Tämä on lupaava artikkeli.

Itä-Timor

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Itä-Timorin demokraattinen tasavalta
Repúblika Demokrátika Timor Lorosa'e (tetumiksi)
República Democrática de Timor-Leste (portugaliksi)
Itä-Timorin lippu Itä-Timorin vaakuna
lippu vaakuna

Itä-Timorin sijainti
Itä-Timorin sijainti

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Francisco Guterres
Pääministeri Taur Matan Ruak
Pääkaupunki Dili
Muita kaupunkeja Baucau, Dare, Lospalos, Ermera, Maliana ja Liquiçá
Pinta-ala
– yhteensä 14 954 km² (sijalla 154)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2018) 1 261 407 (sijalla 156)
– väestötiheys 69 / km²
– väestönkasvu 2,44[1] % (2014)
Viralliset kielet tetum ja portugali1
Valuutta Yhdysvaltain dollari2 (USD)
BKT
– yhteensä 2,94 miljardia USD (sijalla 176)
– per asukas 2 263 USD
HDI (2014) 0,595[2] (sijalla 133)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 9,3[3] %
– teollisuus 57,6[3] %
– palvelut 33,1[3] %
Aikavyöhyke UTC+9
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Portugalista
 – Indonesiasta

28. marraskuuta 1975
20. toukokuuta 2002
Lyhenne TL
Kansainvälinen
suuntanumero
+670
Motto Unidade, Acção, Progresso (yhtenäisyys, toiminta, edistys)
Kansallislaulu Pátria

1 Indonesiaa ja englantia osataan myös aika hyvin.
2 Maksuvälineenä käytetään USD-seteleitä. Kolikkoina käytetään Itä-Timorin omia Centavo-kolikoita. 100 Centavoa vastaa arvoltaan yhtä USD:tä. Kolikkojen arvot ovat 1, 5, 10, 25, 50, 100 ja 200 Centavoa.

Itä-Timorin demokraattinen tasavalta eli Itä-Timor (joskus Timor-Leste[1]) on valtio Kaakkois-Aasiassa Malaijien saaristossa Timorin saaren itäosassa. Sillä on vain yksi rajanaapuri, Indonesia. Itä-Timorin pinta-ala on 14 954 neliökilometriä ja maassa on noin 1,26 miljoonaa asukasta (2018). Pääkaupunki ja suurin kaupunki on Dili. Itä-Timor on semipresidentalistinen tasavalta, ja se on yksi Aasian köyhimmistä valtioista. Öljytulot muodostavat merkittävän osan valtion tuloista, mutta maaseudulla iso osa kansasta elää omavaraisviljelyn turvin.

Itä-Timor oli pitkään Portugalin siirtomaa. Se julistautui itsenäiseksi vuonna 1975, mutta Indonesia miehitti sen. Itsenäisyyden maa saavutti vasta vuonna 2002 pitkien ja kivuliaiden vaiheiden jälkeen: YK:n teettämän raportin mukaan ainakin satatuhatta itätimorilaista sai surmansa 25 vuotta kestäneen miehityksen aikana.[4] Vuoden 1999 itsenäisyyskansanäänestystä seurasi Itä-Timorin kriisi, jonka aikana Indonesiaa kannattaneet militantit tuhosivat lähes koko maan infrastruktuurin.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Itä-Timorin maantiede

Itä-Timor muodostaa Timorin saaren itäosan. Saari itse kuuluu Malaijien saariston itäosaan ja Pieniin Sundasaariin. Itä-Timoriin kuuluu lisäksi läntisessä Timorissa oleva Oecussen enklaavi sekä Atauron ja Jacon saaret.[5] Encyclopædia Britannican mukaan valtion pinta-ala on 14 954 neliökilometriä.[6]

