vuonna 1906. Opiskeluaikanaan hän tutustui muun muassa Karl Renneriin, Rudolf Hilferdingiin ja Max Adleriin, ja julkaisi marxismia käsitelleitä teoreettisia artikkeleita Die Neue Zeit -lehdessä.[2] Bauer oli myös Die Zukunft (”Tulevaisuus”) -nimisen sosialistisen opintoliikkeen perustaja. Hänet valittiin vuonna 1904 sosiaalidemokraattisen puolueen parlamenttiryhmän sihteeriksi.[1] Vuoden 1907 menestyksekkäiden vaalien jälkeen hän auttoi puoluejohtaja Victor Adleria sosiaalidemokraattien organisaation rakentamisessa ja perusti Der Kampf -nimisen kuukausilehden.[2]

Vuonna 1907 Bauer julkaisi teoksen Die Nationalitätenfrage und die Sozialdemokrati (”Kansallisuuskysymys ja sosiaalidemokratia”), jossa hän pohdiskeli eri kansallisuuksien välisten kiistojen ja toisaalta luokkaristiriitojen suhdetta Itävalta-Unkarin monikansallisessa valtakunnassa. Hän kannatti kansallisuuskysymyksen ratkaisemista jakamalla monikansaisen keisarikunta itsenäisiksi kansallisvaltioiksi.[1]

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 Bauer värvättiin Itävallan armeijaan ja hän jäi saman vuoden marraskuussa venäläisten sotavangiksi. Hän palasi Itävaltaan syyskuussa 1917 ja kohosi sosiaalidemokraattisen puolueen vasemmistosiiven johtajaksi. Keisarikunnan romahtamisen ja Saksalaisen Itävallan tasavallan perustamisen jälkeen Bauer nimitettiin maansa ulkoministeriksi marraskuussa 1918.[2] Hän allekirjoitti 2. maaliskuuta 1919 Saksan kanssa salaisen sopimuksen Itävallan ja Saksan yhdistämisestä, mutta ympärysvallat eivät hyväksyneet sitä.[1] Bauerin suunnitelma maiden yhdistämisestä kumottiin Saint-Germainin rauhansopimuksessa ja hän erosi ulkoministerin tehtävistä heinäkuussa 1919.[2] Hän kuitenkin pysyi sosiaalidemokraattisen puolueen johtavana hahmona seuraavat kaksi vuosikymmentä.[1]

Bauer kuului vuonna 1919 kansalliskokoukseen ja kirjoitti 1920-luvun alussa useita teoksia Itävallan ja Venäjän vallankumouksista. Hän tuki noihin aikoihin niin sanottua 2½ internationaalia, joka yhdistyi vuonna 1923 toisen internationaalin kanssa uudeksi Sosialistiseksi työväeninternationaaliksi. Bauer myös laati Itävallan sosiaalidemokraattisen puolueen niin sanotun Linzin ohjelman, joka hyväksyttiin marraskuussa 1926.[2] Hän oli Itävallan kansallisen neuvoston jäsen vuosina 1929–1934. Vuonna 1934 sosialistisen Schutzbund-järjestön epäonnistuneen kapinayrityksen ja Engelbert Dollfussin diktatorisen hallinnon perustamisen jälkeen Bauer pakeni Tšekkoslovakiaan ja myöhemmin Ranskaan.[1][2] Hän kuoli sydäninfarktiin Pariisissa vuonna 1938 ja hänet haudattiin Père-Lachaisen hautausmaalle.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Otto Bauer (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 1.6.2013.
  2. a b c d e f g Otto Bauer – Kurzbiographie und Literatur (saksaksi) Otto-bauer.net. Viitattu 1.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]