Almagest

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Almagest
Ἡ μεγάλη σύνταξις
Yksityiskohta Georgios Trapezuntioksen latinankielisestä Almagestin käännöksestä noin vuodelta 1450.
Yksityiskohta Georgios Trapezuntioksen latinankielisestä Almagestin käännöksestä noin vuodelta 1450.
Alkuperäisteos
Kirjailija Klaudios Ptolemaios
Kieli muinaiskreikka
Genre tähtitieteellinen tutkielma
Julkaistu 100-luku
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Almagest (muinaiskreikaksi Ἡ μεγάλη σύνταξις, Hē megálē sýntaksis) on yhden antiikin merkittävimmän tähtitieteilijän, 100-luvulla Aleksandriassa eläneen Klaudios Ptolemaioksen pääteos. Almagest on yksi tähtiteteen historian merkittävimpiä kirjoja, ja se säilyi alan perusteoksena melkein 1500 vuotta. Se kokosi yhteen ja vei huippuunsa koko antiikin kreikkalaisen tähtitieteen saavutukset. Ptolemaioksen Almagestissa esittämä geosentrinen aurinkokuntamalli, jossa planeettojen radat konstruoitiin episykleillä, eksentreillä ja ekvanteilla korvaantui lopullisesti vasta Nikolaus Kopernikuksen aurinkokeskisellä mallilla.

Teoksen yleisesti käytetty nimitys ”Amalgest” on peräisin kirjan arabiankielisen version nimestä al-kitabu-l-mijisti eli 'suurin kirja'.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Almagest koostuu kolmestatoista kirjasta, jotka käsittelevät eri aiheita seuraavasti:

  • Kirja I sisältää Ptolemaioksen perusteluja perusolettamuksilleen, joiden mukaan Maa on pallomainen ja liikkumaton ja sijaitsee maailman keskipisteessä. Lisäksi kirjassa esitellään joitain geometrisia aputuloksia, joita tarvitaan myöhemmissä kirjoissa.
  • Kirja II jatkaa yleisen teorian käsittelyä mm. pallotrigonometrian ja pallotähtitieteen yleisiä periaatteita. Lisäksi kirjassa käsitellään päivän pituuden määrittämistä eri leveysasteilla.
  • Kirja III aloittaa varsinaisen tähtitieteellisen osuuden Almagestista tutkimalla Auringon liikettä Maan ympäri. Ptolemaios käyttää Auringon radan konstruoimiseen eksentristä ympyrää.
  • Kirjat IV, V, VI käsittelevät Kuun liikettä ja Kuun parallaksin mittaamista. Kirjassa VI tutkitaan Auringon ja Kuun ratoja erityisesti pimennysten laskemisen kannalta.
  • Kirjat VII ja VIII sisältävät kiintotähtien luettelon, joka perustuu suurelta osin Hipparkoksen tekemiin mittauksiin. Luettelossa mainitaan 1022 tähden ja 5 sumumaisen kohteen paikat ja suhteelliset kirkkaudet.