Itä-Timor on varsin vuoristoinen, ja sen korkein kohta on Tatamailauvuoren huippu, joka on 2 963 metrin korkeudessa merenpinnasta.[6] Itä-Timorin eteläosassa on noin 20–30 kilometriä leveä rannikkokaistale, mutta pohjoisrannalla vuoret laskeutuvat käytännössä suoraan mereen. Itä-Timorin joet ovat kausittaisia: kuivana kautena ne saattavat hävitä kokonaan, mutta kovien sateiden jälkeen ne virtaavat vuolaanaan. Jokiin voi tulla myös äkkitulvia. Merkittävin järvi on Ira Laloro.[5]

Paikallinen ilmasto on trooppinen, ja päivälämpötilat rannikolla on yleensä 25–35 asteen välillä. Vuoristossa on viileämpää.[5] Kuivakausi on toukokuusta marraskuulle ja sadekausi joulukuusta huhtikuulle.[7] El Niño muuttaa eniten kuivan kauden sademääriä. Itä-Timor on ajoittain trooppisten hirmumyrskyjen reitillä, mutta niin lähellä päiväntasaajaa, että niiden vaikutus ei yleensä ole tuhoisa. Vuosien 1969–2009 aikana 31 trooppisen syklonin keskus kulki alle 400 km:n päästä pääkaupunki Dilistä.[8]

Itä-Timorin luonnossa on piirteitä sekä Aasian että Australian lajistosta: sekä apinoita että pussieläimiä. Saari on ollut niin kauan eristyksissä, että siellä on kehittynyt myös kotoperäisiä lajeja. Luonto tunnetaan kuitenkin huonosti. Alkuperäisiin nisäkkäisiin kuuluu ainakin 30 lepakkolajia, päästäisiä ja rottia. Pussikiipijöiden heimoon kuuluvaa täpläkuskusta on metsästetty innokkaasti sen herkullisen lihan takia.[9] Itä-Timorilla elää ainakin 240 lintulajia, joista 31 on kotoperäisiä sillä ja naapurisaarilla. Monet matelijat ovat erikoisia, kuten suuret krokotiilit, kiipeilijä tokeegekko, merikilpikonnat ja eräs agamalaji, joka osaa liitää kymmeniä metrejä puiden välissä.[9] Koska saarella ei ole juuri luonnonsatamia, sitä ympäröivät koralliriutat ovat säilyneet pitkään luonnontilaisina.[9]

Metsiä on tuhottu säälimättömästi varsinkin eurooppalaisten himoitseman santelipuun saamiseksi. Kuivan trooppisen ilmaston takia metsät eivät kuitenkaan alkujaankaan ole olleet kovin runsaita. Pohjoisrannalla kasvaa laikuittain mangrovea. Saaren pohjoisosat muistuttavat luonnoltaan Pohjois-Australiaa. Eteläosissa on kosteampaa, ja siellä kasvaa myös trooppisia jalopuita, kuten tiikkiä.[9]

Itä-Timorin ensimmäinen kansallispuisto on Nino Konis Santanan kansallispuisto.[10]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Itä-Timorin historia

Varhaiset vaiheet ja siirtomaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timorin historiasta ennen 1500-lukua tiedetään kovin vähän. Kiinalaiset ja jaavalaiset kauppiaat ovat käyneet siellä ainakin 1200-luvulla, mahdollisesti jo 600-luvulla.[11]

Portugalilaiset kauppiaat saapuivat Timorin saarelle vuoden 1510 vaiheilla. Ensimmäiset sinne asettuneet portugalilaiset olivat dominikaaniveljiä, jotka perustivat lähetysaseman 1556. Portugalilaiset pyrkivät laajentamaan sotilasvaltaansa saarella 1642, ja tästä huolestuneena hollantilaiset perustivat oman tukikohtansa saaren länsiosaan 1653. Vuonna 1853 saari jaettiin Hollannin ja Portugalin kesken. Portugalilaiset hallitsivat maata paikallisten päälliköiden avulla, ja heidän todellinen valtansa rajoittui pitkään Dilin lähiseutuun.[11] 1800-luvun lopussa ja 1900-luvulla Portugali kuitenkin tiukensi otetaan sisämaasta, lisäsi kahvinviljelyä ja timorilaisten tuotteiden vientiä. Saaren eliitti muodostui katolisten seminaarien oppilaista.[12]

Australia lähetti vuonna 1941 pienen kommandoryhmän Portugalin Timoriin estääkseen Japanin etenemisen saaristossa. Operaatio hermostutti neutraalina pysyneen Portugalin ja veti Itä-Timorin mukaan Tyynenmeren sotaan. Se kuitenkin myös hieman hidasti japinalaisia, joka sai Portugalin Timorin haltuunsa vuonna 1942. Sota-aikana kuoli 40 000 – 60 000 timorilaista.[11]

Itsenäisyysjulistus ja Indonesian miehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timor pysy Portugalin siirtomaana vuoteen 1975, jolloin Fretilin sai valtaansa lähes koko alueen.[13] Itä-Timor julisti itsenäisyytensä 28. marraskuuta 1975, mutta Indonesian armeija hyökkäsi maahan silloisen liittolaisensa Yhdysvaltojen aseellisen ja diplomaattisen tuen turvin ja valtasi Itä-Timorin 9 päivää myöhemmin.[11]

Indonesian valtauksen jälkeen Fretilinin aseellinen siipi Falintil jatkoi sissisotaa, mutta sen vahvuus heikkeni muutamassa vuodessa. Indonesia piti Itä-Timorin tiukasti otteessaan, vaikka alkoi avata aluetta vuonna 1989 turismille. Dilissä tapahtui 12. marraskuuta 1991 Santa Cruzin verilöyly, kun itätimarolaisia oli kokoontunut muistamaan aktivistin murhaa. Tapaus videoitiin ja se nähtiin ympäri maailmaa. Indonesian hallitus joutui myöntämään, että Dilissä oli kuollut 19 ihmistä, mutta arvioiden mukaan kuolonuhrien todellinen määrä on yli 200.[11] Indonesian yli 20 vuotta kestäneenä valta-aikana itätimorilaisia kuoli kaikkiaan kymmeniä tuhansia, jopa yli 200 000.[13]

Suharton jälkeen Indonesian presidentiksi noussut Jusuf Habibie lupasi yllättäen kansanäänestyksen itsenäisyydestä. Elokuussa 1999 pidetyssä äänestyksessä 78,5 prosenttia kannatti itsenäisyyttä. Vaikka Indonesian hallitus lupasi kunnioittaa tulosta, itsenäisyyttä vastustaneet militantit synnyttivät Itä-Timorin kriisin. Kansainvälisen painostuksen seurauksena Itä-Timoriin tuotiin YK:n joukkoja, mutta kriisin aikana noin puoli miljoonaa ihmistä joutui lähtemään kotoansa ja alueen infrastruktuuri kärsi pahoin.[11]

Kansanäänestyksen jälkeen Itä-Timorin itsenäistymiseen 2002 asti Itä-Timor toimi brasilialaisen Sergio Vieira de Mellon johtaman YK:n väliaikaishallinnon alaisuudessa. Heinäkuussa 2001 Indonesia ja Itä-Timor sopivat öljy- ja kaasutulojen jakamisesta. Ensimmäisissä vaaleissa 2001, joissa valittiin Itä-Timorin perustuslakia säätävä kansankokous, lähes 2/3 paikoista sai entinen vapautusliike Fretilin. Muut paikat jaettiin yhdeksän muun puolueen kesken. Alkuvuodesta 2001 Indonesia ja Itä-Timor allekirjoittivat suhteiden liennyttämiseen tähtääviä sopimuksia. Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Xanana Gusmão, ja pääministeriksi nousi Fretilinin pitkäaikainen johtaja Mari Alkatiri.[11]

Itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK luovutti hallinnon Itä-Timorin hallitukselle 20. toukokuuta 2002.[11] Syyskuussa Itä-Timorista tuli YK:n jäsen.[14]

Itä-Timorin epäsopuisa tunnelma säilyi edelleen itsenäistymisen jälkeen, ja YK:n rauhanturvaoperaatio on pyrkinyt turvaamaan alueen rauhaa. Vuonna 1996 Nobelin rauhanpalkinnon saanut José Ramos-Horta valittiin toukokuussa 2007 Gusmãon seuraajaksi. Tunteet kiehahtivat, kun Ramos-Horta nimesi Gusmãon pääministeriksi, vaikka tämän CNRT-puolue oli jäänyt vaaleissa toiseksi Fretilin jälkeen. Ramos-Horta joutui helmikuussa 2008 salamurhayrityksen kohteeksi, mutta hän pystyi jatkamaan kautensa loppuun, vaikka loukkaantuikin pahoin.[13]

Gusmãon toisella pääministerikaudella YK:n turvallisuusjoukot lähtivät maasta vuoden 2013 alussa. Gusmão jättäytyi pääministerin tehtävistä helmikuussa 2015, jolloin hänen seuraajakseen tuli Fretilinin Rui Maria de Araújo.[13] Muutoksen taustalla oli pyrkimys vakauttaa maan oloja ja vähentää poliittisia kitkoja.[14] CNRT:n tuella maaliskuun 2017 presidentinvaalit voitti Fretilinin Francisco Guterres.[13] Vielä saman vuoden aikana Australia ja Itä-Timor sopivat noin kymmenen vuotta kestäneet merirajakiistat, jotka koskivat tuottoisia öljy- ja kaasuvarantoja.[14]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timorin nykyinen presidentti Francisco Guterres.

Itä-Timor on semipresidentiaalinen tasavalta. Itä-Timorin presidentti valitaan viiden vuoden välein. Hän on puolustusvoimien ylipäällikkö, ja hänellä on rajoitettu veto-oikeus lakeja säädettäessä ja oikeus hajottaa parlamentti. Parlamentti (Parlamento Nacional) on yksikamarinen, ja sen edustajat valitaan suoralla vaalilla viiden vuoden välein. Kansanedustajia on 65, ja heidät valitaan koko maan kattavasta vaalipiiristä.[1]

Itä-Timorin suurimmat puolueet ovat CNRT ja Fretilin. CNRT on perustettu käytännössä Xanana Gusmãon ympärille, ja sitä kannattavat Gusmãolle uskolliset henkilöt. Fretilin on puolestaan vanha itsenäisyyspuolue, ja sillä on tukijoukkoja myös ruohonjuuritasolla. Muut merkittävät puolueet ovat vuonna 2001 opiskelijoiden vastarintaliikkeestä kehittynyt Demokraattinen puolue ja entisen presidentin Taur Matan Ruakin perustama Kansan vapautuspuolue.[15] Maan itsenäistymisen aikaan Indonesia kuvasi Fretiliniä kommunistiseksi, mutta puoluejohto ilmoitti sen olevan sosiaalidemokraattinen.[16] CNRT:n sijoittaminen oikeisto-vasemmisto-akselille on vaikeaa. Sitä on kuvattu sateenvarjopuolueeksi ja se henkilöityy vahvasti perustajaansa Xanana Gusmãohon.[17]

Maaliskuun 2017 presidentinvaalissa presidentiksi valittiin Fretilinin Francisco Guterres, ja neljä kuukautta myöhemmin Fretilin voitti myös parlamenttivaalit. Mari Alkatirin hallitus kuitenkin kaatui, kun pieni KHUNTO vei tukensa pois hallitukselta. Tästä seurasi usemman kuukauden kestänyt valtataistelu, minkä seurauksena Guterres hajotti parlamentin. Vuoden 2018 uusintavaaleissa AMP-puolueliitto sai 34 paikkaa ja näin enemmistön parlamenttiin.[18] Liittoon kuuluvat CNRT, Kansan vapautuspuolue (PLP) ja KHUNTO.[15] PLP:n Taur Matan Ruak valittiin pääministeriksi.[18]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Itä-Timorin alueet
Itä-Timorin hallintoalueet.

Itä-Timor jakautuu kolmeentoista hallinnolliseen alueeseen. Väkimäärältään suurin on Dilin alue, jossa oli vuonna 2010 noin 234 000 asukasta. Oecusse muodostaa eksklaavin Indonesian puolella.[19]

Luettelo alueista
Itä-Timor
Itä-Timor lähialueineen

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Itä-Timorin talous

Itä-Timor on yksi Aasian köyhimmistä valtioista, ja sen talous perustuu pitkälti kehitysapuun ja öljytuloihin. Talouskasvu oli vuonna 2019 noin 3,1 prosenttia, mutta koronaviruspandemian takia talouden ennustetaan vuonna 2020 laskevan noin 3 prosenttia.[20] Bruttokansantuote oli IMF:n tietokannan mukaan vuonna 2019 arviolta 2,94 miljardia Yhdysvaltain dollaria eli 2 263 dollaria asukasta kohti.[21]

Öljy- ja kaasuvarat ovat olleet Itä-Timorin talouden veturi käytännössä koko itsenäisyyden ajan. Niiden merkitys on ollut 2010-luvun aikana hienoisessa laskussa, mutta vielä vuonna 2017 noin 40 prosenttia bruttokansantuotteesta ja 90 prosenttia viennistä koostui öljystä.[22] Maassa ei ole kuitenkaan jalostukseen liittyvää teollisuutta, vaan kaasu viedään suoraan putkea pitkin Australiaan, joten vauraus ei tuo työpaikkoja. Öljytuloja rahastoidaan myös tulevaisuuden varalle.[1]

Julkinen sektori on öljyteollisuuden jälkeen tärkein talouden ala. Matkailuala on vielä varsin kehittymätöntä, ja se tuottaa vasta reilun prosentin viennistä. Valmistusteollisuus on myös varsin pienimuotoista, eikä se riitä edes kasvavalle kotimaiselle kulutukselle. Pääkaupungin Dilin ulkopuolella edelleen yli 70 prosenttia kansasta tulee toimeen omavaraisviljelyn turvin. Hallinnolla onkin vaikea työ taata väestölle töitä, sillä 70 prosenttia kansasta on alle 30-vuotiaita.[22] Köyhyys on kuitenkin vähentynyt, sillä vielä vuonna 2007 puolet kansasta eli köyhyydessä, kun vuonna 2014 osuus oli 42 prosenttia.[23] Köyhyys on selvästi yleisempää maaseudulla ja erityisesti naisten keskuudessa. Vuonna 2017 inhimillisen kehityksen indeksi oli 0,625. Se nousi tasaisesti vuoteen 2015, mutta öljytulojen laskettua myös kyseinen indeksi on laskenut.[24]

Itä-Timor on itsenäisyyden aikana 2000-luvulla joutunut rakentamaan lähes koko infrastruktuurinsa uudestaan, sillä perusrakenteista 80 prosenttia oli tuhottu Indonesiaa tukeneiden militanttien käsissä.[22] Dilin lentoasemalle on kansainvälisiä lentoja vain Balilta, Jakartasta, Singaporesta ja Australiasta. Kansainvälistä risteilyalusliikennettä Itä-Timoriin ei ole.[25] Maan sisäisessä liikenteessä on lauttoja Dilistä Ataurolle ja Oecussiin sekä lentoliikennettä, joka lyhentää matkoja vuoristojen yli.[26]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timorin tilastokeskuksen mukaan maan väkiluku oli vuonna 2018 arviolta 1 261 407.[27] Vuoden 2010 väestönlaskennassa asukkaita oli 1,1 miljoonaa ja vuosittainen väestönkasvu 2,4 prosentin luokkaa. Tuolloin 70% asukkaista asui maaseudulla, vaikka pääkaupunki Dili oli kasvanut kolmanneksella vuosien 2004 ja 2010 välillä.[28] Suurimmat kaupungit olivat vuoden 2010 heinäkuussa Dili (193 563 asukasta), Dare (18 748 asukasta), Baucau (20 362), Maliana (15 800), Lospalos (12 743 asukasta) ja Same (11 258 asukasta).[19]

Itä-Timorin viralliset kielet ovat portugali ja tetum. Maassa puhutaan lisäksi indonesiaa ja englantia[16]. Nämä kielet on perustuslain mukaan määritelty työkieliksi[29]. Lisäksi maassa puhutaan yhteensä 19 heimokieltä.[30]

Uskonnonvapaus on taattu perustuslaissa ja sitä kunnioitetaan myös käytännössä.[31] Itätimorilaisista 97,6 prosenttia on katolilaisia, mutta siellä on myös pieniä ryhmiä protestantteja, muslimeja ja muita uskontokuntia. Perinteiset kotimaiset uskonnot ovat myöskin tärkeässä asemassa, ja animistiset perinteet ovat säilyneet edelleen katolisten käytäntöjen rinnalla.[32]

Itä-Timorin väestö on hyvin nuorta, sillä vuoden 2015 tilastojen mukaan 20 prosenttia koko väestöstä oli 15–24-vuotiaita. Tilanne ei tule kovin nopeasti muuttumaan, sillä maassa on korkea syntyvyys ja maastamuutto on vähäistä.[33] Kokonaishedelmällisyysluku on kuitenkin laskussa, sillä vielä vuonna 2003 syntyi 7,8 lasta naista kohti, kun vuonna 2016 niitä syntyi enää 4,2.[34]

Itä-Timorissa on oppivelvollisuus 6–14-vuotiailla lapsilla. Vuoden 2014 tilastojen mukaan ikäluokasta 11,3 prosenttia ei käy koulua.[35] Tilanne on parantunut itsenäisyyden aikana selvästi, sillä vielä vuonna 2010 neljännes 6–14-vuotiaista ei ollut koulussa.[36] Kehityksestä huolimatta Itä-Timorilla edelleen peruskoulu jää usein kesken ja luokkatasojen toistoaste on suuri. Lisäksi noin puolet kuusivuotiaista eivät aloita koulua oikean ikäisenä.[37] Koulutuksen kehittymisen ansiosta myös lukutaitoaste on parantunut, ja samalla myös aikuisten lukutaitoa on kehitetty.[35] Vielä vuonna 2001 lukutaitoaste oli 37,6 prosenttia, kun vuonna 2018 se oli jo 68,1 prosenttia.[38]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timorin alkuperäinen austronesialainen kulttuuri on saanut vaikutteita monelta suunnalta, sekä roomalaiskatolisilta portugalilaisilta että malaijeilta.[39] Maassa on vahva runoperinne. Vallankumousjohtaja Xanana Gusmão on poliittisen uransa ohella kirjoittanut kirjoja.[39]

Kansallisiset muistiorganisaatiot olivat Unescon loppuvuoden 2017 kartoituksen perusteella heikossa kunnossa. Itä-Timorin kansalliskirjaston rakennustyöt oli kuitenkin saatu alulle. Paljolti Timorinmeren öljynporaustuloilla rahoitetun kansalliskirjaston oli määrä valmistua vuonna 2019.[40][41]

Radio on tärkeä viestintäväline, se saavuttaa noin 90 prosenttia asukkaista. Kansallinen yleisradioyhtiö perustettiin 2002. Radion lisäksi se pyörittää televisiota, jota kuitenkin seuraa pienempi osuus väestöstä kuin radiota. Vuonna 2017 maassa oli 340 000 internetin käyttäjää.[42]

Itä-Timor on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 2004 ja talviolympialaisiin vuodesta 2014 lähtien. Sillä on ollut edustajia yleisurheilussa, pyöräilyssä ja alppihiihdossa, eikä se ole voittanut mitaleita.[43] Itä-Timorin jalkapallomaajoukkue oli heinäkuussa 2020 jalkapallon maailmanrankingissa sijalla 196.[44]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Timor Leste The World Factbook. 19.8.2020. Washington, DC: Central Intelligence Agency. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  2. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen PDF-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (UNDP) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  3. a b c Timor-Leste UNData. United Nations Statistics Division. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  4. East Timor country profile BBC News
  5. a b c Geography & Climate Ministry of Tourism Timor Leste. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  6. a b East Timor: Geography Encyclopædia Britannica. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  7. When to go and weather Lonely Planet. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  8. Current Climate Summary (s. 44); Climate variability (s. 47) Seeds of Life. Viitattu 2.1.2015.
  9. a b c d Tony Wheeler: East Timor, s. 43-45. Lonely Planet, 2004. ISBN 9781740596442.
  10. Nino Konis National Park East Timor Press
  11. a b c d e f g h History Lonely Planet. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  12. Historia: Maatiedosto Itä-Timor Suomen Suurlähetystö, Jakarta
  13. a b c d e East Timor: History Encyclopædia Britannica. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  14. a b c BBC Timeline
  15. a b BTI 2020 Country Report — Timor-Leste, s. 14.
  16. a b Background Note Timor-Leste (Previous editions) 11.10.2011. US Department of State. Viitattu 1.1.2015.
  17. East Timor: Challenges for the Xanana alliance Green Left 2007
  18. a b BTI 2020 Country Report — Timor-Leste, s. 3.
  19. a b East Timor Citypopulation
  20. Country Risk of East Timor: Economy 7/2020. Import-Export Solutions. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  21. Economic Indicators of East Timor: Growth 7/2020. Import-Export Solutions. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  22. a b c Neves, Guteriano: In Timor-Leste, a big set of challenges The Interpreter. 17.9.2019. Lowy Institute. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  23. Timor-Leste Overview 28.4.2020. The World Bank Group. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  24. BTI 2020 Country Report — Timor-Leste, s. 15.
  25. Flights & getting there Lonely Planet. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  26. Transport Ministry of Tourism Timor Leste. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  27. Timor-Leste in Figures (PDF) 2018. Statistics Timor-Leste. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  28. 2010 Census Results: Timor-Leste’s population grows slower than projected 2010. Government of Timor-Leste. Viitattu 1.1.2015.
  29. Constitution of the Democratic Republic of Timor-Leste 22.3.2002. Unesco. Viitattu 24.12.2019. (englanniksi)
  30. Languages of East Timor Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International. 2009
  31. BTI 2020 Country Report — Timor-Leste, s. 9.
  32. Perkins, McKenzie: East Timor Religion, a Catholic Community in Southeast Asia Learn Religions. 13.8.2019. Viitattu 31.8.2020. (englanniksi)
  33. Analytical Report on Youth (PDF) 2018. General Directorate of Statistics & United Nations Population Fund. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
  34. 2016 Timor-Leste Demographic and Health Survey Key Findings (PDF) 2018. General Directorate of Statistics & ICF. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
  35. a b Timor-Leste Population and Housing Census 2015: Analytical Report on Education 1.5.2018. OCHA. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
  36. A Second Chance at Education in Timor-Leste The World Bank Group. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
  37. Timor-Leste Global Partnership for Education. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
  38. Timor-Leste UNESCO Institute of Statistics. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
  39. a b Culture East Timor Government
  40. The Documentary Heritage of Timor Leste. Survey of Selected Memory Institutions (pdf) (laadittu Dr. Nuno Vasco Oliveiran selvitysmatkan 11/2017 pohjalta) 2018. Yhdistyneiden kansakuntien koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco, unesco.org. Viitattu 22.11.2018. (englanniksi)
  41. Groundbreaking Ceremony for National Library of Timor-Leste 16.8.2017. Itä-Timorin hallitus, timor-leste.gov.tl. Viitattu 22.11.2018. (englanniksi)
  42. East Timor profile - media 1.10.2018. BBC. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
  43. East Timorese Athletes in the Olympics The Olympian Database. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)
  44. Timor-Leste FIFA. Viitattu 1.9.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]